"nelikymppisille miehille kelpaa vain parikymppinen nainen" -toistelu ja realiteetit
Tätä olen lukenut täältä kyllästymiseen asti ja kyllä, nettideiteillä on merkittävästi miehiä, jotka etsivät itseään ja minua nuorempia naisia (40 v.). Eli olen ihmisjätettä, joka ei koskaan saa miestä, vaikka olen normaalipainoinen, treenaan, olen nätti ja huoliteltu (tahattomasti) lapseton nainen? Ei aivan.
Valoja päälle nyt ihmiset näiden juttujen kanssa. Miettikääpä seuraavia asioita:
- Nuoret naiset ovat täälläkin noin sata kertaa sanoneet, että nelikymppinen on liian vanha.
- Onko tuttavapiirissäne, kaupungilla, ylipäänsä kaikkialla vain pareja, joilla on ikäero, jossa nainen on ainakin 10 vuotta miestä nuorempi?
- Onko niin, että ette tiedä tai tunne ketään naista, joka olisi uusioperheessä oman ikäisensä tai nuoremman miehen kanssa (kun lapsi kerran on viimeinen niitti naisen "arvolle")?
Joo, netissä jokainen voi hakea ihan mitä vain. Varmasti komea, pitkä, menestynyt ja treenattu nelikymppinen saa kaikenikäisiä naisia ja veikkaan, että hänellä on ihan realistiset mahdollisuudetkin sellaiseen. Suurin osa miehistä on ihan tavallisia, ja jopa noista komeista menestyjistä suuri osa on liian vanha parikymppiselle, joka ei vain halua vanhempaa miestä, oli status ja ulkonäkö mitä vain.
Netissä jokainen voi hakea miten epärealistisia asioita ikinä haluaakaan. Minä en hae. Ongelmaksi on muodostunut ainoastaan lapsettomuus ja se, että en jaksaisi enää aloittaa uusperheessä. Mutta treffeille pääsen kyllä ja ihan kivojen ikäisten, vähän vanhempien ja vähän nuorempien kanssa.
TLDR: älkää hyvät ihmiset kuvitelko, että nettideitit ovat TODELLISUUS. Katsokaa ympärillenne ja miettikää, miksi tosiaan reaalimaailman parit eivät noudata nettideittien hakukriteereitä (kaikilla 40+ -miehillä on aina paljon nuorempi nainen).
Kommentit (168)
102, miten viestisi edes liittyi ketjun aiheeseen?
Luetun ymmärtämistä kaipaisi vähän enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Eikä ole hassua, että sitten kun joku kirjoittaa siitä näkökulmasta, että 40-v nainen ei tosiaan kelpaa mihinkään, niin näitä tässä ketjussa nähtyjä realistisia ajatuksia ei juurikaan näy? Enemmänkin keskustelu menee siihen (turhaan) suuntaan, että puolustellaan omaa haluttavuutta/sätitään miehiä tmv. sen sijaan, että ihan otettaisiin esille, miten reaalimaailma eroaa näistä nettikeskusteluista ja -deiteistä?
Mun reaalimaailma eroaa nettikeskusteluista siten, että mulla ei todellakaan ole ollut vaikeuksia löytää itselleni miesseuraa, vaikka olenkin nelikymppinen eronnut äiti. Jos nettikeskusteluja olisi uskominen, kukaan ei koskisi minuun pitkällä tikullakaan, mutta mun todellisuus on jotain ihan muuta. Mun ei tarvitse puolustella omaa haluttavuuttani koska tiedän olevani haluttava, eikä mulla ole syytä sättiä miehiäkään: ihan omanikäiset ja nuoremmatkin, lapsettomat jopa, ovat olleet kiinnostuneita. Vähän voin heittää palloa naisten suuntaan siinä mielessä, että JOS vientiä ei tunnu yhtään olevan, katsahdus peiliin oikeasti saattaisi olla paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
102, miten viestisi edes liittyi ketjun aiheeseen?
Luetun ymmärtämistä kaipaisi vähän enemmän.
Mietin ihan samaa, ohi aiheesta menee ja sitäpaitsi ketjussa on ollut paljon miehiä joille neljäkymppiset kelpaavat oikein hyvin, joten tämä ei ole ollut pelkkä miehet öyhöttää kuinka vain kaksikymppiset kelpaa ketju.
Mies 40 kirjoitti:
Ja pointti oli ?
