Kertokaa mitä on arki kahden alle 3-vuotiaan kanssa
Meillä se on kiljumista, tappelua, hermojen menetystä, sotkua ja kaaosta, ruokaa lattialla, vaatteita pitkin asuntoa, seksiä hiljaa pimeässä, suudelmia lapsien kiskoessa samalla hiuksia, huonoa omatuntoa paskasta äitiydestä.
Toki välillä ovat söpöjä halutessaan ja leikkiessään. Yleensä silti purevat ja varastavat toistensa leluja. Ah!!!!
Kommentit (59)
Kaikki lapset eivät vaan nuku! Voi että on tampioo sanoa tuota "laittakaa aiemmin". Daa! Ei varmaan oo kellekään vähäunisen vanhemmalle tullutkaan mieleen.
Vaikka oltais päikyn jälkeen 2h pihalla, luettaisiin kirjoja ja rakennettaisiin niillä palikoilla niin energiaa vaan riittää.. Mutta tähän vaan on pakko sopeutua. Omaa aikaa on se 22-23, sitten yritän mennä nukkumaan.
Ap
Aivan ihanaa meillä, päivääkään en vaihtaisi pois. Haluan ehdottomasti ainakin yhden lapsen lisää, eli silloin olisi kolme.
Meillä esikoinen oli 2v 8kk kun toinen syntyi. Kyllä siihen muistini mukaan liittyi paaaljon yövalvomista, mustasukkaisuutta, kiusantekoa, riehumista, SOTKUA, imetystä, aina eri aikoihin nukuttuja päiväunia, vähän omaa aikaa, olemattomasti parisuhdeaikaa, seksiä sillon tällön nopeasti jossain sohvalla.
Yök. Vauvat on ihania mutta ei mulla sitä vauva-arkea ihan hirveästi oo ikävä.
Vierailija kirjoitti:
Hah haa. Nää "me rakennetaan duploilla ja ollaan niin täydellisiä", olivat hauskoja
😃 Joillakin vain on niin hirveä pätemisen tarve. Onhan se kaaosta kahden noin pienen kanssa. Hyvässä lykyssä kumpikin herää koko yön vuorotellen ja jaksaminen on koetuksella. Mutta ovathan ne ihania ja rakkaita silti.
Oletko koskaan miettinyt, miksi sinun elämäsi on tuollainen? Miksi et halunnut mukavaa elämää, jossa on oikeasti kivaa sen sijaan että tyydyt kaaokseen?
Jokainen tekee itse oman elämänsä, valitsee sen, nauttiiko siitä vai ei. Kaikesta päätellen et nauti omastasi, mutta et ole valmis mihinkään muutokseen, koska se vaatisi sinulta enemmän kuin ajelehtiminen ja muiden mollaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hah haa. Nää "me rakennetaan duploilla ja ollaan niin täydellisiä", olivat hauskoja
😃 Joillakin vain on niin hirveä pätemisen tarve. Onhan se kaaosta kahden noin pienen kanssa. Hyvässä lykyssä kumpikin herää koko yön vuorotellen ja jaksaminen on koetuksella. Mutta ovathan ne ihania ja rakkaita silti.Usko pois, jotkut vaan osaa tuon paremmin.
Vittuilun sijaan voisit vaikka kysyä neuvoja?
No mitäs neuvoja sinulla oli tarjolla 😂
Vierailija kirjoitti:
Aivan ihanaa meillä, päivääkään en vaihtaisi pois. Haluan ehdottomasti ainakin yhden lapsen lisää, eli silloin olisi kolme.
Kolmas on kaksi kertaa enemmän kuin kakkonen. Jotenkin tuntuu, että itselläni se jaksamisen raja oli siinä kahdessa. Tappelu, riitely ja kaaos ovat tuntuneet kasvaneen eksponentiaalisesti kolmannen myötä. Näin olen monen muunkin kuullut sanova.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä aika sama kuin AP:llä, mutta ilman seksiä ja suukkoja.
Lohduttavaa 😂 Mikseu teillä ole seksiä ja suukkoja? Tai edes seksiä?
Ap
Seksiä on ollut alle 5 kertaa sen jälkeen, kun vaimoni alkoi odottaa ensimmäistämme yli 3 vuotta sitten. Toinen sai alun heti ensimmäisen imetyksen loputtua.
