Lapsettomuudesta kärsivän ystävän kanssa ei voi jutella rehellisesti kuulumisista

Ei kuulosta hyvältä ystävyydeltä tuo. Sanot rehellisesti mitä kuuluu ja jos toinen ei kestä niin se ei ole sinun vika. 

Ystävänä minusta sinun pitäisi ymmärtää enemmän. Lapsettomuus on todella kipeä asia ja jos sitä on jatkunut pitkään saattaa se olla kuin suolan kaatamista haavoihin kun toinen puhuu lapsista vaikka se olisikin valittamista niistä.

Vierailija kirjoitti:

Ystävänä minusta sinun pitäisi ymmärtää enemmän. Lapsettomuus on todella kipeä asia ja jos sitä on jatkunut pitkään saattaa se olla kuin suolan kaatamista haavoihin kun toinen puhuu lapsista vaikka se olisikin valittamista niistä.

Tätä juuri tarkoitin. Lapset ovat tällä hetkellä suurin asia elämässäni ja heihin menee suurin osa energiastani ja päivästäni, kun ovat vielä pieniä ja kotihoidettavia. En siis voisi puhua ollenkaan suurimmasta osasta elämästäni.

AP

Kyl on köyhää jos ei ole muuta puhuttavaa kun lapset. Puistotutut tietenkin erikseen. Älä valita, kysele hoidoista.

Sellainen ystävyys ei ole ylläpitämisen arvoista, missä ei voi olla rehellinen toista kohtaan ja puhua mistä tahansa. Antaisin välien viilentyä.

Kyllähän jokaisen lapsettoman pitäisi tajuta, ettei lapsettomuus ole perheellisen ystävän vika. Luulisi kuitenkin että aikuinen ihminen ei purkaisi pettymystään muihin. Ei lapsettomuus ole syy katkeroitua, elämässä on paljon muutakin. Adoptio on myös nykypäivänä mahdollista.

Sinuna kertoisin rehellisesti ystävällesi kuulumiset ja jos hän suuttuisi, kysyisin saanko kertoa elämästäni ollenkaan mitään.

Eivät kaikki maailman lapset voi kadota, jottei ystävällesi tule paha mieli. Varmasti hän törmää päivittäin esim. kaupassa lapsiin. Elämässä kun ei kaikki ainamene niinkuin on suunniteltu.

Vierailija kirjoitti:

Kyl on köyhää jos ei ole muuta puhuttavaa kun lapset. Puistotutut tietenkin erikseen. Älä valita, kysele hoidoista.

Elämä on. Lapsiin ja varsinkin vauvoihin menee paljon aikaa. Sitten kun on hetki aikaa kehittää itseään (yleensä omista unista pois), sen käyttää mieluusti joko johonkin mistä on hyötyä tulevaisuuden jaksamisen kannalta, kuten liikunta tai rentoutuminen. Kyllä minulla oli paljonkin harrastuksia ennen, nyt ei vaan ehdi tai riitä jaksamista niihin. Ystävä ei käy hoidoissa. Olen kuunnellut hänen asioitaan niin paljon kuin hän vain haluaa jakaa ja koittanut myötäelää.

AP

Jos sinulla on vielä vastikään syntynyt lapsi, niin voinet osoittaa hienotunteisuutta.

Itse koen saman asian myös haastavaksi kuin ap. Tällä hetkellä kotona lapsen kanssa ja ne päivät on todella vain sitä kotihommaa. Lapsettomuudesta kärsivän ystävän kanssa pyrin enemmän keskustelemaan hänen kuulumisistaan ja keskustella niistä aiheista, joita näiden pohjalta nousee esiin. "Omista" kuulumisista eli uhmaiästä ja huonoista öistä juttelen sitten muiden tuttujen kanssa ja tietysti tämänkin ystävän kanssa, jos hän ottaa asian puheeksi.