Sorry vaan mutta suurin osa 40 naisista luulevat olevansa vieläpä timmejä mutta kyllä se parasta ennen päiväys on mennyt jo 10 vuotta sitten eli ei ihme että miehet haluavat nuorempaa.
Suositelen deittailemaan 50-60 vuotiaita miehiä heille 40 kymppisenä on ihan 20 kymppinen
Sama toimii kumpaankin suuntaan.
Nelikymppinen mies nyt vaan on liian vanha vaikka kuvittelisi olevansa kuinka timmi tahansa. Kelpaa oman ikäille naisille, mutta eivät nuoremmat heistä kiinnostu. Hekin haluavat oman ikäisensä miehen.
Oikeassa elämässä ihmiset muodostavat suhteita oman ikäluokkansa kanssa (muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta).

Tuokin on taas liian yksipuolinen näkemys, sillä on lukematon joukko neljäkymppisiä jotka ihan aidosti, 100% haluaa olla suurinpiirtein omanikäistensä kanssa, se on myös valinta eikä kaksikymppiset edes kiinnosta. Miksi kyse on aina vanhempien kohdalla että he ei kelpaa, sillä ne nuoremmatkaan ei monesti kelpaa vanhemmille, juttu toimii molempiin suuntiin.

Näinnän se menee. Moni itsestään huolehtiva ja kaljuuntamaton mies menee kolmekymppisestä vielä nelikymppisenä ja vanhempanakin. Naisista voi erittäin harvoin sanoa samaa.
Uuno sen jo tiesi, että naisten perisynti on rupsahtaminen.
Tässä hyvä esimerkki ap:n mainitsemasta ilmiöstä. :)
Se nyt vain on totuus, että miehet pysyvät haluttavina pidempään. Näin luonto on sen tarkoittanut.
Jos mun pitäis valita kuolemantuomion ja vanhemman (yli kolmekymppisen) miehen väliltä, niin kuolemantuomio olis ehdottomasti haluttavampi vaihtoehto.
Parikymppinen nainenEt taida tietää edes miltä yli kolmekymppinen mies näyttää. Moni yli kolmikymppinen mies on teinityttöjenkin päiväunien kohde.
Kyllä mä tiedän ja omassakin kaveripiirissä ne kolmekymppiset miehet ovat kamalan rupsahtaneita ja ovat lihoneet huomattavasti.
Tuo kertoo ainoastaan siitä, että kaveripiirissäsi ei ole hyvännäköisiä ja itsestään huolehtivia yli kolmekymppisiä miehiä.
No eipä tuolla kaduillakaan näy hyvännäköisiä yli kolmekymppisiä miehiä. Toki ne saattaa yli kolmekymppisten naisten mielestä olla hyvännäköisiä, mutta mun silmiin noin vanhat ovat kamalan rupsahtaneen näkösiä ja näin ollen eivät ole komeita. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä yli kolmekymppisetkin miehet ovat komeita.
Tossa on se ongelma, että terveelliset elämäntavat ja geenilotossa hyvät hiusgeenit saanut kolmikymppinen ukko ei eroa oikeastaan ollenkaan kaksvitosesta tms. Sen takia meitä "komeita" kolmekymppisiä ei näy, koska meitä luullaan nuoremmiksi. Eihän kolmikymppistä naistakaan erota kaksvitosesta jos on pitänyt itsensä kunnossa.
No en ole koskaan tuntenut minkäänlaista vetoa yhteenkään kolmekymppiseen tai vanhempaan. Vanhin on ollut 26-vuotias.
Ehkä pitäisi saada näihin puheisiin vähän realismia. Todellakaan kovin moni 40-vuotias ei voi tapailla 20-vuotiaita. Paitsi jos se 20-vuotias ei ole ihan niitä ikäluokkansa valioyksilöitä. Mutta toki on nelikymppisiä miehiä, joille on täyttä realismia saada parikymppisiä kaunottaria, eikä tarvitse välttämättä olla edes rikas tai kuuluisa.
Realistisempaa kuitenkin on, että hyvin toimeentuleva, sosiaalinen ja kunnostaan huolta pitävä keski-ikäinen mies voi saada selvästi itseään viehättävämmän 30-vuotiaan naisen. Tätä tapahtuu todella paljon ja moni mies toki mieluummin ottaa sen nuoremman, jonka ulkonäkö miellyttää enemmän ja voipi olla että luonnekin on nuorella parempi kuin vanhemmalla, ikä kun ei tuo pelkästään hyviä asioita. Nuoren kanssa voi lisäksi saada lapsia helpommin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 40 kirjoitti:
Ja pointti oli ?
