Te, joiden vanhemmat ovat iältään 65 vuodesta ylöspäin!

Ei, omat vanhemmat ja appivanhemmat ovat iältään 68-78 ja kaikki ovat perusterveitä, harrastavat ja matkustavat ja nauttivat elämästä.

Mun isä on ollut tuollainen aina. Asuu pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntee toisensa.

Äiti taas kaupunkilaisena ei ole koskaan ole ollut kova puuttumaan ja tarkkailemaan naapureita. Luonnekysymys heillä, en ole huomannut muutoksia asiassa eläkeiän jälkeen.

Isälle eläkkeelle jäänti selvästi suurempi muutos kyllä, kuin äidille, joka oli osa-aika-eläkkeellä pari vuotta ennen vanhuuseläkettä. 

Vierailija kirjoitti:

Mun isä on ollut tuollainen aina. Asuu pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntee toisensa.

Äiti taas kaupunkilaisena ei ole koskaan ole ollut kova puuttumaan ja tarkkailemaan naapureita. Luonnekysymys heillä, en ole huomannut muutoksia asiassa eläkeiän jälkeen.

Isälle eläkkeelle jäänti selvästi suurempi muutos kyllä, kuin äidille, joka oli osa-aika-eläkkeellä pari vuotta ennen vanhuuseläkettä. 

Jatkan sen verran, että isä sai aivoinfarktin pari vuotta sitten, se kutisti elämänpiirinsä tosi pieneksi, palveluasunnon kokoiseksi. Ei kehtaa rollaattorin kanssa kylille lähteä, odottaa, että "paranee" ensin. Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko huomanneet heidän elämänpiirinsä kaventuneen? Omat vanhempani ovat suht terveitä fyysisesti ( mitä nyt tuossa iässä voi olla). Viime vuosina elämänpiiri on kaventunut kyllä hyvin pieniin ympyröihin. Puhuvat lähinnä puhelimessakin naapureiden tekemisistä yms. Tuntuvat tarkkailevan useamman tunnin päivässä naapureiden tekemisiä ja ihmettelevän niitä sitten keskenään. Kun omakotitalot ympäriltä vaihtavat omistajaa, niin tarkkailu ja päivittely alkaa. EI mitenkään ilkeämielistä eivätkä takuulla ole mitään nalkuttavia naapureita, heidän elämänsisältönsä vaan tuntuu olevan yllättävän paljon siinä, miten naapurit leikkaa aitojaan tai puitaan yms. Vähän väliä on toinen ikkunassa ja sitten tulee hetken kuluttua toinen katsomaan mitä milloinkin " tapahtuu". Melko hämmentävää, varsinkaan kun kummallakaan ei ole muistisairautta tms...

En halua pelotella mutta tuo on monesti ensimmäinen merkki muistisairaudesta. Eristäydytään kotiin koska sen ulkopuolinen maailma on alkanut pelottaa huonontuneen muistin takia. Ei uskalleta lähteä pidemmälle kauppaan, tapaamaan edes ystäviä. Sillä saatetaan peitellä jo alkanutta muistin heikentymistä tai sitten on tiedostamatonta.

Mummollani alkoi juuri noin ja nyt näen samoja piirteitä anopissa.

Äiti kuoli 77-vuotiaana, isä on 82 ja enimmäkseen on yksin kotona. Käy kaupassabitse ja parturissa. Kuuntelee radiota ja lukee lehden päivittäin. Soittelemme päivittäin ja käyn katsomassa vähintään kerran viikossa. Ei harrasta mitään eikä matkustele.

Vierailija kirjoitti:

Vanhuuseläkkeellä oleva on vanhus vaikka voissa paistaisi. Vanhuutta vältellään seniori-sanalla nykyisin.

Kyllä sinä tarkastelet liian rajoittuneesti tai yksinkertaisesti asiaa. Eläkeikä on vain joidenkin ihmisten joskus keksimä ikä jäädä eläkkeelle. Se ei perustu oikeastaan mihinkään näyttöön siitä, että ihmisen juuri silloin pitäisi jäädä eläkkeelle. Jotkut ovat 65 vuoden iässä todella hyvässä kunnossa. Vanhus on silloin väärä ilmaisu kuvaamaan häntä. Vanhuus kuvaa mielestäni sitä ikävaihetta, jolloin ihmisen toimintakykyä alkavat rajoittaa terveyden ja voimien heikentyminen ja sitä myötä kapeutuvat mahdollisuudet. 

Molemmat ovat olleet jonkun vuoden eläkkeellä. Matkustelevat hiukan enemmän kuin ennen. Ovat alkaneet käydä yhdessä elokuvissa. Isä on lopettanut ryyppäämisen.

Näin siis kuulin puhelimessa. En ole heidän kanssaan juurikaan tekemisissä.

Jestas, minä olen 61-vuotias vanhus, tosin vielä työelämässä. Dieselin pillifarkuissa, AjLajkin neuleessa ja vitivalkoisissa Niken verkkotennareissa, piker nahkatakissa tuolla väänän menemään. Enkä kyllä jaksa naapurin aidasta pamista.

