Miksi kehoitetaan menemään mukavuusalueen ulkopuolelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä. Kirjoitin tuohon mökkireissu työporukalla -ketjuun, että minä en pyri tekemään vastenmielisiä juttuja vaan mukavia ja/tai hyödyllisiä juttuja. Nykyisin tuntuu olevan suunnilleen uskontona se, että pitää kehittyä ja mennä eteenpäin, ja siitäpä seuraakin se, että erittäin hyviksi todetut käytännöt muutetaan väkisin, jotta vain jotakin saataisiin muutetuksi. Kyseessä on siis ilmiö nimeltä "ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella", mutta jostain syystä juuri tässä väkisin muuttamisessa sitä ei pidetä epäsuotavana asiana.

Mukavuusalueen ulkopuolelle meneminenhän voi tarkoittaa mitä vain, muutakin kuin uusien työtapojen opettelua. Hyvin turvallisuushakuinen ihminenhän suhtautuu kaikkeen uuteen negatiivisesti, hän ei oikein innostu mistään uudesta ei uskalla kokeilla. Mistä sitä voi tietää etukäteen, miten mukava se "hyödytön juttu" on? Pieni ahdistuneisuus vieraalla alueella voi opettaa itsestä paljon. Tuttu ja turvallinen on helppoa, vieras antaa haastetta ja on aivojakin stimuloivaa.

Minä olen erittäin hyvä työssäni, jossa on mukavaa haastetta ihan joka päiväksi. Tunnistan kyllä hyödyttömät retket mukavuusalueeni ulkopuolelle ja suhtaudun niihin negatiivisesti. Osaan innostua monenlaisesta uudesta asiasta, mutta valitsen ne itse. Onnekseni olen jo pitkään tehnyt töitä hommansa osaavissa ammattilaispiireissä, joilla ei ole taipumusta hörhöillä "itsestään oppii tosi paljon silloin kun vituttaa" -idealismin kanssa.

Koska kehitys tapahtuu siellä

Esimerkiksi ihminen joka ei ole paljon matkustellut ja joka on asunut ehkä koko elämänsä samassa kylässä missä on syntynyt/sukukin on aina asunut siellä, on usein (ei aina) hieman ahdasmielinen ja epäluuloinen kaikkea sen kotikylän ulkopuolelta tulevaa kohtaan.

Puheissa esiintyy paljon kommenttia mitä siellä kylän ulkopuolella on niin erilaista/upeampaa kuin kotonakaan ja mitä järkeä on lähteä jonnekin jos ei kiinnosta.

No ei välttämättä mitään järkeä eikä ihminen välttämättä edes löydä ulkomailta tai edes sieltä viereisestä kylästä mitään mitä ei kotoa löydä, mutta se että uskaltaa lähteä sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle vaikka edes kerran opettaa ihmiselle varmasti jotain uutta itsestään ja ympäristöstään. Kun jännittää/pelkää jotain uutta, mutta on valmis kohtaamaan sen, kokee väkisinkin uusia tunteita joista voi ottaa opikseen.

Eron huomaa aina sellaisten ihmisten välillä jotka eivät sieltä mukavuusalueltaan koskaan poistu kun vertaa niihin, jotka rohkeasti uskaltavat tehdä epämiellyttävältäkin tuntuvia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi ihminen joka ei ole paljon matkustellut ja joka on asunut ehkä koko elämänsä samassa kylässä missä on syntynyt/sukukin on aina asunut siellä, on usein (ei aina) hieman ahdasmielinen ja epäluuloinen kaikkea sen kotikylän ulkopuolelta tulevaa kohtaan.

Puheissa esiintyy paljon kommenttia mitä siellä kylän ulkopuolella on niin erilaista/upeampaa kuin kotonakaan ja mitä järkeä on lähteä jonnekin jos ei kiinnosta.

No ei välttämättä mitään järkeä eikä ihminen välttämättä edes löydä ulkomailta tai edes sieltä viereisestä kylästä mitään mitä ei kotoa löydä, mutta se että uskaltaa lähteä sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle vaikka edes kerran opettaa ihmiselle varmasti jotain uutta itsestään ja ympäristöstään. Kun jännittää/pelkää jotain uutta, mutta on valmis kohtaamaan sen, kokee väkisinkin uusia tunteita joista voi ottaa opikseen.

