Maailman tyhmin pelko: Entäs jos lapseni onkin ruma?

Olen raskaana ja miettinyt usein että mitä jos lapsi onkin ruma... älyttömiä ajatuksia, tiedän, mutta en vain voi sille mitään. Minulla on jo ennestään kaksi oikein söpöä poikaa, ja nyt pelkään että kolmas ei enää voikaan olla kaunis lapsi. Voi näitä ihmisen kotkotuksia!

Ja periytyykö pinnallisuus geeneissä vai onko se vanhemmista oppia ottamalla peritty. Mielestäni joskus kannattaisi miettiä mikä asia oikeasti on tärkeää.

Minun lapseni ovat molemmat kauniita, ainakin omasta mielestäni. Ja tässä on sekin pointti, että mielestäni ihminen ei ole kaunis os vain pinta kiiltää.

että olen itse ollut kiusattu. Olen aika tarkka ettei poika rupea saamaan ylipainoa ja hampaista huolehditaan. ja kunhan kasvaa kouluikään niin leikkuutetaan tyylikäs malli hiuksiin (tähän asti minä olen vain tasoitellut ja lyhennelly), katotaan halvat, mutta kivannäköiset vaatteet... turhamaista ehkä, mutta minä itse tiedän kuinka ilkeä lapsi voi toiselle olla, joten terveellisissä rajoissa pidän poikani ulkonäöstä huolen.

valtavasti ihan koko ikäni, joten en todellakaan toivo samaa kohtaloa omalle lapselle.

Vastasyntyneen ulkonäöstä nyt ei kannata ajatella mitään. Leikki-ikäisenä vasta alkaa osata sanoa jotain ulkonäön suhteen.

Sininen, silmät turvoksissa, pää aivan epämuodostunut, verinen ja kinassa. Mutta hengissä! Siinä hetkessä se oli tärkeintä. Kun selvisi, että mitään vaurioita ei ole ehtinyt tulla, pääsin keskittymään epäolennaiseen; lapseni ei ole edes söpö. :) Kaikkeen tottuu ja vaikka sinisyys, turvonneet silmät katosivat, veri ja kina lähtivät pois pesemällä ja pää alkoi näyttää normaalilta parin viikon päästä, ei tytöstä saanut kaunista millään. Rakas hän oli ensi hetkestä alkaen, eikä " rumuus" haitannut ollenkaan. Nyt 8 vuotiaana tyttäreni on erittäin kaunis. Rumasta ankanpoikasesta on kasvanut oikea joutsen. Koska hän on huomiota herättävän kaunis ikäisekseen, pelkään hysteerisesti hänen joutuvan pedofiilien kynsiin yms. Asioilla on puolensa...

Itse asiassa näin unia, joissa synnytin aina pojan, joka oli vaalea hiuksinen, sinisilmäinen ja niin suloinen. Ja kuinka ollakaan juuri sen näköisen pojan sain.



Toista lasta odottaessa oli varma, että saan taas pojan, joka on samannäköinen kuin isoveljensäkin. Mutta kuinka ollakaan mustatukkainen tyttö syntyi. Tyttö olis syntyessään turvoksissa, sinertävä, kasvot ja varsinkin nenä ihan lytyssä ja aivan joka puolelta kinainen. Järkytys oli aikamoinen, kun näin tyttäremme ensimmäisen kerran. Muutaman päivän kuluttua näky oli jo ihan toinen ja tyttö jo ihan suloinen. Vasta nyt kaksivuotiaana ovat lapsen piirteet muuttuneet sellaisiksi, että voin sanoa lapseni olevan kaunis.