Lue keskustelun säännöt.
Vaimo on muuttumassa virtahevoksi
11.08.2016 |
Syö kuin sika, ei liiku, ei tee mitään muuta kuin lukee kirjoja, katsoo telkkaria. Alkaa hiljalleen vituttamaan tämä. Tämä ei kuulunut diiliin aikoinaan. Vaihtoon menee jos homma ei muutu, en ala työntelemään tuota pyörätuolissa 10 vuoden päästä kun painoa tulee lisää ja terveys pettää.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Onpa surullista.
Mutta sen tiedän, että tätä miestä rakastan ikuisesti. Ja hän minua. En hänen ulkonäköään, en titteliä, en rahoja, en helkkari soikoon mitään hemmetin sikspäkkejä.
Vaan häntä.
On surullista :( Olen tavannut mieheni niin, että olimme/olemme molemmat ylipainoisia. Minä rakastan häntä juuri sellaisena kuin hän on, ihan joka kohtaa. Ja hän minua. Ulkomuoto on pikkujuttu sen rinnalla että huumorintaju, tavoitteet, mielenkiinnon kohteet, arvot jne. osuvat yksiin. Rakastan häntä _itseään_. Seksiä haluan (ja hän myös) joka päivä, toisinaan monta kertaa päivässä.
Jos suhde on pelkän fyysisen viehätyksen varassa, miten pitkälle se oikeasti kantaa? Jos vaimo ällöttää, pitäisikö valittamisen sijaan panna toimeksi, oli ratkaisu sitten mikä hyvänsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin juuri. Edelliselle siis.
Jos rakkaus loppuu samalla sikspäkin kanssa, ei suhde varmaankaan kestä vanhuuteen asti.
Jos viehättyminen tai seksuaalinen halu määritellään vain painoindeksin kautta, ei tässä ole kyse rakkaudesta ollenkaan.
Tuntuu jollain tavalla tosi pahalta, ettei muut ehkä koskaan saa tätä tunnetta kokea.
Vaikka mun miehestä olisi jäljellä vain pää, ja vaikka se pää olisi ylipainoinen (??!) , mä rakastaisin häntä silti. Ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Onpa surullista.
Itse olin jo ylipainoinen, kun tapasin nykyisen mieheni. Hän ihastui ja rakastui _muhun_, mun luonteeseen, ulkonäköön, älykkyyteen ja huumorintajuun; koko pakettiin. Hän hyväksyi mutkitta ajoittaisen tuittuiluni, lapseni, epävarmuuteni ja omituiset pelkoni.Kun olen äksyllä päällä, hän tietää juuri mistä kohtaa niskaa silittää, että mustat pilvet kaikkoavat. Kun olen itkuinen, hän kuuntelee suruni ja peittelee minut lämpimästi ja silittää uneen. (sillä tietää itkun johtuvan ennen kaikkea väsymyksestä)
Eikä mieheni todellakaan ole itsekään täydellinen. Hänellä on omat heikkoutensa, epävarmuutensa ja huonot päivänsä.
Enkä rehellisesti sanoen edes tiedä paljonko hän on lihonut suhteemme aikana. Luultavasti ei grammaakaan. Tai sitten 20 kg. En oikeasti tiedä.
Mutta sen tiedän, että tätä miestä rakastan ikuisesti. Ja hän minua. En hänen ulkonäköään, en titteliä, en rahoja, en helkkari soikoon mitään hemmetin sikspäkkejä.
Vaan häntä.
Muuten hyvä ja ok, mutta en kyllä tajua näitä strutseja, jotka eivät tiedä omaa painoaan.
Olen ylipainoinen, mutta punnitsen itseni vähintään viikottain. Se pakottaa kohtaamaan asian sekä auttaa siihen, ettei paino nouse ihan hallitsemattomasti.
Vierailija kirjoitti:
Ai. No mutta jos ei kuitenkaan henkisesti virtahevoksi niin eihän sulla mitään valittamista pitäis olla. Pistät ensin itses tikkiin ja sitten kannustat täysillä vaimoasi. ;)
Olen aika tikissä ikäisekseni, ei alimmat vatsalihakset enää näy, mutta aika tikissä.
Vierailija kirjoitti:
Onpa surullista.
Itse olin jo ylipainoinen, kun tapasin nykyisen mieheni. Hän ihastui ja rakastui _muhun_, mun luonteeseen, ulkonäköön, älykkyyteen ja huumorintajuun; koko pakettiin. Hän hyväksyi mutkitta ajoittaisen tuittuiluni, lapseni, epävarmuuteni ja omituiset pelkoni.Kun olen äksyllä päällä, hän tietää juuri mistä kohtaa niskaa silittää, että mustat pilvet kaikkoavat. Kun olen itkuinen, hän kuuntelee suruni ja peittelee minut lämpimästi ja silittää uneen. (sillä tietää itkun johtuvan ennen kaikkea väsymyksestä)
Eikä mieheni todellakaan ole itsekään täydellinen. Hänellä on omat heikkoutensa, epävarmuutensa ja huonot päivänsä.
Enkä rehellisesti sanoen edes tiedä paljonko hän on lihonut suhteemme aikana. Luultavasti ei grammaakaan. Tai sitten 20 kg. En oikeasti tiedä.
Mutta sen tiedän, että tätä miestä rakastan ikuisesti. Ja hän minua. En hänen ulkonäköään, en titteliä, en rahoja, en helkkari soikoon mitään hemmetin sikspäkkejä.
Vaan häntä.
Hyvä jumala miten kauniisti kirjoitettu.
Onpa surullista.
Itse olin jo ylipainoinen, kun tapasin nykyisen mieheni. Hän ihastui ja rakastui _muhun_, mun luonteeseen, ulkonäköön, älykkyyteen ja huumorintajuun; koko pakettiin. Hän hyväksyi mutkitta ajoittaisen tuittuiluni, lapseni, epävarmuuteni ja omituiset pelkoni.
Kun olen äksyllä päällä, hän tietää juuri mistä kohtaa niskaa silittää, että mustat pilvet kaikkoavat. Kun olen itkuinen, hän kuuntelee suruni ja peittelee minut lämpimästi ja silittää uneen. (sillä tietää itkun johtuvan ennen kaikkea väsymyksestä)
Eikä mieheni todellakaan ole itsekään täydellinen. Hänellä on omat heikkoutensa, epävarmuutensa ja huonot päivänsä.
Enkä rehellisesti sanoen edes tiedä paljonko hän on lihonut suhteemme aikana. Luultavasti ei grammaakaan. Tai sitten 20 kg. En oikeasti tiedä.
Mutta sen tiedän, että tätä miestä rakastan ikuisesti. Ja hän minua. En hänen ulkonäköään, en titteliä, en rahoja, en helkkari soikoon mitään hemmetin sikspäkkejä.
Vaan häntä.