Lue keskustelun säännöt.
Yhteenmuutto hirvittää - millaisia sääntöjä teillä on parisuhteessa?
22.08.2016 |
Olen ollut aina iloinen, onnellinen ja itsenäinen sinkkuna. En koskaan ole etsinyt parisuhdetta, vaikka jossain vaiheessa lapsen varmaan haluankin. En ole kuitenkaan ajatellut parisuhdetta osana sitä vaan tehdä lapsen mieluiten yksin. Olisi kiva keskittyä esimerkiksi vauvavuotena pelkkään vauvaan eikä ylläpitää/murehtia parisuhdetta siinä samalla. No jokatapauksessa menin sitten pari vuotta rakastumaan päätä pahkaan mieheen.
Meillä olisi olosuhteiden vuoksi pakko muuttaa yhteen pian. Pelkään, että menetän vapauteni. Onko teillä parisuhteessa esim. kotiintuloaikoja? pitääkö ilmoittaa aina kaikki menot? haluan vain tietää miten muut toimii suunnilleen... ja miten selviätte suhteen "arkistumisesta"? En ole koskaan varsinaisesti pitänyt pitkää parisuhdetta mitenkään tavoitetilana vaan lähinnä kauhulla katsonut lähipiirin pareja. olen ystäväpiirissä tunnettu esimerkiksi hääkammosta :D en koskaan itse menisi naimisiin. mutat tätä miestä rakastan, mies haluaa olla yhdessä. avioliittoa, lapsia... miten tästä eteenpäin? kuinka paljon se suhde nyt sitten rajoittaa oikeasti kun asuu yhdessä?
Kommentit (21)
Elämän mullistavimmat asiat ovat:
1. Oman lapsen syntymä
2. Muutto pois kotoa omaan asuntoon
3. Kumppanin kuolema
4. Viimeisen laspen muutto pois kotoa
5. Muutto rakkaan kanssa yhteiseen asuntoon.
Joten älä stressaa turhista. Koe nuo muut ensin, stressaa vasta sitten, jos on aihetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet jo pari vuotta ollut tuon miehen kanssa, niin eiköhän olisi jo tullut ilmi, jos hän haluaisi kotiintuloaikoja. Meinaan vaan, että jos hän olisi kovin kontrolloiva, niin olisi varmaan vaatinut yhteenmuuttoa jo aiemmin.
No, onhan tietysti niitä esimerkkejä, joissa ihminen muuttuu kovastikin yhdessä asumisen ja/tai avioliiton myötä, mutta ei varmaan kannata pelätä sellaista kauheasti etukäteen.
Oletkohan nyt varma että haluat muuttaa yhteen?
No ei ole mitään sääntöjä. En ole kumppanini lapsi eikä hänkään ole minun.
No etkä rakasta jos asenne on tuo. Älä pariudu. Ei meillä ole mitään sääntöjä. Ilmeisesti luulet muidenkin haluavan että heitä ei tarvitse sinun tarpeesi kiinnostaa yhtään. Pariutuvia kun nimenomaan KIINNOSTAA sen toisen tarpeet, ei tyydytellä yksinomaan omiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämän mullistavimmat asiat ovat:
1. Oman lapsen syntymä
2. Muutto pois kotoa omaan asuntoon
3. Kumppanin kuolema
4. Viimeisen laspen muutto pois kotoa
5. Muutto rakkaan kanssa yhteiseen asuntoon.
Joten älä stressaa turhista. Koe nuo muut ensin, stressaa vasta sitten, jos on aihetta.
Omien vanhempien, sisarusten tai lasten kuolema eivät kosketa?
Ei meillä mitään sääntöjä ole, tapoja toki. Mulla on tapana ilmoittaa jos tulen yli 2 tuntia myöhemmin kuin normaalisti. Jos menen kauppaan kysyn tarvitaanko jotain. Kun tullaan töistä kotiin, vaihdetaan kuulumiset jonka jälkeen meillä on omaa aikaa useita tunteja, mies tekee omiaan ja minä omiani. Vasta ruoka-aikaan ollaan oikeasti kaksin (Ollaan molemmat aika sisäänpäinkääntyneitä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pidä toinen kämppä varalla.
t. toinen myös
Ei ole tässä tilanteessa mahdollinen vaihtoehto. Muutan töiden perässä taas ulkomaille, joten kahden asunnon pitäminen eri maissa on melko turhaa ja kallista.
mutta miksi ihmeessä alapeukkuja? kai nyt muutkin näitä asioita miettii ennenkuin mitään yhteisasuntoa harkitsee?
