Onko suhteessani jotain huonosti vai olenko vain sekaisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sen oo väliä mikä pillerimerkki on käytössä ja gynekologit nyt ei muutenkaan aina noteeraa, jos valittaa mielialamuutoksia. Pillerit on kuitenkin synteettistä (keinotekoista) hormonia ja ne vaikuttaa negatiivisesti kehoon sekoittaen sen. Ihan hyvin voi siis tulla niistä mm. masennusta, ahdistusta, pakkoajatuksia ym. Toki noita voi tulla muistakin syistä, mutta itse en enää koskisi pitkällä tikullakaan mihinkään, mikä pistää kroppaa ja mieltä noin sekaisin.

Mulla oli myös samanlaisia ajatuksia ja pelkoja kuin sulla ennen naimisiinmenoa. Jos susta kuitenkin tuntuu, että mies on se oikea, mutta silti nuo ajatukset tulee aina välillä itsepintaisesti mieleen, niin voisiko sulla olla rocd eli relationship ocd eli parisuhteeseen liittyvä pakko-oireinen häiriö? Oma äitini rakastui toiseen mieheen ja petti isääni teini-iässä ja luulen, että oireilin sitä rocd:n muodossa näin vasta vuosia myöhemmin. Mulla on myös muuta pakkoajatusoireiluakin kuin tuo, syytä ei tarkalleen tiedetä pakko-oireiselle häiriöille, mutta hormonien sekoilu (pillerit tai paha pms myös) voi olla yksi iso osavaikuttaja.

Tän sivuston kirjoitukset on olleet mulle myös apuna:

http://conscious-transitions.com/blog/

Toi nainen kauppaa noita maksullisia kurssejaankin, mut sillä on hyviä ilmaisiakin blogikirjoituksia aiheesta.

Suhteemme alku ei ollut ihan helppo ja tuo pakko oireinen häiriö kuullostaa siksi järkeen käyvältä. Tuokin että onko mieheni se oikea niin on todella vaikea kysymys koska milloin voin olla varma onko se? Tämä masennus tai ahdistus ja kaikki muu on juuri saanut kyseinalaistamaan kaiken koska tuntuu että kaikki on pään sisällä ihan sekaisin. Kun ajattelen tuleivaisuutta niin näen itseni mieheni kanssa siellä jos olen siellä jonkin kanssa suhteessa. Joskus olen miettinyt että mitä jos ottaisin mieheeni esimerkiksi etäisyyttä tai en olisi hänen kanssaan olisinko onnellisempi niin vastaus on tuskin olisin (tässä kohtaa mietin mitä jos olen läheisriippuvainen ja en halua erota koska pelkään olla yksin mutta ex poikaystävästä halusin erota ja muistan miltä se tuntui kun suhde vain ahdisti ja halusi toisesta vain irti) . Mieheni on myös paras ystäväni jolle kerron kaiken ja voin luottaa 100% mutta intohimon puute on aiheuttanut sen pelon että olemmeko sittenkin vain kavereita jotka on naimissa (jälkimmäisen ajattelu saa ahdistumaan) mutta sitten muistan miksi seksiä ei ole ja tiedän että intohimoa ei voi odottaa olevan koko ajan suhteessa. 

Varmaan huomaa että olen todella sekaisin? 

t. AP

Hih, nämä ajatuksesi ovat juuri kuin omani silloin aiemmin. :-) Viestisi perusteella ainakin sain kuvan, että en näkisi perusteita sille, miksei hän olisi "se oikea" sinulle. Kallistun yhä enemmän kannalle, että syy on pakkoajatuksissasi, ei suhteessa tai miehessä. :-)

Meillä muuten itse asiassa oli myös huono alku suhteessa / eka vuonna tuli kriisi, joka kyllä selvitettiin eikä kyse ollut pettämisestä vaan lähinnä väärinkäsityksestä ja siitä, että mies häpesi itseään alkuun eikä kehdannut kertoa ihan kaikkea, mutta siitä jäi itselleni silti pitkäksi aikaa pelkoja, että "mitä jos en tiedäkään kaikkea hänestä", "mitä jos olenkin vain kakkosvaihtoehto" jne. Noh, näin ei ollut ja nyt yli 10 vuotta myöhemmin voin kai sanoa olevani asiasta jo oikeasti varma. Mutta joku klikki tuosta taisi jäädä aivoihin, että sitten aloin epäilemään itseäni...

