Lue keskustelun säännöt.
Kerroitteko muille, että yritätte lasta?
26.08.2016 |
Miten on? Minulla on vaikea sanoa sitä ääneen, vaikka varmaan moni arvaa että lasta yritetään. En tiedä miksi sitä on ääneen niin vaikea sanoa edes parhaille ystäville tai vaikka äidille. Kukaan ei siis "tiedä", että lasta yritetään. Olen miettinyt, että purkaisiko se omia paineita tai stressiä, jos kertoisin ääneen.
Ollaan siis menossa nyt vuoden yrittämisen jälkeen tutkimuksiin. Jotenki en vain pysty sitä ääneen sanomaan, kun ajattelen että ihmiset alkaa sääliä tai jotain ja lisäksi ajattelen että olen jotenkin viallinen, kun se ei onnistu. Joo tiedä miten yleistä lapsettomuus on, mutta silti.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Ei kerrottu. Se ei mielestäni kuulunut muille.
Eihän mikään asia periaatteessa kuulu kellekään muulle. Toisaalta, jos sellaisen linjan ottaan, ei voi koskaan puhua yhtään mistään.
Itse kertoisin vaikka kaikille. En ole lastenhankkimista valtionsalaisuuden veroiseksi. Minä en kokisi häpeää siitä, ettei lasta ole, vaikka haluaisi. Eiköhän suurin osa ihmisistä tiedä, ettei lasta aina tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole lastenhankkimista valtionsalaisuuden veroiseksi.
Piti lukea "en koe..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuutta kokevat henkilöt ovat kyllä törkeimpiä henkilöitä joita tiedän. Luulevat että lapsettomuus on jokin syy käyttäytyä törkeästi. Esim. Tuo kommentti "milloin meinaat mennä mullan alle" on hyvin tyypillinen katkeroituneen lapsettomuutta kokevan henkilön idiotismipurkaus. Ei se sen mummon vika ole jos teille ei tule lapsia.
Ja miksi pitäis vähentää yhteydenpitoa kavereihin joilla on lapsia? Pikkulapsivaihe kestää niin lyhyen aikaa elämästä, että ei sen takia kannata kavereitaan menettää.
Joskus tuntuu siltä, että lapsettomuus aiheuttaa järkyttäviä lapsellisuuskohtauksia. Huhuh.Yritän ymmärtää tämän puolin ja toisin. Sellainen joka ei ole kokenut lapsettomuutta tai kaipuuta saada lapsi, voi olla vaikea käsittää tätä. Ihmettelen sitä itsekin, siis omia tunteitani ja koen että olen naurettavan typerä välillä. Ei tätä voi ymmärtää kuin sen kokenut, eikä tarvitsekaan?
ap
Meille ei ole kohta vuoteen kuulunut lasta. En silti ole sisariini pistänyt välejä poikki vaikka heillä lapsia onkin, olen ottanut kylään ja hoitoon monesti. En myöskään hylännyt kavereitani.
.
Olen myös iloinen siitä, jos joku saa lapsia helposti, eikä joudu käymään läpi tätä helv*ttiä kun ne kuukautiset taas alkaa.
.
Olen toki huutanut ja raivonnut tätä oloa kotona. Itkenyt illat miksi me emme saa lasta. Ollut salaa katkera kun muut saavat, mutta olen tajunnut sen, että se ei ole minulta pois, jos muut saavat helposti lapsia. Voin rehellisesti sanoa olevani iloinen, että kaikilla se ei ole näin vaikeaa, juurikin oman kokemuksieni takia. En myöskään usko, että lapsettomilla on suurempi oikeus olla ilkeitä, sekään tuskin sitä vauvaa tuo.
En sanonut, että olisin välejä poikki laittanut. Yhteydenpito on vain vähentynyt ja näen että se vaatii molempia osapuolia. Olen totta kai iloinen ja onnellinen muiden puolesta, jotka saavat lapsia. Tällä hetkellä tuttavapiirissä on 4 raskaanaa olevaa, viime vuonna niitä oli 5. Ensi vuonna varmaan jotain sitä luokkaa.