Eron huomaa aina sellaisten ihmisten välillä jotka eivät sieltä mukavuusalueltaan koskaan poistu kun vertaa niihin, jotka rohkeasti uskaltavat tehdä epämiellyttävältäkin tuntuvia asioita.

Tarkoitatko sitä, että monta kertaa vuodessa ulkomaanmatkoja tekevät ihmiset matkustelevat sen vuoksi, että se tuntuu epämiellyttävältä?

Miksi muuten kotikaupungistaan ylpeät roomalaiset tai pariisilaiset tai newyorkilaiset eivät saa lokaa niskaansa sen vuoksi, että eivät näe tarpeelliseksi matkustella muualle elämyksiä etsimään, mutta järvimaisemassa tai jängällä viihtyvä suomalainen on pelkästään ahdasmielinen ja epäluuloinen?

Tämä ohje mennä mukavuusalueen ulkopuolelle on hyväksi vain niille, joiden elämä on jo valmiiksi ikävystyttävää ja kaavoihin kangistunutta. Nykyään moni joutuu jatkuvasti, ilman omaa tahtoaan epämukavuusalueelle. Jotenkin tämä neuvo vain ärsyttää ja paljon.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ohje mennä mukavuusalueen ulkopuolelle on hyväksi vain niille, joiden elämä on jo valmiiksi ikävystyttävää ja kaavoihin kangistunutta. Nykyään moni joutuu jatkuvasti, ilman omaa tahtoaan epämukavuusalueelle. Jotenkin tämä neuvo vain ärsyttää ja paljon.

Juuri näin. Mukavasta elämästä tulee pakostakin epämukavaa silloin tällöin ja nuppimaakarit on keksineet että se on vaan hyväksi.

Ei se tarkoita mitään. Se on mielialakonsulttien bullshit-lässytystä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ohje mennä mukavuusalueen ulkopuolelle on hyväksi vain niille, joiden elämä on jo valmiiksi ikävystyttävää ja kaavoihin kangistunutta. Nykyään moni joutuu jatkuvasti, ilman omaa tahtoaan epämukavuusalueelle. Jotenkin tämä neuvo vain ärsyttää ja paljon.

Tämä. Itselläni työ on jo sellaista että jatkuvasti tulee hullua tahtia, kiireessä uutta opittavaa, uusia työtapoja, uutta kaikkea. Jatkuva ylikuormitus epämukavuusalueessta on päällä jo töiden takia. Ei hyvänen aika sitä enää halua sitten vapaa-ajalla mennä mihinkään epämukavuusalueelle.

Tässä ketjussa taitaa kirjotella vain sellaset jotka ei ikinä mene mukavuusalueen ulkopuolelle :D

Viimeksi kun itse tein näin ja menin kavereiden kanssa sinne baariin joka on mulle miehenä epämukavuusalue niin yksi nainen sanoi mulle siellä baarissa, että "olet pelokkaimman näköinen ihminen mitä olen koskaan nähnyt".

Arkielämän esimerkki voi olla vaikka itsepalvelukassan käyttö. Eka kerralla jännittää osaanko, mihin ne ostokset laitetaan, entä kun kone nyt piippaa. Toka kerralla jo rutiinia, helpottaa kun ei tarvitse jonottaa. Epämukavuusaluelle meneminen on avoimuutta opetella uusia asioita, töissä esimerkiksi halua keskustella toisen alan asiantuntijoiden kanssa, kehittää yhdessä moelmpien ammattitaitoa yhdistäen. Niin paljon helpompaa tehdä töitä vain niiden kanssa joilla täsmälleen samanlainen ammattikieli kuin itsellä, kuitenkin niitä harppauksia kehitystyössä tulee juuri kun eri alojen ihmiset uskaltautuvat yhteistyöhön. Minusta mielekästä niin yksityiselämässä kuin töissä, en halua jäädä polkemaan paikoilleen kun maailma menee eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Arkielämän esimerkki voi olla vaikka itsepalvelukassan käyttö. Eka kerralla jännittää osaanko, mihin ne ostokset laitetaan, entä kun kone nyt piippaa. Toka kerralla jo rutiinia, helpottaa kun ei tarvitse jonottaa. Epämukavuusaluelle meneminen on avoimuutta opetella uusia asioita, töissä esimerkiksi halua keskustella toisen alan asiantuntijoiden kanssa, kehittää yhdessä moelmpien ammattitaitoa yhdistäen. Niin paljon helpompaa tehdä töitä vain niiden kanssa joilla täsmälleen samanlainen ammattikieli kuin itsellä, kuitenkin niitä harppauksia kehitystyössä tulee juuri kun eri alojen ihmiset uskaltautuvat yhteistyöhön. Minusta mielekästä niin yksityiselämässä kuin töissä, en halua jäädä polkemaan paikoilleen kun maailma menee eteenpäin.

