Laihdutan ja lihon
Mitäs tämä nyt on? Laihdutan tosissani, enkä vain yritä laihduttaa.
Syön aamupalaksi puuroa ja kahvin, lounaaksi joko salaatin kanalla tai kalalla, välipalaksi hedelmä ja kahvi, päivälliseksi kohtuullinen annos ruokaa, mitä ikinä on tarjolla, enemmän salaattia ja lihaa, pienenä lisänä esim. pasta/peruna/riisi. Iltapalaksi joko puuroa, leipäpala tai hedelmä. Liikun lasten kanssa vaunulenkeillä vähintään 5km päivässä, usein reilusti enemmän, ulkoillaan muutenkin paljon, joten huomaamatonta hyötyliikuntaa tulee tähän päälle.
Olen jättänyt herkut, en käytä sokeria lisänä mihinkään, en käytä maitotuotteita, en juo mehuja/limonadeja jne... eli ruuan suhteen on tiukka linja, josta ei lipsuta.
Olen tehnyt näin 8 viikkoa, joten olettaisin edes vähän "tuloksia", mutta mitäkä vielä? Kävin vaa'alla ja olen lihonut 4 kiloa!!! Olen reilusti ylipainoinen (+30 liikakiloa) tai tarkemmin nyt 34 liikakiloa, eikä todellakaan läski ole muuttunut lihakseksi.
Pieni nälkä on välillä ollut, mutta ei mitään älytöntä, en myöskään napsi ruokailujen välissä porkkanoita.
Kommentit (13)
Välipalat ja iltapala pois. Kunnon aamiainen, lounas ja päivällinen/illallinen. Jätä kaikki hedelmät pois, syö niiden sijaan juureksia ja marjoja. Leivän syöminen minimiin ja aina ilman ilman päällisiä, toki voita voi laittaa.
Itse laiduin näin syömällä -25kg. Jos oli juhlia tms söin ihan sitä mitä oli tarjolla mutta pidin aina tuon vain 3 ruokailua päivässä. Elimistö tottuu nopeasti.
Ehkäpä sun viljojen saanti on liiaallista? Jos vaikka kokeilet puurojen tilalle munakasta ja tai rahkaa? Hedelmissä on paljon sokeria, mutta ei noilla määrillä luulisi lihoavan.
Mitä söit ennen?
Kohtuullinen annos on kohtuullinen annos, ei mitään kiloja ruokaa. Esim yksi peruna, kauhallinen kastiketta ja salaattia n. Puolet lautasesta.
Raskaustesti tehty -> nega
Kilpirauhasarvo juuri ja juuri viitteen sisällä
Ap.
Enne söin mitä sattui, en kiinnittänyt annoskokoon mitään huomiota, söin karkkeja viikoittain jopa useita kertoja jne. Eli aivan kamala "ruokavalio"
Ap.
Mulla sama ongelma, mutta syykin lienee selvä: olen sekoittanut aineenvaihduntani VLCD_kuurilla :(
Laihdutin nimittäin Cambridgella tuosa alkuvuodesta 17 kg. Oli pakko lopettaa, kun alkoi tulla niin kamalia oloja että meinasin että pakko tämän on olla joku vakava perussairaus eikä enää pelkkiä ketoosin sivuoireita. Lääkärintutkimuksissa ei löytynyt kuitenkaan mitään mikä viittaisi vakavampaan, mutta lääkäri käski heti lopettaa ketoosilaihdutuksen ja katsoa jos olo paranisi.
Minä lopetin, palasin syömään 1200 kcal päivässä, koska vielä olisi laihdutettavaa. Olo parani joo, mutta minä en laihdu, vaan hitaasti vähän LIHON 1200 kcal päivässä! 72-kiloinen ihminen! Minä en koskaan ennen uskonut niitä säästöliekkijuttuja tai että ihmisen aineenvaihdunta voisi mennä sillä tapaa sekaisin ettei iso ihminen kuluta oikein mitään, mutta tässä sitä on oltu, toukokuun alusta lihonut 2 kg. Ja mittaan ihan tarkkaan jokaisen paistoöljynh ripsauksenkin, punnitsen syömäni hedelmät jne, että en varmasti syö yli 1200 kcal päivässä.
Voi olla että entisistä elämäntavoistasi johtuen (edellä mainitsit ennen syöneesi sitä sun tätä myös paljojakin määriä) on aineenvaihduntasi täysin sekaisin nyt saadessa säännöllisesti ruokaa.Alussa saattaa lihoa, mutta kyllä paino lähtee laskuun.
Hedelmät pois. Oletko juonut vettä tarpeeksi? Oletko lisännyt suolaa tarpeeksi ruokiin? Ennen söit varmasti paljon piilosuolaa, nyt jos syö puhdasta ruokaa ja juo vettä voi suolan saanti ollla vähäistä ja estää osittain myös painonlaskua.
Hei kiitos tuosta suolavinkistä, puuroon olen lisännyt ainoastaan (ruuanlaitossa käytettävissä mausteissa toki on itsessään jo suolaa) mutta muuten en tietoisesti suolaa ole käyttänyt. Täytynee jotenkin ripauttaa sitä mukaan vielä lisää, josko auttaisi asiaan.
Vettä juon tarpeeksi.
Ap.
Kroppasi rupesi säästöliekille kun luulee että on pula-aika. Nosta hieman syömisen määrää ruuilla joissa vähän kaloreita. Ylipainoisilla on muutenkin hidas aineenvaihdunta ja syötyjen kaloreiden määrän tiputtaminen hidastaa sitä vielä enemmän.
Syöt liian vähän! Lasketko kaloreita? Ehkä kannattaisi alkuun, niin saat syömisen kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama ongelma, mutta syykin lienee selvä: olen sekoittanut aineenvaihduntani VLCD_kuurilla :(
Laihdutin nimittäin Cambridgella tuosa alkuvuodesta 17 kg. Oli pakko lopettaa, kun alkoi tulla niin kamalia oloja että meinasin että pakko tämän on olla joku vakava perussairaus eikä enää pelkkiä ketoosin sivuoireita. Lääkärintutkimuksissa ei löytynyt kuitenkaan mitään mikä viittaisi vakavampaan, mutta lääkäri käski heti lopettaa ketoosilaihdutuksen ja katsoa jos olo paranisi.
Minä lopetin, palasin syömään 1200 kcal päivässä, koska vielä olisi laihdutettavaa. Olo parani joo, mutta minä en laihdu, vaan hitaasti vähän LIHON 1200 kcal päivässä! 72-kiloinen ihminen! Minä en koskaan ennen uskonut niitä säästöliekkijuttuja tai että ihmisen aineenvaihdunta voisi mennä sillä tapaa sekaisin ettei iso ihminen kuluta oikein mitään, mutta tässä sitä on oltu, toukokuun alusta lihonut 2 kg. Ja mittaan ihan tarkkaan jokaisen paistoöljynh ripsauksenkin, punnitsen syömäni hedelmät jne, että en varmasti syö yli 1200 kcal päivässä.
Sotkit elimistösi noilla pussiruuilla. Nyt sun kannattais syödä ihan kunnolla ilman laihduttamista, saisit kehosi kuntoon. Ennen sitä et laihdu, vaan niinkuin huomasit: lihot.
Neljä kiloa lisää? Jotain sä teet väärin tai jätät kertomatta. Mikä on mielestäsi "kohtuullinen annos" ruokaa?