Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Rakas

Ss

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM,

kiitos että olet taas vastaillut täällä!

Kysysin olisiko sinulla neuvoa jokin harjoitus, joka auttaisi ymmärtämään, että kaikki on vain illuusiota?

Toinen kysymys, koskee sitä kun sanoit tämän ketjun alussa, että "Ei tuska, eikä nautinto, kumpikaan ei enää kosketa niin syvältä, koska näkee sen epätodellisuuden", että onko väärin, jos toivoo, että saisi kokea suurta autuutta heräämisen jälkeen? Eikö sydämen avautumiseen kuulu tuo autuuden tuntemus?

Eri

Heräämisen jälkeen ei jää yksilöllistä henkilöä kokemaan. Mikään ei voi kilpailla tai ole verrattavissa siihen autuuteen ja rauhaan joka nousee itsestään sinusta.

Elämäsi ei ehkä muutu ulkoisesti ollenkaan mutta sisäisesti näet kaiken läpi. Elät elämääsi normaalisti et vain samaistu havaittuun ja sinussa tietoisuutena ei ole enään kokijaa tai minuutta. Itket ja naurat olet spontaanieesti läsnä tässä ja nyt. Koet rakkautta joka nousee sinusta ja on jo kaikessa.

Sanat ja osoitukset ovat niin kömpelöitä kertomaan tästä rakkaudesta.

  Vaikka sanat ja osoitukset ovat kömpelöitä kertomaan tästä rakkaudesta, niin hyvin silti onnistuit sitä kuvaamaan. Kiitos.

Tämä ei ollut alkuperäisen kysymyksen esittäjän vastaus, muuten.

Miten voi kokea kaikkea tätä, jos ei kerran ole kokijaa?

Vierestä vastaan, mitä luulen. On vain Yksi Kokija, siis Tietoisuus, joka ilmenee kaikkena, monina olentoina, kasveina, puina jne.

Kun tämä Yksi Tietoisuus "pukeutuu" väliaikaisesti vaikkapa ihmisolennon kehoon, siinä mukana syntyy myös mieli tälle keholle, toki muutakin, ja tämä mieli on rajoittunut, tai aivot ehkä toimivat kuin suodatin, joka rajoittaa mieltä niin, ettei se kykene tajuamaan olevansa vain Yksi Tietoisuus, vaan kuvittelee olevansa yksilö, ja että kaikki muutkin ovat yksilöitä. Ja kaikki, mitä se Tietoisuus ihmisolennon kautta kokee, tuntuu vain vahvistavan sitä, että Hän on yksilö, vaikka oikeasti ei ole.  Kerrottehan te viisaammat asian paremmin, sillä noin vain luulen olevan. Kiitos kaunis!

En ole ketään viisaampi, silti rohkenen vastata: Hyvin luulet, sillä asia on suunnilleen noin kun luulet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM,

kiitos että olet taas vastaillut täällä!

Kysysin olisiko sinulla neuvoa jokin harjoitus, joka auttaisi ymmärtämään, että kaikki on vain illuusiota?

Toinen kysymys, koskee sitä kun sanoit tämän ketjun alussa, että "Ei tuska, eikä nautinto, kumpikaan ei enää kosketa niin syvältä, koska näkee sen epätodellisuuden", että onko väärin, jos toivoo, että saisi kokea suurta autuutta heräämisen jälkeen? Eikö sydämen avautumiseen kuulu tuo autuuden tuntemus?

Eri

Heräämisen jälkeen ei jää yksilöllistä henkilöä kokemaan. Mikään ei voi kilpailla tai ole verrattavissa siihen autuuteen ja rauhaan joka nousee itsestään sinusta.

Elämäsi ei ehkä muutu ulkoisesti ollenkaan mutta sisäisesti näet kaiken läpi. Elät elämääsi normaalisti et vain samaistu havaittuun ja sinussa tietoisuutena ei ole enään kokijaa tai minuutta. Itket ja naurat olet spontaanieesti läsnä tässä ja nyt. Koet rakkautta joka nousee sinusta ja on jo kaikessa.

Sanat ja osoitukset ovat niin kömpelöitä kertomaan tästä rakkaudesta.

  Vaikka sanat ja osoitukset ovat kömpelöitä kertomaan tästä rakkaudesta, niin hyvin silti onnistuit sitä kuvaamaan. Kiitos.

Tämä ei ollut alkuperäisen kysymyksen esittäjän vastaus, muuten.

Miten voi kokea kaikkea tätä, jos ei kerran ole kokijaa?

Vierestä vastaan, mitä luulen. On vain Yksi Kokija, siis Tietoisuus, joka ilmenee kaikkena, monina olentoina, kasveina, puina jne.