Yksi syy yhteydenpidon vähenemiseen on puheenaiheiden yksipuolisuus. Tuntuu, että he eivät osaa puhua muusta kuin lapsista tai raskaudesta, enkä syytä heitä siitä. Heillä nyt elämä pyörii sillä hetkellä sen ympärillä. Tuntuu, että jää ulkopuolella. Olisi hienoa jos he pystyisivät keskustelemaan vähän jostain muustakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kerrottu. Se ei mielestäni kuulunut muille.
Eihän mikään asia periaatteessa kuulu kellekään muulle. Toisaalta, jos sellaisen linjan ottaan, ei voi koskaan puhua yhtään mistään.
Itse kertoisin vaikka kaikille. En ole lastenhankkimista valtionsalaisuuden veroiseksi. Minä en kokisi häpeää siitä, ettei lasta ole, vaikka haluaisi. Eiköhän suurin osa ihmisistä tiedä, ettei lasta aina tule.
Komppaan tätä. Jotenki tuntuu, että keskustelu jää helposti pintapuoliseksi sääkeskusteluksi jos ei pystytä rehellisesti keskustelemaan kuulumisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerroin yhdelle ystävälle. Oli pakko saada puida asiaa ja jännittää jonkun muunkin kanssa kuin vain miehen. En halunnut muille kertoa, jos ei olisikaan tärpännyt tai olisi mennyt kesken. Tämän ystävän kanssa olisin voinut käydä murheetkin läpi.
Mulle ehdotettiin töissä lasten hankintaa ja " kyllä sä vielä ehdit " yms kiusoittelevia kommentteja. En edes ollut hehkutellut että mulla on poikaystävä. Yritettiin lasta, mutta töissä sanoin että en halua lapsia ollenkaan. Jotenkin mun mielestä on kiusallista haluta lasta, varsinkin jos ei ole naimisissa. Ja kiusallinen puheenaihe. Mitä olisin vastannut, joo me just yritetään? Ne olis olleet ihmeissään, että kenen kanssa muka, koska tarkoittivat että ylipäätään joskus voisin tehdä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä mikään murhe ei oikeuta ilkeilyyn muita kohtaan. Ihmisillä on kaikenlaisia traumoja, ja niistä tulee muistutusta maailmasta. Ei muut voi lakata elämästä ja puhumasta asioistaan vaikka toisilla onkin kipupisteitä. Kipupisteeseen osuminen sattuu ja aiheuttaa voimakkaita tunteita, mutta ne pitää oppia käsittelemään satuttamatta muita. Nyt tarinan mummeli ehkä itkee iltaisin, että mitä varten se niin ilkeästi sanoi, minähän tarkoitin hyvää, toivooko se minun kuolemaa? Sitten hän käy läpi mielessään, mikä on ehkä tuon vihan aiheuttanut. Vanhuksen kipupiste voi hyvin olla oma lähestyvä kuolema, pelko. Olisi ollut kypsempää sanoa, että pidän tuollaista kysymystä tungettelevana ja satuttavanakin, koska ikinä ei tiedä milloin toisilla on kova yritys päällä ja kärsivät lapsettomuudesta. Ellei uskalla suoraan sanoa, että kärsin itse lapsettomuudesta. Sillä tavoin mummeli olisi oppinut ehkä olemaan sanomatta muillekaan aiheesta, nyt hän ei tajunnut ehkä pointtia ja ahdistelee tällä kysymyksillä muita. Kannattaa lukea muiden ihmisten elämästä, niin ehkä saa perspektiiviä omiin murheisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä mikään murhe ei oikeuta ilkeilyyn muita kohtaan. Ihmisillä on kaikenlaisia traumoja, ja niistä tulee muistutusta maailmasta. Ei muut voi lakata elämästä ja puhumasta asioistaan vaikka toisilla onkin kipupisteitä. Kipupisteeseen osuminen sattuu ja aiheuttaa voimakkaita tunteita, mutta ne pitää oppia käsittelemään satuttamatta muita. Nyt tarinan mummeli ehkä itkee iltaisin, että mitä varten se niin ilkeästi sanoi, minähän tarkoitin hyvää, toivooko se minun kuolemaa? Sitten hän käy läpi mielessään, mikä on ehkä tuon vihan aiheuttanut. Vanhuksen kipupiste voi hyvin olla oma lähestyvä kuolema, pelko. Olisi ollut kypsempää sanoa, että pidän tuollaista kysymystä tungettelevana ja satuttavanakin, koska ikinä ei tiedä milloin toisilla on kova yritys päällä ja kärsivät lapsettomuudesta. Ellei uskalla suoraan sanoa, että kärsin itse lapsettomuudesta. Sillä tavoin mummeli olisi oppinut ehkä olemaan sanomatta muillekaan aiheesta, nyt hän ei tajunnut ehkä pointtia ja ahdistelee tällä kysymyksillä muita. Kannattaa lukea muiden ihmisten elämästä, niin ehkä saa perspektiiviä omiin murheisiinsa.
