Keittiöelämää MTV3:lla
Onpas kaikilla jotenkin idyllistä :(
Kadehdin.
Kommentit (217)
Mikko ja vaimonsa ovat kyllä samaa ikäpolvea, että ei voisi olla äiti. Ovat aivan ihania ihmisiä ja vaimo on yleensäkkin hiljainen ja kamerat varmasti vaikuttivat. Anne ei ole kuitenkaan mikää hissukka vaan molemmat aitoja isoja persoonia ja työelämässä menestymeitä. Ja lapset kasvatettu rakkaudella ja järjellä.
Tuo Mikko on mahtava. Joskus ollut hänen luennoillaan. Hyvä esiintyjä. 😀 tykkään sarjasta muutenkin. Positiivisuutta ihmiset!
Musta on kiva kattella ihmisten koteja, astioita ja millasta ruokaa tekevät.
Ohjelmassa häiritsee pari selvästi itsestään numeron tekevää ja näyttelevää tyyppiä, se Helsinkiläisen pariskunnan nainen ja isä Kalliola, joka on varmaan hyvä tyyppi, mutta yrittää ja esittää ohjelmassa liikaa, rouva onkin täysin päinvastainen.
Muilla on melko perisuomalaista, toisilla emäntä tekee keittiössä kaiken ja toisessa perheessä taas mies laittaa leivänkin valmiiksi rouvalle, joka siirtää sen lapselle.
Yhdessä perheessä ei ole keittiössä tilaa enää yhdellekään mainoslehtiselle tai pino kaatuu ja toisessa on korkeakiiltoa vasten vain kauniita esineitä, joilla ei ole mitään muuta funktiota, kuin olla koristeena.
Niin me ollaan erilaisia.
Tsiisus mitä kuraa....lähes kaikkien perheiden lapset ovat reippaasti ylipainoisia...helppo tapa pitää mukulat tyytyväisenä ja hiljaa kun työntää herkkuja eteen....Mikä tämän ns ohjelman idea mahtaa olla??
Vierailija kirjoitti:
Eikö etiopiataustainen nainen ole oppinut 20 vuodessa suomea?
Ehkä haluavat lapsista kaksikielisiä. Hyvin tuntuu ainakin ymmärtävän.
Nana. kirjoitti:
Televisio-ohjelmia on vaikea tehdä nykyään, katsojat kun ovat aikamoisia tuomareita. ;)
Miettikääpä edes hetki hieman erilaista näkökulmaa ihmiset. Ettemme aina olisi arvostelemassa tai tuomitsemassa muita. Se ei kerro muista mitään, mutta mitä se kertoo meistä itsestämme?
Minusta ohjelmaa oli kiva seurata, erilaisia ihmisiä oman elämänsä keskellä. Ainoa ajatus oli ohjelman jälkeen se, että miten ihania perheitä kaikki omalla tavallaan, kaikki omanlaisissa kodeissaan.
Jos jonkun koti ei ollutkaan niin siisti kuin toisen, ehkäpä hän elää omaa elämäänsä välittämättä toisten mielipiteistä sen kummemmin. Häntä sellaiset asiat eivät häiritse minkä toiset näkevät tuomittavana. Mutta mitäpä me olemme tuomitsemaan?
Ja lapsen painon esilletuominen on minusta tarpeetonta. Olette varmasti useampi itsekkin vanhempia ja oma lapsenne on teidän mielestänne sellaisenaan teille täydellinen. Näinä aikoina kun koulukiusaamista esiintyy erittäin paljon, voisimme miettiä miten kitkisimme sen pois lasten maailmasta. Voisimmeko muuttaa omia asenteitamme ensin?Suvaitsevampaa tulevaisuutta ja aurinkoa kaikkien syksyyn! :)
Ei kai ohjelmien teon ideana ole se, että miellytetään kaikkia, vaan se, että katsojia kiinnostaisi, kiinnostaisi katsoa ja keskustella. Me ollaan sohvaperunoita kaikki, ja tällä viittaan siihen aikaisempaan, hieman samantyyppiseen sarjaan, jossa seurattiin tavisten, ei keittiöelämää, vaan tv:n katsomista.
