Itse matkoilla, lapsi joutui sairaalaan, pitäisikö palata?

Vierailija kirjoitti:

'Huokaus, todella syvä huokaus'.

Miten lapset pärjäsi 1900 -luvulla kun vanhemmat ei saaneet olla mukana sairaalassa?

Just oli puhetta kun 80 -luvun alussa serkku oli sairaalassa ja äitinsä ja isänsä sai käydä vierastunnin ajan, eli tunnin päivässä, potilaan luona... ja hyvin pärjäsi ja alle 10-v. oli silloin.

Eiköhän siis 12-v. pärjää kummin kanssa siellä sairaalassa jos tosiaan ei mistään vakavasta ole kyse.

Ja juu, meidän lapsi on ollut monesti sairaalassa ja aina olen ollut mukana mutta jos joku muu läheinen aikuinen olisi lapsen mukana niin luottaisin että lapsi pärjää jos sanoo pärjäävänsä.

Niin, eihän lehdissä ole koskaan juttuja aikuisista, jotka kertovat joutuneena lapsena milloin mistäkin syystä sairaalaan kuukausiksi ja hankkineet sinä aikana vahvan turvattomuudentunteen, koska joutuivat eroon perheestään. Hyvin pärjättiin, kun oli pakko. Mutta ei se tarkoita, että lapsi olisi jäänyt ilman pysyviä vaurioita.

Ihan kuin mun isä vuosi sitten. Ei mitään vakavaa, äiti soitti, että varmaan pääsee aamulla pois, mutta ihan tiedoksi vaan.

Seuraavana yönä isä kuoli. Perusterve aikuinen mies antibioottitippoineen.

Tyypillista suomalaista vanhemmuutta. Hurmoksessa toistellaan etta ennen kolmea vuotta ei voi menna paivakotiin, ei voi olla hoidossa tai yokylassa jne. Sitten yhtakkia kun lapsi on pari vuotta vanhempi korostetaan etta iso se jo on, ei tarvitse vanhempia, osaa ja haluaa ja pitaa olla itsenainen. Tama yksi suuri syy suomalaisten nuorten pahounvointiin. Oksettavaa!

Mä olin 13v kaksi kertaa sairaalassa. Toisesta syystä 2kuuksutta eikä vanhemmat käyneet lainkaan vaikka olisi pitänyt puhua lääkärien kanssa leikkauksesta yksin tien päätöksen asiasta. Toisen kerran olin puoli vuotta ja vanhemmat kävivät kaksi kertaa. Jatka vaan lomaa aloittaja.

Vierailija kirjoitti:

Tyypillista suomalaista vanhemmuutta. Hurmoksessa toistellaan etta ennen kolmea vuotta ei voi menna paivakotiin, ei voi olla hoidossa tai yokylassa jne. Sitten yhtakkia kun lapsi on pari vuotta vanhempi korostetaan etta iso se jo on, ei tarvitse vanhempia, osaa ja haluaa ja pitaa olla itsenainen. Tama yksi suuri syy suomalaisten nuorten pahounvointiin. Oksettavaa!

Mun mielestä ei oikein voi suoraan verrata 3-vuotiasta ja 12-vuotiasta. Tai jos ovat verrannollisia, niin olisin todella huolissani sen 12-vuotiaan kehityksestä.

Nää on ihan yksilöllisiä juttuja. Itse kun olin sairaalassa 11-vuotiaana jalkaleikkauksessa, niin ennemmin kaipasin kavereita, kuin vanhempia, vaikka joka päivä vanhemmat tulivat moikkaamaan sinne sairaalaan. Ja yhtä hyvin ymmärrän, jos se 12-vuotias kaipaa vanhempia, näin me ollaan taas erilaisia.

Ja tässä tapauksessa kyseessä on yhden päivän erosta, ei mistään viikosta. Turha syyllistää aloittajaa, teki hän sitten niin tai näin. Hän kuitenkin tietää ja tuntee parhaiten oman lapsensa.

Mä olen ollut sairaalassa viikon alle kouluikäisenä 70-luvulla ja viikon ala-asteikäisenä 80 - luvulla. Vanhemmat kävi kerran päivässä vierailuaikana ja toi tuliaiseksi xylitolipurkkaa :D

Noista viikosta jäi pysyvä rakkaus sairaaloita kohtaan. Edelleen sairaalan haju on mielestäni hyvä ja siellä on mukava, mielenkiintoista käydä.

Ja ei, perheessäni ei ole vikaa eikä sairaalassa ollut siksi kivaa että se kotiolot voittaisi. Kokemukset oli tosi kivat, enkä osannut sinne kaivata vanhempia, ei ollut silloin tapana.