Sorry vaan mutta suurin osa 40 naisista luulevat olevansa vieläpä timmejä mutta kyllä se parasta ennen päiväys on mennyt jo 10 vuotta sitten eli ei ihme että miehet haluavat nuorempaa.
Suositelen deittailemaan 50-60 vuotiaita miehiä heille 40 kymppisenä on ihan 20 kymppinen
Näinnän se menee. Moni itsestään huolehtiva ja kaljuuntamaton mies menee kolmekymppisestä vielä nelikymppisenä ja vanhempanakin. Naisista voi erittäin harvoin sanoa samaa.
Uuno sen jo tiesi, että naisten perisynti on rupsahtaminen.
Tässä hyvä esimerkki ap:n mainitsemasta ilmiöstä. :)
Se nyt vain on totuus, että miehet pysyvät haluttavina pidempään. Näin luonto on sen tarkoittanut.
Jos mun pitäis valita kuolemantuomion ja vanhemman (yli kolmekymppisen) miehen väliltä, niin kuolemantuomio olis ehdottomasti haluttavampi vaihtoehto.
Parikymppinen nainenEt taida tietää edes miltä yli kolmekymppinen mies näyttää. Moni yli kolmikymppinen mies on teinityttöjenkin päiväunien kohde.
Kyllä mä tiedän ja omassakin kaveripiirissä ne kolmekymppiset miehet ovat kamalan rupsahtaneita ja ovat lihoneet huomattavasti.
Tuo kertoo ainoastaan siitä, että kaveripiirissäsi ei ole hyvännäköisiä ja itsestään huolehtivia yli kolmekymppisiä miehiä.
No eipä tuolla kaduillakaan näy hyvännäköisiä yli kolmekymppisiä miehiä. Toki ne saattaa yli kolmekymppisten naisten mielestä olla hyvännäköisiä, mutta mun silmiin noin vanhat ovat kamalan rupsahtaneen näkösiä ja näin ollen eivät ole komeita. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä yli kolmekymppisetkin miehet ovat komeita.
Tossa on se ongelma, että terveelliset elämäntavat ja geenilotossa hyvät hiusgeenit saanut kolmikymppinen ukko ei eroa oikeastaan ollenkaan kaksvitosesta tms. Sen takia meitä "komeita" kolmekymppisiä ei näy, koska meitä luullaan nuoremmiksi. Eihän kolmikymppistä naistakaan erota kaksvitosesta jos on pitänyt itsensä kunnossa.
No en ole koskaan tuntenut minkäänlaista vetoa yhteenkään kolmekymppiseen tai vanhempaan. Vanhin on ollut 26-vuotias.
Et pystyisi tietämään ikääni, sori vaan eli koko kommenttisi on yksi iso ajatusvirhe, luulen että sinua luultaisin vanhemmaksi kuin minua vaikka olen lähes kolmekymppinen. Olet juuttunut numeroihin, ne on vain numeroita ja kun näkisit minut olettaisit minun olevan kaksikymmentä noin niinkuin kaikki muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 40 kirjoitti:
Ja pointti oli ?
Sorry vaan mutta suurin osa 40 naisista luulevat olevansa vieläpä timmejä mutta kyllä se parasta ennen päiväys on mennyt jo 10 vuotta sitten eli ei ihme että miehet haluavat nuorempaa.
Suositelen deittailemaan 50-60 vuotiaita miehiä heille 40 kymppisenä on ihan 20 kymppinen
Näinnän se menee. Moni itsestään huolehtiva ja kaljuuntamaton mies menee kolmekymppisestä vielä nelikymppisenä ja vanhempanakin. Naisista voi erittäin harvoin sanoa samaa.
Uuno sen jo tiesi, että naisten perisynti on rupsahtaminen.
Tässä hyvä esimerkki ap:n mainitsemasta ilmiöstä. :)
Se nyt vain on totuus, että miehet pysyvät haluttavina pidempään. Näin luonto on sen tarkoittanut.
Jos mun pitäis valita kuolemantuomion ja vanhemman (yli kolmekymppisen) miehen väliltä, niin kuolemantuomio olis ehdottomasti haluttavampi vaihtoehto.
Parikymppinen nainenEt taida tietää edes miltä yli kolmekymppinen mies näyttää. Moni yli kolmikymppinen mies on teinityttöjenkin päiväunien kohde.
Kyllä mä tiedän ja omassakin kaveripiirissä ne kolmekymppiset miehet ovat kamalan rupsahtaneita ja ovat lihoneet huomattavasti.
