Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi kehoitetaan menemään mukavuusalueen ulkopuolelle?
15.08.2016 |
Miksi ihan tarkoituksella pitää saada se epämukava fiilis? Psykologit ym mielenhoitajat aina paasaa siitä että tekee hyvää välillä poistua mukavuusalueelta. Mun mielestä täyttä puppua.
Kommentit (58)
Alkoi kiinnostaa, kuka tämän kaikenlaisissa televisiokilpailuissa ja työpaikkakoulutuksissa niin suosituksi tulleen termin "mukavuusalue" onkaan keksinyt. Alkuun pääsee Wikipediastakin.
Tässä keskustelussa mukavuusalueelta poistumisesta oppimisen ja kehittymisen ehdottomana edellytyksenä puhuvat eivät ole ottaneet selvää siitä, että vaikka pieni stressi tai ahdistus saattaakin parantaa suorituksia, lakipisteen jälkeen päästään vaaravyöhykkeelle, jolla ahdistus kasvaa ja suoritukset huonontuvat nopeasti, kuten monen omakohtaisista ja tuskallisista kokemuksista on kuultukin.
White (2009) refers to the "optimal performance zone", in which performance can be enhanced by some amount of stress.[4] Yerkes (1907) who reported, "Anxiety improves performance until a certain optimum level of arousal has been reached. Beyond that point, performance deteriorates as higher levels of anxiety are attained."[5] Beyond the optimum performance zone, lies the "danger zone" in which performance declines rapidly under the influence of greater anxiety.
https://en.wikipedia.org/wiki/Comfort_zone
Nro 38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska kehitys tapahtuu siellä
Tai sitten lamautuminen ja uskon menettäminen.
Kai se riippuu ihmisestä että kannattaako. Jos tykkää oppia uusia asioita ja kehittää itseään, on vähän pakko mennä epävarmuusalueelle. Jos taas on tyytyväinen kaikkeen juuri näin, niin mikäpä siinä on sitten ollessa. Onnistumisen kokemuksia ei kyllä yleensä saa tutusta ja turvallisesta.
Joudun töissä tosi usein mukavuusalueen ulkopuolelle. Se on hirveää, mutta myös hirveän antoisaa. Viimeksi viime viikolla ajattelin parin vuoden takaisia tapahtumia, jolloin jouduin tosi syvälle mukavuusalueen ulkopuolelle ja olin aivan rikki jälkeenpäin. Viime viikolla jouduin samaan paikkaan töihin ja pelkäsin sitä etukäteen aivan hirveästi, mutta yllätyksekseni se ei ollutkaan kamalaa. Siitä kahden vuoden takaisesta olen siis kehittynyt huimasti ja ehkä juuri sen silloisen kokemuksen ja sen jälkeisten oppien takia. Nyt se tuntui ihan normaalilta.
Silti en mielelläni mene mukavuusalueen ulkopuolelle ellei ole ihan pakko. Ja pakko on vain jos työnantaja on sitä mieltä, että hanskaan homman. Vapaa-ajallani tyydyn tuttuun ja turvalliseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menin lapsena mukavuusalueeni ulkopuolelle ja opin uimaan.
Minä en mennyt enkä osaa uida vieläkään.
Tämä mukavuusalueen ulkopuolelle menemisen pitäminen tavoiteltavana asenteena on hyvin mielenkiintoinen asia.
Minä koen mukavuusalueen ulkopuolelle menemisen ikään kuin väkivallaksi itseäni kohtaan. Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka esim. kykenevät itsemurhaan, ja näenkin vierastavan suhtautumiseni itsemurhaan tavallaan loogisena jatkumona tälle epämukavuusalueelle menemättömyydelleni.
Näen tämän myös jotenkin pyhyys-käsitteen kautta: en halua rikkoa rajoja, en tehdä väkivaltaa henkisesti enkä ruumiillisesti itselleni enkä toisille. Hinnan maksan tietoisesti; en koskaan ole esim. sättinyt itseäni siitä, etten osaa uida. En mene koskaan veden varaan ilman pelastusliivejä tai kellukkeita. Maksan sen hinnan tyynesti ja hyväksyen.
Ainoastaan moraalisissa, vakavissa asioissa olen valmis menemään mukavuusalueeni ulkopuolelle (ja menenkin aina, kun tilanne sitä vaatii moraalisesti). Vakavissa, moraalisissa asioissa päätös on tyypillisesti tehtävä nopeasti, joten silloin en jää edes pohtimaan, onko tehtävä minulle mukava vai epämukava, vaan suostun kyselemättä. Olen asenteeltani altruistinen.
