onko nuoren yh-äidillä enää mahdollisuuksia nousta sosiaaliluokassa ylemmäs?
Akateeminen olen itse ja tavallisesta keskiluokkaisesta perheestä lähtöisin. Haluisin lapselleni hyvät lähtökohdat elämälle, mutta ollaanko me muiden silmissä ihan yhteiskunnan pohjasakkia (ilmeisesti ollaan, jos av:ta on uskominen)? Tuli mieleen tuosta keskustelusta, jossa puitiin yliopisto-opiskelijoiden perhetaustoja.
Kommentit (5)
Jokainen tekee mitä itse haluaa ja pärjää omillaan. Itse "ylenin" sosiaaliluokassa osin avioliiton kautta mutta suurimmalta osin opiskelujen ja sitkeän uraputken kautta.
Olin 3 lapsen yh kun tapasin nykyisen mieheni (nuorempi, keskijohdossa). Itse olin silloin alempi toimihenkilö (duunaritaustainen koti taustalla joten eka porras jo ylitetty). Lisäksi mieheni on suomenruotsalainen joten hyvin keskiluokkainen kaikin tavoin. Vähitellen ylenin asiantuntijatehtäviin ja lopulta keskijohtoon itsekin.
Lapset saivat (jo ennen tätä uusperhettä) hyvän kasvatuksen ja esimerkin siitä miten sitkeydellä voi saada mitä vaan. Kaikki ovat nyt koulutettuja ja hyvissä vakituisissa töissä. Asenne ja esimerkki ratkaisee!
Kyllä kunhan akateeminen tutkinto on oikealta alalta eikä mitään humanisti/kasvishömppää
AV:tä ei kannata uskoa. Omien vanhempieni koko omaisuus mahtui yhteen matkalaukkuun, kun vuonna 1952 saapuivat maalta Helsinkiin opiskelemaan. Kummankin vanhemmat kouluttautumattomia. Jo he nousivat sosiaaliluokassa ylöspäin, mutta toki se vaati paljon työtä. Ja työllä en tarhoita pelkästään rahan tienaamista vaan myös kiinnostusta kulttuuria, taiteita yms kohtaan sekä sosiaalisten suhteiden luomista. Joten kyllä, sinulla on mahdollisuus.