Tuo kertoo ainoastaan siitä, että kaveripiirissäsi ei ole hyvännäköisiä ja itsestään huolehtivia yli kolmekymppisiä miehiä.
No eipä tuolla kaduillakaan näy hyvännäköisiä yli kolmekymppisiä miehiä. Toki ne saattaa yli kolmekymppisten naisten mielestä olla hyvännäköisiä, mutta mun silmiin noin vanhat ovat kamalan rupsahtaneen näkösiä ja näin ollen eivät ole komeita. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä yli kolmekymppisetkin miehet ovat komeita.
Tossa on se ongelma, että terveelliset elämäntavat ja geenilotossa hyvät hiusgeenit saanut kolmikymppinen ukko ei eroa oikeastaan ollenkaan kaksvitosesta tms. Sen takia meitä "komeita" kolmekymppisiä ei näy, koska meitä luullaan nuoremmiksi. Eihän kolmikymppistä naistakaan erota kaksvitosesta jos on pitänyt itsensä kunnossa.
No en ole koskaan tuntenut minkäänlaista vetoa yhteenkään kolmekymppiseen tai vanhempaan. Vanhin on ollut 26-vuotias.
Mut se ei taas todista mitään kenestä sinä tykkäät. Mun kaveripiirissä sellaisia miehiä ei oikeastaan ole, jolla olisi 18-30-vuotiaiden naisten parissa parempi vienti 20-vuotiaana kuin 30-vuotiaana. No joo, eräs on joka sairastui kaiketi skitsofreniaan, mutta hänelläkin vienti parani kolmenkympin lähestyessä ennen kuin pahemmat mielenterveysongelmat alkoivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 40 kirjoitti:
Ja pointti oli ?
Sorry vaan mutta suurin osa 40 naisista luulevat olevansa vieläpä timmejä mutta kyllä se parasta ennen päiväys on mennyt jo 10 vuotta sitten eli ei ihme että miehet haluavat nuorempaa.
Suositelen deittailemaan 50-60 vuotiaita miehiä heille 40 kymppisenä on ihan 20 kymppinen
Sama toimii kumpaankin suuntaan.
Nelikymppinen mies nyt vaan on liian vanha vaikka kuvittelisi olevansa kuinka timmi tahansa. Kelpaa oman ikäille naisille, mutta eivät nuoremmat heistä kiinnostu. Hekin haluavat oman ikäisensä miehen.
Oikeassa elämässä ihmiset muodostavat suhteita oman ikäluokkansa kanssa (muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta).
Tuokin on taas liian yksipuolinen näkemys, sillä on lukematon joukko neljäkymppisiä jotka ihan aidosti, 100% haluaa olla suurinpiirtein omanikäistensä kanssa, se on myös valinta eikä kaksikymppiset edes kiinnosta. Miksi kyse on aina vanhempien kohdalla että he ei kelpaa, sillä ne nuoremmatkaan ei monesti kelpaa vanhemmille, juttu toimii molempiin suuntiin.
Ei varmaan kukaan väitä, että jokainen nelikymppinen mies ottaisi selvästi nuoremman naisen. Mutta näitä on kuitenkin varmasti merkittävä osa ja silloin se tarkoittaa, että nelikymppisille naisille jää vähemmän omanikäisiä miehiä, jotka huolivat heidät. Tämä heijastaa varmaan osaltaan ihan yleistä parisuhteiden dynamiikkaa: nuori nainen löytää lähes aina tiensä parisuhteeseen, ikisinkkuja tulee sitten enemmän näistä keski-ikäisistä naisista, jotka ovat jo vähän skeptisempiä ja/tai eivätkä ole enää niin kysyttyjä. Ikisinkku mies taas on sellainen, joka ei löydä naista parikymppisenä ja jää naisettomaksi koko loppuiäkseen. Hänelle ei ole ollenkaan kysyntää, sillä parikymmpisenä osa omanikäisistä naisista valitsee kolmikymppisen tai jopa nelikymppisen miehen ja kolmikymppisenä osa valitsee neli- tai jopa viiskymppisen miehen. Ei hänelle jää mitään missään vaiheessa. Naisilla tämä ongelma kasautuu keski-ikään ja vanhuusvuosiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 40 kirjoitti:
Ja pointti oli ?
Sorry vaan mutta suurin osa 40 naisista luulevat olevansa vieläpä timmejä mutta kyllä se parasta ennen päiväys on mennyt jo 10 vuotta sitten eli ei ihme että miehet haluavat nuorempaa.