Kun tämä Yksi Tietoisuus "pukeutuu" väliaikaisesti vaikkapa ihmisolennon kehoon, siinä mukana syntyy myös mieli tälle keholle, toki muutakin, ja tämä mieli on rajoittunut, tai aivot ehkä toimivat kuin suodatin, joka rajoittaa mieltä niin, ettei se kykene tajuamaan olevansa vain Yksi Tietoisuus, vaan kuvittelee olevansa yksilö, ja että kaikki muutkin ovat yksilöitä. Ja kaikki, mitä se Tietoisuus ihmisolennon kautta kokee, tuntuu vain vahvistavan sitä, että Hän on yksilö, vaikka oikeasti ei ole.  Kerrottehan te viisaammat asian paremmin, sillä noin vain luulen olevan. Kiitos kaunis!

En ole ketään viisaampi, silti rohkenen vastata: Hyvin luulet, sillä asia on suunnilleen noin kun luulet.

Kiitos, mukava tietää, että olen oivaltanut asian kai aika lähelle oikein. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM,

kiitos että olet taas vastaillut täällä!

Kysysin olisiko sinulla neuvoa jokin harjoitus, joka auttaisi ymmärtämään, että kaikki on vain illuusiota?

Toinen kysymys, koskee sitä kun sanoit tämän ketjun alussa, että "Ei tuska, eikä nautinto, kumpikaan ei enää kosketa niin syvältä, koska näkee sen epätodellisuuden", että onko väärin, jos toivoo, että saisi kokea suurta autuutta heräämisen jälkeen? Eikö sydämen avautumiseen kuulu tuo autuuden tuntemus?

Eri

Heräämisen jälkeen ei jää yksilöllistä henkilöä kokemaan. Mikään ei voi kilpailla tai ole verrattavissa siihen autuuteen ja rauhaan joka nousee itsestään sinusta.

Elämäsi ei ehkä muutu ulkoisesti ollenkaan mutta sisäisesti näet kaiken läpi. Elät elämääsi normaalisti et vain samaistu havaittuun ja sinussa tietoisuutena ei ole enään kokijaa tai minuutta. Itket ja naurat olet spontaanieesti läsnä tässä ja nyt. Koet rakkautta joka nousee sinusta ja on jo kaikessa.

Sanat ja osoitukset ovat niin kömpelöitä kertomaan tästä rakkaudesta.

  Vaikka sanat ja osoitukset ovat kömpelöitä kertomaan tästä rakkaudesta, niin hyvin silti onnistuit sitä kuvaamaan. Kiitos.

Tämä ei ollut alkuperäisen kysymyksen esittäjän vastaus, muuten.

Miten voi kokea kaikkea tätä, jos ei kerran ole kokijaa?

Vierestä vastaan, mitä luulen. On vain Yksi Kokija, siis Tietoisuus, joka ilmenee kaikkena, monina olentoina, kasveina, puina jne.

Kun tämä Yksi Tietoisuus "pukeutuu" väliaikaisesti vaikkapa ihmisolennon kehoon, siinä mukana syntyy myös mieli tälle keholle, toki muutakin, ja tämä mieli on rajoittunut, tai aivot ehkä toimivat kuin suodatin, joka rajoittaa mieltä niin, ettei se kykene tajuamaan olevansa vain Yksi Tietoisuus, vaan kuvittelee olevansa yksilö, ja että kaikki muutkin ovat yksilöitä. Ja kaikki, mitä se Tietoisuus ihmisolennon kautta kokee, tuntuu vain vahvistavan sitä, että Hän on yksilö, vaikka oikeasti ei ole.  Kerrottehan te viisaammat asian paremmin, sillä noin vain luulen olevan. Kiitos kaunis!

En ole ketään viisaampi, silti rohkenen vastata: Hyvin luulet, sillä asia on suunnilleen noin kun luulet.

Kiitos, mukava tietää, että olen oivaltanut asian kai aika lähelle oikein. :)

Sanoit, että mieli on rajoittunut.

Mitä meinaa mielelle tehdä, jotta se ei olisi enää rajoittunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM,

kiitos että olet taas vastaillut täällä!

Kysysin olisiko sinulla neuvoa jokin harjoitus, joka auttaisi ymmärtämään, että kaikki on vain illuusiota?

Toinen kysymys, koskee sitä kun sanoit tämän ketjun alussa, että "Ei tuska, eikä nautinto, kumpikaan ei enää kosketa niin syvältä, koska näkee sen epätodellisuuden", että onko väärin, jos toivoo, että saisi kokea suurta autuutta heräämisen jälkeen? Eikö sydämen avautumiseen kuulu tuo autuuden tuntemus?

Eri

Heräämisen jälkeen ei jää yksilöllistä henkilöä kokemaan. Mikään ei voi kilpailla tai ole verrattavissa siihen autuuteen ja rauhaan joka nousee itsestään sinusta.