Onpa naiivia tekstiä.

Ihminen tekee parasta jälkeä ja on onnellisin omalla mukavuusalueellaan, mutta epämiellyttävien tunteiden sietäminen on tärkeä taito.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen tekee parasta jälkeä ja on onnellisin omalla mukavuusalueellaan, mutta epämiellyttävien tunteiden sietäminen on tärkeä taito.

Minkä ihmeen takia peruskoulusta sitten yritetään tehdä mukavuuslaitosta, jossa ei saisi olla koskaan tylsää eikä tehtäviä tai velvollisuuksia, jotka eivät miellytä?

No se onko siitä hyötyä tai tapahtuuko jotakin "edistystä" sillä, että menee mukavuusalueensa ulkopuolelle, riippuu ihan siitä minkälaisesta ihmisestä on kyse ja mikä on tämä "epämukavuusalueen asia/tilanne". Joku masentunut, paniikkihäiriöinen kun tuupataan pitämään esitelmää, niin voi olla varma että se ei auta henkilöä tipan vertaa eikä tule mitään "wow, mä selvisin, mä pystyn tähänkin, hienoo!" -fiilistä. Päin vastoin, tuloksena saattaa olla pahaa jälkeä ihmisen psyykessä ja voinnissa. Vaikka monet terapiat yms. pitävät ns. altitushoitoa toimivana eri fobioissa, niin se ei todellakaan tarkoita että pitäisi jotenkin karaista itseään ihmisenä jossakin kammottavissa tilanteissa.

Vähän vaikuttaa että nämä "mee rohkeesti omalle epämukavuusalueelle, niin voimaannut" -carpediemfilosofit ovat ottaneet just tämän ideansa tuolta jostakin altitushoitojen maailmasta, mutta eivät käsitä että nekin omat tekonsa, joita ovat tehneet,  ovat kuitenkin heidän itsensä valitsemia uteliaisuuttaan jne. Eli tekoja, jotka on heitä kuitenkin kiehtoneet ("pärjäisinköhän tuossa hommassa, vitsi, kiinnostais kyllä...mutta pärjäisköhän sitä, iik jee, koitan!"). Heitä ei ole pakotettu epämukavuusalueen toimintaan, vaan se on ollut ihmisen oma valinta. Vai olisiko kiva, jos joku tulisi ja sanoisi että "nyt mä oon maksanu benjihypyn ja ilmottanu sut, että nyt meet! Kato, pääset ylittämään ittes epämukavuusalueellas!" Ei, kyllä sen päätöksen takana pitää olla ihminen aina itse. Sitä on joidenkin vaikea tajuta, kun tuputtavat näitä ideoitaan, mitä kannattais tehdä jotta pääsee pois mukavuusalueelta ja jotenkin "kehittyisi".

Itsensä ylittäminen on kiva fiilis, koskaan ei opi uutta tai kehitä itseään jos pysyy vain mukavuusalueella. Ei se tarkoita että tarvitsisi tehdä mitään extremeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arkielämän esimerkki voi olla vaikka itsepalvelukassan käyttö. Eka kerralla jännittää osaanko, mihin ne ostokset laitetaan, entä kun kone nyt piippaa. Toka kerralla jo rutiinia, helpottaa kun ei tarvitse jonottaa. Epämukavuusaluelle meneminen on avoimuutta opetella uusia asioita, töissä esimerkiksi halua keskustella toisen alan asiantuntijoiden kanssa, kehittää yhdessä moelmpien ammattitaitoa yhdistäen. Niin paljon helpompaa tehdä töitä vain niiden kanssa joilla täsmälleen samanlainen ammattikieli kuin itsellä, kuitenkin niitä harppauksia kehitystyössä tulee juuri kun eri alojen ihmiset uskaltautuvat yhteistyöhön. Minusta mielekästä niin yksityiselämässä kuin töissä, en halua jäädä polkemaan paikoilleen kun maailma menee eteenpäin.

Onpa naiivia tekstiä.