Päällimmäisinä mieleen tulee tällä hetkellä: väsymys, stressi, riitely, yhteisen ajan ja keskustelun puute ja edellisten aiheuttama etääntyminen toisistamme.
Minä siis mies ja töissä, vaimoni kotona lasten kanssa. Ei isovanhempia, jotka voisi auttaa arjessa.
-1 ja nimim. Ei yhtään vapaata iltaa vaimon kanssa lasten syntymien jälkeen
Tuli näköjään aiempi viestini melkein tuplana nettiongelmien takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hah haa. Nää "me rakennetaan duploilla ja ollaan niin täydellisiä", olivat hauskoja
😃 Joillakin vain on niin hirveä pätemisen tarve. Onhan se kaaosta kahden noin pienen kanssa. Hyvässä lykyssä kumpikin herää koko yön vuorotellen ja jaksaminen on koetuksella. Mutta ovathan ne ihania ja rakkaita silti.Usko pois, jotkut vaan osaa tuon paremmin.
Vittuilun sijaan voisit vaikka kysyä neuvoja?No mitäs neuvoja sinulla oli tarjolla 😂
Järjestelmällisyyttä. Aikaisin nukkumaan, ja selityksiä ei ole, kyllä lapset nukahtaa kun vaan määrtietoisesti laittaa ne nukkumaan. Katso pari jaksoa supernannyä jollet muuta keksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hah haa. Nää "me rakennetaan duploilla ja ollaan niin täydellisiä", olivat hauskoja
😃 Joillakin vain on niin hirveä pätemisen tarve. Onhan se kaaosta kahden noin pienen kanssa. Hyvässä lykyssä kumpikin herää koko yön vuorotellen ja jaksaminen on koetuksella. Mutta ovathan ne ihania ja rakkaita silti.Oletko koskaan miettinyt, miksi sinun elämäsi on tuollainen? Miksi et halunnut mukavaa elämää, jossa on oikeasti kivaa sen sijaan että tyydyt kaaokseen?
Jokainen tekee itse oman elämänsä, valitsee sen, nauttiiko siitä vai ei. Kaikesta päätellen et nauti omastasi, mutta et ole valmis mihinkään muutokseen, koska se vaatisi sinulta enemmän kuin ajelehtiminen ja muiden mollaaminen.
Olitko sinä se duploilla rakentelija? Mistä päättelit, että en nauti elämästäni? Mistä tiedät että tarvitsen muutosta tai en ole valmis siihen? Jos sinulla todella on kaksi alle kolmevuotiasta lasta niin tiedät varsin hyvin, että se on rankkaa ja siihen kuuluu monenlaista sähläystä. Toki päiviin mahtuu hetkiä jolloin rakennellaan duploilla ja on ihanaa, mutta ei se sellaista ole aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä aika sama kuin AP:llä, mutta ilman seksiä ja suukkoja.
Lohduttavaa 😂 Mikseu teillä ole seksiä ja suukkoja? Tai edes seksiä?
ApPäällimmäisinä mieleeni tulevat syyt: väsymys, stressi, riitely, yhteisen ajan ja keskustelun puute sekä edellisten aiheuttama etääntyminen toisistamme.
Minä siis mies ja töissä, ja puoliso kotona lasten kanssa. Ei isovanhempia, ketkä voisi auttaa arjessa.
-1
Näettekö kuitenkin omia ystäviä? Tai varsinkin puoliso? Ettei vaan ole lasten kanssa aina. Itse en ikinä jaksaisi olla viikkoja kotona näiden kanssa 😁
Ap
Vierailija kirjoitti:
Eivät nukahda. Miehelle on lapsesta asti riittänyt 6h yöunet. Päiväkodissa nukkuvat 1-2h, heräävät klo 6. On kokeiltu sammuttaa kaikki laitteet. Toinen nukuttaa toista, toinen toista. Juttelevat, nousevat leikkimään, haluavat toistensa luo. Samassa huoneessa vaan leikkivät.. Ovat siis ihan virkeitä vielä klo 21.
