Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen 47, mutta tunnen olevani 25 v!
12.08.2016 |
En tiedä miten saisin itseni siirrettyä oikealle vuosikymmenelle. Rakastan kaikkea tämän päivän musiikkia, lähinnä melodista discoa, Ibiza-miksauksia jne. Kstson Youtubesta videoita ja voi että kaipaan niitä huolettomia nuoruusvuosia ja tunnen, että en saanut niistä kaikkea irti. Haaveilen edelleen tanssivani esim. etelän auringossa beach-klubilla suringon nousuun. Olen hyvin säilynyt ja pukeudun nuorekkaasti enkä tosiaan tunne itsesäni ikäisekseni ja uskon että ei tämä tästä tule ikinä muuttumaan. Niinpä ajatus ilääntymisestä masentaa, en halua olla vanha mummo ulkoisesti, mutta sisimmässäni aina nuori.
Tavallaan toivonkin, että kuolen kun olen vielä suht hyvässä kunnossa. Olisi kammottavaa olla järjissään, mutta muiden armoilla esim. Sänkypotilaana.
Näine ajatuksineni yritän elää jokaisen päivän täysillä nauttien elämästä enkä todellakaan mueti tai suunnittele eläkevuosiani.
Onko täällä ketään samoja ajatuksia jakavaa?
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 43 mutta olisin valmis kuolemaan.
Olen 42 ja tunnen nykyään itseni vapaammaksi kuin koskaan. Nuoruus oli enemmänkin huolia täynnä kuin huoletonta elämää. Pää on nykyään täynnä kaikkia kivoja haaveita.
Sinulla ei taida olla lapsia. Lapsettomalle tuo on mielestäni aivan normaalia.
olen 48 ja tunnen että olen 10v nuorempi. Näin aina ollut. Joskus ihmettelen kun näen 40vuotiaita tai munikäisiä kun ovat niiiin vanhan oloisia ja näköisiä. Kyllä paljon tekee sen että miten eläät oot ja pukeudut. Itse treenaan myös 4kertaa viikossa. Iho siisti, ei ryppyjä, en tupakoi...lapsetkin sanoo että mun pitäisi alkaa pukeutumaan kun munikäiset, haha...eli miten...vekkihameeseen tai..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta teinini kaveri sanoi tälle "en tiennytkään että sulla on sisko" - mitäs siihen sanotte? :D
ja kutosella on neljä lasta ja silti tämmöinen feelis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ja kutosella on neljä lasta ja silti tämmöinen feelis.
Pukeutuminen ja olo onkin aivan eri asia kuin se, että ei suunnittele tai mieti yhtään tulevaisuuttaan. On ihanaa tuntea olonsa nuoreksi ja hyväksi. :) Mietinpä vain, että jos ap ei koskaan ajattele tulevaisuutta, niin kuka sen sitten tekee. Toivottavasti eivät ainakaan tämän lapset... Terveisin valitettavasti erittäin spontaanin ihmisen lähipiiriin kuuluva, joka saa liian usein ottaa vastuuta tämän spontaaniudesta.
Nauti vielä kun voit. Kohta sinulle iskee viidenkympin kriisi ja se on karseaakin karseampi kokemus. Kolmenkympin kriisi on lastenleikkiä sen rinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen 47 v, ja elän kuin teini. Mies vaihtoi minut toiseen pitkän avioliiton jälkeen ja olen uusissa naimisissa miehen kanssa, joka kanssa on vain suorittanut ja tehnyt töitä suurimman osan elämästä. Nyt vain matkustelemme, nautimme Lapsivapaasta ajasta, katsomme leffoja, juomme viiniä ja panemme.
Mutta ei, en kuitenkaan tunne itseäni 25- vuotiaaksi. En ole niin kapeakatseinen.
Vierailija kirjoitti:
Olen 43 mutta olisin valmis kuolemaan.
t.ammattivalittaja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kuuntelin lapsena Eldankajärven jäätä ja Elämää juoksuhaudoissa. Nykyisin kuuntelen pitkälti samaa musiikkia kuin omatkin lapseni. Olinko siis lapsena 70-vuotias ja nyt 30-vuotias? Oikeasti en ole koskaan ajatellut, että pitäisi olla tietyn ikäinen voidakseen tehdä tiettyjä asioita. Poikkeuksena tietysti lisääntyminen, koska se ei ole mahdollista kuin vain osan elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ei taida olla lapsia. Lapsettomalle tuo on mielestäni aivan normaalia.
Eli sinä olet jämähtänyt menneeseen? Onpa hienoa tosiaan. :)
Alue: Aihe vapaa
Oon samanikäinen, mutta en tunne itseäni 25-vuotiaaksi. Ajattelen itseni nelikymppiseksi ja vasta vähän aikaa sitten havahduin, että eikun mähän alan olla viiskymppinen. Sinänsä olen ihan tyytyväinen elämääni, elän ehkä parasta aikaa elämässäni kaikin puolin; lapset jo isoja, parisuhde kukoistaa, olen terve ja hyväkuntoinen ja ihan ok-näköinenkin. Olen jotenkin löytänyt itseni kunnolla vasta viime vuosina. En kaipaa nuoruutta, enkä pukeudu kuten nuoret, vaan ihan vaan oman makuni mukaisesti.
Mutta tuo vanhuus muakin jonkin verran ahdistaa jo nyt, varsinkin kun seuraan äitini elämää yli 80-vuotiaana kaikkine sairauksineen. Hän on jonkinverran masentunut viime aikoina, kun elämä on kuulemma menettänyt merkityksensä, ei ole enää mitään nautintoja. Hän sanoo usein, että kuolema saisi jo tulla. Avustettuna hän vielä pärjää kotona, mutta ei varmasti enää kauaa,, hän mm. kaatuilee, hukkaa tavaroita, ei muista aina syödä, liikkuminen on huonoa, näkö ja kuulo heikkenee jatkuvasti, on kipuja. Toisaalta anoppini on vähän vanhempi ja nauttii elämästä täysillä, ajaa autoa, käy kylpylässä, hänellä on ystäviä ja harrastuksia ja jopa miesystävä. Appi ja isäni ovat kuolleet ajat sitten. Mieluummin kyllä kuolen saappaat jalassa kuten isäni 73-vuotiaana. Eli ei tässä hirveästi enää vuosia välttämättä ole jäljellä.
Uskon kyllä siihen, että ihminen on sellainen kuin ajattelee ja tuntee olevansa. Jos pitää itseään vanhana ja raihnaisena, sellainen myös on. Jos ei ajattele ikää, vaan tekee mitä lystää, pysyy terveempänä ja nuorekkaampana.