Elämäsi ei ehkä muutu ulkoisesti ollenkaan mutta sisäisesti näet kaiken läpi. Elät elämääsi normaalisti et vain samaistu havaittuun ja sinussa tietoisuutena ei ole enään kokijaa tai minuutta. Itket ja naurat olet spontaanieesti läsnä tässä ja nyt. Koet rakkautta joka nousee sinusta ja on jo kaikessa.

Sanat ja osoitukset ovat niin kömpelöitä kertomaan tästä rakkaudesta.

  Vaikka sanat ja osoitukset ovat kömpelöitä kertomaan tästä rakkaudesta, niin hyvin silti onnistuit sitä kuvaamaan. Kiitos.

Tämä ei ollut alkuperäisen kysymyksen esittäjän vastaus, muuten.

Miten voi kokea kaikkea tätä, jos ei kerran ole kokijaa?

Vierestä vastaan, mitä luulen. On vain Yksi Kokija, siis Tietoisuus, joka ilmenee kaikkena, monina olentoina, kasveina, puina jne.

Kun tämä Yksi Tietoisuus "pukeutuu" väliaikaisesti vaikkapa ihmisolennon kehoon, siinä mukana syntyy myös mieli tälle keholle, toki muutakin, ja tämä mieli on rajoittunut, tai aivot ehkä toimivat kuin suodatin, joka rajoittaa mieltä niin, ettei se kykene tajuamaan olevansa vain Yksi Tietoisuus, vaan kuvittelee olevansa yksilö, ja että kaikki muutkin ovat yksilöitä. Ja kaikki, mitä se Tietoisuus ihmisolennon kautta kokee, tuntuu vain vahvistavan sitä, että Hän on yksilö, vaikka oikeasti ei ole.  Kerrottehan te viisaammat asian paremmin, sillä noin vain luulen olevan. Kiitos kaunis!

En ole ketään viisaampi, silti rohkenen vastata: Hyvin luulet, sillä asia on suunnilleen noin kun luulet.

Kiitos, mukava tietää, että olen oivaltanut asian kai aika lähelle oikein. :)

Sanoit, että mieli on rajoittunut.

Mitä meinaa mielelle tehdä, jotta se ei olisi enää rajoittunut?

Olen eri mutta sopinee, että vastaan. Valaistuminen on se lääke. Valaistumalla mielen rajoittuneisuus vähenee aikas paljon. Ei ole yhtä keinoa valaistua. Nisargadatta sanoi, että se - valaistumiseen pyrkiminen - pitää ottaa tosissaan, siihen pitää pyrkiä siis ihan satasella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin mielestä karmaa on, joidenkin mielestä ei.

Joidenkin mielestä enkelit auttavat aina, kun heitä pyytää apuun, joidenkin mielestä ei.

Joidenkin mielestä Jumala on rakkaus, joidenkin mielestä ei.

Joidenkin mielestä henkioppaat ovat yhdessä sielun kanssa suunitelleet kyseisen sielun tulevan elämän haasteet ja joskus jopa varoitelleet sielua ottamasta liikaa haasteita, mutta jos sielu on kuitenkin valinnut  liian haasteellisen elämän, niin yllätys yllätys, armoa ei tule eikä haasteita voi perua, kun on tähän fyysiseen kehoon ehtinyt syntyä, eli sen tolvanan sielun olisi pitänyt silloin kehottomana sielun tasolla ollessaan itse  ymmärtää, että kyllä tuo elämänsuunnitelma on aivan liian raskas kantaa.

Onko se rakkaudellista ja armollista toimintaa enkeleiltä ja henkioppailta ym. "auttajilta", että jos sieluraukka on valinnut väärin, niin häntä ei maanpäällä auteta? No ei ole rakkaudellista, ei empaattista ei auttavaista, ei mitään hyvää eikä kaunista.

Kuka siellä on se kylmä, kova empatiakyvytön päättäjä, joka ei voi antaa armoa ja siirtää kehollistuneen sielun, eli ihmisen kärsimyksistä osaa vaikka seuraavaan kehollistumaan???

Ei loputon vuosikymmeniä kestävä kärsimys jalosta ketään.

Ykseydessä ei ole nautintoa eikä kärsimystä, kaikki vain On.

  Vastasit, mutta et kysymykseen.

Turha keskittyä asioihin, jotka ovat illusorisia.

Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan koe näin. Tällainen vastaus harvemmin vie ketään eteenpäin, varsinkaan matkan alkutaipaleella. Ymmärrys tuskin tulee hokemalla "tämä ei ole totta, tämä ei ole totta". Kärsimys ja nautinto kuuluvat ihmiselämään tavalla tai toisella niin kauan kuin olemme täällä. Itsensä oivaltamisen kautta näiden merkitys varmasti katoaa kokonaan tai vähenee huomattavasti, mutta elämä jatkuu silti. Se, että joku toinen kehottaa sinua lopettamaan elämisen ei varmaan monellakaan johda heräämiseen. Ehkä vähän käytännönläheisemmät neuvos olisivat hyödyllisempiä. Parhaat neuvot mitä itse olen saanut ovat olleet todella simppeleitä toimintaohjeita mihin keskittyä, kun tulee joku hankala tilanne. Näin näistä vaikeuksita on tullut kultaakin kalliimpia opetuksia.

Alkuperäiseen kysymykseen en osaa oikeen vastata muuta kuin, että vaikka kärsimys täällä ollessa voi tuntua aivan sietämättömältä ja epäreilulta, se menee kuitenkin ohi. Viimeistään kun tämä elämä päättyy. Ehkä siitä opiksi ottaneena voi todeta, että ehkä vähän helpompia haasteita seuraavalle kierrokselle. Ehkä tuolla toisella puolella on vaan vaikea arvioida kuinka hurja kokemus todella onkaan, kun suunnitelmaa laatiessa tiedät kuitenkin, että mitään vaaraa ei oikeasti ole. Ehkä me täällä nyt kovia kokevat sielut olemme vähän hurjapäitä ja extreme urheilijoita. Olen kyllä itse kokenut saavani apua ja armoa. Tämä on omasta mielestäni tapahtunut antautumisen ja luopumisen kautta. Ei se aina helppoa ole, mutta harjoitellaan harjoitellaan. 

Kiitos, kirjoitit ymmärtäväisesti. Ja onneksi olet saanut apua ja armoa. Ihana tietää.

Luuletko, että se, saako joku ihmiseksi inkarnoitunut sielu elämänsä aikana apua/armoa, on jotenkin kyseisen ihmisen sielunsuunnitelmaan etukäteen "kirjattu"?

Ihmetyttää, kun moni saa apua, mutta moni ei. On jopa ihmeellisiä kertomuksia hypnooseissa selvinneistä asioista, esim. humanderit olisivat auttaneet joitakin ihmisiä paranemaan - mm. Dolores Cannon kertoo niistä kirjoissaan, mutta myös monet muut. Ovatko kaikki väärässä?

Minullekin on eräs selvänäkijä kertonut, että olisin vielä paljon huonommassa kunnossa, jollen olisi saanut apua humandereilta. Onko sekin vain hänen kuvitteluaan...

Tänäänkin jokainen askel fyysistä tuskaa - vähän henkistäkin. Kahta kertaa (lääkäri ja fyssari) lukuunottamatta olen ollut kotona jo monta kuukautta seinien sisällä ja rukoillut apua välillä itkien, välillä raivoten ja usein suuresti ihmetellen, että miksi joidenkin ihmisten (minunkin) koko elämä on ollut fyysisten kipujen kanssa taistelua. Mikä ihmeen tarkoitus tällä voi olla. Ei tämä todellakaan jalosta. Ja mistä saa voimia jatkaa.

Se on ainoastaan sinusta kiinni, jalostaako vai ei.

Kärsimys, tuska, suru, henkilökohtaisesti koettuna jalostaa sinua ymmärtämään näitä asioita kanssakulkiota kohtaan, niin, että eivät ole sinulle teoriaa.

Ilman käytännön kokemusta jostakin asiasta, syvempi ymmärrys jää uupumaan.

Olet täysin oikeassa. Vasta koettuaan omakohtaisesti jonkin asian, voi ymmärtää sitä sydämellä, sitä ennen pelkästään järjellä.

Toisessa tiedostat, miltä asia teoriassa saattaisi tuntua, toisessa pystyt eläytymään siihen koko sielullasi ja ruumiillasi. Ero on aivan valtaisa.

Siksi kovia kokenut ihminen yleensä ymmärtääkin niin paljon myös toisten ihmisten tuskaa ja jos ei vielä silloinkaan ymmärrä, silloin hän ei todella ole paljoakaan oppinut.

Kärsimys onkin tässä mielessä hyvin arvokasta elämänkokemusta.

Kärsimyksellä on myös tapana ohjata ihmistä maallisista ja pinnallisemmista asioista syvällisempään ja henkisempään suuntaan. Harva jaksaa kovia koettuaan enää samalla tavoin innostua uudesta autosta, some päivityksistä tai urakehityksestä, sen sijaan yhteys Jumalaan tai ainakin johonkin ylimaalliseen alkaa monia puhutella enemmän.