Vaikutat oikeasti tosi viisaalta ihmiseltä. Kunnioitan asennettasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä ylittäminen on kiva fiilis, koskaan ei opi uutta tai kehitä itseään jos pysyy vain mukavuusalueella. Ei se tarkoita että tarvitsisi tehdä mitään extremeä.
Minä opin vaikka mitä uutta esimerkiksi viitenä yliopistovuotenani ja viihdyin tosi hyvin. Yrittäjänä olen myös viihtynyt toistakymmentä vuotta lähtemättä mukavuusalueeltani mihinkään, vaikka oppia on tullut niin pirusti.
Minua oikein säälittää, kun luen näitä mukavuusaluetouhottajien kokemuksia siitä, että heihin täytyy tehdä kovasti kipeää tai ainakin olla epämukava olo, jotta jotakin oppii. Oletteko te aina olleet masokismin kautta ooppijoita? Opitteko te pienenä syömään itse vasta, kun saitte pahaa ruokaa ja tökitte itseänne haarukalla otsaan?
Kun se epämukavuus on vain sen sietämistä ettei kaikkea osaakaan, pitää uteliaasti opetella uutta. Yrittäjänä varmaan tiedät tuon paikalleenasettumisen vaaran. Menee hyvin kun markkinat pysyvät juuri samanlaisina mutta harvoin näin on. Ja yrittäjänä olet varmaan joutunut muuttamaan ihmisten työnkuvaa - tuohan heidän kannaltaan voi olla sitä epämukavuusalueelle joutumista vaikka joku toinen kuvaa sitä työssäoppimiseksi. Ei tuo muotitermi sen kummempaa minusta meinaa.
Jaa a, en ole siellä koskaan käynyt.
t. työtön, sinkku, yksinäinen, kouluttamaton... wonder why
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se oma mukavuusalue saattaa olla ansa. Esimerkiksi väkivaltaisten suhteiden mallin oppineelle ihmiselle väkivaltainen suhde on se mukavuusalue koska on ainoa mitä tietää. Ymmärrän hyvin että terapeutit neuvoo laajentamaan omia näkymiä. Poistuakseen mukavuusalueelta pitää kuitenkin hahmottaa mikä se mukavuusalue on. Omassa elämässä olen järjestänyt asian niin että pidän huolen että teen vain sellaisia poistumisia etten kuormitu liikaa tai tee mitään älyttömiä itselleni haitallisia trippejä vain trippeilyn vuoksi. Noin opin paljon uutta ja koen hienoja asioita ja kehityn mutta en traumatisoidu ja pala loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa taitaa kirjotella vain sellaset jotka ei ikinä mene mukavuusalueen ulkopuolelle :D
Älähän ala..
Olin juuri aloittanut työt uudessa firmassa ja uudella alalla, kun uusi esinainen tuli "taloon" . Hän totesi kovasti isotellen, että välillä täytyy mennä pois mukavuusalueelta ja määräsi minulle työtehtävän jonka vuoksi itkin kotona iltaisin sitä stressiä kaikesta.
Esimiehenä on helppo työnnellä alaisia sellaisiin tilanteisiin, kun itse voi sitten valita omat epämukavuusalueensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minulla kyllä ole mukavaa missään.
Äh, ei mukavuusalueelta poistuminen tarkoita mielestäni sitä, että pitäisi harrastaa kivuliaita, henkisesti tuskallisia tai hyödyttömiä asioita. Olen henkilökohtaisesti tulkinnut asian niin, että fraasilla viitataan pikemminkin itsensä ylittämiseen, uusien hieman pelottavien asioiden kokeilemiseen ja uskallukseen yrittää, vaikkei lopputuloksesta olisi takuita. Hyvin karkeasti yksinkertaistavana esimerkkinä lentäminen ei todellakaan kuulu mukavuusalueelleni, pelkään lentämistä ihan järjettömissä ja epärationaalisissa mittasuhteissa. Minulta olisi kuitenkin jäänyt aika monta elämäämullistavaa kokemusta välistä, jos en olisi astunut pois tältä "epämukavuusalueeltani". En olisi liiemmin koskaan perustanut omaa yritystäni, vaan jäänyt kunnalliseen eläkevirkaan nostamaan taattua palkkaa ja nauttimaan turvallisuuden ja vakauden tunteesta. Ja niin pois päin.