Aika karuja vastauksia jo ilmaantunut tanne...

Lapsettomuus on todella vaikea ja kipea asia siita karsiville ja hommaa tietysti vaikeuttaa se, etta (joskus turhaakin) toivoa voidaan tilanteeseen valaa vuosikaupalla erilaisten lapsettomuushoitojen ja "kylla se sinulla viela joskus tarppaa, lakkaa stressaamasta"-tyyppisten neuvojen kautta. Lapseton ei siis joudu valttamatta tyostamaan luopumista ja menettamista kunnolla ja se voi olla aika raastava tilanne... Jos esimerkiksi ajatellaan jonkun rakkaan kuolemaa vaikkapa pitkan sairauden jalkeen, se kuolema on se konkreettinen juttu, jonka jalkeen ihminen JOUTUU tyostamaan menetystaan. Lapsettomuudessa asia ei mene ihan nain...

Sinun tilanteessasi ehka valttelisin puhumista tietyista asioista jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa voisin kertoa ystavalleni, etta juttelu on hankalaa, koska et halua loukata tai satuttaa, mutta haluaisit myos jakaa omaa elamaasi hanen kanssaan. Ystavasi saattaa loukkaantua tai vetaytya, ja anna hanelle tilaa tehda nain. Koska tiedat, etta kyseessa ei ole sinun ongelmasi, vaan ystavasi. Jos radiohiljaisuus jatkuisi kovin kauaa, kokeilisin laittaa jotain viestia ja kysella kuulumisia.

Ei sinun tehtavasi ole parantaa ystavasi haavoja, vaan se pitaa meidan kaikkien yrittaa tehda itse. Mutta se voi olla hanellekin tuskainen taival ja riippuen tilanteesta, han ei valttamatta edes viela hyvaksy etta lapsettomuus on hanelle lopullinen tuomio (jos on).

En siis hylkaisi, koska elama heittaa aina valilla loskaa niskaan meille kaikille. Mutta ei ystavyys voi olla kokonaan oman itsensa editoimistakaan loputtomiin.

No etkö voi puhua tästä ongelmasta ystävällesi ja kysyä miten hän kokee jos puhut lapsistasi? Kysy häneltä  haluaako hän että sensuroit lapsijuttuja? 

Kun lapseton kysyy  kuulumisia hän haluaa tietää mitä sinulle kuuluu. Hän ei ole kiinnotunut siitä, mitä lapsillesi kuuluu. Hän haluaa kuulla jotain SINUSTA.

Jos ystäväsi ei käy edes hoidoissa, niin vielä typerämpää kiukutella aiheesta, kun ei itse edes yritä.

Vierailija kirjoitti:

Kun lapseton kysyy  kuulumisia hän haluaa tietää mitä sinulle kuuluu. Hän ei ole kiinnotunut siitä, mitä lapsillesi kuuluu. Hän haluaa kuulla jotain SINUSTA.

Niin mitä minun pitäisi kertoa itsestäni? Jos esimerkiksi vauva herättelee 15 kertaa yössä tai huutaa puolet yöstä kurkku suorana putkeen niin, että olen päivällä aivan zombi jatkuvasta yövajeesta ja siihen päälle koitan selvitä kiukkuavan uhmaikäisen kanssa, keksiä tälle tekemistä ja imettää vauvaa hyvin tiheään samalla kun pitäisi pitää koti siistinä ja tehdä ruokaa? Se on silloin minun elämäni, ja se mitä minulle kuuluu.

Harvemmin valitan tälle kyseiselle ystävälle, vaan mieluummin jaan niitä hyviä hetkiä. Silti tuntuu typerältä vaan hymistellä, että eipä tässä kummempia ja hyvin menee, jos on todellisuudessa vaikka hyvin väsynyt ja kipeä.

AP

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsettomuus ole syy katkeroitua, elämässä on paljon muutakin. Adoptio on myös nykypäivänä mahdollista.

