Onko paikalla burnoutin sairastaneita?

Vasta sitten, kun istuin lääkärin edessä ja löi kouraan kahden viikon saikkulapun. Se venyi lopulta yli puoleksi vuodeksi. Aivotoiminta oli lamaantunut jo siinä määrin, että jatkoin vaan samoilla raiteilla kykenemättömänä mihinkään päätöksiin tai muutoksiin Sairaslomalla vasta romahdin. Läheiset toki näki paljon aiemmin tilanteen ja yrittivät auttaa, mutta puskin vaan valot sammutettuina.

Miten se varsinainen romahdus tapahtui? Ap

1 jatkaa. Just noita oireita + tusina muuta, esim. krooninen migreeni, ripuli, ihottumaa, huimausta, hengenahdistusta, kramppeja. Sydänoireet oli viimeinen niitti.

Eli äkkiä lekuriin, jos et ole vielä käynyt! Kirjaa oireet paperille, älä vähättele mitään. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että toipuminen kestää yhtä kauan kuin burnoutin kehittyminen, mitä pikemmin saa apua, sitä nopeemmin tokeentuu. Älä jää odottelemaan "jospa se tästä tyyliin"!

Sain aimo latauksen rauhoittavia ja ahdistusta poistavia lääkkeitä, mutta päätin olla niitä syömättä pidempään (ei sopineet yhteen muiden lääkitysten ja tautieni kanssa). Hoidin sitten itse, ja perhe oli isona tukena. Kävin hierojalla ja rentouduin kotona...alku oli vaikeaa, mutta kyllä siitä selvisin.

Hakeuduin lääkäriin koska kärsin erilaisista oireista. Kärsin pahoista muistihäiriöistä. Keskittymiskyky oli kadonnut, lukiessa unohdin lauseen alun ennenkuin olin päässyt lauseen loppuun. Öisin heräsin paniikissa säpsähtäen hereille puolen tunnin välein.

Fyysisiä oireita oli hiustenlähtö. Ahdistus oli niin kova, että se tuntui jatkuvana ylävatsakipuna ja rajuina päänsarkyinä. Sydän hakkasi kokoajan ylikierroksilla.

Sietämätön olo joka purhautui hallisemattomasti itkuna milloin missäkin.

Sama kuin ykkösellä. Pakonomaisesti tein töitä ja hoidin välttämättömiä kotitöitä. Tiuskin kaikille. Vitutti jatkuvasti. Työterveydessä tarkastuksessa sitten rupesin itkee. Siitä alko saikuttaminen joka on kestänyt jo 2vuotta, välillä töissä ja sit kotona. Puhkaisi masennuksen joka nyt tasapainossa ja täällä hetkellä teen puolikasta työaikaa.

Ekaksi kun jäin saikulle nukuin paljon. Makasin sohvalla enkä jaksanu tehä mitään. Itkin omaa "heikkouttani". Oman itsensä hyväksyminen on ollut vaikeaa. Hiljalleen tässä mennään parempaa kohti. On ihan ok että ei jaksa ja päivät on erilaisia ja takapakkia tulee. Sairastuminen kestää kauan ja toipuminen vielä kauemmin.

Itselläni ei ollut oireita kun minusta oli tullut jo kone joka vain jaksoi,jaksoi,jaksoi ja jaksoi. Lopulta lyyhyistyin maahan,itkin ja tärisin monta tuntia putkeen ja menetin kokonaan todellisuuden ja ajantajun.

Varsinainen romahdus tapahtui sairaslomalla niin, etten päässyt kunnolla liikkeelle, kramppasi ja kouristi niin kovasti, hätinä veskiin pääsin omin voimin. Monta päivää meni sängyn pohjalla. Puhuakaan en pystynyt juurikaan. Enkä nukkumaankaan hirveeltä päänsäryltä.

Oon saanut burnoutin 8 vuotta sitten.

Pitkään ennen lopullista romahdusta oli tilanne, että työteho laski, vaikka kuinka yritin piiskata itseäni tekemään. Kun aiemmin olin tehnyt hulluna ylitöitä, nyt en meinannut selvitä edes normityöpäivästä. Yritykset pakottaa itseäni johtivat vain itkuun, ei työn tekemiseen. Minusta alkoi tuntua, että paitsi etten osaa työtäni, en ole koskaan osannutkaan, olen vain jotenkin tuurilla selvinnyt yli 10 vuotta hommissani. 

