Mihin lukiopoikanne menevät lukion jälkeen?
Poika on nyt lukion kakkosella ja on hyvä koulussa. Lukee pitkää matikkaa, fyssaa ja kemiaa ja kielistä on saksa ruotsin ja englannin lisäksi. Hän ei kuitenkaan tiedä vielä, minne lukion jälkeen ja mitä kirjoittaisi kirjoituksissa. Matemaattiset aineet eivät kuitenkaan ehkä ole se juttu.
Miten muiden pojat?
Kommentit (42)
Aalto-yliopiston kaupallisella puolella. Siellä matematiikasta on aidosti hyötyä, jos vaikka rahoitus sattuisi kiinnostamaan.
Ei hajuakaan. Tietää jotain aloja, jolee ei halua.
Tytöt menee sairaanhoitajiksi ja yliopistoon humanistiaille aloille vai?
Aalto-yliopistoon tekniikan puolelle.
Oma poikani on tällä hetkellä 13. vuoden yhteiskuntatieteiden opiskelija. Olen tavallaan ylpeä hänestä, sikäli että sai viime vuonna kandin valmiiksi, mutta ehkä vähän tässä jo valmistumista odottelen. Vaikka mikä minä olen hoputtamaan.
Ei tiedä vielä. Taiteellinen haahuilija, 7-8 tasoa lukuaineissa. Lahjakas kuvataiteissa ja musiikissa, saa nähdä mihin se riittää. Olen henkisesti varautunut siihen, ettei läpäise kirjoituksia tai jättää kirjoitukset kokonaan väliin.
Opiskelee lukion jälkeen toista vuotta Hgin lääkiksessä.
Aaltoon aikoo pyrkiä fysiikkaa opiskelemaan, on matemaattisesti hyvin lahjakas ja mikään muu ei kiinnostakaan. Yo-kokeiden perusteella pääsee todennäköisesti muihin yliopistoihin, jos ei Aaltoon pääse. On siis tämän kevään yo.
Toinen on lukion ekalla ja oikein mikään ei kiinnosta, numerot 7-9, paitsi enkku 10. Ei haluaisi opiskella enää ikinä mitään, että saapa nähdä miten käy.
Aalto-yliopistoon pyrkii teknilliseen fysiikkaan. Ei ole tosin lukenut pääsykokeisiin lainkaan, joten saa nähdä, joutuuko HY:n fysiikkaan. No, Siperia opettaa.
Ensin varmaan sivariin ja sitten Aalto-yliopistoon.
Vierailija kirjoitti:
Aalto-yliopistoon pyrkii teknilliseen fysiikkaan. Ei ole tosin lukenut pääsykokeisiin lainkaan, joten saa nähdä, joutuuko HY:n fysiikkaan. No, Siperia opettaa.
Pahin kauhukuva tässä on se että poika ei läpäise edes Helsingin valintakokeita vaan joutuu jonnekin maakuntayliopistoon.

Hih, mun pojalla sama! Teknillistä fysiikkaa pyrkii lukemaan Aaltoon, mutta pääsykokeisiin lukeminen ei oikein innosta. Helsinkiinhän pääsee ilman pääsykoetta, jos yo-tokarin pisteet riittää. Tuskin sekään huono paikka on?

HY:n fysiikkaan ei nykyisin pyritä pääsykokeella (paitsi ei-ylioppilaat), vaan papereilla. Fysiikasta on jo laudatur syksyltä eikä pitkästä matematiikasta voi mitenkään tulla eximiaa huonompaa. Niillä kyllä pääsee HY:lle varmasti, mutta Aallon paperivalinnassa se ei välttämättä riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aalto-yliopistoon pyrkii teknilliseen fysiikkaan. Ei ole tosin lukenut pääsykokeisiin lainkaan, joten saa nähdä, joutuuko HY:n fysiikkaan. No, Siperia opettaa.
Pahin kauhukuva tässä on se että poika ei läpäise edes Helsingin valintakokeita vaan joutuu jonnekin maakuntayliopistoon.
Jyväskylän yliopisto on kakkosena Aallon jälkeen, on siis parempi kuin Helsinki, alan proffan mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aalto-yliopistoon pyrkii teknilliseen fysiikkaan. Ei ole tosin lukenut pääsykokeisiin lainkaan, joten saa nähdä, joutuuko HY:n fysiikkaan. No, Siperia opettaa.
Hih, mun pojalla sama! Teknillistä fysiikkaa pyrkii lukemaan Aaltoon, mutta pääsykokeisiin lukeminen ei oikein innosta. Helsinkiinhän pääsee ilman pääsykoetta, jos yo-tokarin pisteet riittää. Tuskin sekään huono paikka on?
Ei se nyt mikään surkea paikka ole, mutta kyllä statusero Aallon teknilliseen fysiikkaan on iso. Se näkyy myös työllistymisessä.

Ei vaikuta Suomessa hirveän paljon, mutta ulkomailla arvostetaan kyllä vain Aaltoa, kaikki muut Suomen yliopistot ovat sitten ihan samaa kastia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aalto-yliopistoon pyrkii teknilliseen fysiikkaan. Ei ole tosin lukenut pääsykokeisiin lainkaan, joten saa nähdä, joutuuko HY:n fysiikkaan. No, Siperia opettaa.
Hih, mun pojalla sama! Teknillistä fysiikkaa pyrkii lukemaan Aaltoon, mutta pääsykokeisiin lukeminen ei oikein innosta. Helsinkiinhän pääsee ilman pääsykoetta, jos yo-tokarin pisteet riittää. Tuskin sekään huono paikka on?
Ei se nyt mikään surkea paikka ole, mutta kyllä statusero Aallon teknilliseen fysiikkaan on iso. Se näkyy myös työllistymisessä.
Ei siinä ole juurikaan eroa. Aallossa enemmän kaupallista tuubaa mitä ottaa sivuaineeksi, HY:lla voi ottaa oikeaa matikkaa. Fysiikan kursseja toki laajemmalta alueelta HY:lla
Vierailija kirjoitti:
Rukkiin, tietenkin.
Tietenkin? Eikö kannattaisi mieluummin opiskella jotain oikeita juttuja? Sellasta jolla voi työllistyä?
Rukkiin, tietenkin.