Tämä on vähän sukupolvikysymys. Mummelin nuoruudessa oli itsestäänselvää että kaikki hankkivat lapsia ja moni niitä saikin, koska lapset tehtiin parikymppisenä. Vanhan ihmisen voi olla vaikea ymmärtää, että kaikki eivät ehkä halua / saa lapsia. Tiedän paljon hienotunteisia mummoja, kuten omani oli, eikä hän olisi ikinä ahdistellut aiheella. Toki sitten on näitä ilkeitä, valittavia ja uteliaita vanhoja ihmisiä, joita pitäisi yrittää ymmärtää, mutta rajansa siinäkin. Minä en olisi pystynyt hauta kommenttiin.
Se, että kipeitä aiheita on kaikilla on selvää. Hienotunteisuus ja tahdikkuus ovat asioita, joita joskus toivoisi kaikille sosiaalisissa tilanteissa - oli sitten nuori tai vanha.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerroin parhaille ystäville ja vanhemmille, syynä se että oltiin niin nuoria ja opiskelut vasta alkamassa että olisivat muuten saattaneet reagoida vauvauutisiin tyylillä "milloin menet aborttiin?". Miehen lähipiiri varmaan edelleen luulee että oltiin vaan vastuuttomia teinejä joilla kävi vahinko ja se kalvaa. Jälkikäteen ei ole kovin luontevaa ottaa esille että suunniteltu oli.
Voi että olette ärsyttäviä, te jotka ette sano suoraan että haluatte/yritätte lapsia vaan valehtelette "teen mieluummin töitä" tai jopa "en halua lapsia". Ihan vitun kiva sitten OIKEASTI lapsia haluamattomana yrittää vastailla utelijoille, kun kaikki hymistelevät "niin varmaan joo, eiköhän niitä sullekin tule ;) ;)" kun ovat tottuneet teihin valehtelijoihin. Teistä ne "velat aina muuttavat mielensä" legendat tulevat, kun oikeasti olette vain niin raukkoja, ettette uskalla edes sanoa haluavanne lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kertonut aina läheisille ystäville, joiden kanssa muutenkin jaetaan asioita. Ei tuo mun mielestä poikkea muustakaan mieltä painavasta surusta tai ilosta. Jakaminen ja juttelu yleensä helpottaa. Ja ilo ihana jakaa. Myös ystävät on näistä jutelleet mulle. Yhdessä itkettt ja sitten lopulta iloittu. Raskaudet myös heti kertonut.
Itse kerroin parille hyvälle ystävälle, mies ei puhunut kellekään. Missään tapauksessa ei ollut aikomustakaan avautua asiasta äidille, anopille tai muille sukulaisille puhumattakaan työkavereista ja muista tuttavista.
Toi mullan alle toivotus on kyllä harvinaisen törkeää
Vaikka varmasti ahdistaa välillä kyselyt, kun on itselle vaikea asia, on ihan eri asia kysellä ja toivoa vaikka sitten vähän törpösti positiivista juttua (syntymä) kuin toivotella negatiivista ja surullista asiaa (kuolema). Järki käteen, vaikka jotkut ovat hölmöyttään tahdittomia, ei se oikeuta olemaan itse tarkoituksellisesti julma takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse kerroin parille hyvälle ystävälle, mies ei puhunut kellekään. Missään tapauksessa ei ollut aikomustakaan avautua asiasta äidille, anopille tai muille sukulaisille puhumattakaan työkavereista ja muista tuttavista.