Menin lopulta työterveyslääkärille, kun ymmärsin että en pysty enää tekemään YHTÄÄN MITÄÄN töissä, vaikka haluaisin. Lääkärillä sitten joku pato aukesi niin että aloin itkeä, ja itkusta ei tullut loppua. En edes pystynyt sanomaan mikä mulla on hätänä, itkin vaan. Sain viikon saikkua ja lähetteen psykiatrille. Psykiatrilta tuli pidempi saikku (4 kk) ja viikottaiset käynnit siellä juttelemassa. Päädyimme yhdessä siihen että lääkitystä en tarvitse, koska en varsinaisesti ole masentunut, vaan vain aivan loppuun uupunut. Lepoa ja uusien asenteiden oppimista työntekoon tarvitsisin vain. 

Minä sitten opetellin itsesuojelua ja rajojen pitämistä, sitä että en suostu hulluun työtahtiin vaikka "kaikki muut" sitä tekisivätkin. Olin aina tehnyt potkujen pelosta, mutta nyt ymmärsin, että parempi potkutkin kuin lopullisesti tuhota mielenterveytensä hullulla työtahdilla. Ja kas kummaa, kun aloin saikun jälkeen pitää rajani, ei siitä pahaa tykättykään. Olen edelleen samassa paikassa töissä, samoissa tehtävissä, samassa tiimissä. Mutta nyt ei mitään jaksamisongelmia, vaikka mikään muu ei ole muuttunut kuin omat asenteeni. Kyllä täällä loppuun poltetaan edelleen ne, jotka eivät suojele itse itseään, mutta minuun se ei enää onnistu.

Mulla oli tuota ja sitten tuli sellainen käänne, että aina työpaikan vessassa aloin itkeä. Kun sitä oli kestänyt viikko, menin lääkärille. Selvisin kuuden viikon lomalla. Olin ensimmäiset neljä viikkoa täysi zombi, aivot eivät toimineet mitenkään ja sain yhden päivän aikana tehtyä normaalisti noin parin tunnin kotityöt. 

5 jatkaa. Hae apua lääkäristä. Ota yhteyttä oman kunnan mielenterveys toimistoon, helpottaa kun pääsee juttelee jollekin ulkopuoliselle. Opettele rentoutusharjoituksia. Googlaa työuupumus oireet.

JA JÄÄ SAIKULLE!!

Itse olin niin väsynyt että kun kävin kaupassa niin nukuin sen jälkeen 2h. Välttelin paikkoja joissa oli ihmisiä. Halusin olla vaan yksin.

Ap, minun korviini oireesi kuulostavat jo aika pahoilta, mene ihmeessä lääkäriin hakemaan apua!

Oireet ja mahdollinen "romahduksen tapa" ovat myös henkilökohtaisia, esim unettomuutta tai vatsavaivoja yms ei tule kaikille. Itse voi miettiä onko esim julkinen itkeminen tai raivostuminen töissä niin epätyypillistä itselle että silloin viimeistään kannattaisi uskoa. Mutta usein sitä pitkittää ja pitkittää lääkäriin menoa kun aattelee että pitäähän sitä selvitä ja ei täällä muillakaan kivaa ole. Siksi sitä usein päätyykin alkuun ainakin parin viikon saikulle joka usein jatkuu, ja lääkkeitä, keskusteluapua yms katsotaan sen mukaan onko tullut lisäksi enemmän ahdistusta, masennusta, fyysisiä vaivoja vai mitä.

Vierailija kirjoitti:

Ap, minun korviini oireesi kuulostavat jo aika pahoilta, mene ihmeessä lääkäriin hakemaan apua!

Oireet ja mahdollinen "romahduksen tapa" ovat myös henkilökohtaisia, esim unettomuutta tai vatsavaivoja yms ei tule kaikille. Itse voi miettiä onko esim julkinen itkeminen tai raivostuminen töissä niin epätyypillistä itselle että silloin viimeistään kannattaisi uskoa. Mutta usein sitä pitkittää ja pitkittää lääkäriin menoa kun aattelee että pitäähän sitä selvitä ja ei täällä muillakaan kivaa ole. Siksi sitä usein päätyykin alkuun ainakin parin viikon saikulle joka usein jatkuu, ja lääkkeitä, keskusteluapua yms katsotaan sen mukaan onko tullut lisäksi enemmän ahdistusta, masennusta, fyysisiä vaivoja vai mitä.