Suositelen deittailemaan 50-60 vuotiaita miehiä heille 40 kymppisenä on ihan 20 kymppinen
Näinnän se menee. Moni itsestään huolehtiva ja kaljuuntamaton mies menee kolmekymppisestä vielä nelikymppisenä ja vanhempanakin. Naisista voi erittäin harvoin sanoa samaa.
Uuno sen jo tiesi, että naisten perisynti on rupsahtaminen.
Tässä hyvä esimerkki ap:n mainitsemasta ilmiöstä. :)
Se nyt vain on totuus, että miehet pysyvät haluttavina pidempään. Näin luonto on sen tarkoittanut.
Jos mun pitäis valita kuolemantuomion ja vanhemman (yli kolmekymppisen) miehen väliltä, niin kuolemantuomio olis ehdottomasti haluttavampi vaihtoehto.
Parikymppinen nainenEt taida tietää edes miltä yli kolmekymppinen mies näyttää. Moni yli kolmikymppinen mies on teinityttöjenkin päiväunien kohde.
Kyllä mä tiedän ja omassakin kaveripiirissä ne kolmekymppiset miehet ovat kamalan rupsahtaneita ja ovat lihoneet huomattavasti.
Tuo kertoo ainoastaan siitä, että kaveripiirissäsi ei ole hyvännäköisiä ja itsestään huolehtivia yli kolmekymppisiä miehiä.
No eipä tuolla kaduillakaan näy hyvännäköisiä yli kolmekymppisiä miehiä. Toki ne saattaa yli kolmekymppisten naisten mielestä olla hyvännäköisiä, mutta mun silmiin noin vanhat ovat kamalan rupsahtaneen näkösiä ja näin ollen eivät ole komeita. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä yli kolmekymppisetkin miehet ovat komeita.
Mistä sinä tiedät minkä ikäisiä vastaan tulevat miehet ovat?
Niistä 'ikäeropatiskunnista', jotka tulevat vastaan kadulla, suurin osa on varmasti samanikäisiä. Koska naiset säilyvät suhteessa nuorekkaampina kuin miehet, vaikutelma voi pettää.
Mua luullaan usein mieheni tyttäreksi :) noloja tilabteita miehelle, kun ollaan käyty vaikka asuntobäytöissä ja välittäjä alkaa selittää miehelle, että ollaanko ostamassa mulle ensiasuntoa .. Oikeasti olen 45v ja mies on 49 v.
Ainoat ikäeropariskunnat joira tunnen, joilla on enemmän ikäeroa kuin 5 v, ovat sellaisia missä nainen on vanhempi kuin mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 40 kirjoitti:
Ja pointti oli ?
Sorry vaan mutta suurin osa 40 naisista luulevat olevansa vieläpä timmejä mutta kyllä se parasta ennen päiväys on mennyt jo 10 vuotta sitten eli ei ihme että miehet haluavat nuorempaa.
Suositelen deittailemaan 50-60 vuotiaita miehiä heille 40 kymppisenä on ihan 20 kymppinen
Näinnän se menee. Moni itsestään huolehtiva ja kaljuuntamaton mies menee kolmekymppisestä vielä nelikymppisenä ja vanhempanakin. Naisista voi erittäin harvoin sanoa samaa.
Uuno sen jo tiesi, että naisten perisynti on rupsahtaminen.
Tässä hyvä esimerkki ap:n mainitsemasta ilmiöstä. :)
Se nyt vain on totuus, että miehet pysyvät haluttavina pidempään. Näin luonto on sen tarkoittanut.
Jos mun pitäis valita kuolemantuomion ja vanhemman (yli kolmekymppisen) miehen väliltä, niin kuolemantuomio olis ehdottomasti haluttavampi vaihtoehto.
Parikymppinen nainenEt taida tietää edes miltä yli kolmekymppinen mies näyttää. Moni yli kolmikymppinen mies on teinityttöjenkin päiväunien kohde.
Kyllä mä tiedän ja omassakin kaveripiirissä ne kolmekymppiset miehet ovat kamalan rupsahtaneita ja ovat lihoneet huomattavasti.
Tuo kertoo ainoastaan siitä, että kaveripiirissäsi ei ole hyvännäköisiä ja itsestään huolehtivia yli kolmekymppisiä miehiä.