Kuunnelkaapa, mitä eräs Seneca nuorempi tuumaa aiheesta:

"Elämän vastoinkäymisissä on kyse vain siitä, että Jumala on nähnyt meidät ansiokkaiksi koetellakseen meissä, kuinka paljon inhimillinen luonto jaksaa kestää

Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä näkemys. Kenties, kenties, ojanpohjia pitkin kulkeva ryysyläinen, sängynpohjalla vuosikausia makaava masentunut ja kovimpia fyysisiä kipuja kärsivä sairas ovatkin tämän maailman todellisia kuninkaita.

Kerrassaan upeeta tekstiä.

Kyyneleet alkoivat virrata kun luin tuon tarinan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lukea yhtään mitään.

Täytämmekö sisäistä tyhjyyttä, sillä mitä muut ovat sanoneet?

Hyvä kysymys. Itselläni tarve lukemiseen on syntynyt siitä, että olen halunnut tietää totuuden "Jumalasta"/"Tietoisuudesta" ja oikeastaan vähän kaikesta, mikä liittyy ihmisyyteen, sieluihin jne.

Kun ei vuosikymmenien meditaatio ole tuonut riittävästi tietoa ja tunnetta siitä, miten asiat ovat, on ollu pakko turvautua kirjoihin, heidän teksteihinsä, jotka ovat jotain löytäneet. Sitten olen voinut "päättää", onko kirjan tekstit minulle totta vai ei jne...

Pakko kysyä, että saitko meditoidessa mitään hienoja kokemuksia? Tai kauheita kokemuksia?

Ensimmäisen noin 15 vuoden aikana sain meditaatioissa tosi hienoja kokemuksia ihan valtavasti. Oli värejä, olentoja, ihania maisemia, kukkia, joiden värit olivat aivan uskomattoman kauniita ja näytti, kuin valo olisi säteillyt niistä. Oli myös tapahtumia ja saatoin lennellä avaruudessa, jossa katselin tietenkin myös maaplaneettaamme tai sitten lentelin joidenkin maiden yläpuolella ja katselin maisemia. Joskus löysin itseni jonkun kotoa, vähän asukkaiden yläpuolelta. Olin paikalla maan ajassa ehkä muutamia minuutteja ja lähdin sitten pois, kun ei tuntunut reilulta olla siellä heidän tietämättään. Kävin usein myös luvan kanssa joidenkin ihmisten luona, myös sellaisten, joita en ollut nähnyt koskaan livenä enkä kuvissa. Kerroin heille myöhemmin, miltä he näyttivät, miltä heidän kotinsa näytti, ja mitä he olivat tehneet ja he myönsivät, että olin havainnut asiat siten kuin ne oikeasti olivat. :)

Kyselin kerran eräältä selvänäkijältä -  jolla oli ollut näkemisen lahja ihan lapsesta asti - että miten ihmeessä voin lennellä tuolla tavoin ja nähdä niin tarkasti kaiken ja pystyn jopa zoomaamaan katsettani todella lähelle. Hän kertoi, että minulla on taito irrottaa osa tietoisuudestani, joka lähtee sitten "lentelemään" vaikka minne.

Sitten jostain syystä näyt meditaatioiden aikana alkoivat vähentyä ja viimeisen noin 10 vuoden aikana olen nähnyt meditaatioissa enää vain sellaista värien tanssia. Olen saanut joskus myös viestejä "suoratietona" itselleni tai toisille ihmisille. Joskus kaipaan niitä lentelyjä, mutta aikansa kutakin. :)

En ole koskaan kokenut mitään pelottavaa meditaatioissa. Joskus on tuntunut, kuin joku koskettaisi minua vaikka hiuksiin tai kasvoihin tai on tullut lämmin olo vaikka rintakehään. Nekin ovat olleet ihan myönteisiä kokemuksia. <3

Millaisia kokemuksia sinulla on meditaatiosta?

Oletko lukenut Tapio Kaitaharjun kirjaa. Rajan tuntumasta.

Siinä on juttuja samoista kokemuksista kuin on sinulla on?

En ole lukenut. Minulla on hyllyssä Tapion kirja, jonka nimi on Yhteytemme elämän energioihin. Pitääpä etsiä tuo Rajan tuntumasta -kirja. Kiva,kun kerroit, Kiitos. :)

Joko olet lukenut ko T.K kirjan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lukea yhtään mitään.

Täytämmekö sisäistä tyhjyyttä, sillä mitä muut ovat sanoneet?

Hyvä kysymys. Itselläni tarve lukemiseen on syntynyt siitä, että olen halunnut tietää totuuden "Jumalasta"/"Tietoisuudesta" ja oikeastaan vähän kaikesta, mikä liittyy ihmisyyteen, sieluihin jne.

Kun ei vuosikymmenien meditaatio ole tuonut riittävästi tietoa ja tunnetta siitä, miten asiat ovat, on ollu pakko turvautua kirjoihin, heidän teksteihinsä, jotka ovat jotain löytäneet. Sitten olen voinut "päättää", onko kirjan tekstit minulle totta vai ei jne...