Toki "mukavuusalue-jargonia" julkisuudessa julistavat usein vain epämääräiset hyvinvointi- ja menestyskonsultit jarisarasvuomaiseen herätysliikkeenomaiseen tapaansa, joten ymmärrän hyvin, että viestistä on helppo ärsyyntyä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun koko elämä on ollut tuota mukavuusalueelta pois menemistä :) Oon ujo ja sosiaalisissa tilanteissa epävarma, näiden asioiden kanssa elämistä opettelen edelleen kolmekymppisenä joka päivä. Toinen vaihtoehto olisi pysyä mukavuusalueellani eli yksin kotona työttömänä kaiket päivät, ei kuulosta oikein hyvältä tämäkään.
Minulle mukavuusalueelta poistuminen tarkoittaa kärsimystä, joten miksi haluaisin kärsiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten siitä puhuvat nämä sarasvuon kaltaiset jotka ei osaa oikeastaan mitään joten aina yrittäessään tehdä jotain nämä on mukavuusalueensa ulkopuolella. Tosiasiassa asiantuntija on tehokkaimmillaan mukavuusalueellaan eli tehdessään just sitä mitä osaa (toki nopeammin kuin tavis ikinä pystyy).
Harjoitellessa kannattaa hakea rajoja mutta koko työ ei voi olla sitä että pusketaan jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla ja enemmän kuin kerkiää kunnolla tekemään. Mukavuusalueen ulkopuolella syntyy paskaa laatua, toki nopeasti.
Ei sielä mukavuusalueen ulkopuolella kokoajan tarvitse olla.
Kommenttini liittyikin siihen että yhteen aikaan mm. sarasvuon ja muiden kaltaistensa työnjohtoihanne oli se jossa työntekijää puskettiin jatkuvasti yli rajojensa tyyliin jos kaveri kerkiää tekemään hommansa kunnolla niin anna sille lisää hommia kunnes se enää ei kerkiä tekemään niitä kaikkia kunnolla.
Oikeastaan tuo taitaa olla edelleen vallitseva käytäntö joissa firmoista vähennetään porukkaa ja jaetaan hommat jäljelle jääneille kerta toisensa jälkeen.
Mielestäni mukavuusalueen ulkopuolelle menemisessä ei ole kyse niinkään nopeuden nostamisesta, vaan siitä, että kokeillaan jotain uutta. Esim. töissä uusi työtehtävä tai ohjelmiston opettelu, harrastuksissa vaikka isompien painojen laittaminen tankoon tai kovemman vastustajan etsiminen. Ja siinähän sitä oppii jotain uutta, aikaa menee luultavasti enemmän ja entisen laadun saavuttamiseksi pitää tehdä enemmän töitä, mutta sitä kehittyminen vaatii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi, että itsensä ylittämisestä tulee hieno fiilis ja itsevarmuus kasvaa. Elämä olisi muuten aika harmaata puuroa ilman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä. Monet hienot ideat ja keksinnötkin ovat saaneet alkunsa niin, joten parhaimmillaan se myös kehittää luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä.
Lentokoneella matkustaminen on mulle todella kaukana mukavuusalueelta. Se on niin epämukavaa että edes siellä matkakohteessa en pääse kunnolla mukavuusalueelleni, joten olen jättänyt koko ulkomaan matkustelun. En koe kuitenkaan jääväni mistään paitsi ja mulla on niin hyvä mukavuusalueellani että ihmettelen suuresti miksi sieltä pitäisi poistua? En saa kiksejä tai tunne mitään voitonriemua siitä että teen jotain epämiellyttävää.
Ei tarkoitus aina olekaan saada kiksejä konkreettisesti tai heti. Eikä niiden kiksien ole aina tarkoitus ole
ollakaan positiivisia. Esm. Jos matkustaisit joskus lentokoneella ja kestäisit sen helvetin niin ehkä lomakohteessa perillä ollessasi toteaisitkin itsellesi - ei tämä ollutkaan niin paha ja tää oli ihan jees. Onneksi tein tämän.
Sananlasku: work hard no pain no gain! kuvastaa hyvin mitt ajan takaa.
En olisi koskaan käynyt festareilla, jos en olisi ottanut riskiä.
En olisi koskaan muuttanut lapsuuden kodista pois.
En olisi koskaan harrastanut seksiä.
En olisi koskaan käynyt ulkomailla yksin.
En olisi koskaan ihastunut.
En olisi koskaan seurustellut.
En olisi mennyt eri kouluihin.
En olisi tavannut uusia ihmisiä.
En olisi soittanut instrumenttia, en yksin enkä julkisesti.
En olisi käynyt ryhmäliikunnassa enkä tanssitunneilla.
En olisi asettanut korkeampia tavotteita.
En olisi vuokrannut autoa ulkomailla.
En olisi syönyt ostereita.
En olisi käynyt Linnanmäellä tai teatterissa.
En olisi ollut kaasona kaverin häissä.