Jotenkin tässä kai on tosiaan kyse tuosta, että tulisi pystyä sietämään epävarmuutta elämässä. (Mahdatko muuten sinäkin olla vähän perfektionisti, noin yleensä?) Jotkut pystyy sanomaan, että "tiedän, että hän on se oikea", mutta ehkä jotkut (kuten me) ollaan jotenkin ihan liian analyyttisiä ja ruvetaan miettimään liikaa ja sit päätyy vaan solmuun aivojensa kanssa. Oikeastihan elämässä ei koskaan voi olla täysin varma mistään? Jos tarkkaan ruvetaan pohtimaan, niin ei mun mielestä kukaan voi pystyä sanomaan 100% varmuudella, että joku olisi se oikea? Se on asia, joka on myös päätettävä. En mäkään voi olla varma, että jos vaikka sittenkin jossain Alaskassa asuisikin joku mies, joka olisi ollut oikeampi? Mut jos nyt tapaisinkin sen, niin en mä sitä enää haluaisi, koska mun mies on niin rakas. <3

Tota läheisriippuvaisuusjuttua myös pohdin ja tuskailin joskus ja epäilin, että oon sellainen tai mä ja mies molemmat. Mut se on kans jotain sairasta aivopeliä, millä kiduttaa itseensä.... Kai sitä sit tosiaan olis tyytynyt johonkin aiempaan säätöön? Jonain päivänä kaikki oli ihan selkeetä ja omat ajatukset tuntui ihan idiooteilta, mut sit taas välillä tuli kausia, että vatvoin, vatvoin, vatvoin...

Ja noi haluttomuusjutut... Jos pää on tällainen sotkupesä (ja muut syyt lisäksi) niin luulen, että on vain enemmän kuin luonnollista, ettei hirveästi haluta! :-D Kaikissa suhteissa tulee varmasti kausia, että joskus haluttaa ja joskus ei, jopa aikoihin.

Kiitos paljon vastauksestasi tämä auttoi todella paljon! :)

Tuosta intohimojutusta vielä:

Jos kaikki ne syyt (työttömyys, kaverit ym.?) sen taustalla olisi korjattu, niin haluaisitko sitten miestäsi, kun voisit taas hyvin?

Entä jos asiat olisi ennallaan, mutta mies olisi eri, niin olisitko edelleen haluton?

Syy ei siis taida olla teidän suhteessa vaan niissä muissa jutuissa, eikö? Tähän taitaa taas kerran päteä vanha sanonta, että miehen täytyy saada voidakseen hyvin ja naisen taas voida hyvin saadakseen (ja halutakseen)? :-)

T. 16

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta ne pillerit! Vaikka ei virallisesti sivuvaikutuksena mukamas ahdistusta olisi, niin kyllä sitä vaan yllättävän monelle ilmaantuu juuri pillereiden käytön myötä. Itse käytin joskus pillereitä 5 kk, kyllä vaan oli mieli kireenä ja itkuherkkyys voimistui, vaikka siis kyllä mulla muutenkin tollasia oireita oli mutta helpottui kun lopetti moiset myrkkypillerit. 

Toinen taas on se, että sulla on ilmiselvästi jotakin omia henkisiä ongelmia jotka sun pitää käsitellä! Ne aiheuttaa varmasti ongelmia suhteeseenkin, jos ei niistä pääse yli. Ja miehesi tietääkö hän näistä asioista vai pimitätkö? 

Mieheni tietää tuntemuksistani koska en halua salata häneltä yhtään mitään ja en voisi salata häneltä yhtään mitään koska tuntisin siitä jatkuvaa huonoa omatuntoa ja en voisi elää niin. En ole luonteeltanikaan sulkeutunut tai hiljainen vain hyvin sosiaalinen ja nauravainen. Moni ei ikinä varmasti arvaisi että kärsin tällaisesta pääni sisällä. 

Nyt vasta ehdin lukea täältä välistä näitä viestejä. Tämäkin on muuten pakko-oireilulle tyypillistä, että on pakko kertoa kaikki ajatukset toiselle tai muuten painaa kova syyllisyys. Kannattaa yrittää päästä jollekin ammattilaiselle jutteleen näistä, ainakin jos nää alkaa jatkumaan ja haittaamaan elämää tai tulemaan lisää eri aiheita. Kirjoitin myös tässä yks pv tänne yhteen pakko-oireinen häiriö (tms, en muista tarkkaa nimeä) -ketjuun eri syitä, mitkä saattaa olla tekijöinä tän syntyyn, niitä on vaikka mitä. Aika paljon on semmosia kotikonstejakin, mitä voi tehdä itsensä hyväksi. Puolisolle voisi myös olla hyvä näyttää jotain artikkelia rocd:stä, jos tuntuu että hän suree olevansa huono sinulle koska epäilet rakkauttasi? Jos se osoittaisi, että syy ei ole hänessä?

Pillereiden lopetus nyt ens alkuun tosiaan. Voi tehdä ihmeitä.

Miksi syöt pillereitä, kun ei teillä ole seksiäkään? Jos ehkäisylle on oikeasti tarvetta, kysy gyneltä mahdollisuutta vaihtaa esim. kuparikierukkaan.