Pakko kysyä, että saitko meditoidessa mitään hienoja kokemuksia? Tai kauheita kokemuksia?

Ensimmäisen noin 15 vuoden aikana sain meditaatioissa tosi hienoja kokemuksia ihan valtavasti. Oli värejä, olentoja, ihania maisemia, kukkia, joiden värit olivat aivan uskomattoman kauniita ja näytti, kuin valo olisi säteillyt niistä. Oli myös tapahtumia ja saatoin lennellä avaruudessa, jossa katselin tietenkin myös maaplaneettaamme tai sitten lentelin joidenkin maiden yläpuolella ja katselin maisemia. Joskus löysin itseni jonkun kotoa, vähän asukkaiden yläpuolelta. Olin paikalla maan ajassa ehkä muutamia minuutteja ja lähdin sitten pois, kun ei tuntunut reilulta olla siellä heidän tietämättään. Kävin usein myös luvan kanssa joidenkin ihmisten luona, myös sellaisten, joita en ollut nähnyt koskaan livenä enkä kuvissa. Kerroin heille myöhemmin, miltä he näyttivät, miltä heidän kotinsa näytti, ja mitä he olivat tehneet ja he myönsivät, että olin havainnut asiat siten kuin ne oikeasti olivat. :)

Kyselin kerran eräältä selvänäkijältä -  jolla oli ollut näkemisen lahja ihan lapsesta asti - että miten ihmeessä voin lennellä tuolla tavoin ja nähdä niin tarkasti kaiken ja pystyn jopa zoomaamaan katsettani todella lähelle. Hän kertoi, että minulla on taito irrottaa osa tietoisuudestani, joka lähtee sitten "lentelemään" vaikka minne.

Sitten jostain syystä näyt meditaatioiden aikana alkoivat vähentyä ja viimeisen noin 10 vuoden aikana olen nähnyt meditaatioissa enää vain sellaista värien tanssia. Olen saanut joskus myös viestejä "suoratietona" itselleni tai toisille ihmisille. Joskus kaipaan niitä lentelyjä, mutta aikansa kutakin. :)

En ole koskaan kokenut mitään pelottavaa meditaatioissa. Joskus on tuntunut, kuin joku koskettaisi minua vaikka hiuksiin tai kasvoihin tai on tullut lämmin olo vaikka rintakehään. Nekin ovat olleet ihan myönteisiä kokemuksia. <3

Millaisia kokemuksia sinulla on meditaatiosta?

Oletko lukenut Tapio Kaitaharjun kirjaa. Rajan tuntumasta.

Siinä on juttuja samoista kokemuksista kuin on sinulla on?

En ole lukenut. Minulla on hyllyssä Tapion kirja, jonka nimi on Yhteytemme elämän energioihin. Pitääpä etsiä tuo Rajan tuntumasta -kirja. Kiva,kun kerroit, Kiitos. :)

Joko olet lukenut ko T.K kirjan?

Kiitos kysymästä. En löytänyt sitä. Aloin lukemaan toista hänen kirjaansa, mutta jätin sen kesken. Hänellä oli tapana kertoa negatiivisista asioista, esim. kuinka jotkut kylmät korkeavärähteiset olennot tekivät reikiä hänen selkäänsä ja imivät hänen elinvoimaansa, kuten jonkun hänen tuttavansakin (Marjan). Olipa totta tai ei, niin mieluummin olen noita juttuja lukematta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lukea yhtään mitään.

Täytämmekö sisäistä tyhjyyttä, sillä mitä muut ovat sanoneet?

Hyvä kysymys. Itselläni tarve lukemiseen on syntynyt siitä, että olen halunnut tietää totuuden "Jumalasta"/"Tietoisuudesta" ja oikeastaan vähän kaikesta, mikä liittyy ihmisyyteen, sieluihin jne.

Kun ei vuosikymmenien meditaatio ole tuonut riittävästi tietoa ja tunnetta siitä, miten asiat ovat, on ollu pakko turvautua kirjoihin, heidän teksteihinsä, jotka ovat jotain löytäneet. Sitten olen voinut "päättää", onko kirjan tekstit minulle totta vai ei jne...

Pakko kysyä, että saitko meditoidessa mitään hienoja kokemuksia? Tai kauheita kokemuksia?

