Oikaisu: Li Anderssonilla ON työkokemusta
Kolumnisti A-P. Pietilä kirjoitti 9.8.2016 Etelä-Suomen median lehdissä julkaistussa kolumnissaan, että "vasemmistoliittolaista työväenliikettä johtaa marxilainen maisteri Li Andersson, jolla ei ole työkokemusta".
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kertoo opiskelleensa Åbo Akademin oikeustieteellisessä tiedekunnassa kansainvälistä oikeutta ja on koulutukseltaan valtiotieteiden kandidaatti. Hän on ollut töissä muun muassa kassalla, hedelmänlajittelijana, hotellin vastaanottovirkailijana, jäsenhankkijana, kääntäjänä, opiskelijajärjestön pääsihteerinä, kansainvälisessä ihmisoikeusjärjestössä harjoittelijana sekä nuorisojärjestön puheenjohtajana.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/424075-oikaisu-li-anderssonill…
Nyt rasti kalenteriin! Olemme löytäneet ensimmäisen vasemmistopoliitikon joka on tehnyt oikeita töitä!
Kommentit (35)
Tjaa, eli kaupassa ja hotellin vastaanottovirkailijana ja jossain nuorisopoliitikon järjestöhommissa. Onhan se toki työkokemusta siinä missä arhinmäen ruohonleikkuutkin.
A-P Pietilä. Pietilän A-P. Entinen Iltiksen päätoimittaja, nykyään lähinnä mamu-uutisia julkaiseva kahjo. Pudotus on ollut valtava eikä nousua maakuntasarjasta enää ole. Koville ottaa.
Setämiesten raivoa, katkeruutta ja tytöttelyä Lin äärellä ei voi kuin ihmetellä. Tai no selväähän se on, että pätevä, älykäs ja huippusuosittu nuori naispoliitikko suututtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tjaa, eli kaupassa ja hotellin vastaanottovirkailijana ja jossain nuorisopoliitikon järjestöhommissa. Onhan se toki työkokemusta siinä missä arhinmäen ruohonleikkuutkin.
No mitäs vittua se sitten on jos ei työkokemusta? Ivataan, kun on tehnyt noin tavallisia hommia, ivattaisiin jos ei olisi tehnyt mitään työtä, ivataan poliittisesta broileriudesta eli järjestöhommista. Mikä kelpaisi?
Kiva näin kaupan kassana kuulla, että se ei ole työtä.

Alkaa tuo jo aikuinen nainen olemaan kun 29. Nuoren näköinen kyllä.
Eihän vasuri ole tehnyt töitä, jos ei ole hikoillut vuosikausia niska limassa, otsa ole rutistunut sen vuoksi ja hiukset harmaantuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tjaa, eli kaupassa ja hotellin vastaanottovirkailijana ja jossain nuorisopoliitikon järjestöhommissa. Onhan se toki työkokemusta siinä missä arhinmäen ruohonleikkuutkin.
No mitäs vittua se sitten on jos ei työkokemusta? Ivataan, kun on tehnyt noin tavallisia hommia, ivattaisiin jos ei olisi tehnyt mitään työtä, ivataan poliittisesta broileriudesta eli järjestöhommista. Mikä kelpaisi?
Kiva näin kaupan kassana kuulla, että se ei ole työtä.
Juuri aloitusviestissähän hämmästeltiin sitä, että ON tehnyt oikeita töitä, kuten tuo kaupan kassa. Harva vasemmistopolitikko on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tjaa, eli kaupassa ja hotellin vastaanottovirkailijana ja jossain nuorisopoliitikon järjestöhommissa. Onhan se toki työkokemusta siinä missä arhinmäen ruohonleikkuutkin.
No mitäs vittua se sitten on jos ei työkokemusta? Ivataan, kun on tehnyt noin tavallisia hommia, ivattaisiin jos ei olisi tehnyt mitään työtä, ivataan poliittisesta broileriudesta eli järjestöhommista. Mikä kelpaisi?
