Liittyykö mihinkään sairauteen sekä vapinaa että nykimistä/elohiiriä?
Olen 24v nainen. Toukokuussa eräänä aamuna ihmettelin kun kädet tärisivät kuin mummolla kun join vettä lasista. Sen jälkeen vapina on ollut jatkuvaa. Vapinaa on sekä liikkeessä että levossa. Liikkeessä pelkät lädet tärksevät (etenkin kun kannattelen käsissä kahvikuppia, yritän kännykällä kirjoittaa viestiä, pidän lusikkaa kädessä). Levossa ollessa vapina tuntuu tulevan ikää kuin käsivarsien sisältä ja tuntuu että kädet vispaisivat puolelta toiselle vaikka eivät oikeasti liikkuisi. Herään myös joskus öisin vapinantunteeseen ikäänkuin sänky hiuksenhienosti tärisisi allani.
Vapinan vuoksi otettii kaikki mahdolliset verikokeet. Kaikki arvot olivat normaalit. Esim kilpirauhaskokeet.
Kahvinjuonnin lopetin kesällä täysin mutta asittä ei ole apua ollut. Mitään lääkkeitä en käytä eikä ole allergioita tai perussairauksia.
Pari viikkoa sitten alkoi toinen vaiva: lihasnykäykset ja elohiiret. Levossa ollessa tai telkkaria sohvalla katsoessa saattaa jalka yhtäkkiä tahattomasti nytkähtää. Yleensä se nykäys on melko pieni liikeradaltaan. Samantyylinen kuin joillekin ihmiselle tulee iltaisin kun menevät nukkumaan mutta nämä nykäisyt tulevat valveilla ollessa ja niitä tulee useammin ja ovat liikeradaltaan pienempiä.
Elohiiret ovat alkaneet vipeltää ja nyt toista päivää toisessa takareidessä isolla alueella elohiiri hyppii kokoajan että koko takareisi nykii jonka näkee päällekinpäin.
Mistähän nämä vaivat voisi kertoa? Tuollainen vapina ja nykimiset? Vapinaa on ollut jo kuukausia mutta nykimistä vasta pari viikkoa. Molemmat ovat ihan päivittäisiä. Vapinaa on kokoajan niin levossa kuin liikkeessä mutta nykimistä on vain silloin tällöin mutta kuitenkin pitkin päivää joskus 5minuutin joskus 2tunnin välein.
Vaikea olisi uskoa vaikeaan hermostosairauteen näin nuorena 24vuotiaana. Mutta jostainhan noiden oireiden on pakko johtua? Stressiä ei ole ja syön ja liikun ja nukun hyvin.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Googleta BFS. Itselläni on sama vaiva.
Täällä erinomaista tietoa aiheesta: http://www.aboutbfs.com/forums/index.php
Googleta essentiaalinen vapina, oireesi kuulostaa samalta kuin äidilläni kun siihen sairastui. Alkoi elohiirillä ja sitten tuli tärinä ja vapina ja ajan myötä, hoitona beetasalpaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ms-tauti?
Vaikea uskoa. Eikö siinä olis muitakin oireita? Yhdellä tutulla oli/on se ja mielestäni hänellä alkoi se jotenkin silmistä tai tietääkseni tauti alkaa yleensä näkemiseen liittyvällä vaivalla?
En ole kuullut että MS tauti aiheuttaisi vapinaa?Jos yritän googleilla tulee lähinnä jotain ALStautia mutta se varmaan on näin nuorilla äärettömän harvinainen joskin mahdollinen niin en kovin paljoa uskoisi että siittäkään kyse.
Voi se aiheuttaa vapinaakin 😞
Minulla ms alkoi jalan puutumisella.
Stressi. Hermostuneena kädet vapisee, ja noita elohiiriäkin esiintyy. Näin mulla kun oli lyhyt burn out. Varmaan sullakaan ei mitään sen vakavampaa. Oletko jostain syystä tavallista jännittyneempi (koulu, uusi työ, hankaluuksia ihmissuhteissa)?