Ensimmäisen noin 15 vuoden aikana sain meditaatioissa tosi hienoja kokemuksia ihan valtavasti. Oli värejä, olentoja, ihania maisemia, kukkia, joiden värit olivat aivan uskomattoman kauniita ja näytti, kuin valo olisi säteillyt niistä. Oli myös tapahtumia ja saatoin lennellä avaruudessa, jossa katselin tietenkin myös maaplaneettaamme tai sitten lentelin joidenkin maiden yläpuolella ja katselin maisemia. Joskus löysin itseni jonkun kotoa, vähän asukkaiden yläpuolelta. Olin paikalla maan ajassa ehkä muutamia minuutteja ja lähdin sitten pois, kun ei tuntunut reilulta olla siellä heidän tietämättään. Kävin usein myös luvan kanssa joidenkin ihmisten luona, myös sellaisten, joita en ollut nähnyt koskaan livenä enkä kuvissa. Kerroin heille myöhemmin, miltä he näyttivät, miltä heidän kotinsa näytti, ja mitä he olivat tehneet ja he myönsivät, että olin havainnut asiat siten kuin ne oikeasti olivat. :)

Kyselin kerran eräältä selvänäkijältä -  jolla oli ollut näkemisen lahja ihan lapsesta asti - että miten ihmeessä voin lennellä tuolla tavoin ja nähdä niin tarkasti kaiken ja pystyn jopa zoomaamaan katsettani todella lähelle. Hän kertoi, että minulla on taito irrottaa osa tietoisuudestani, joka lähtee sitten "lentelemään" vaikka minne.

Sitten jostain syystä näyt meditaatioiden aikana alkoivat vähentyä ja viimeisen noin 10 vuoden aikana olen nähnyt meditaatioissa enää vain sellaista värien tanssia. Olen saanut joskus myös viestejä "suoratietona" itselleni tai toisille ihmisille. Joskus kaipaan niitä lentelyjä, mutta aikansa kutakin. :)

En ole koskaan kokenut mitään pelottavaa meditaatioissa. Joskus on tuntunut, kuin joku koskettaisi minua vaikka hiuksiin tai kasvoihin tai on tullut lämmin olo vaikka rintakehään. Nekin ovat olleet ihan myönteisiä kokemuksia. <3

Millaisia kokemuksia sinulla on meditaatiosta?

Oletko lukenut Tapio Kaitaharjun kirjaa. Rajan tuntumasta.

Siinä on juttuja samoista kokemuksista kuin on sinulla on?

En ole lukenut. Minulla on hyllyssä Tapion kirja, jonka nimi on Yhteytemme elämän energioihin. Pitääpä etsiä tuo Rajan tuntumasta -kirja. Kiva,kun kerroit, Kiitos. :)

Joko olet lukenut ko T.K kirjan?

Kiitos kysymästä. En löytänyt sitä. Aloin lukemaan toista hänen kirjaansa, mutta jätin sen kesken. Hänellä oli tapana kertoa negatiivisista asioista, esim. kuinka jotkut kylmät korkeavärähteiset olennot tekivät reikiä hänen selkäänsä ja imivät hänen elinvoimaansa, kuten jonkun hänen tuttavansakin (Marjan). Olipa totta tai ei, niin mieluummin olen noita juttuja lukematta.

Mikä on kirjan nimi jonka nyt luit?

Näkijän päiväkirjasta. Ostin sen edullisesti meedio-ystävältäni, joka oli myös vähän yllättynyt kirjan tekstistä eikä voinut kaikkea uskoa, mutta tulimme siihen tulokseen, ettemme voi tietää kunkin yksilön kokemuksista, ovatko ne totta vai mielikuvitusta. Varmaan kirjan sanoma on joillekin herkille ihmisille jopa pelottavaa luettavaa. Oletko sinä lukenut kyseistä kirjaa, ja jos olet, niin mitä olet siitä mieltä?

Tapiohan näki keijuja, menninkäisiä ym. olentoja. Onko kukaan teistä nähnyt keijuja ja peikkoja yms.?

Vierailija kirjoitti:

Tapiohan näki keijuja, menninkäisiä ym. olentoja. Onko kukaan teistä nähnyt keijuja ja peikkoja yms.?

Kiinnostaisi tietää, onko Mystikko nähnyt keijuja ja peikkoja. :)

Vierailija kirjoitti:

"Oletko sinä lukenut kyseistä kirjaa, ja jos olet, niin mitä olet siitä mieltä?"

Olen ja täytyy myöntää rehellisesti. että pettymys ja järkytys oli suuri. Aivan kun joku muu olisi kirjan kirjoittanut., eikä hän itse. Koen, että jotakin hämärää tuossa tapaksessa on.

Aivan erilainen kun hänen muut kirjat,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Oletko sinä lukenut kyseistä kirjaa, ja jos olet, niin mitä olet siitä mieltä?"

Olen ja täytyy myöntää rehellisesti. että pettymys ja järkytys oli suuri. Aivan kun joku muu olisi kirjan kirjoittanut., eikä hän itse. Koen, että jotakin hämärää tuossa tapaksessa on.