No eipä tuolla kaduillakaan näy hyvännäköisiä yli kolmekymppisiä miehiä. Toki ne saattaa yli kolmekymppisten naisten mielestä olla hyvännäköisiä, mutta mun silmiin noin vanhat ovat kamalan rupsahtaneen näkösiä ja näin ollen eivät ole komeita. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä yli kolmekymppisetkin miehet ovat komeita.
Tossa on se ongelma, että terveelliset elämäntavat ja geenilotossa hyvät hiusgeenit saanut kolmikymppinen ukko ei eroa oikeastaan ollenkaan kaksvitosesta tms. Sen takia meitä "komeita" kolmekymppisiä ei näy, koska meitä luullaan nuoremmiksi. Eihän kolmikymppistä naistakaan erota kaksvitosesta jos on pitänyt itsensä kunnossa.
No en ole koskaan tuntenut minkäänlaista vetoa yhteenkään kolmekymppiseen tai vanhempaan. Vanhin on ollut 26-vuotias.
Mut se ei taas todista mitään kenestä sinä tykkäät. Mun kaveripiirissä sellaisia miehiä ei oikeastaan ole, jolla olisi 18-30-vuotiaiden naisten parissa parempi vienti 20-vuotiaana kuin 30-vuotiaana. No joo, eräs on joka sairastui kaiketi skitsofreniaan, mutta hänelläkin vienti parani kolmenkympin lähestyessä ennen kuin pahemmat mielenterveysongelmat alkoivat.
Vaikka te naiset kiellätte ja ette halua uskoa, niin niillä vanhemmilla miehillä on ihan oikeasti kautta linjan enemmän vientiä kuin nuorempana joilla on varallisuutta ja statustakin vanhempana.
En ymmärrä miksi naiset haluavat kieltää tuon tosiasian minkä moni vanhempi mies kokee ihan tosielämässä. Ja ei, se ei edelleen tarkoita että kaikki ovat kiinnostuneet, kiinnostus on vain isompaa ei muuta.
Vierailija kirjoitti:
Valoja päälle nyt ihmiset näiden juttujen kanssa. Miettikääpä seuraavia asioita:
- Nuoret naiset ovat täälläkin noin sata kertaa sanoneet, että nelikymppinen on liian vanha.
Tällä palstalla on ehkä 1% kaikista nuorista naisista, jos sitäkään ja tämän palstan nuoret naiset ovat luultavasti myös se 1 prosentin isoin huonoimmisto kaikista nuorista naisista. Joten ei paljon hetkauta.
Vierailija kirjoitti:
- Onko tuttavapiirissäne, kaupungilla, ylipäänsä kaikkialla vain pareja, joilla on ikäero, jossa nainen on ainakin 10 vuotta miestä nuorempi?
No nyt kun kysyit, niin kyllä muutamia sellaisia pareja on.
Vierailija kirjoitti:
- Onko niin, että ette tiedä tai tunne ketään naista, joka olisi uusioperheessä oman ikäisensä tai nuoremman miehen kanssa (kun lapsi kerran on viimeinen niitti naisen "arvolle")?
Kyllä on, mutta en tunne uusioperhenaisia muutenkaan juuri ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 40 kirjoitti:
Ja pointti oli ?
Sorry vaan mutta suurin osa 40 naisista luulevat olevansa vieläpä timmejä mutta kyllä se parasta ennen päiväys on mennyt jo 10 vuotta sitten eli ei ihme että miehet haluavat nuorempaa.
Suositelen deittailemaan 50-60 vuotiaita miehiä heille 40 kymppisenä on ihan 20 kymppinen
Näinnän se menee. Moni itsestään huolehtiva ja kaljuuntamaton mies menee kolmekymppisestä vielä nelikymppisenä ja vanhempanakin. Naisista voi erittäin harvoin sanoa samaa.
Uuno sen jo tiesi, että naisten perisynti on rupsahtaminen.
Tässä hyvä esimerkki ap:n mainitsemasta ilmiöstä. :)
Se nyt vain on totuus, että miehet pysyvät haluttavina pidempään. Näin luonto on sen tarkoittanut.
Jos mun pitäis valita kuolemantuomion ja vanhemman (yli kolmekymppisen) miehen väliltä, niin kuolemantuomio olis ehdottomasti haluttavampi vaihtoehto.
Parikymppinen nainenEt taida tietää edes miltä yli kolmekymppinen mies näyttää. Moni yli kolmikymppinen mies on teinityttöjenkin päiväunien kohde.
Kyllä mä tiedän ja omassakin kaveripiirissä ne kolmekymppiset miehet ovat kamalan rupsahtaneita ja ovat lihoneet huomattavasti.