Toi mullan alle toivotus on kyllä harvinaisen törkeää
Vaikka varmasti ahdistaa välillä kyselyt, kun on itselle vaikea asia, on ihan eri asia kysellä ja toivoa vaikka sitten vähän törpösti positiivista juttua (syntymä) kuin toivotella negatiivista ja surullista asiaa (kuolema). Järki käteen, vaikka jotkut ovat hölmöyttään tahdittomia, ei se oikeuta olemaan itse tarkoituksellisesti julma takaisin.
Miten niin positiivista juttua?
A) on ihmisiä, joille raskaus ei todellakaan olisi positiivinen juttu
B) on ihmisiä, joilla raskaus ei toiveista huolimatta ole alkanut, jolloin asiasta muistuttaminen ei myöskään ole positiivinen juttu.
Ja yleensä ne joilta vuosi toisensa perään tivataan "milloinkas lapsia", kuuluvat joko A tai B ryhmään - muut kun niitä lapsia sitten ovat jo tehneet. Raskaus/lapsiutelut siis EIVÄT ole mitenkään positiivisia asioita. Joten ihan sopiva rinnastus se on kuolemastakin kysely.
En ole suoraan kertonut, koska tuntuisi tyhmälle jos ei lapsi onnistuisikaan, ja ihmiset alkaisivat kyselemään. Pidän sitä myös vähän huonon onnen manaamisena jos kirkossa kuuluteltaisiin että lasta täällä yritetään. Toisaalta, parhaalle ystävälleni kyllä sanoin, että pillerit olen pois jättänyt, joten ehkä sitä sitten voi pitää kertomisena lapsen yrittämisestä. Mutta aiheesta ei sen enempiä olla puhuttu, ja pillerien pois jättökin tuli siinä yhteydessä, kun kerroin ihoni menneen huonoon kuntoon.
Siinä vaiheessa kun tutkimukset ja hoidot alkoivat kerroimme luotettaville läheisille, koska tuli tarve purkaa asiaa enemmän. Näissä asioissa pitää edetä niin kuin parhaalta tuntuu. Minulle oli korvaamatonta parhaan ystäväni tuki, kun kävin hoidoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kerroin parille hyvälle ystävälle, mies ei puhunut kellekään. Missään tapauksessa ei ollut aikomustakaan avautua asiasta äidille, anopille tai muille sukulaisille puhumattakaan työkavereista ja muista tuttavista.
Toi mullan alle toivotus on kyllä harvinaisen törkeää
Vaikka varmasti ahdistaa välillä kyselyt, kun on itselle vaikea asia, on ihan eri asia kysellä ja toivoa vaikka sitten vähän törpösti positiivista juttua (syntymä) kuin toivotella negatiivista ja surullista asiaa (kuolema). Järki käteen, vaikka jotkut ovat hölmöyttään tahdittomia, ei se oikeuta olemaan itse tarkoituksellisesti julma takaisin.Miten niin positiivista juttua?
A) on ihmisiä, joille raskaus ei todellakaan olisi positiivinen juttu
B) on ihmisiä, joilla raskaus ei toiveista huolimatta ole alkanut, jolloin asiasta muistuttaminen ei myöskään ole positiivinen juttu.
Ja yleensä ne joilta vuosi toisensa perään tivataan "milloinkas lapsia", kuuluvat joko A tai B ryhmään - muut kun niitä lapsia sitten ovat jo tehneet. Raskaus/lapsiutelut siis EIVÄT ole mitenkään positiivisia asioita. Joten ihan sopiva rinnastus se on kuolemastakin kysely.
Otapa nyt se pää pois omasta hanurista ja ajattele uudestaan.
Vanha mummo, joka kysyy lapsista, tarkoittaa hyvää. Hän ei kysy ollakseen julma. Voi olla että kysymys on tökerö, mutta sitä ei tarkoiteta ilkeäksi. Siksi kyseessä on positiivinen kysymys.
Sen sijaan kuoleman toivottelu ei ole tarkoitettu koskaan hyvällä. Se ei ole vain hölmöä tai tökeröä käytöstä vaan tarkoitus on olla ilkeä. Siksi kyseessä on negatiivinen ja julma kommentti, jota ei mitenkään voi rinnastaa hyväntahtoisesti esitettyyn (vaikka epäonnistuneeseen) kyselyyn.
