Pelkään, että anoppi nyrhii lapsen tukan.
Joudun pakollisten työjuttujen takia viemään lapset anopille hoitoon ensi lauantaina, ja pelkään, että kolmivuotiaani tulee sieltä pottatukan kanssa. Vähän taustaa.. Kun esikoispoika oli saman ikäinen, anoppi leikkasi hänenkin hiusensa lupaa kysymättä. Pojan tukka ei ollut onneksi kovin pitkää muutenkaan, joten ei niin hirveästi asiasta suututtu, sanottiin kyllä, että hiustenleikkuut kuuluu vanhemmille, ei mummoille lupaa kysymättä. Noh, kolmivuotialla tyttärelläni on luonnonkihara tukka alaselkään asti. Siis aivan ihana! Anoppi on ollut hiusten kasvettua sitä mieltä, että ne pitäisi lyhentää käytännölliseen polkkamittaan, kuten miehen siskoillakin aina oli. On tarjoutunut leikkaamaan lukuisia kertoja. Tuollainen pitkä tukka on kuulemma niin epäkäytännöllinen pienellä, sotkeutuu ruokaan ja jää vetskarin väliin, varsinkin, kun tyttö ei halua pitää sitä kiinni. Meitä pituus ei ole häirinnyt ja tarkoitus on antaa tukan kasvaa niin pitkäksi kuin tyttö haluaa. No, nyt siis lapset on pakko viedä hoitoon ja pelkään hirveästi, että anoppi tarttuu saksiin. En pystyisi antamaan sitä ikinä anteeksi, ja varmaan huutaisin naama punaisena. Jos ei olisi pakko viedä hoitoon en veisi, mutta nyt on oikea pakkorako. Mitä teen? Sanonko asiasta lapsia viedessä, mistä anoppi varmasti loukkaantuu vai toivonko vain parasta?
Kommentit (58)
Mistä lähtien kolmivuotiailla on ollut niin pitkiä hiuksia, että ne on "pakko" leikata.... Porvoossa hiuksetkin kasvaa nopeammin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistuta että tukkaa ei saa leikata. Ja kerro myös että hiusten leikkaaminen ilman lupaa luokitellaan pahoinpitelyksi ja on poliisiasia.
Jos minulle isoäitinä lasta hoitoon tuodessa muistutettaisiin, että minua vastaan voidaan usuttaa poliisit, niin käännyttäisin lapsen ja äidin ovelta. Ei minulle ihan miten tahansa voi puhua, etenkin kun teen toiselle palveluksen ottamalla lapsen hoitoon. Sinun on helppo leikkiä jyrkkää netissä, mutta käytännön elämässä puheisiisi ja esiintymiseesi reagoidaan.
No oletko montakin kertaa leikannut lapsenlapsesi tukan kysymättä lupaa vanhemmilta? Mitä mielessäsi liikkui kun tartuit saksiin? Jos et ole koskaan tuollaista tehnyt, niin ehkä et voi verrata itseäsi isovanhempaan joka toimii noin omavaltaisesti. Ei ne lasten tukan nyrhijät ole ihan normaaleja ihmisiä, eivätkä heidän reaktiotapansakaan ole ihan normaalit. Mutta ap:nä etsisin vaikka kivenkolosta toisen hoitajan, kokeilisin MML:n, naapurin opiskelijatytön jne. Vaikka lapsi olisi arka, niin kyllä hymyilevä ja iloinen uusi hoitaja pärjää arankin lapsen kanssa sen yhden päivän. t. ohis
En ole nyrhinyt kenenkään tukkaa ilman lupaa, mutta jos minua palvelusta pyydettäessä uhkailtaisiin poliisilla, niin toteaisin kyllä että ole sitten ilman palvelusta. Miksi olisin kiva kenellekään, joka minua uhkailee? Jos koet tarvetta uhkailla minua, saat ihan vapaasti mennä muualle. Se on sitä puheisiisi ja esiintymiseesi reagoimista, johon sinun pitää varautua jos uhkailemaan lähdet. Kommentoimani kirjoittaja naiivisti kuvitteli, että uhkailla voi miten haluaa ja palvelukset tehdään siitä huolimatta. Anopin asemassa en todellakaan palvelisi uhkailijaa.