Tuo kertoo ainoastaan siitä, että kaveripiirissäsi ei ole hyvännäköisiä ja itsestään huolehtivia yli kolmekymppisiä miehiä.
No eipä tuolla kaduillakaan näy hyvännäköisiä yli kolmekymppisiä miehiä. Toki ne saattaa yli kolmekymppisten naisten mielestä olla hyvännäköisiä, mutta mun silmiin noin vanhat ovat kamalan rupsahtaneen näkösiä ja näin ollen eivät ole komeita. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä yli kolmekymppisetkin miehet ovat komeita.
Tossa on se ongelma, että terveelliset elämäntavat ja geenilotossa hyvät hiusgeenit saanut kolmikymppinen ukko ei eroa oikeastaan ollenkaan kaksvitosesta tms. Sen takia meitä "komeita" kolmekymppisiä ei näy, koska meitä luullaan nuoremmiksi. Eihän kolmikymppistä naistakaan erota kaksvitosesta jos on pitänyt itsensä kunnossa.
No en ole koskaan tuntenut minkäänlaista vetoa yhteenkään kolmekymppiseen tai vanhempaan. Vanhin on ollut 26-vuotias.
Mut se ei taas todista mitään kenestä sinä tykkäät. Mun kaveripiirissä sellaisia miehiä ei oikeastaan ole, jolla olisi 18-30-vuotiaiden naisten parissa parempi vienti 20-vuotiaana kuin 30-vuotiaana. No joo, eräs on joka sairastui kaiketi skitsofreniaan, mutta hänelläkin vienti parani kolmenkympin lähestyessä ennen kuin pahemmat mielenterveysongelmat alkoivat.
Vaikka te naiset kiellätte ja ette halua uskoa, niin niillä vanhemmilla miehillä on ihan oikeasti kautta linjan enemmän vientiä kuin nuorempana joilla on varallisuutta ja statustakin vanhempana.
En ymmärrä miksi naiset haluavat kieltää tuon tosiasian minkä moni vanhempi mies kokee ihan tosielämässä. Ja ei, se ei edelleen tarkoita että kaikki ovat kiinnostuneet, kiinnostus on vain isompaa ei muuta.
Naiset on vaan katkeria. Ei tarvitse olla mikään nero huomatakseen, että naisten itsevarmuus perustuu todella paljon seksuaaliseen viehätysvoimaan, kaikkiin niihin katseisiin ja iskuyrityksiin. Kun ikä vie sen pois, niin epävarmuus tulee tilalle. Monet vanhemmat naisethan ovat katkeria myös nuorille kauniille naisille. Pompottavat ja tylyttävät työpaikoilla, netissä haukkuvat minkä kerkeävät. Jos naisella ei ole itsetuntoa, voi ulkonäön rapistuminen olla todella kova pala. Miten muuten kaikenmaailman anti-ageing, kosmetiikkaa, kauneuskirurgia, fitness sun muut olisivat niin järkyttävän suurta bisnestä? Miehillä ne eivät sitä ole. Fear leads to anger, anger leads to hate, hate leads to suffering.
Minulla on paljon ystäviä ja kavereita jotka ovat saaneet ensimmäisen merkittävän naissuhteen 30-40v, kun heillä on suht hyvät tulot, asema ja jonkun verran varallisuutta. Samat miehet eivät kelvanneet kaksikymppisenä kenelläkään.
Ihan kuule tästä hyvin läheltä olen seurannut asiaa, on 100% paskapuhetta väittää että nuo asiat ei merkitse miehellä mitään, se on vain valehtelua. Mutta jos haluaa uskotella itselleen valheita, se on jokaisen oma valinta.
Vierailija kirjoitti:
Olen 45- vuotias nainen ja kävin juuri eilen treffeillä 32- vuotiaan miehen kanssa. Hän hehkutti sitä, että miten ihanaa kanssani on jutella ja että olen valtavan kiinnostava ja ihana nainen; " niin kaunis ja aistillinen". Että repikää siitä te, joiden mielestä miehet etsivät vain nuoria naisia.
Tottakai ne osaa puhua nätisti, jos haluavat seksiseuraa. Mutat ihan totta, kuka järkevä 45-v nainen haluaisi kulkea 32-v seurassa? Vaikka itse olenkin hoikka ja hyvinsäilynyt 43 v , en missään nimessä haluaisi näin paljon nuorempaa kumppania itselleni. Kyllä tällaisessa ikäerossa jo naisen ikä korostuu (eikä hyvällä tavalla), vaikka olisi miten nuorekas.