Joo nuo oireet on tosi yksilöllisiä. Minulla ei ollut käytännössä mitään fyysisiä oireita. Myös psyykkiset oireet olivat varsin lieviä ja rajoittuivat työpäivään. Ahdisti töissä, koska en saanut tehtyä mitään vaikka halusin. Ja ymmärsin toki että lopputulos ennemmin tai myöhemmisen sellaisesta on potkut. Mutta kun suljin työpaikan oven, ei ollut yhtään huono olo. Siksi, kun ei ollutkaan huono olo, ihmetytti erityisesti se, että miten vo iolla tilanne, jossa ei kerta kaikkiaan pysty hoitamaan työtään, ei hyvällä eikä pahalla itseään motivoimalla. Ja kun ennen olin ollut sentään suorastaan ylitunnollinen ihminen, nin tuntuihan se kummalta että siinä istuin surffaamassa netissä työaikana, ja jos yritin tehdä työtä, ahdisti niin että oli pakko lopettaa heti tai tuli itku.

- 8

Kannattaa antaa aivojen toipua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta ei syntyisi kovin pysyviä vaurioita. 

Minulla on jo lähes kaikki noista oireista, viimeisimpänä tullut sydämen tykytys ja tunne, että ei pysty hengittämään. Sairaslomalle jäänti ei ole vaihtoehto, olen yksinyrittäjä ja tällä hetkellä suurimmaksi osaksi perheen laskujen maksaja. Työ vaatii luovuutta, mutta sitä vaativat työt on olleet tosi vaikeita viimeisen kahden kuukauden ajan (onneksi on lisäksi muutakin rutiinimpaa työtä, josta voi laskuttaa). Pelottaa, mitä tapahtuu.. :( Mutta pakko vaan yrittää suunnata ajatuksia jonnekin tulevaisuuteen, että ehkä jossain vaiheessa helpottaa.. Vaikeinta on unettomien öiden jälkeen; usko tulevaisuuteen on mennyt, lisäksi juuri nuo muistihäiriöt, keskittymiskyvyn puute, vatsakipu jne.

Sairauslomalla olo ei ole vaihtoehto. Ööö onko sitten 3kk suljetulla osastolla parempi ku vedät itses niin piippuun että oot psykoosissa??? Näin kävi mun työkaverille.

Että kannattaa miettiä oikeesti mikä on tärkeintä.

Helpotusta voit koittaa hakea mindfullness harjoittelulla. Netistä löytyy. Perustuu keinoihin joilla rauhoitetaan ylikierroksilla olevaa aivotoimintaa.

Sairasloma ei olekaan enää vaihtoehto, jos huonosti käy. Hautuumaakin on yks paikka jonne on tsaanssit joutua tuolla oireilulla. Ei siitäkään paikasta kukaan tule ennakolta kysymään, että käykö, että tonne meet makoilemaan (lopullisesti).

Ymmärrän kyllä, että sairasloman hakemista on mahdoton ajatella tuossa tilassa. Koska vaan on PAKKO jatkaa, ajattelu on niin jäissä. Itsesyytökset tulevat sitten myöhemmin: "miksi en hakenut apua aiemmin..."

Muista, että perheesi tarvitsee sinua tulevaisuudessakin, ei vain tämän hetken laskujen maksajana.

Vierailija kirjoitti:

Sairauslomalla olo ei ole vaihtoehto. Ööö onko sitten 3kk suljetulla osastolla parempi ku vedät itses niin piippuun että oot psykoosissa??? Näin kävi mun työkaverille.

Että kannattaa miettiä oikeesti mikä on tärkeintä.

Helpotusta voit koittaa hakea mindfullness harjoittelulla. Netistä löytyy. Perustuu keinoihin joilla rauhoitetaan ylikierroksilla olevaa aivotoimintaa.

Ei vain ole taloudellisesti mahdollista jäädä sairaslomalle - mikään taho ei maksa pidempää sairaslomaa kuin 10 vrk (Kelan minimi) ja yrityksestä syntyvät kulut (yel, vuokra ym.) on nyt vaan maksettava silti. Tuona aikana myös asiakkaat häviää. Eli mitä tekisit tilanteessani? Syvähengitys, luonnossa liikkuminen, liikunta ym. keinot on toki jo käytössä. Ei tämä olo loppujen lopuksi silläkään parane, että sairasloman aikana menetän yrityksen + kodin - > pitää vaan purra hammasta ja odottaa parempia päiviä. Mindfullnessia vois kokeilla, kiitos vinkistä!

