Mistä löytää uskova mies?
Joku täällä päivitteli, että on tavannut vain uskovia ja on itse ateisti. Minulla on ollut taas toisin.
Olen uskossa ja haluaisin kumppanikseni uskossa olevan miehen. Olen jostakin syystä tavannut aina ei-uskovia miehiä. He ovat kyllä kuuluneet kirkkoon vaikka eivät uskossa ole (tunnusta Jumalaa ja Jeesusta). Tietyt arvot ei vain kohtaa tällaisten ihmisten kanssa. Erityisesti minua häiritsee nykyajan pinnallisuus ja minusta olisi hienoa tavata ihminen jolla olisi luterilainen elämänkatsomus arvoineen. Tai ortodoksinen tai helluntailainen.
En ole niin uskonnollinen, että kulkisin joissakin uskovaisten tapahtumissa. En edes tiedä niistä. Kumppanin kanssa niissä voisi kulkea.
Elämänarvoni perustuu luterilaisuuteen ja rukoilen usein. Kaipaan rinnalleni uskovaista miestä.
Mistä siis voisi löytää uskovaisen miehen?
Kommentit (67)
"En ole niin uskonnollinen, että kulkisin joissakin uskovaisten tapahtumissa. En edes tiedä niistä. Kumppanin kanssa niissä voisi kulkea."
Suosittelen aktivoitumaan vähän silläkin saralla. Ehkä jossain lähelläsi on mies, joka käy "uskovaisten tapahtumissa" toivoen löytävänsä sieltä naisen, jonka kanssa voisi jatkaa niissä käymistä.
Vaikken enää etsi (ikä) niin olen kyllä usein surrut naisten vuoksi jotka Herraan uskovina eivät löydä tosi kivaa uskovaista elämänkumppania. Toivotan sinulle siunausta etsintään. Rohkaisuksi tiedän parikin jotka elämä yllätti hienosti iässä 35-65 välillä, ja ovat nyt onnellisesti aviossa uskovien miesten kanssa.
Sekin voi auttaa uskovan miehen löytymisessä, jos käytät ristikaulakorua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotisataman deitti? Askel-lehden kirjeenvaihtopalsta?
Kiitos tästä vinkistä! Täytyy ehkä kokeilla.
Onko olemassa jotakin tapahtumia? Olen kuullut, että pk-seudulla kirkko järjestäisi myös speed dating tilaisuuksia. Onko jollakin tästä tietoa tai kokemusta?
Nämä ei ole speed datingia nähnytkään, mutta kun mainitsit aiemmin ortodoksisuuden, tässä linkit kesän praasniekkoihin eli temppelijuhliin:
https://ort.fi/news/tavataan-kesan-praasniekoilla/ (koko Suomi)
https://www.hos.fi/praasniekat/ (Helsingin seurakunta, jonka laajaan toiminta-alueeseen kuuluu mm. Hanko, Hämeenlinna ja Lahti)
Praasniekkoihin liittyy tavallista juhlavampien jumalanpalvelusten lisäksi usein yhteinen ruokailu ja joskus muutakin ohjelmaa. Hyvällä tuurilla niistä voisi löytyä sellainen mies, jonka kanssa voi jatkaa tutustumista myöhemmin vaikka kirkkokahveilla, jos yhteystietojen vaihtaminen ei tunnu heti luontevalta. Ja jos ortodoksisuus ei ole ennestään tuttua, juteltavaa on taatusti helppo keksiä jumalanpalveluksen jälkeen.
Kirkon tapahtumissa niitä löydät, kyllä aikuisen ihmisen nyt pitäisi itse sen verran pystyä toimimaan että löytäisi oman paikkakunnan kirkon tapahtumien ilmoitukset. Muista sitten että nämä uskovaiset miehet ovat sitten useasti aika vanhoillisia, eli parempi opetella keittäjän ja siivoojan rooli hyvin.
Vironvenäläisissä on melko paljon ortodokseja. https://www.mamba.ru/en/landing/estonia-10968/guys
Vierailija kirjoitti:
Kirkon tapahtumissa niitä löydät, kyllä aikuisen ihmisen nyt pitäisi itse sen verran pystyä toimimaan että löytäisi oman paikkakunnan kirkon tapahtumien ilmoitukset. Muista sitten että nämä uskovaiset miehet ovat sitten useasti aika vanhoillisia, eli parempi opetella keittäjän ja siivoojan rooli hyvin.