Netissä on todella helppo leikkiä kovanaamaa, etenkin kun toisen neuvomisesta on kyse. Ap:n tapauksessa näyttää olevan kyse fetisistitrollista, joten aikaa ei kannata hänen neuvomiseensa kylläkään haaskata. Kunhan teoriassa kommentoin mikä voi olla uhkailun järkevä seuraus.
Kun viet lapset anopille, tee harvinaisen selväksi, että jos uskaltaa koskea tytön hiuksiin, niin tietää koskeneensa. Jos oikeasti menee ja leikkaa, niin sitten vain välit poikki joksikin aikaa eikä mitään yhteydenpitoa. Sitä ennen tietysti puhuttelu anopille ja ilmoitat hänelle, että hänen mummoilunsa oli nyt sitten tässä, kun ei tuon vertaa kunnioita vanhempien sanaa. Oma asiasi sitten, oletko yhteyksissä vielä joskus vai et. Itsellä on niin kamala anoppi, ettei tuota mitään tuskaa laittaa välejä poikki, poikansakin sitä tekee välillä, kun meno menee ihan mahdottomaksi.
Tehkää anopille selväksi, että hiuksia ei saa leikata,
jo ennen kuin viette tytön hoitoon ja vielä paikan päällä. Varmistakaa, että anoppi kuulee
ja viesti menee perille.
Ei voi olettaa, ettei hiuksia leikata, jos ette sano asiasta. Parasta voi toivoa, mutta sen varaan ei voi jättää.
Jos anoppi kuitenkin tarttuu seksiin, teidän tilanne on parempi, kun voitte vedota, että olihan siitä puhetta. Ei voi venkoilla sen kanssa.
Ilman muuta anopille voi ja pitääkin sanoa, että lapsen hiuksia ei saa sitten leikata. Tiedän että ne häiritsevät sinua, mutta koko perhe rakastamme näitä puurojäätelössä uivia haivenia. Yritä sinäkin anoppi sietää ne hajuineen päivineen, kyllä me päätämme itse koska on aika leikata ja miten leikataan.
Mutta poliisilla uhkailu jo kättelyssä on minustakin niin ala-arvoista käytöstä, että minäkin käännyttäisin hoitoontulijan äiteineen ovelta. Meille ei tulla uhkaillen kynnystä pidemmälle. Jos viestintä on noin kurjaa ja luottamus nollassa, niin parasta on, ettei mitään hoitosuhdetta sitten ole.
Provohuutelijoille tiedoksi, on ilmeisesti aika yleinenkin ilmiö että mummoilla on jokin fiksaatio lastenlastensa tukanleikkuuseen. Minäkin muistan tulleeni useampaan mummon parturoinnin uhriksi, onneksi myöhempinä kertoina hän sentään hoksasi pestata hommaan ystävänsä, jolla oli ainakin jonkin tasoinen käsitys siitä, miten hiuksia leikataan oikeaoppisesti. Äiti ei tykännyt asiasta, mutta ei ilmeisesti saanut sitä sanotuksi mummolle koskaan, sillä leikkelyt loppuivat vasta minun ollessani ehkä 11-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita tytön hiukset kiinni hoitopäivänä.
Tää ois muuten hyvä, mutta tyttö ei anna lettien tai ponnarin olla viittä minuuttia kauempaa päässä.
ApOisko korkea aika alkaa opettaa kakaralle, että vanhempien sääntöjä totellaan? Jos tukka on pakko joskus laittaa kiinni, se laitetaan kiinni. Varsinainen lellipentu siellä.
Aika kohtuutonta odottaa, että lapsi pitäisi hiuksia kiinni jos ei ponnarista tykkää ja saa sen itse otettua pois. Ei voi kolmevuotiaalta vielä odottaa, että voisi koko päivän noudattaa ohjetta vaan muistaa ohjeen sen hetken ja toimii sen jälkeen oman mukavuuden mukaan. Toki eriasia jos vanhemmat on kokoajan vieressä muistuttamassa ja vahtimassa. Jos ainoa syy pitää hiuksia kiinni on se, ettei joku leikkaa niitä niin ei ole ihme, ettei ko. taitoa ole opeteteltu.
Ei helvetti, läimäyttäisin oikeasti tollasta apinaa turpaan, jos ei ymmärrä että EI ON EI... Helvetin törkeää ja epäkohteliasta mennä toisen lapsen hiuksia saksimaan ILMAN LUPAA...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita tytön hiukset kiinni hoitopäivänä.