Loistava pointti!
Minun koulutetussa, fiksussa ystäväpiirissäni on paljon sekä netissä että livenä tavanneita pareja. Heillä useimmilla ikäero on 0-5 vuotta puoleen tai toiseen. Yhtäkään paria ei ole, jossa jompi kumpi olisi vaikkapa 10-20 vuotta nuorempi.
Olen jutellut tästä monien parien kanssa ja nelikymppiset miehet nauravat ajatukselle, että ottaisivat jonkun parikymppisen tyttösen.
Kyllä älykäs aikuinen mies haluaa tasavertaisen suhteen, jossa ollaan suurin piirtein samaa ikäluokkaa.
Fiksut naiset taas jättävät kokonaan huomioimatta nettideittisivuistoilla ne nelikymppiset miehet, jotka etsivät naista 20-35. :) Säälittäviltähän ne tuntuvat. En ikinä huolisi ikäistäni miestä, joka edes havittelisi parikymppisiä - nehän voisivat olla omia lapsia ikänsä puolesta!
Ei pitäisi katsoa niin paljon Hollywood-suttua ja alkaa uskoa, että olisi jotenkin normaalia, että 40-50-vuotiaat miehet seurustelevat parikymppisten naisten kanssa.

En tiedä muista, mutta yksinkertaisesti viihdyn suurinpiirtein omanikäisten kanssa paremmin. En edes pysty kuvittelemaan suhdetta jonkun kaksikymppisen naisen kanssa, ei kiinnosta. Mitä yhteistä tai muutenkaan miksi haluaisin olla jonkun kanssa joka on mieleltään täysi lapsi, ei hän sitä itse tajua mutta siltä he vanhemman silmin tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on paljon ystäviä ja kavereita jotka ovat saaneet ensimmäisen merkittävän naissuhteen 30-40v, kun heillä on suht hyvät tulot, asema ja jonkun verran varallisuutta. Samat miehet eivät kelvanneet kaksikymppisenä kenelläkään.
Ihan kuule tästä hyvin läheltä olen seurannut asiaa, on 100% paskapuhetta väittää että nuo asiat ei merkitse miehellä mitään, se on vain valehtelua. Mutta jos haluaa uskotella itselleen valheita, se on jokaisen oma valinta.
Sama juttu mulla. Eräskin kaveri oli parikymppisenä suorastaan paskaa opiskelupaikan neitokaisten silmissä. Kukaan ei ollut kiinnostunut, hyvä kun puhuivat tälle takaisin (aina eivät sitäkään). Sitten kun kaveri alkoi saada akateemista menestystä ja pääsi arvostettuun duuniin, niin kummasti hänellä on nyt paremmannäköisiä naisia kuin mitä olisi aiemmin voinut kuvitellakaan saavansa. Kauniita ja älykkäitä. Aiemmin yritti niitä maksimissaan keskitasoa olevia naisia, ja kylmiä pakkeja vaan tuli. Mutta tietysti tässä on kyse vaan sielujen sympatiasta. En tiedä millä nämä tietyt naiset nämä tarinansa oikein oikeuttavat itselleen? Vaikea kuvitella että he itse niihin uskovat, ehkä tarkoitus on vaan pitää yllä jotain kuviteltua todellisuutta, koska eihän se ole kivaa jos miehet tajuavat miten pinnallisia naisetkin ovat? Ja outoa on kyllä, että miten nämä naiset edes kuvittelevat että nämä jutut menevät läpi, sillä niin moni nainen tälläkin palstalla sanoo erinäisissä keskusteluissa, että mies kuin mies saa naisia statuksella ja miehen kannattaisi vaan hankkia koulutus jos ei meinaa naista löytyä.
Mikä teille on ongelma? Jos nelikymppinen mies haluaa kaksikymppisen naisen, niin siinä ei ole mitään laitonta, kiellettyä tai edes moraalitonta. Senkun iskee itselleen sellaisen. Kamalan paljon tuntuu vain olevan puhetta ja uhmaa niiden tekojen sijaan.
Minä en tunne yhtään 40m + 20n pariskuntaa. Ei se silti tarkoita etteikö sellaisiakin voisi olla.
Menkää, miehet, Seduloihin ja flow-festareille ja muihin paikkoihin, missä kaksikymppiset ovat, ja löytäkää sieltä oma rakas. Miksi ihmeessä jauhaa asiasta jossain keskustelupalstalla sen sijaan, että käyttäisitte energianne sellaisen naisen etsimiseen?