Minä en kestä sitä Mikkoa, en. Siinä on kaikkea liikaa. Mutta ehdottomasti vaikuttaa siltä, että isänä on tosi jees. Sellainen reilun jämpti.
Entäs nämä Anjashamaani (vai mikä se oli?!?) kommuunissa olevat. Kaikilla likaiset hiukset sekaisin, puhutaan kirjakieltä tiedostavasti.
Hölmönä luulin etiopialaistaustaisen olevan Intiasta. Heillä on jotenkin kivan tuntuinen avioliitto. Mikä juttu laittaa parsakaalia lasagneen??
Helsinkiläinen pariskunta vaikuttaa vähän siltä, että eivät vielä oikein osaa olla luonnikkaasti kameran edessä. Mahtaako vauva ilmoittaa tulostaan kuvausten aikana?
Kouvolaan muuttajat, nämä Carpelanit. Äiti terveysintoilee, mutta miksi lapset vetää sokerimuroja (vaikka pakkauksessa lukee Weetabix, niin suklaamuro on silti suklaamuro), kun selvästi kaivataan terveellisimpiä vaihtoehtoja.
Karaoke-emännän töitä tekevän huushollin kun pääsisi siivoamaan. Ai, että se olisi mahtavaa!
Nana. kirjoitti:
Televisio-ohjelmia on vaikea tehdä nykyään, katsojat kun ovat aikamoisia tuomareita. ;)
Miettikääpä edes hetki hieman erilaista näkökulmaa ihmiset. Ettemme aina olisi arvostelemassa tai tuomitsemassa muita. Se ei kerro muista mitään, mutta mitä se kertoo meistä itsestämme?
Minusta ohjelmaa oli kiva seurata, erilaisia ihmisiä oman elämänsä keskellä. Ainoa ajatus oli ohjelman jälkeen se, että miten ihania perheitä kaikki omalla tavallaan, kaikki omanlaisissa kodeissaan.
Jos jonkun koti ei ollutkaan niin siisti kuin toisen, ehkäpä hän elää omaa elämäänsä välittämättä toisten mielipiteistä sen kummemmin. Häntä sellaiset asiat eivät häiritse minkä toiset näkevät tuomittavana. Mutta mitäpä me olemme tuomitsemaan?
Ja lapsen painon esilletuominen on minusta tarpeetonta. Olette varmasti useampi itsekkin vanhempia ja oma lapsenne on teidän mielestänne sellaisenaan teille täydellinen. Näinä aikoina kun koulukiusaamista esiintyy erittäin paljon, voisimme miettiä miten kitkisimme sen pois lasten maailmasta. Voisimmeko muuttaa omia asenteitamme ensin?Suvaitsevampaa tulevaisuutta ja aurinkoa kaikkien syksyyn! :)
Ihana. :)
Todella huono ohjelma, koska siinä poukkoillaan tämän tästä perheestä toiseen. Itse inhoan sitä suupäänä jauhavaa tekohauskaa miestä ja mykkää "salaviisasta" vaimoaan.
Vierailija kirjoitti:
Todella huono ohjelma, koska siinä poukkoillaan tämän tästä perheestä toiseen. Itse inhoan sitä suupäänä jauhavaa tekohauskaa miestä ja mykkää "salaviisasta" vaimoaan.
Suuna ja päänä
Mä en voi sietää sitä Mikkoa. Se on ihan liikaa esillä, siis tuo itseään ja "viisauksiaan" esille. Haluaa antaa perheestä ja itsestään mahd. hyvän kuvan. Esimerkiksi : koulusta tuli ilmoitus että lapsi ollut 3h poissa koulusta. Molemmat vanhemmat hoomoilasena että mitä ... ?? Sitten menee vähän aikaa ja Mikko pelastaa kiusallisen tilanteen sanomalla "itseasiassa nyt muistan kun olin lähdössä töihin niin se valitti pääkipua". Valehteli ihan selkeästi!!! Se sen vaimokin oli sen näköinen, ettei usko.