No ei minusta mitenkään naiivia, tottahan tuo on. Tuo uskalluksen puutehan on syrjäyttänyt paljon ihmisiä esim tietotekniikan haltuun ottamisesta. Ei uskalleta koskeakaan tietokoneeseen ja silloinhan sitä onkin kaiken ulkopuolella. Olen kuullut kerrottavan syyksi " en peraatteesta koske" tietokoneeseen, mutta tiedän, että taustalla on pelko, ettei sen käyttöä ehkä opikaan. Tuohan on samaa pelkoa kuin itsepalvelukassan käytön karttelu, ei tehdä koskaan sellaista, mitä ei sata varmasti osata.

Vierailija kirjoitti:

Itsensä ylittäminen on kiva fiilis, koskaan ei opi uutta tai kehitä itseään jos pysyy vain mukavuusalueella. Ei se tarkoita että tarvitsisi tehdä mitään extremeä.

Minä opin vaikka mitä uutta esimerkiksi viitenä yliopistovuotenani ja viihdyin tosi hyvin. Yrittäjänä olen myös viihtynyt toistakymmentä vuotta lähtemättä mukavuusalueeltani mihinkään, vaikka oppia on tullut niin pirusti.

Minua oikein säälittää, kun luen näitä mukavuusaluetouhottajien kokemuksia siitä, että heihin täytyy tehdä kovasti kipeää tai ainakin olla epämukava olo, jotta jotakin oppii. Oletteko te aina olleet masokismin kautta ooppijoita? Opitteko te pienenä syömään itse vasta, kun saitte pahaa ruokaa ja tökitte itseänne haarukalla otsaan?

Vierailija kirjoitti:

No se onko siitä hyötyä tai tapahtuuko jotakin "edistystä" sillä, että menee mukavuusalueensa ulkopuolelle, riippuu ihan siitä minkälaisesta ihmisestä on kyse ja mikä on tämä "epämukavuusalueen asia/tilanne". Joku masentunut, paniikkihäiriöinen kun tuupataan pitämään esitelmää, niin voi olla varma että se ei auta henkilöä tipan vertaa eikä tule mitään "wow, mä selvisin, mä pystyn tähänkin, hienoo!" -fiilistä. Päin vastoin, tuloksena saattaa olla pahaa jälkeä ihmisen psyykessä ja voinnissa. Vaikka monet terapiat yms. pitävät ns. altitushoitoa toimivana eri fobioissa, niin se ei todellakaan tarkoita että pitäisi jotenkin karaista itseään ihmisenä jossakin kammottavissa tilanteissa.

Niinpä. Ajatuksena on että siedättäminen aina parantaa tilannetta mutta mitään takeita ei ole siitä että näin käy automaattisesti. Tuloksena voi olla myös se tilanne että kokeilu oli just niin kauhea kuin mukavuusalueeltaan poistunut kuvittelikin tai vielä kauheampi. Se tietokonetta käyttäväkin voi päätyä toteamaan että se oli ihan niin vaikeaa kuin hän luuli eikä henkilö aio koskea kyseiseen helvetinkoneeseen enää ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Menin lapsena mukavuusalueeni ulkopuolelle ja opin uimaan.

Minä en mennyt enkä osaa uida vieläkään.

Tämä mukavuusalueen ulkopuolelle menemisen pitäminen tavoiteltavana asenteena on hyvin mielenkiintoinen asia.

Minä koen mukavuusalueen ulkopuolelle menemisen ikään kuin väkivallaksi itseäni kohtaan. Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka esim. kykenevät itsemurhaan, ja näenkin vierastavan suhtautumiseni itsemurhaan tavallaan loogisena jatkumona tälle epämukavuusalueelle menemättömyydelleni.

Näen tämän myös jotenkin pyhyys-käsitteen kautta: en halua rikkoa rajoja, en tehdä väkivaltaa henkisesti enkä ruumiillisesti itselleni enkä toisille. Hinnan maksan tietoisesti; en koskaan ole esim. sättinyt itseäni siitä, etten osaa uida. En mene koskaan veden varaan ilman pelastusliivejä tai kellukkeita. Maksan sen hinnan tyynesti ja hyväksyen.

Ainoastaan moraalisissa, vakavissa asioissa olen valmis menemään mukavuusalueeni ulkopuolelle (ja menenkin aina, kun tilanne sitä vaatii moraalisesti). Vakavissa, moraalisissa asioissa päätös on tyypillisesti tehtävä nopeasti, joten silloin en jää edes pohtimaan, onko tehtävä minulle mukava vai epämukava, vaan suostun kyselemättä. Olen asenteeltani altruistinen.