Onko ihan hullua miettiä yrittäjyyttä näillä yksityiskohdilla?
Mulla on vakityö, mutta siellä on runsaasti ongelmia ja ihmiset jatkuvasti pitkillä sairauslomilla uupumisten takia. Haluaisin siis pois sieltä ennenkuin sairastun itsekin. Voisin alkuun pyytää virkavapaata vaikkapa vuodeksi, että näen miten yritys alkaa kannattamaan.
Olen miettinyt kovasti käsityöyrittäjyyttä. Olen ihan hyvä käsitöissä ja tehnyt jonkin verran käsityötilauksia tuttaville. Haluaisin alkaa tekemään näitä juttuja kokopäiväisesti. Voisin työskennellä kotoa käsin, ei menisi mitään tilavuokria tms. Materiaalia ja työvälineitä mulla on kertynyt omasta takaa sen verran, että pääsisin alkuun. Palkaksi mulle riittäisi se, että saisin lapsille ruuan ja katon pään päälle (asunto on velaton, mutta sähkömaksut yms). Olen ottanut selvää, että pahimmassa tapauksessa rahallista apua saisi alkuvaiheessa sosiaalitoimistosta, jos muuta tuloa ei ole.
Olen jo ottanut selvää kilpailijoista, joita ei täällä Suomessa juurikaan ole. Netin kautta ei samanlaista tuotetta löydy, jota minä möisin. Olen käynyt myös Suomen suurimmilla käsityöalan messuilla, eikä sielläkään ole ollut samaa mitä minä tekisin. Olen suunnitellut markkinoinnin, tuotteet, joita myyn jne. Myyntikanavina olisi nettikauppa plus kiertäisin messuilla ja myyjäisissä yms tapahtumissa. Ajattelin myös että laittaisin oman kaupan Etsyyn tms, jolloin myyntiä voisi olla ulkomaita myöten. Tuotteen hintakin on suunnilleen selvillä. Olen tässä työni ohessa pikkuhiljaa tehnyt tuotteita varastoon, jotta aloitusvaiheessa olisi myytävää.
Mikään muu mua ei siis pidättele, kuin huoli siitä, mistä saan rahaa alkuvaiheessa kun myyntiä ei vielä ole riittävästi. Mutta sama uhka kai se on kaikilla, jotka yritystä aloittelee. Uskallanko? Kuulostaako mun suunnitelmat ihan hulluilta vai oisko tässä oikeasti järkeä?
Olen valmis tekemään töitä yritykseni eteen, enkä kuvittele sen olevan ruusuilla tanssimista. Mutta saisin tehdä työtä jota rakastan, saisin tehdä työtä pääosin kotona, olisin vastuussa vain itselleni, saisin tehdä itsenäistä työtä. Nämä kaikki houkuttelevat todella paljon, kun vaakakupissa toisella puolella on vakituinen, mutta hyvin kuluttava ja sairas työ joka ennemmin tai myöhemmin vie mun terveyden. Ja olen kyllä etsinyt muuta työtä, mutta lähistöllä ei ole vaan vaatisi muuttoa kauemmas. En haluaisi repäistä lapsia irti koulusta ja tutusta ympäristöstä plus että tykkään muutenkin kodistamme jne.
Minäkin mietin, että voisitko vielä nykyisen työsi ohessa yrittää jo myydä valmistamiasi tuotteita? Siis pikku hiljaa tekisit niitä lisää ja kävisit yksillä mielestäsi hyvän oloisilla messuilla tms. ja katsoisit mitä tapahtuu? Olen itse ollut myymässä messuilla ja vieressä oli kivan oloisia käsityöpuoteja ja niissä kävi jonkin verran ihmisiä ihastelemassa, mutta ihan suoraan sanoen en tiedä, pääsivätkö kaikki edes omilleen. Käsityötä arvostetaan, mutta siitä ei haluta välttämättä maksaa ja joskus olen itsekin kuullut tuon lausahduksen "voi onpa ihania, teen näitä itsekin", ei siinä kauppoja synny! Tietysti hyvä, jos tuotteesi on ainutlaatuinen, mutta silloin tulee mieleen, onko tuote ihmisille jollakin tavalla välttämätön tai edes tarpeellinen? Toki valtaosa ostamastamme tavarasta on ei-välttämätöntä, mutta juuri tuolla messuilla alkaa kuulla asiakkailta, että kotona on tavaraa on niin paljon, etten osta mitään. Joten jos myyt tuotetta, jollaista ihmiset eivät ole osanneet edes kaivata, sinun täytyy markkinoida tosi hyvin. Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Viikonloppujen viettäminen messuilla ei kovin hyvin sovellu lapsiperheelle. Sitäkin kysyn, että jos yritys ei kannata, minkälaiset mahdollisuudet sinulla olisi palata vanhalle alallesi töihin (jos haluaisit)? Kaiken tämän kritiikin jälkeen toivotan onnea urallesi :) Kuulostat kyllä realistiselta, mutta pohjatyö täytyykin tehdä tosi tarkkaan.