Lue keskustelun säännöt.
Onko siis tosiaan ihmisiä, joilla ei ole useita ystäviä?
25.08.2016 |
Tuntuu mahdottomalta ajatukselta. En ole törmännyt erakkoihin mutta kuullu heistä.
Kommentit (75)
Mulla ei ole oikeastaan yhtään ystävää. Mies ja lapset on. Miehelle en nykyään voi purkaa tuntojani kun suhde on kriisissä. Pari kaveria on joita tapaan pari kertaa vuodessa.
Hyvänpäiväntuttuja on, lähinnä lasten kautta tulleita, mutta koen olevani niin normistapoikkeava tämän pikkukaupungin piireissä etten edes uskalla kunnolla ruveta vääntämään ystävyyttä näiden ihmisten kanssa joita tahtomattani katson vähän ylöspäin. Ja kaikilla tämän ikäisillä on jo ne vakiintuneet ystävät joiden kanssa shoppaillaan ja illastetaan... Siihen on paha änkeä väliin, näin vitun epäsosiaalisena mörkönä varsinkin.
Se siinä onkin ristiriitaista. Mua ei varsinaisesti voi kuvailla sosiaaliseksi, mutta haluaisin sitä sosiaalista elämää todella kipeästi. Mutta sitten taas toisaalta, kun en jaksa panostaa parisuhteeseenkaan niin en luultavammin jaksaisi sitä ystävyyttäkään pyörittää osaltani. Parempi säästää kaikilta vaiva ja möllöttää yksin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä! Olen vapaaehtoisesti usea ystävätön. Sosiaaliset tilanteet ja kaverisuhteiden ylläpito vie niin paljon energiaa, että pysyttelen mielelläni vain muutamassa ihmisessä, joiden kanssa sosialisoin. Olen siis ehdottomasti erakkoluonne.
Vierailija kirjoitti:
Jollekin voi riittää ystäväksi oma puoliso ja perhe.
Lasten velvollisuus ei ole olla vanhempiensa ystäviä, puoliso voi olla ystäväkin mutta suosittelisin tutustumaan ulkopuolisiinkin. Jos puolison menettää niin jää yksin eikä ole lapsille reilua jos joutuvat kantamaan huolta vanhemmastaan jolla ei ole muita kuin ne lapset joihin sitten ripustaudutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jollekin voi riittää ystäväksi oma puoliso ja perhe.
Lasten velvollisuus ei ole olla vanhempiensa ystäviä, puoliso voi olla ystäväkin mutta suosittelisin tutustumaan ulkopuolisiinkin. Jos puolison menettää niin jää yksin eikä ole lapsille reilua jos joutuvat kantamaan huolta vanhemmastaan jolla ei ole muita kuin ne lapset joihin sitten ripustaudutaan.
Ihminen, joka on aina tottunut olemaan/elämään ja käsittelemään ajatuksensa yksin ei kaipaa mitään ripustinta. Vaikka puolison menetys onkin poikkeuksellisen raskasta sellaiselle jolla ei sosiaalista elämää juuri olekkaan, on hänellä omat ratkaisumallinsa asioihin, joihin ei ulkopuoliset kuulu. Lapset tulee edelleen olemaan lapsia ja tuetaan puolin sekä toisin. Menettää siinä ne lapsetkin ja tarvii jäljelle jääneen vanhemman tukea ja lohtua sekä ohjausta kuinka elämä siitä jatkuu eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mun tietääkseni. Kaikil mun kavereil on kaveri.
Mä! ✋Pari läheisempää kaveria löytyy ja joitain hyvänpäiväntuttuja. Olen tyytyväinen juuri näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on yksi ystävä, joka asuu niin kaukana että näemme vain muutamia kertoja vuodessa. Kuitenkin luotan häneen ja voin kertoa hänelle mitä vain, joten koen tämän suhteen läheiseksi. Muutoin minulla on vain työkaverit. Olen vaihtanut työpaikkaa todella usein ja ihmiset ovat vain jääneet taakse. Minulla ei ole lapsia, olen sinkku ja jotenkin tuntuu, että esim. Vanhat nuoruusiän ystävät elävät ihan erilaista elämää, on jotenkin kuilu tässä välissä.
Minulla ei ole yhtään ystävää, kavereitakin on vain pari.