Mitäköhän ihmettä olisin loppujen lopuksi tehnyt elämässäni, jos en olisi poistunut mukavuusalueeltani?
Ilmeisesti elänyt lapsen elämää vanhempieni maksamana heidän kodissaan.
Vierailija kirjoitti:
No se onko siitä hyötyä tai tapahtuuko jotakin "edistystä" sillä, että menee mukavuusalueensa ulkopuolelle, riippuu ihan siitä minkälaisesta ihmisestä on kyse ja mikä on tämä "epämukavuusalueen asia/tilanne". Joku masentunut, paniikkihäiriöinen kun tuupataan pitämään esitelmää, niin voi olla varma että se ei auta henkilöä tipan vertaa eikä tule mitään "wow, mä selvisin, mä pystyn tähänkin, hienoo!" -fiilistä. Päin vastoin, tuloksena saattaa olla pahaa jälkeä ihmisen psyykessä ja voinnissa. Vaikka monet terapiat yms. pitävät ns. altitushoitoa toimivana eri fobioissa, niin se ei todellakaan tarkoita että pitäisi jotenkin karaista itseään ihmisenä jossakin kammottavissa tilanteissa.
Vähän vaikuttaa että nämä "mee rohkeesti omalle epämukavuusalueelle, niin voimaannut" -carpediemfilosofit ovat ottaneet just tämän ideansa tuolta jostakin altitushoitojen maailmasta, mutta eivät käsitä että nekin omat tekonsa, joita ovat tehneet, ovat kuitenkin heidän itsensä valitsemia uteliaisuuttaan jne. Eli tekoja, jotka on heitä kuitenkin kiehtoneet ("pärjäisinköhän tuossa hommassa, vitsi, kiinnostais kyllä...mutta pärjäisköhän sitä, iik jee, koitan!"). Heitä ei ole pakotettu epämukavuusalueen toimintaan, vaan se on ollut ihmisen oma valinta. Vai olisiko kiva, jos joku tulisi ja sanoisi että "nyt mä oon maksanu benjihypyn ja ilmottanu sut, että nyt meet! Kato, pääset ylittämään ittes epämukavuusalueellas!" Ei, kyllä sen päätöksen takana pitää olla ihminen aina itse. Sitä on joidenkin vaikea tajuta, kun tuputtavat näitä ideoitaan, mitä kannattais tehdä jotta pääsee pois mukavuusalueelta ja jotenkin "kehittyisi".
Tämä on olennainen huomio. Mukavuusalueensa ulkopuolelle menemisen filosofiassa on hieman itsepetoksen makua tässä mielessä.
Vanhempi buzzword on "itsensä haastaminen"... Oikea haastehan on sellainen, että henkilö vedetään vastoin hänen omaa valintaansa tuntemattomalle alueelle, jossa hänen on reagoitava siihen mitä siellä tapahtuu. Parhaimmillaan tämä kasvattaa, pahimmillaan traumatisoi. Oikea haaste tulee siis itsen ulkopuolelta – tämä "itsensä haastaminen" on vähän kuin leikkiä sen rinnalla.
"Mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen" on mielestäni kuitenkin mielekäs käsite, mutta vain hyvin suppeasti ja kevytmielisesti ymmärrettynä, juuri vähän kuin leikittelynä. Oikeasti ihminen, joka "menee mukavuusalueensa ulkopuolelle", on jo henkisesti riittävän valmis siihen; se on ehkä vielä mahanpohjaa kutittava suunnitelma, mutta sellainen, johon henkilö jo on valmis.
Toinen kysymys sitten on, onko se automaattisesti kannatettava filosofia vai voiko ihminen elää hyvää elämää ilman tätä pyrkimystä. Olen itse luontaisesti enemmän "ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan" -tyyppi. Olen kiitollinen kaikesta, mitä elämässäni jo on, osaan arvostaa sitä kaikkea, olen perustyytyväinen (vaikka lienee paljon ihmisiä, jotka eivät ikimaailmassa tyytyisi tähän!) jne.
Jos itseni (oman valintani) ulkopuolelta tulee joku, joka vie minut sinne, minne en tahdo mennä, sisäinen rauhani ei siitä järky ainakaan lopullisesti. Tämä kai onkin "meikäläisten" vahvuus :)
Alue: Aihe vapaa
Oho, ollaankohan me oltu samassa työpaikassa. Siellä hoettiin jokaisessa mahdollisessa palaverissa, että pitää mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Jokaisen olisi pitänyt olla joka alueella expertti, mutta käytännössä se oli ihan mahdotonta. Muuta tuosta ei tullut kuin hirveän paljon sairauslomilla työuupumuksen vuoksi olevia työntekijöitä.