Kolmas vuosi terapiaa?
Mietin, jatkanko kolmannen vuoden terapiaa.
Olen tunnepuolella edistynyt, mutta moni asia vaivaa. Terapia painottuu lapsuuden kokemuksiin, enkä vieläkään ole saanut sanottua asioita jotka tapahtuivat sen jälkeen kun täytin kymmenen. Ja sieltä pompataan tähän hetkeen. Olen 34, eli välissä on 24 vuotta elämää ja 16 vuotta aikuisuutta, jolloin olen tehnyt valintoja lapsuuden kaavojeni mukaan parikymppisenä. Myöhemmin itsetietoisuuden ja meditaation avulla olen muuttanut ajatteluani.
Kuitenkin pelkään, että ilman terapiaa luisuisin vanhoihin tunteisiin. Esim. Että en pysty parempaan kuin perusduuniin, vaikka minulla on monta tutkintoa. Siinä sitten masentuisin ja turhautuisin. En halua tuhlata elämääni enää, ymmärrän sen rajallisuuden.
Kommentit (81)
Onneksi te olette hyväpalkkaisia ja pystytte maksamaan terapiakulunne. Hurjia hintoja!
Mä en ymmärrä mitä salaamista noissa ap:n kertomissa väliin jääneissä vaiheissa on. Ole itse aktiivinen ja kerro haluavasi puhua noista vuosista.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi te olette hyväpalkkaisia ja pystytte maksamaan terapiakulunne. Hurjia hintoja!
Kela korvaa suuren osan.
Ei kaikkien tarvitse olla oman elämänsä sankareita ja Sarasvuon Jareja.
Onko tämä se sama tyyppi, joka ei pysty kertomaan terapeutille nuoruusvuosistaan koska silloin selviäisi että itselläänkin on joku hoitoalan tutkinto?
Onko ap linjoilla? Voisin vastailla mutta haluan kysyä lisää....
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkien tarvitse olla oman elämänsä sankareita ja Sarasvuon Jareja.
Täh??????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkien tarvitse olla oman elämänsä sankareita ja Sarasvuon Jareja.
Täh??????
Joskus joutuu tyytymään perusduuniin, vaikka kuvittelisi monen tutkinnon takaavan erityisaseman. Ehkä voisit puhua, miksei taviselämä riitä sinulle?
Minulla kolmas vuosi oli vain valmistautumista terapian lopettamiseen. Ei puitu uusia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Minulla kolmas vuosi oli vain valmistautumista terapian lopettamiseen. Ei puitu uusia asioita.
Mi ulla oli "kun sinulla on nyt näitä uusia keinoja... "
"Nyt sinulla on tietoisuutta ja ymmärrystä..."
Vaikka en kokenut itse niin. Keinot ja ymmärrys oli samat kuin ennen terapiaa. Terapeutin piti tuntea itsensä onnistuneeksi.

Eikö hänelle maksettu sama summa, onnistui tai ei? Paljonko maksoit, jotta hänelle tulisi hyvä mieli?
Kannattaa jatkaa, jos on vielä niin hukassa että kysyy neuvoa elämän suureen ratkaisuun av:lta. Onko sinulla ystäviä?
Vierailija kirjoitti:
Onko ap linjoilla? Voisin vastailla mutta haluan kysyä lisää....
On
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa jatkaa, jos on vielä niin hukassa että kysyy neuvoa elämän suureen ratkaisuun av:lta. Onko sinulla ystäviä?
Av:lla on kokeneita terapian konkareita.
Ehkä ongelmasi on liika tietoisuus. Kukaan ei jaksa olla jatkuvasti tietoinen elämän rajallisuudesta.
Pääsee joku muu sinne jos lopetat. Joku, joka on valmis vuodattamaan sydänverensä ekalla vastaanotolla. Joku, jolla ei ole varaa leikkiä elämällään.
Miksi se kolmas vuosi on aina niin erityinen?
Mitä hyötyä on vatvoa asioia vuosikausia terapiassa. Miksi et jätä asioita taaksesi ja suuntaa eteenpäin. Terapiasta on varmaan vaan haittaa ja se estää kuntoutumasta sekä elämästä kunnon elämää.
Lopetan asioitten jauhaminen vaan siirry ajassa eteenpäin. Ala käymään lenkillä, hanki uusi harrastus, matkustele ja nauti elämästä. On vaikea uskoa että joku tuhoaa elämänsä miettimällä ikivanhoja asioita kun se ei johda mihinkään. Jos on masennusta niin ota lääkettä ja muuta elinolosuhteet niin että kuntoudut tai hae tukea. Loppujen lopuksi vuoden tai kahden päästä mietit taas mitä jos neljäs tai viides vuosi toisi jotain parannusta mitä ei koskaan tule.
Kuka sanoo, miten nopeasti pitää kertoa kaikki 34 vuoden ajan tapahtumat? Ehkä lapsuus on nyt pinnalla, myöhemmin nuoruus ja aikuisuus?