On aina eri asia, jos tarkoitus on hyvä, kuin jos tarkoitus on alunperinkn satuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen kertonut aina läheisille ystäville, joiden kanssa muutenkin jaetaan asioita. Ei tuo mun mielestä poikkea muustakaan mieltä painavasta surusta tai ilosta. Jakaminen ja juttelu yleensä helpottaa. Ja ilo ihana jakaa. Myös ystävät on näistä jutelleet mulle. Yhdessä itkettt ja sitten lopulta iloittu. Raskaudet myös heti kertonut.
Mulla ei tämän luettuani ole yhtään läheistä ystävää. En kertoisi raskaudesta (vain jos olisi pakko) edes ensimmäisellä kolmanneksalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kerroin parille hyvälle ystävälle, mies ei puhunut kellekään. Missään tapauksessa ei ollut aikomustakaan avautua asiasta äidille, anopille tai muille sukulaisille puhumattakaan työkavereista ja muista tuttavista.
Toi mullan alle toivotus on kyllä harvinaisen törkeää
Vaikka varmasti ahdistaa välillä kyselyt, kun on itselle vaikea asia, on ihan eri asia kysellä ja toivoa vaikka sitten vähän törpösti positiivista juttua (syntymä) kuin toivotella negatiivista ja surullista asiaa (kuolema). Järki käteen, vaikka jotkut ovat hölmöyttään tahdittomia, ei se oikeuta olemaan itse tarkoituksellisesti julma takaisin.Miten niin positiivista juttua?
A) on ihmisiä, joille raskaus ei todellakaan olisi positiivinen juttu
B) on ihmisiä, joilla raskaus ei toiveista huolimatta ole alkanut, jolloin asiasta muistuttaminen ei myöskään ole positiivinen juttu.
Ja yleensä ne joilta vuosi toisensa perään tivataan "milloinkas lapsia", kuuluvat joko A tai B ryhmään - muut kun niitä lapsia sitten ovat jo tehneet. Raskaus/lapsiutelut siis EIVÄT ole mitenkään positiivisia asioita. Joten ihan sopiva rinnastus se on kuolemastakin kysely.
Otapa nyt se pää pois omasta hanurista ja ajattele uudestaan.
Vanha mummo, joka kysyy lapsista, tarkoittaa hyvää. Hän ei kysy ollakseen julma. Voi olla että kysymys on tökerö, mutta sitä ei tarkoiteta ilkeäksi. Siksi kyseessä on positiivinen kysymys.
Sen sijaan kuoleman toivottelu ei ole tarkoitettu koskaan hyvällä. Se ei ole vain hölmöä tai tökeröä käytöstä vaan tarkoitus on olla ilkeä. Siksi kyseessä on negatiivinen ja julma kommentti, jota ei mitenkään voi rinnastaa hyväntahtoisesti esitettyyn (vaikka epäonnistuneeseen) kyselyyn.On aina eri asia, jos tarkoitus on hyvä, kuin jos tarkoitus on alunperinkn satuttaa.
Alunperin oli kyse siitä, että SAMA henkilö kysyy TOISTUVASTI lapsista ("Meni eräs mummo hiljaiseksi, kun kyseli jatkuvasti: "koskas sitä jälkikasvua tulee?, ja minä vastaavasti kysyi: "koskas meinaat mennä mullan alle". "). Kyllä se silloin on ilkeää, eikä millään lailla positiivista. Minkä tahansa asian jankuttaminen on ilkeää, kun vastapuoli on jo vastannut tai ilmaissut, että ei halua vastata. Silloin ansaitsee myös lopulta ilkeän vastauksen. Ehkä sitten se mummokin ottaa pään pois ryppyisestä perseestään ja vähän alkaa ajatella mistä aiheista jankuttaa.
Miksi helkkarissa pitäisi kertoa kenellekään perheen sisäisistä asioista? Asia ei kuulu edes omille vanhemmille ja sisaruksille samoin kuin ei ystäville ja kylänmiehille. Kyllä asia huomataan sitten kun on tärpännyt ja maha on alkanut kasvaa. Silloinkaan ei tarvitse puhua mitään yrittämisestä. Senhän näkee jokainen, että yritetty on onnistuneesti.