Ovatko nämä pakkoajatuksia?
Olen ollut ahdistunut ulkonäöstäni aina lapsesta saakka. En oikeasti ymmärrä miten joku pystyy olevaan luontevasti kuvissa tai menemään kauppaan meikittä, nuo on minulle saavuttamattomia asioita. Tämä vain pahenee, mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän löydän vikoja itsestäni. Jokainen kuoppa, muhkura ja liian iso tai pieni kohta ahdistaa. En koe että pystyn ikinä elämään normaalia elämää tässä ruumiissa, en ole ikinä kokenut niin.
Kommentit (4)
Jos on, niin noita kokee ihan varmasti hyvin suuri osa naisitsa, ainakin nuorena. Osa koko ikänsä.
Itse olin ihan pakkomielteinen omasta hävettävästä rumuudestani nelikymppiseksi asti. Sitten totesin, että mitä väliä, vanha kurppa olen, sellaistne kuuluukin olla rumia :D Enää en stressaa ulkonäöstä yhtään, vaikka olen paljon rumempi kuin nuorena.
Ei ole pakkoajatus, pikemminkin huono itsetunto. Pakkoajatus olisi "apua pelkään hyppääväni metron alle" "mitä jos teen x" jotka vain tupsahtavat päähän ja eit lähde pois.