Minusta on jotenkin niin kuvaavaa, että lapselliset ensin sanovat, ettei heillä ole mitään muuta puhuttavaa kuin lapsensa, koska lapset ovat heille koko heidän (sen hetkinen) elämänsä. Sitten sanotaan lapsettomille, että älä sinä katkeroidu, kun on sitä niin paljon muutakin. Tietysti on lapsettoman itsensä(kin) kannalta hyvä käsitellä sitä menetystä ja lapsettomuuden aiheuttamia tunteita, mutta on myös aivan naurettavaa ja jopa loukkaavaa kuvitella, että joku "hankkikaa koira tai uusi harrastus"-tyylinen neuvo auttaisi pääsemään yli siitä, ettei saa sitä, mitä on ehkä kaikista kipeimmin ikinä halunnut ja mikä on useimmille muille niin luonnollista ja helppoa.

Ei kukaan lapsiperheellinen vaihtaisi lastaan koiraan, balettituntiin tai matkaan Balille. Älkää siis jumalauta sanoko kenellekään, että hanki koira/balettitunti/matka Balille, niin ei sureta enää ollenkaan.

Olen itse lapsettomuudesta kärsivä. Yritystä takana lähes 4 vuotta. Ne ovat olleet kipeitä vuosia. Lapsettomuuden kivussa ja surussa on monia vaiheita. Jossain vaiheessa ei näe mitään muuta kadulla kuin raskaana olevia naisia ja äitejä vaunuineen. Jossain vaiheessa kaikki vauvat olivat kipua. Ei se kenenkään vika ole, mutta se oli minun tunteeni. Aito tunne. Sen sanominen on myös vaikeaa. Pitää olla todella luottamukselliset ja hyvät välit, jotta voi sanoa: "Vauvasi näkeminen sattuu aivan helvetillisellä tavalla. Olen ihan onnellinen teidän puolesta, mutta en voi muuta kuin itkeä." Monelle tuoreelle äidille tuo on liikaa. Lapsipuhe on edelleen itselleni aihe, johon en osaa suhtautua. Yhä enenevissä määrin ajattelen, että "en tiedä tuosta mitään, en osaa sanoa tuohon mitään". Voin toki kuunnella. Ja sen kertominen, että olet loppu, koska vauva valvottaa, ei todellakaan mielestäni ole vielä lapsipuhetta. Lapsipuhetta on se, kun äiti kertoo omina kuulumisinaan kaikkien lasten ruokahalun, suolentoiminnan, harrastusten uudet vaiheet jne. Ja unohtaa kertoa miten itse jaksaa kaiken keskellä, miltä itsestä tuntuu, miten äidin elämä sujuu. 

Ota härkää sarvista. Sano ystävällesi, että koet tilanteen hankalaksi. Hän ei välttämättä ole havahtunut siihen. Lapsettomuus on asia, johon voi hukkua. Ja se ei ole toivottavaa. Todennäköisesti hänkin kaipaa ystävää. Sellaista oikeaa ja aitoa. Ei mitään pinallista puppua. Kuulostaa siltä, että teillä on elämänvaiheet, jotka haastavat ystävyyttä ja vaativat uudenlaista ymmärrystä ja kommunikaatiota, mutta molemmat teistä varmasti tarvitsevat myös sitä ystävyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Kun lapseton kysyy  kuulumisia hän haluaa tietää mitä sinulle kuuluu. Hän ei ole kiinnotunut siitä, mitä lapsillesi kuuluu. Hän haluaa kuulla jotain SINUSTA.

Mutta onhan se nyt ihan selvä, että jos toisen elämän täyttää ne lapset, on luontevaa, että niistä(kin) puhutaan. En mäkään jaksaisi pelkkiä vauvajuttuja, mutta kyllä mä haluan kuulla mitä ystävieni elämään kuuluu, vaikka se sitten olisi nuorimmaisen vatsakivut ja vanhimman koulunkäynnin takkuaminen. Ystävyyteen kuuluu se, että koitan auttaa ja antaa näkökulmia ja ainakin tukea, jos ei muuta.