En tiedä, miksei minusta pidetä. Olen toki melko hiljainen mutta en silti mikään tuppisuu. Joten ollaan sitten yksin =(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikein hyviä ystäviä joihin luotan täysin on 2. Sitten hyviä kavereita sitten ainakin 20. Sitten on vielä paljon varmaan 100 sellaista kaveria joiden kanssa ei olla yhteyksissä mutta tunnetaan ja kysellään kuulumiset ja jutellaan niitä näitä. Niin ja tuttuja on niin paljon että en itsekkään pysy kärryillä.
En ole ikinä ollut erityisen suosittu tai mitään, tulen vain ihmisten kanssa helposti toimeen ja olen yleisesti aktiivinen esim. harrastamaan ja muutenkin elämässä olen paljon tilanteissa joissa olen tekemisissä ihmisten kanssa. Osittain myös oma aviopuoliso on vaikuttanut koska hänellä on paljon ystäviä ja kavereita joista on myöhemmin tullut yhteisiä.
Mulla ei ole yhtään ystävää eikä kaveria, tuttavia, joiden kanssa joskus juttelen esim törmätessä jossain, on kourallinen. Yksi vähän tutumpi tuttava joka joskus pyytää kahville.
En välitä ystävystyä. Minulla on perheeni ja tuntuu että se riittää. Erakkokin olen (olisin) mielelläni. Mua ei kiinnosta toisten jaarittelut ja ahdistun toisten seurasta. Pelkään että loukkaan muita sillä kun minua ei vain heidän löpinät kiinnosta.. Mies olikin poikkeus alusta asti, sillä se kulkeekin rinnallani edelleen. Sosiaalisesti olen hyvinkin taitava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli joskus paljon kavereita. Sitten sairastuin ja en jaksanut pitää yhteyksiä, nykyään elän erakon eämää. Viimesen 2 viikon aikana olen jutellut siskoni kanssa, naapurin kanssa rappukäytävässä muutaman sanan ja kaupan kassalle sanon lähes päivittäin terve ja kiitos. Mut huom minä olenkin psyykkisesti sairas eli tiedän etten ole normaali erakko koska ennen sairautta olin tosi sosiaalinen ja kaipasin ihmisten seuraa. En voi käydä edes töissä. Viikon päästä pääsenkin rupattelemaan soskutädin kanssa niitä näitä ja jo nyt mietin mitä olen "puuhaillut "viime aikoina kun ei kehtaa suoraan sanoa että oon kotona 24/7
Niin ja ikää on 24
Vierailija kirjoitti:
Ai av onki paikka jossa erakot kokoontuu :D
Tää on ihan hyvä siihen tarkoitukseen :) vai onko se kielletty jossain?
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu mahdottomalta ajatukselta. En ole törmännyt erakkoihin mutta kuullu heistä.
Onpa sinulla ahdas maailmankuva,jos tuollainen tuntuu mahdottomalta.Mulla on neljä kaveria,joista kahta pidän varsinaisina ystävinä.Kaipaan paljon omaa aikaa,joten ei ole edes hinkua hankkia laajaa ystäväpiiriä,on nykyisellään riittävästi sosiaalista elämää.
Mulla on tasan yksi ystävä ja hänkin on mua 40 v vanhempi entinen työkaverini joka siis nykyään eläkkeellä. Viestitellään lähes päivittäin ja nähdään noin kerran viikossa. Nuorempana mulla oli kavereita koulussa mutta ne on kaikki jääneet pois tässä vuosien varrella. N27
Vierailija kirjoitti:
Minä. Viihdyn kotona puolisoni kanssa, mutta viihdyn myös yksin. Minulla on yksi ns. paras kaveri, ollut jo lapsesta saakka. Lisäksi on yksi joitakin vuosia vanha ystävä, joka tosin asuu toisella paikkakunnalla, mutta olemme yhteydessä lähes viikoittain. Opiskelukavereitakin on, mutta heidän kanssaan en oikeastaan vietä aika koulun ulkopuolella, joskus saatan käydä opiskelijabileissä heidän kanssaan. Myös työkavereita on, mutta he ovat nimensä mukaisesti työkavereita.
Lisään vielä tähän tekstiini, että työni vuoksi olen ihmisten kanssa tekemisissä aivan koko työpäivän, eli keskustelen ja toimin oikeastaan koko sen ajan jonkun kanssa. Erakkona en siis ole vaikka vapaa-ajallani en monia ihmisiä tapaisikaan 😊
Up