Harva uskovainen mies odottaa naisen olevan kotipiika. Se on tietysti yleisempää, että mies hoitaa perinteiset "miesten työt" ja nainen "naisten työt", mutta niissäkin tapauksissa työnjaosta sovitaan yleensä yhdessä ja siinä otetaan huomioon niin osaaminen kuin mielenkiinnon kohteet.
No itsehän nimesit nuo paikat, missä uskovat kokoontuvat eli luterilaisessa, ortodoksisessa tai helluntalaisessa kirkossa. Kummallista, jos sinulla on kristillinen vakaumus, mutta et koskaan käy esimerkiksi seurakunnan järjestämässä messussa. Monissa seurakunnissa on retkiä, kahvitilaisuuksia, rukouspiirejä ja raamattupiirejä, joihin voi ilmoittautua myös vapaaehtoiseksi.
On olemassa kristittyjen deittisovellus nimeltä valo.
Vierailija kirjoitti:
Seurakunnissa on suurin osa naisia. Normaalit miehet viedään yleensä jo parikymppisinä (jäljelle jäävät peräkammarinpojat ym hivenen erikoiset tapaukset). Uskovia naisia on todella paljon sinkkuina, eli siellä on ihan täysin miesten markkinat, sori.
T. Ex-hellari Paljonkohan uskovaisnaisia on vapaana neitseinä ja yli 3-kymppisinä mutta ali 4,5-kymppisinä
Tämä tosiaan särähti korvaan: "En ole niin uskonnollinen, että kulkisin joissakin uskovaisten tapahtumissa. En edes tiedä niistä. Kumppanin kanssa niissä voisi kulkea." Miksi joku alkaisi yhtäkkiä käydä uskovaisten tapahtumissa kumppanin kanssa, jos ei ole niin uskonnollinen että voisi käydä niissä yksinkin? Ja jos ei ole viitsinyt edes selvittää, olisiko tarjolla mitään mielenkiintoisia tapahtumia - ehkä jopa sellaisia, joissa se tuleva elämänkumppani käy nyt yksin?
Montako turvallista ja tuttua hias?
Pals on vapaamarkkinoilla suomeapuhuvia, tatuttomia, k-piikittömiä, ilmastouskontokriittisiä, vihersiirtymää kavahtavia ja molottamattomia 30-40-vuotiaita uskovaisettaria
Vierailija kirjoitti:
Uskovaisista miehistä voi paljastua yllättäviä asioita. Menin aikanaan vapaakirkkolaisen uskovan miehen kanssa naimisiin joka teki vankilalähetystyötä ja hän oli pedofiili.
Onneksi tällaista ei voi paljastua ei-uskovasta miehestä. Eiku 🤔 ???
Vanha aloitus. Myös minä olen aloittajalle liian vanha, isäksi kävisin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä tosiaan särähti korvaan: "En ole niin uskonnollinen, että kulkisin joissakin uskovaisten tapahtumissa. En edes tiedä niistä. Kumppanin kanssa niissä voisi kulkea." Miksi joku alkaisi yhtäkkiä käydä uskovaisten tapahtumissa kumppanin kanssa, jos ei ole niin uskonnollinen että voisi käydä niissä yksinkin? Ja jos ei ole viitsinyt edes selvittää, olisiko tarjolla mitään mielenkiintoisia tapahtumia - ehkä jopa sellaisia, joissa se tuleva elämänkumppani käy nyt yksin?
Hyvä kommentti, noinhan se menee.
Googlesta on helppo katsoa eri seurakuntien tilaisuudet. Lisäksi koko kesä on täynnä hengellisiä kesäjuhlia eri puolilla Suomea. Nekin löytyvät netistä.
Jos ap "ei ole niin uskonnollinen, että kulkisi joissakin uskovaisten tapahtumissa", ei mahda mitään. Tuskin kukaan tulee sieltä kotoa hakemaan.
T. Uskovan miehen onnellinen vaimo
Monelle uskovalle kelpaa kyllä sellainen ateistikin, joka suhtautuu myönteisesti kumppaninsa uskonnolliseen vakaumukseen ja mahdollisten tulevien lasten uskonnolliseen kasvatukseen. Näin etenkin siinä vaiheessa, kun biologinen kello alkaa jo tikittää.