Jotain hämärää siinä on, ja paljon.
Kaksikulttuurisen perheen tyttölapsi on tosi iloton. Koko ajan jotenkin loukkaantuneen oloinen ja surullinen.
Katsoisin ennemmin suomalaisten oikeaa keittiöelämää, mutta se ei kai kestäisi julkisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Katsoisin ennemmin suomalaisten oikeaa keittiöelämää, mutta se ei kai kestäisi julkisuutta.
Sama. Tässä on niin jäykkää menoa, ennalta suunniteltua kakkaa että ärsyttää.
Näyttäs nyt senkin kun tuo "leppoisa" isä ragee lapsilleen.
Liika poikkoilu, kuten aiemmassa komentissa jo mainittiinkin, tekee ohjelmasta rasittavan ja epämiellyttävän seurattavan. Juuri kun pääsee (jos pääsee) tietyn perheen fiilikseen sisään, niin minuutin parin leikkaus siitä sitten toiseen ja kolmanteen, jonka jälkeen taas puoli minuuttia jostain toisesta jne.
Tämä pullantuoksuinen kotiäiti (pienoisella marttyyri asenteella) jaksaa jauhaa käsienpesusta aina ja joka tilanteessa.
Kuivakka lapseton pariskunta herättää lähinnä ahdistusta. Tulee mieleen muutenkin askeettinen ja niukka elämä, ettei nyt vaan pääsisi vahingossakaan ruuasta nauttimaan ja pullukoitumaan. Jotenkin väkinäistä ja ontuvaa keskustelua, mutta kamerat tietysti saattavat vaikuttaa asiaan. Mitään lämpöä tai huumoria ei heistä saa irti.
Kommuuni. Itsetietoisia ja ärsyttävän oloisia jokaikinen. Ollaan mukamas niin fiksua sekä sivistynyttä ja sitten jutut sisältävät lähinnä "tai niinku sillei tai jotain sinnepäin" heittoja. Nyrpistelyä ja jäykkää. En varmasti tulisi livenä toimeen heidän kanssaan.
Oon käynyt vuosia sen stadilaisen pariskunnan naisen (Tiinan) ryhmäliikuntatunneilla Esportilla ja on ohjaajana asiansa osaava ja vetää äärettömän hyvin tunteja. Tuntien ulkopuolella sitten taas hieman nuivahko eikä yllättänyt yhtään toi selostus sokerin syönnistä :D
Vierailija kirjoitti:
Liika poikkoilu, kuten aiemmassa komentissa jo mainittiinkin, tekee ohjelmasta rasittavan ja epämiellyttävän seurattavan. Juuri kun pääsee (jos pääsee) tietyn perheen fiilikseen sisään, niin minuutin parin leikkaus siitä sitten toiseen ja kolmanteen, jonka jälkeen taas puoli minuuttia jostain toisesta jne.
Tämä pullantuoksuinen kotiäiti (pienoisella marttyyri asenteella) jaksaa jauhaa käsienpesusta aina ja joka tilanteessa.
Kuivakka lapseton pariskunta herättää lähinnä ahdistusta. Tulee mieleen muutenkin askeettinen ja niukka elämä, ettei nyt vaan pääsisi vahingossakaan ruuasta nauttimaan ja pullukoitumaan. Jotenkin väkinäistä ja ontuvaa keskustelua, mutta kamerat tietysti saattavat vaikuttaa asiaan. Mitään lämpöä tai huumoria ei heistä saa irti.
Kommuuni. Itsetietoisia ja ärsyttävän oloisia jokaikinen. Ollaan mukamas niin fiksua sekä sivistynyttä ja sitten jutut sisältävät lähinnä "tai niinku sillei tai jotain sinnepäin" heittoja. Nyrpistelyä ja jäykkää. En varmasti tulisi livenä toimeen heidän kanssaan.
Olen täsmälleen samaa mieltä!
Mikko on hyvä tyyppi, mut miten vaimo on niin hissukka?