Tää ois muuten hyvä, mutta tyttö ei anna lettien tai ponnarin olla viittä minuuttia kauempaa päässä.
ApOisko korkea aika alkaa opettaa kakaralle, että vanhempien sääntöjä totellaan? Jos tukka on pakko joskus laittaa kiinni, se laitetaan kiinni. Varsinainen lellipentu siellä.
Hei haloo, kyseessä on kolmevuotias! Ei tuonikäiset nyt vain anna hiusten olla kiinni. Nyppivät heti ponnarit pois ihan ajatuksissaan.
Ei ihan noinkaan. Kolmevuotiaita on erilaisia. Minä perustelin, että puoleen selkään olevat hiukset täytyy pitää päiväkodissa kiinni, ettei niihin mene ruokaa eivätkä ole koko ajan silmillä(tytöllä takaraivolta todella voimakas pyörre, joka heittää kaikki hiukset naamalle, jos hiukset on vapaana). Tämä perustelu riitti, ja hiukset letitetään joka aamu.
.
Aloittajan tilanteeseen en osaa auttaa. Meillä kumpikaan mummoista ei uskaltaisi leikata lapseni hiuksia. Olen varmaan vähän natsi, mutta olen tehnyt selväksi, ettei lapsen ulkonäköön kajota ilman lupaa.
Mummolla itsellään on ollut lapsena ne pakolliset pitkät letit joita ei saanut leikata sitten millään. Sitten kun jossain vaiheessa rohkeni (vaikka omin päin) leikkaamaan hiukset muodikkaaseen lyhyeen malliin, se oli ihanaa ja vapauttavaa ja siinä lyhyessä tukassa on viihdytty aina siitä asti.
Olettaa että juttu on sama nykyään, että tottakai sellainen kamala pitkä tukka on hyvä leikata ja lyhyt on hieno ja parempi, niin kuin hän sen koki.
Näin selitti oma Isoäitini. Hänen ikäisilleen naisille lyhyt tukka oli siisti juttu ja jotkut vaan kuvittelevat tietävänsä aina paremmin muidenkin asiat.
En millään veisi lasta tuollaisen "kyllä-minä-tiedän-ja-teen-kans"-tyypin luo, johon en luottaisi. Ja kertoisin syyn myös, ihan että mummolla on joku mahis oppia virheestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita tytön hiukset kiinni hoitopäivänä.
Tää ois muuten hyvä, mutta tyttö ei anna lettien tai ponnarin olla viittä minuuttia kauempaa päässä.
ApOisko korkea aika alkaa opettaa kakaralle, että vanhempien sääntöjä totellaan? Jos tukka on pakko joskus laittaa kiinni, se laitetaan kiinni. Varsinainen lellipentu siellä.
Aika kohtuutonta odottaa, että lapsi pitäisi hiuksia kiinni jos ei ponnarista tykkää ja saa sen itse otettua pois. Ei voi kolmevuotiaalta vielä odottaa, että voisi koko päivän noudattaa ohjetta vaan muistaa ohjeen sen hetken ja toimii sen jälkeen oman mukavuuden mukaan. Toki eriasia jos vanhemmat on kokoajan vieressä muistuttamassa ja vahtimassa. Jos ainoa syy pitää hiuksia kiinni on se, ettei joku leikkaa niitä niin ei ole ihme, ettei ko. taitoa ole opeteteltu.
No juurikin näin. Ei olla opetettu, kun ei ole tunnettu tarvetta pitää hiuksia kiinni. Tähän hätään sitä ei enää ehdi opettaa, se on varma.
Ap
Virtahepo kirjoitti:
Provohuutelijoille tiedoksi, on ilmeisesti aika yleinenkin ilmiö että mummoilla on jokin fiksaatio lastenlastensa tukanleikkuuseen. Minäkin muistan tulleeni useampaan mummon parturoinnin uhriksi, onneksi myöhempinä kertoina hän sentään hoksasi pestata hommaan ystävänsä, jolla oli ainakin jonkin tasoinen käsitys siitä, miten hiuksia leikataan oikeaoppisesti. Äiti ei tykännyt asiasta, mutta ei ilmeisesti saanut sitä sanotuksi mummolle koskaan, sillä leikkelyt loppuivat vasta minun ollessani ehkä 11-vuotias.