Vierailija kirjoitti:

Vasta sitten, kun istuin lääkärin edessä ja löi kouraan kahden viikon saikkulapun. Se venyi lopulta yli puoleksi vuodeksi. Aivotoiminta oli lamaantunut jo siinä määrin, että jatkoin vaan samoilla raiteilla kykenemättömänä mihinkään päätöksiin tai muutoksiin Sairaslomalla vasta romahdin. Läheiset toki näki paljon aiemmin tilanteen ja yrittivät auttaa, mutta puskin vaan valot sammutettuina.

Aika lailla sama tarina. Romahdus tapahtui sitten kun olin ns. törmännyt seinään - en siis voinut enää toimia, hakeuduin lääkäriin - burnout ja sairausloma. Sitten sairauslomalla ollessa vasta varsinaisesti kohtasi sen, että mites tässä on nyt tullut elettyä.

Nyt aikaa kulunut 9 vuotta ja viimeiset 2 vuotta olen ollut jälleen terve, mutta vasta tänä vuonna on tuntunut että olen pikkuhiljaa "oma itseni".

Jälkeenpäin harmittaa vain se, etten tajunnut hakeutua heti akuutissa vaiheessa kunnon hoitoon eli osastohoitoon lataamaan. En myöskään malttanut alkuvaiheessa täysin levätä ja hyväksyä tilaani, vaan kuvittelin sen menevän nopeammin ohi kun pakotan itseni tekemään asioita, vaikka lepo olisi ollut se mitä tarvitsen.

Nyt tiedän että jos joskus sairastun uudelleen, prioriteetit on nämä:

1) irtisanoutuminen töistä, ei sairausloma (sillä sairauslomalla suhde työhön ja vaatimuksiin jatkuu)

2) osastojakso

3) terapiaa ja vähintään vuosi poissa työelämästä.

Olen kuitenkin kiitollinen burnoutistani, sillä ilman sitä en olisi koskaan joutunut kohtaamaan vaikeita asioita joita olin paennut suorittamiseen koko elämäni ajan. Kliseistä kuin onkin, elämäni on siis nyt "rikkaampaa henkisesti", mutta vituttaahan se välillä miten monia asioita on mennyt 9 vuoden suossarämpisen seurauksena sivu suun, näin materiaalisesti ajatellen. Mutta onpahan tullut elettyä ihan omanlaisensa elämä ainakin :)

Jelwk kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairauslomalla olo ei ole vaihtoehto. Ööö onko sitten 3kk suljetulla osastolla parempi ku vedät itses niin piippuun että oot psykoosissa??? Näin kävi mun työkaverille.

Että kannattaa miettiä oikeesti mikä on tärkeintä.

Helpotusta voit koittaa hakea mindfullness harjoittelulla. Netistä löytyy. Perustuu keinoihin joilla rauhoitetaan ylikierroksilla olevaa aivotoimintaa.

Ei vain ole taloudellisesti mahdollista jäädä sairaslomalle - mikään taho ei maksa pidempää sairaslomaa kuin 10 vrk (Kelan minimi) ja yrityksestä syntyvät kulut (yel, vuokra ym.) on nyt vaan maksettava silti. Tuona aikana myös asiakkaat häviää. Eli mitä tekisit tilanteessani? Syvähengitys, luonnossa liikkuminen, liikunta ym. keinot on toki jo käytössä. Ei tämä olo loppujen lopuksi silläkään parane, että sairasloman aikana menetän yrityksen + kodin - > pitää vaan purra hammasta ja odottaa parempia päiviä. Mindfullnessia vois kokeilla, kiitos vinkistä!

Sä et vaan halua pysähtyä, tiedätkö miksi?

Kun pysähtyy ja alkaa miettiä näitä asioita, voi olla että sen myllyn läpi mentyäsi ei tunnu sun koko yritys enää tipan tippaa tärkeältä.

Hae edes nukahtamislääkkeet, koska pää ja kroppa pettää jos ei nuku. Tsemppiä