Vasemmistoliitto taitaa muuten olla niitä harvoja, joka vielä kohtelee ruohonleikkaajia, siivoajia, järjestötyöntekijöitä tai kaupan kassoja oikeina ihmisinä - ja pitää noita töitä työnä.
Johan sen näkee tuosta eräästä haasteestakin, että oikealle päin kallistuville työ kaupan kassalla tai siivoamassa on vaan ollut pakollinen, raskas ja vähän nolokin elämänvaihe ennen tärkeää ja merkittävää Oikeaa Työtä.
Kuinkahan kauan se Li ehti olla kaupan kassalla ja hedelmiä lajittelemassa, ns. duunarihommissa?
Kun vielä tietäisi montako päivää (tuntia?) Li on työssä ollut, niin se valaisisi asiaa. Tuodta luettelosta päätellen minulla oli jo 17- vuotiaana enemmän työkokemusta kuin hänellä koko elinaikanaan.
Ja nuorisojärjestön puheenjohtajuus on politikointia ei oikeaa työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Setämiesten raivoa, katkeruutta ja tytöttelyä Lin äärellä ei voi kuin ihmetellä. Tai no selväähän se on, että pätevä, älykäs ja huippusuosittu nuori naispoliitikko suututtaa.
Alkaa tuo jo aikuinen nainen olemaan kun 29. Nuoren näköinen kyllä.
Kansanedustajien keski-ikä on lähempänä 50, joten siihen nähden nuori - ja taitaa olla nuorin puolueen puhenjohtaja koskaan?
Minkä hedelmänlajittelijan hänessä menetimmekään!
Vierailija kirjoitti:
Kun vielä tietäisi montako päivää (tuntia?) Li on työssä ollut, niin se valaisisi asiaa. Tuodta luettelosta päätellen minulla oli jo 17- vuotiaana enemmän työkokemusta kuin hänellä koko elinaikanaan.
Ja nuorisojärjestön puheenjohtajuus on politikointia ei oikeaa työtä.
Myitkö itseäsi?
Vierailija kirjoitti:
Minkä hedelmänlajittelijan hänessä menetimmekään!
Koomikko hionut settinsä timantinkovaksi ja pudottelee ihan jäätävää one-lineria. Kysy pääsisitkö kokoomusnuorten pikkujouluihin.
Tuosta hyväosaisten ketjusta tuli mieleen että missä Li teki tuon työpätkän kansainvälisessä ihmisoikeusjärjestössä ja saikohan ihan palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tjaa, eli kaupassa ja hotellin vastaanottovirkailijana ja jossain nuorisopoliitikon järjestöhommissa. Onhan se toki työkokemusta siinä missä arhinmäen ruohonleikkuutkin.
No mitäs vittua se sitten on jos ei työkokemusta? Ivataan, kun on tehnyt noin tavallisia hommia, ivattaisiin jos ei olisi tehnyt mitään työtä, ivataan poliittisesta broileriudesta eli järjestöhommista. Mikä kelpaisi?
jaa-a duunariliiton johtajalla on pari kesäduunia kaupan kassalta ja hotellista ja muuten silkkaa nuor-broilerille sovitettua näennäistyötä. Ikää melkein 30 ja työkokemusta on muutama kuukausi normaalien duunarien seassa. Neuvoja kuitenkin tuntuu riittävän joka asiaan vaikka niissä ei välillä paljoa järkeä olekaan (6 tunnin työpäivät).
Meneepä palstavasureilla hyvin ihon alle kun pyhää Li:tä kritisoidaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta hyväosaisten ketjusta tuli mieleen että missä Li teki tuon työpätkän kansainvälisessä ihmisoikeusjärjestössä ja saikohan ihan palkkaa.
Wikipedia kertoo:
Hän on työskennellyt muun muassa Finlands Svenska Skolungdomsförbund -opiskelijajärjestön pääsihteerinä, Varsinais-Suomen Vasemmistonuorten piirisihteerin sijaisena ja Civil Rights Defenders -ihmisoikeusjärjestön harjoittelijana.
Dan Koivulaakso katsoo suu pyöreänä tuota työhistoriaa. :D