Ei meillä mitään rajoituksia tullut, molemmat saavat olla ja mennä miten haluavat. Toki menoista ilmoitetaan toiselle, ettei toisen tarvi ihmetellä. Lapsen myötä molempien menot rajoittuivat, kun lasta ei tietenkään voi pienenä yksin jättää, mutta ei meillä kumpikaan jäänyt 24/7 kotiin homehtumaan. Menoista sovittiin, ei enää vain ilmoitettu.
Kotitöistä sovittiin, että perjantaisin siivotaan. Toinen kun töistä tulee ja jostain aloittaa niin toinen liittyy oman päivänsä loputtua puunaamiseen mukaan. Saatiin kaikki aina hoidettua, nyt lapsen kanssa vähän sumplitaan enemmän kun esim vauvan kanssa kaksin mattojen tamppaus ei ole mahdollista, eikä lattioiden pesu.
Mielestäni parisuhde on enemmänkin mahdollistanut asioita yhteenmuuton jälkeen, kuin rajoittanut. Toinen voi työmatkalla poiketa kaupassa ja tuoda koko viikon ruuat, mun ei tarvi viikkoon käydä kaupassa. Toinen on voinut hoitaa koko viikkosiivouksen yksin, mun ei tarvi viikkoon siivota. Toinen tehnyt ruokaa, pääsen töistä suoraan valmiiseen pöytään ja aikaa jää muuhun jne. Meillä kumpikin tykkää pitää toisesta huolta ja tehdä pieniä asioita toisen eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitkälti riippunee ihan sun kumppanin luonnosta, siitä kuinka omistusviettinen on. ei mun käsittääkseni suhteessa kuulu olla kotiintuloaikoja, tuntuu ajatuksena kummalliselta että yhdessäasuminen rajoittaisi omia menemisiä. tottakai niistä on ainakin meillä tapana ilmoittaa toiselle ohimennen, mutta ei se itsestäni ainakaan mitenkään kahlitsevalta tunnu. luulisin, että arkistuminen tapahtuu väistämättä lopulta, toki sitä saattoi edesauttaa yhteenmuutto. meidän suhteessa ensimmäiset puoli vuotta elimme kunnon etäsuhteessa, sen jälkeen vuoden ennen yhteenmuuttoa samassa kaupungissa mutta eri asunnoissa. siinä oppi tuntemaan toista sen verran, ettei yhteenmuutto tuntunut hätiköidyltä, eikä mitään epämiellyttäviä yllätyksiä olekaan tullut vuosien saatossa yhteiselämisen myötä. kiittäminen lienee mieheni oma-aloitteista siisteyttä ja halukkuutta osallistua kodinaskareisiin yms tasapuolisesti, itse kun muista aiemmista kämppiskokemuksistani muistan yhä syvän ärtymykseni toisten sotkujen siivoamista kohtaan.
minulle se on ollut vain helpottavaa, ettei näkemisiä ja yhdessäoloa tarvitse niin tietoisesti sumplia ja suunnitella, vaan se on oletus, että viimeistään illalla nähdään taas. Itse viihdyn kotona, ja on mukava luoda ja jakaa koti rakastamani ihmisen kanssa. Muistan epämukavuuden kun hankkiuduin aina mieheni luokse yöksi, omaisuus oli levällään siellä ja täällä eikä hänen asunnossaan ollut tietenkään niin kotoisa olo kuin silloisessa omassa kämpässäni. Huuman ylläpitäminen on pitkälti asennekysymys, ei niinkään elämäntilanteesta riippuvainen. :)
"Omien vanhempien, sisarusten tai lasten kuolema eivät kosketa?"
Toki koskettavat, mutta eivät ole top viidessä. Omien vanhempien ja omien sisarusten kuolema osuu niin myöhään elämässä, että siihen on jo valmistautunut henkisesti. Omien lasten kuolema taas sattuu niin harvalle, ettei se keskiarvoisesti vaikuta. Mutta jos sattuu, taitaa mennä ykköseksi. Ei ole osunut kohdalleni vaikka on useampiakin lapsia.
Useimmat meistä naisista kokevat oman lapsen syntymän (75 %), erittäin, erittäin harva oman lapsen kuoleman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kotona sääntö, että mies ei saa juoda minun mukistani. Juo se silti.
Ei meillä ole mitään sääntöjä eikä tietenkään mitään kotiintuloaikoja. Joskus jos toinen ihmettelee, missä puoliso on tai tulee asiaa, voi vaikka soittaa ja kysäistä. Mutta ei mitään lupia kysytä omille menoille eikä välttämättä ilmoitetakaan. Yhdessä ollaan paljon, mutta molemmilla on myös suuri tarve omaan tilaan. En koskaan oleta toisen olevan kotona tai vapaana vaikka viikonloppusuunnitelmille, vaan kysyn.
