Mitä sanoa järkevälle, koulutetulle, aikuiselle perheelliselle naiselle, joka haihattelee ihastuksensa perään?

Vierailija kirjoitti:

ap. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa sinä saat häntä järkiinsä. Tunteita ei voi käskeä. Sun asia on kuunnella ja yrittää ymmärtää. Ihastukset pitkän parisuhteen aikana ovat aika tavallisia. Jos ystävä nyt suoraan pohtisi pettääkö vai ei, niin voisin sanoa, että mieti nyt tarkkaan onko se sen arvoista ja mitä riskeeraat. Mutta valinta on hänen.

Itse olen samanlaisessa tilanteessa kuin ystäväsi, tosin tiedän, että minun ja ihastukseni välillä ei voi koskaan tapahtua mitään. Olen tullut siihen tulokseen, että tunteeni johtuvat jostain kehittymättömyydestä tai tunne-elämän ongelmista, ja harkitsen terapiaa. Tämä siis siksi, että liittoni on onnellinen ja ihastuksen kohde täysin mahdoton, jos olisin onneton suhteessani niin tilanne olisi eri.

Eikö olekin (toisaalta) aika mielenkiintoinen ilmiö? Siis tuo onnellisessa parisuhteessa ulkopuoliseen ihastuminen? Liekö jotain tekemistä evoluution kanssa, pitäisi paritella useamman kumppanin kanssa, geeniperimän takia? Olen aika vakuuttunut, että kyse on jostain tällaisesta.

Sinä olet ilmeisen älykäs yksilö, ymmärrät, että kyse on jostain suuremmasta etkä tee mitään. Moni ei ymmärrä ja pilaa monen elämän siinä sivussa. Onko sinun ihastuksesi varattu? Miten ymmärsit että tässä on nyt kyse ihan jostain muusta? 

Onhan se mielenkiintoinen ilmiö, varsinkin kun kaikille ei sitä tapahdu. Omalla kohdallani en usko, että tunteet olisivat evoluution ohjaamia, vaan uskon, että kyse on omasta kehityshistoriastani, jonka takia tunnen valtavaa kaipuuta jonkinlaiseen symbioosiin. Tietyistä syistä tämä henkilö näyttäytyy minulle mahdollisuutena siihen, vaikka tiedän, että näin ei ole.

Ja toisellekommentoijalle: en usko, että suuteleminen hänen kanssaan auttaisi, koska se ei poistaisi ongelman perussyytä onasta päästäni (ehkä tosin se voisi palauttaa realiteetteihin tämän nimenomaisen ihmisen suhteen. En kuitenkaan aio sitä tehdä. Hän ei ole varattu).

Vielä ap:lle: pääsyy siihen miksi pysyn pää kylmänä (käytöksen tasolla) on se, että rakastan miestäni ja tiedän haluavani viettää kanssaan loppuelämäni. Yleensä järki ei voita tunteita mutta tässä tapauksessa järjen viesti on niin ylivoimaisen tärkeä, että se motivoi.

Vierailija kirjoitti:

ap. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se nyt hyvänen aika sinun asiasi, ap, ole saada aikuista ihmistä "järkiinsä". Se ei ole sinun vastuusi EIKÄ oikeutesi. 

Sinulla ei ilmeisesti koskaan ole ollut todella läheistä ystävyyssuhdetta :) 

Kyllä on ollut, mutta ei tuollaista rajatonta epätervettä suhdetta. Toisen AIKUISEN ihmisen tekemiset ja tekemättä jättämiset eivät ole kenenkään muun kuin hänen itsensä vastuulla. Ystävä voi tarjota omia mielipiteitään ja toimia ns. peilinä toiselle (esim. kysellä "oletko varma" tai "miten elämäsi muuttuisi jos tekisit niin ja näin, olisiko se parempaan päin" jne), mutta siinä mennään jo epäterveelle puolelle, jos kokee että on vastuussa ystävän teoista tai jopa ajatuksista ja tunteista!

Oikeastihan sinäkään et voi edes tietää mikä olisi ystävällesi aidosti parasta - voihan olla että jos hän eroaisi ja päätyisi yhteen ihastuksensa kanssa, hän olisi 1000-kertaa onnellisempi kuin nyt. Siksikään toisen elämästä ei voi eikä saa ottaa vastuuta tai yrittää manipuloida toista päättämään OMISTA asioistaan sen mukaan, mikä sinusta on "oikein". Jokaisella on vastuu omasta elämästään, ja vain siitä omastaan.

Vastasin tähän - täysin asiallisesti - ja viestini poistettiin ketjusta?! Mitä ihmettä??

Vierailija kirjoitti:

Kun on parisuhteessa ja siitä huolimatta, vaikka se olisikin tasapainoinen ja kunnossa, tunteita tulee ja menee.

Joskus se ruoho aidan toisella puolella imartelee, mutta sitten on aika painaa jarrua ja herätä, mitä ihmettä on tekeillä.

Ystäväsi täytyy itse tahtoa lopettaa rönsyt ja pysyä parisuhteessaan.

Rakkaus on tahdon asia, vaikka tunnetta on paljon mukana.

Jos se on tahdon asia, niin miten se voi olla tunne? Jos tunteita aviomiestä kohtaan ei ole, mutta jotain satunnaista miestä kohtaan kyllä, on naurettavaa väittää, että kyseessä on ihan normaali ja tavanomainen tila. Itse kyllä lähtisin kävelemään saman tien.