Aattelin vanhukseksi alkaa kunhan täytän 89, nimittäin jos elää saan.

Hiphei, iloista viikonloppua niin nuorille kuin vanhuksillekin.!

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on 88 vuotias, ei käy missään kukaan sukulaisita ei enää yhteyttä pidä, omista lapsistaan yksi käy viikonloppuisin, lapsenlapsista yksi käy pari kertaa vuodessa.

Näin ne vanhukset unohdetaan, hävettää sukulaisten puolesta, itse avustan äitiäni päivittäin.

Voisit keskustella sisarustesi kanssa asiasta. Ehkä tajuaisivat muuttaa käyttäytymistään. 

Vierailija kirjoitti:

Jestas, minä olen 61-vuotias vanhus, tosin vielä työelämässä. Dieselin pillifarkuissa, AjLajkin neuleessa ja vitivalkoisissa Niken verkkotennareissa, piker nahkatakissa tuolla väänän menemään. Enkä kyllä jaksa naapurin aidasta pamista.

Aattelin vanhukseksi alkaa kunhan täytän 89, nimittäin jos elää saan.

Hiphei, iloista viikonloppua niin nuorille kuin vanhuksillekin.!

Piker nahkatakki 😆😆😆

AP:lle : Mielestäni tuo on luonnekysymys! Isäni on 78v ja käy ukkojumpassa kerta viikkoon ja kuorossa sekä eläkeliiton tapahtumissa ja retkillä. Ovat äidin kanssa paljon aktiivisempia kuin työssäolo aikoina. Käyvät teatteri-ja konserttimatkoilla mm. Tampereella ja Helsingissä. Eivät tehneet tommosia juttuja töissä ollessaan.

Vierailija kirjoitti:

Jestas, minä olen 61-vuotias vanhus, tosin vielä työelämässä. Dieselin pillifarkuissa, AjLajkin neuleessa ja vitivalkoisissa Niken verkkotennareissa, piker nahkatakissa tuolla väänän menemään. Enkä kyllä jaksa naapurin aidasta pamista.

Aattelin vanhukseksi alkaa kunhan täytän 89, nimittäin jos elää saan.

Hiphei, iloista viikonloppua niin nuorille kuin vanhuksillekin.!

Täytyy ottaa huomioon, että täällä kirjoittelevista monet ovat vasta päälle kakskymppisiä. Tottahan heille kuuskymppinen on tosi vanha. Eivät tiedä, kuinka nopeasti elämä heitäkin kuljettaa ja kuinka samanlaiseksi kuin nuorena he voivat itsensä sitten tuntea. Mutta kun olin itse parikymppinen, oli kolmekymppinen jo tosi vanha ja surkuttelin miesystävälleni, että kyllä me olemme jo ikäloppuja ja miten enää ehdimme lapsia tekemään.

Äitini on 65 ja isäni 67. Äiti ei malta vielä jäädä eläkkeelle ja isäkin puuhailee vaikka mitä (koulutustaan hyödyntäen) vaikka virallisesti onkin eläkkeellä. Eipä nuo miltään vanhuksilta tunnu :D kavereita ym löytyy myös

Nämä ovat persoonakohtaisia juttuja. Äitini on 66v ja anoppi 75v ja ero on kuin yöllä ja päivällä. Äiti on täysin mökkiintynyt ja ei käy muualla kuin kaupassa ja pankissa. Meille tulee puoliväkisin. Ei halua harrastaa mitään ja odottaa marttyyrimaisesti että joku tuo hänelle elämän valmiiksi nenän eteen. Koska hän on kotona 24/7 niin äiti on sisäänpäinkääntynyt ja valittaa joka asiasta. Meidän pitäisi mennä aina sinne. Raskasta! Anoppi taas on ihana ja niin valoisa ja elämänmyönteinen ja perheeni ei ole hänen ainut elämänsisältö. Anopin kanssa voi keskustellakin erilaisista asioista ja hän on kiinnostunut maailman menosta. Anoppi on aktiivinen eläkeläisjärjestössä ja harrastaa kulttuuria monessa muodossa.

En ole missään tekemissä vanhempieni kanssa. Pitköön paskansa.

Vanhempani ovat 62 ja 65 -vuotiaat. Osittain omasta halustaan tekevät vielä töitä, viikossa 2-3 päivää. Kesät viettävät kesämökillä ja joka kesälle on joku oma projektinsa (maalataan ulkovarasto/uudistetaan tai päivitetään grillauspaikkaa, päivitetään mökin huonekaluja nuhjuisista uudempiin, tehdään kasvimaa nro 5 jne). Talvella käyvät etelän lomakohteissa, rantalomilla ja Thaimaassa. Ystäväpiiri on vähän muuttunut, mutta kuitenkin heillä on ystävinä pariskuntia, joiden kanssa matkustella ja harrastaa esim. golfia. Ehkä heillä on enemmän tuttuja ja tuntuu että niitä on vähän joka puolella.

Vanhempani eivät todellakaan ole mitään kotona viihtyvää porukkaa. Aina pitäisi olla jossain menossa.