Yötä en olisi koskaan poissa ilmoittamatta.
Tavaksi on muodostunut, että kotiin ei kutsuta vieraita kysymättä toiselta ensin.
Kotitöiden teko ja siivous aiheuttavat monilla paljon riitoja, joten niistä kannattaa sopia. Meillä on miehen kanssa suht samanlaiset siisteysstandardit joten ei ole tarvinnut niistäkään koskaan keskustella.
Raha-asioista kannattaa sopia heti ja miettiä miten kulut jakautuvat suhteessa tuloihin.
Parisuhteesta ja yhdessäolosta tulee juuri sellaista kun te siitä teette. Kun toista rakastaa ja kunnioittaa ja haluaa molempien parasta, kompromissit ja molemmille mukavat ratkaisut tulevat helposti. Jos olette luonteeltanne ja tavoiltanne kovin erilaisia, vaatii ehkä enemmän tarkkaa sopimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteiselämää on monenlaista ja jokainen pari sopii keskenään omat toimintatapansa. Ainakin raha-asiat on syytä keskustella selväksi: miten asumis-, ruoka- ja muut kulut jaetaan? Miehen siisteystaso sinulla varmaan on jo selvillä? Pitääkö koti olla aina tiptop vai näkyykö siellä elämisen jäljet? Miten jaatte siivouksen/kokkauksen/ruokaostokset jne.
Nuo ovat yleisimmät riitojen aiheet, muut jutut on pitkälti neuvoteltavissa.
Kun elää toisen kanssa yhdessä, on hyvä ilmoittaa tavallisuudesta poikkeavista menoista ja siitä milloin on tulossa kotiin. Silloin toinenkin voi suunnitella omia menojaan eikä hänen tarvitse olla turhaan huolissaan.
Sääntöjä? Ihanko tosissasi kysyt. Ei meillä ainakaan ole mitään sääntöjä tai kotiintuloaikoja. Lapsen takia pitää suunnilleen tietää miten ollaan töissä, jotta tiedetään kumpi vie ja kumpi hakee. Lapsen takia ollaan sovittu ns. harrastuspäivät molemmille. Kotityöt ollaan jaettu molempien mieltymysten ja ajankäytön mukaan ja sovittu, että yritetään siivota aina torstaisin, että viikonloppuisin olisi mukavan siisti koti. Mutta siis, lapsen tulo kuvioihin sitoo ja aiheuttaa niitä "sääntöjä" paljon enemmän kuin yksi yhteenmuutto.
Suhteen arkistuminen on oikeastaan aika ihanaa. Toisen tuntee niin hyvin, ettei ole tarvetta täyttää tilaa puheella tai "julkisivuilmeellä". Toisen kanssa voi ollä täysin oma itsensä. Voi olla seurassa yksin. Toisen läsnäolo luo turvaa, tuttuutta ja läheisyyttä, mutta molemmat voivat olla keskittyneitä omiin puuhiinsa.
Suhde rajoittaa juuri niin paljon kuin annat sen rajoittaa. Väittäisin että ensimmäinen vuosi menee yhteisten tapojen löytämiseen. Meillä tuo ensimmäinen vuosi oli todellakin tulta ja tappuraa mutta kun molemmat löysivät uudet tavat toimia, kumppanista kasvoi se kaikista tärkein ihminen. Ehdottomasti oli sen vaivan arvoista. Nautin myöskin ennen omasta vapaudestani ja siitä ettei ole kenellekään tilivelvollinen, luulin etten koskaan oppisi tai edes haluaisi elää yhdessä toisen kanssa. Mutta toisin kävi, onneksi.
Sen sanon että älä koskaan oleta että toinen tietäisi mitä ajattelet. Puhu ja kerro mitä tunnet ja ajattelet. Selvittäkää ristiriidat heti. Puhumattomuus on suhteen pahin vihollinen.
Aika harvassa suhteessa varmaan kotiintuloajat?
Me asumme yksiössä, toki en tule kotiin klo 2 jos miehellä herätys vaikka kuudelta.
"Olisi kiva keskittyä esimerkiksi vauvavuotena pelkkään vauvaan eikä ylläpitää/murehtia parisuhdetta siinä samalla."
Aika heitto luotto sulla ap siihen, että kukaan sinusta välittää.
Pidä toinen kämppä varalla.
t. toinen myös