Sama homma minulla. Ihmettelin lapsuudenkuviani, että miten mulla on niin rumasti leikattu lyhyt tukka kaikissa alle viisivuotiaana otetuissa. Äidiltä kysyttäessä asia selvisi: mummu oli leikannut aina, kun olin yökylässä. Äiti pelkäsi anoppiaan, eikä osannut laittaa vastaan. Toki aika oli eri silloin.
Vierailija kirjoitti:
Ilman muuta anopille voi ja pitääkin sanoa, että lapsen hiuksia ei saa sitten leikata. Tiedän että ne häiritsevät sinua, mutta koko perhe rakastamme näitä puurojäätelössä uivia haivenia. Yritä sinäkin anoppi sietää ne hajuineen päivineen, kyllä me päätämme itse koska on aika leikata ja miten leikataan.
Mutta poliisilla uhkailu jo kättelyssä on minustakin niin ala-arvoista käytöstä, että minäkin käännyttäisin hoitoontulijan äiteineen ovelta. Meille ei tulla uhkaillen kynnystä pidemmälle. Jos viestintä on noin kurjaa ja luottamus nollassa, niin parasta on, ettei mitään hoitosuhdetta sitten ole.
Ei ne haise :-D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän 3-vuotias osaa sanoa itse "ei saa leikata."
Ja saattaa muuttaa mieltään kun mummeli lykkää iiiison jätskituutin kouraan. Ja pari karkkiaskua sekä uuden pehmolelun.
Voisin oikein hyvin kuvitella mun anopin tekevän noin. Ja vaikka 3-v sanois ei, niin paskat anoppi siitä välittäis. Ei sitä kiinnosta kuunnella kenenkään mielipidettä, omat mielipiteensä kyllä antaa kuulua kovin äänekkäästi.
Näin juuri. Anoppi luultavasti puhuisi lapsen ympäri: "Mummi leikkaa vain ihan vähän latvoista, saat sit namirasian palkinnoksi..." ja sit pätkäisis korvan alta.
Vierailija kirjoitti:
Mistä lähtien kolmivuotiailla on ollut niin pitkiä hiuksia, että ne on "pakko" leikata.... Porvoossa hiuksetkin kasvaa nopeammin?
Kyllä tällä kolmevuotiaalla on jo pitkä ja paksu tukka. Tiedän, ettei kaikilla vielää tässä vaiheessa ole, mutta tämä onkin kovin yksilöllistä. Pakko sitä ei ole leikata, muuta kuin anopin mielestä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä oon lopettanut kokonaan anopin pyytämistä lapsenvahdiksi, koska mitään annettuja ohjeita ei noudateta. Anoppi tietää kaiken paremmin kuin minä, ja kiekuu mun puheen päälle "SILLOIN KUN MUN TENAVAT..." kun yritän sanoa jotain ohjeistusta. Ja ei koskaan ole ollut tietoa esim. nukkumaanmenoajoista, ei-sopivista ruuista jne, vaikka kaikki on ollut lapulla, joka on toimitettu käteen. En yhtään ihmettelisi vaikka leikkaisi mun lasten hiukset, kun on siinäkin niiiiin hyvä.
Ap, missä miehesi on, eikö hän voisi hoitaa?
Mieskin on töissä. Yleensä mulla on viikonloput vapaat, eikä näitä tilanteita tule kuin kerran vuodessa, en edes harkitsisi anopille hoitoon viemistä, jos ei olisi pakko.
Kyse ei ole hiustenleikkuusta. Tai vaatteista. Tai nukkumaanmenosta. Tai ruoasta.
Anoppi haluaa VALTAA. Hän haluaa näyttää, että päättää edelleen asioista, vaikka hänellä ei faktisesti ole mitään oikeutta päättää lapsenlapsensa ulkonäöstä. On toki asioita, joita mummo tai vaari voi päättää, kun lapsenlapsia ottaa omaan kotiinsa hoitoon: erilaisia sääntöjä, tapoja tai tottumuksia. Mutta lapsen fyysiseen ulkonäköön puuttuminen on ehdottomasti vain ja ainoastaan vanhempien vastuulla.
Hiustenleikkuulla anoppisi kävelee ylitsesti ja näyttää olevansa arvoasteikossa ylempänä. Eiköhän ole jo aika tehdä sille stoppi?
Oletko oikeasti noin tyhmä vai esitatkö vain?