Ap
Nousevat leikkimään? Ja mitä tekee äiti? Antaa nousta, niinkö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät nukahda. Miehelle on lapsesta asti riittänyt 6h yöunet. Päiväkodissa nukkuvat 1-2h, heräävät klo 6. On kokeiltu sammuttaa kaikki laitteet. Toinen nukuttaa toista, toinen toista. Juttelevat, nousevat leikkimään, haluavat toistensa luo. Samassa huoneessa vaan leikkivät.. Ovat siis ihan virkeitä vielä klo 21.
ApNousevat leikkimään? Ja mitä tekee äiti? Antaa nousta, niinkö?
Ai että kun te ihmiset sitten osaatte tukea toisia. Teille pitäisi perustaa sellainen oma palsta missä voisitte vi##uilla toisillenne.

Nainen on sellainen, että se valittaa ja valittaa. Kun sille antaa neuvoja, se hyökkää. Sitten se taas valittaa.
Mulla on neljä lasta, kaksi peräkkäin ja sitten kaksoset. Ilman määrätietoista ja rutiininomaista toimintaa tuo olisi ollut katastrofi. Meillä tehtiin just ja tasan samalla lailla aina akikki, ja lapset ei todellakaan nousseet leikkimään kun oli nukkumaanmenoaika. Ei siinä kauaa mene kun tottuvat, ja mitä selkeämmin ne kasvattaa, sen helpommalla pääsee.
Tietysti voi jatkaa valittamista ja keksiä tekosyitä. Ihan sama.
Meillä on kuule AP ihan samanlaista kuin teillä. Tosi vähäunisia lapsia ja kun minäkin katson järkeväksi joskus nukkua mieluummin kuin kiillottaa peilejä, niin täähän on yhtä kaaosta. Kun neuvotaan nukuttaan aiemmin, vaikka kasilta, niin sitten me herätään ennen viittä, että joo tosi hyvä neuvo!!!!

Kymmeneltä tai kasilta. Ei muita vaihtoehtoja. Jep.
Mun lapset meni vielä 6-vuotiaina ysiltä nukkumaan. Yhdeksältä. Ihan aamuun asti posottivat ja mitä vanhemmiksi tuli, sen pidemmät oli yöunet. Helppoo, hei, kun sen osaa.
Siis kyllä niitä yritetään laittaa sänkyyn ja laitetaankin. Lopputulema on kuitenkin, että nukahtavat klo 22. Höpöttävät sitten sängyssä. Ja tulevat perässä jos lähdetään olkkariin. Eli joo, ollaan vähän luovutettu. Aletaan nukuttaa klo 21 ja 22 on vasta hiljasta. 20-21 vielä leikkivät ja pestään hampaat ja vaihdetaan yövaatteet.
On pyritty saamaan näitä itsenäiseen, riidattomaan leikkiin, niin meille jäisi aikaa olla yhdessä lähekkäin. Ulkona se onneksi onnistuu 😊
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät nukahda. Miehelle on lapsesta asti riittänyt 6h yöunet. Päiväkodissa nukkuvat 1-2h, heräävät klo 6. On kokeiltu sammuttaa kaikki laitteet. Toinen nukuttaa toista, toinen toista. Juttelevat, nousevat leikkimään, haluavat toistensa luo. Samassa huoneessa vaan leikkivät.. Ovat siis ihan virkeitä vielä klo 21.
ApNousevat leikkimään? Ja mitä tekee äiti? Antaa nousta, niinkö?
Ai että kun te ihmiset sitten osaatte tukea toisia. Teille pitäisi perustaa sellainen oma palsta missä voisitte vi##uilla toisillenne.
Mun mielestä oli kyllä ihan aiheellinen ja oleellinen kysymys. Olen itse todennut että niissä lapsiperheissä missä lapsilla ei ole selkeitä rajoja myös vanhemmat väsyvät. Tietenkin rakkautta, mutta myös rajoja pitää olla!
Päällimmäisinä mieleeni tulevat syyt: väsymys, stressi, riitely, yhteisen ajan ja keskustelun puute sekä edellisten aiheuttama etääntyminen toisistamme.
Minä siis mies ja töissä, ja puoliso kotona lasten kanssa. Ei isovanhempia, ketkä voisi auttaa arjessa.
-1