T. lapseton

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapseton kysyy  kuulumisia hän haluaa tietää mitä sinulle kuuluu. Hän ei ole kiinnotunut siitä, mitä lapsillesi kuuluu. Hän haluaa kuulla jotain SINUSTA.

Niin mitä minun pitäisi kertoa itsestäni? Jos esimerkiksi vauva herättelee 15 kertaa yössä tai huutaa puolet yöstä kurkku suorana putkeen niin, että olen päivällä aivan zombi jatkuvasta yövajeesta ja siihen päälle koitan selvitä kiukkuavan uhmaikäisen kanssa, keksiä tälle tekemistä ja imettää vauvaa hyvin tiheään samalla kun pitäisi pitää koti siistinä ja tehdä ruokaa? Se on silloin minun elämäni, ja se mitä minulle kuuluu.

Harvemmin valitan tälle kyseiselle ystävälle, vaan mieluummin jaan niitä hyviä hetkiä. Silti tuntuu typerältä vaan hymistellä, että eipä tässä kummempia ja hyvin menee, jos on todellisuudessa vaikka hyvin väsynyt ja kipeä.

AP

Tässä ketjussa kyllä näkee ettei moni tiedä kuinka kipeää on kun ei saa sitä omaa lasta. Ja hoitoihinkaan ei pääse heti. Joissain kaupungeissa jonot sen pakollisen vuoden yrittämisen jälkeen voi olla kuukausia.

Lisäksi ap, sinä voit hyvin valittaa kaverillesi väsymystä ja syyksi kertoilla ettet saa nukuttua kunnolla ja että elämä on hektistä. Kannattaa myös muistaa se että jos et nyt ole tukena ystäväsi hankalassa tilanteessa älä oleta että hän olisi sinun tukenasi jos joskus joudut hankalaan tilanteeseen.

Eikö voi olla eri ystäviä eri tarkoituksiin, jos ymmärrät mitä tarkoitan? Lapsiperhejuttelut niille ketä ne kiinnostaa ja kenen kanssa voi niistä puhua, sitten on miljoona muuta asiaa mistä voi jutella muiden kanssa. Lapsiaiheet ei välttämättä kanna keskustelua kovin pitkälle lapsettomien kanssa, oli lapsettomuus oma valinta tai ei.

Ja ystävyydet voivat myös elää elämäntilanteiden mukana, joskus on kiinteämmin yhteyksissä toisten ihmisten kanssa, joskus toisten. Joskus voi ystävyys myös hiipua kun yhteiset aiheet loppuu, ja sekin on ihan normaalia.

Tunnistan tämän ongelman, niin omassa kuin hyvän ystävän käytöksessä. Itse en oikeastaan kärsinyt lapsettomuudesta, ts. hoitoja ei tarvittu, mutta ihan nopeasti lapset eivät tulleet. Oli aikoja jolloin hiljaa mielessä, ja varmaan ääneenkin, mietin miksi tuo nainen valittaa, hänellähän on LAPSI.

Myös ystäväni kävi läpi vaiheen, jolloin raskaudesta tai äitiydestä ei olisi saanut sanoa mitään negatiivista. Hieman kyllä huvitti, kun sama ihminen koki "maailman vaikeimman" raskauden, ja sai erityisherkän lapsen, jonka kaikki perustoiminnotkin vaativat taikamenoja, ja runsaasti avautumista ystäville. Kyllähän siitä sitten vähän tasoittui ja on edelleen ystäväni.

Lasten saaminen tai saamattomuus on kjuitenkin niin kokonaisvaltainen asia elämässä, että siihen ei oikein voi suhtautua neutraalisti. Se värittää kaikkea kanssakäymistä.