Aivan erilainen kun hänen muut kirjat,

Kiitos, jotenkin hyvä tietää, että sinäkin olet samaa mieltä, että oli"outo/hämärä" kirja. Mielestäni tuota kirjaa ei olisi kannattanut koskaan julkaista. Sitä kirjaa, jonka nimi on Muistelmani, en ole lukenut. Sekin on julkaistu hänen kuolemansa jälkeen, ja kertoo hänen elämästään nuoruudesta alkaen. Toivottavasti sen on parempi kirja, vaikka en sitä taida kuitenkaan lukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Oletko sinä lukenut kyseistä kirjaa, ja jos olet, niin mitä olet siitä mieltä?"

Olen ja täytyy myöntää rehellisesti. että pettymys ja järkytys oli suuri. Aivan kun joku muu olisi kirjan kirjoittanut., eikä hän itse. Koen, että jotakin hämärää tuossa tapaksessa on.

Aivan erilainen kun hänen muut kirjat,

Kiitos, jotenkin hyvä tietää, että sinäkin olet samaa mieltä, että oli"outo/hämärä" kirja. Mielestäni tuota kirjaa ei olisi kannattanut koskaan julkaista. Sitä kirjaa, jonka nimi on Muistelmani, en ole lukenut. Sekin on julkaistu hänen kuolemansa jälkeen, ja kertoo hänen elämästään nuoruudesta alkaen. Toivottavasti sen on parempi kirja, vaikka en sitä taida kuitenkaan lukea.

Ok. Olen samaa mieltä, että olisi ollut parempi jättää julkaisematta kirjaa.

En ole vielä muistelmani kirjaa lukenut mutta aion sen kyllä lukea.

Olen T.K aikanaan tavannut ja jutellut hänen kanssansa.

Ei mitään negatiivistä sanottavaa ole hänestä, päinvastoin.

https://web.archive.org/web/20200521061250/http://robert-adams.info/199…

Tässä on joku kirjoittanut vähän, mutta asiaa.

Ihan tavallinen tallaaja

 

4298/6378 |

klo 9:40 | 19.9.2022

Kaiken henkisen kilvoittelun, harjoittelun tarkoitus on perimmäisesti se että mieli/ego lopulta sulaa, kuolee pois puhtaaseen tietoisuuteen, sydämeen.

Ulkoisten harjoitusten kuten rukouksen, paaston, mantrojen, hengityksen säätelyn, meditoimisen sekä muiden objektiivisen toimintojen jossa on toimija eli subjekti/minä sekä toiminto sekä kohde eli objekti tarkoitus on puhdistaa mieli sekä hiljentää sitä tarpeeksi jotta sisäisen harjoituksen voi aloittaa ilman että mieli halujen tähden tai muutoin harhailee ajattelemaan ulkoisia asioita jolloin pystyt pitämään mielen suunnattuna syvimpään sisimpään ilman häiriötä ilman ajatusta. Kun sisäistä harjoitusta mielen pitämistä sydämessä, puhtaassa nonduolistisessa tietoisuudessa on harjoitettu "jonkin aikaa" alkaa mieli hiljalleen lepäämään ilman että on tarvetta itse toiminnoille vaan mielestä tulee hiljainen ja se on luonnostaan sydämessä. Kun on harjoitettu ja saavutettu mielen luonnollinen hiljaisuus alkaa mieli yhä vajota syvemmälle sydämeen kunnes se joku päivä sulaa pois kokonaan.

Hiljaisuus on korkeimpia henkisiä harjoituksia mitä on.

Teoria tietoisuuden luonteesta on myös tärkeää mutta liiallinen lukeminen ja tiedon hankinta lopulta vain ruokkii mieltä ja vahvistaa yksilöllistä identiteettiä.

Lopulta jokaisen on opittava pois kaikesta mitä on oppinut.

Sillä puhdastietoisuus, I am ei ole jotain mitä me tiedämme objektiivisesti vaan jotain mitä me jo olemme.

Tarkoituksena on poistaa vain se mitä me emme ole sillä se mitä me olemme se jo olemme.

Hiljaisuus on meidän kaikkien yhteinen kieli ja ainostaan hiljaisuus kykenee kertomaan mitä on koko totuus.

Kaikki arvonimet ja tittelin kyseisille "sielulle" ovat antaneet heidän seuraajat mutta itse sellainen vapautunut sielu ei tunne tai tiedä moisia titteleitä.

Niin kauan kuin olemme tietoisia yhtään mistään itsessämme voidaan se myös kyseenalaistaa kunnes se mikä meissä on täysin itsenäinen on niinkuin se on.

Niinpä sanonta

I am that I am.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on joku kirjoittanut vähän, mutta asiaa.

Ihan tavallinen tallaaja

 

4298/6378 |

klo 9:40 | 19.9.2022

Kaiken henkisen kilvoittelun, harjoittelun tarkoitus on perimmäisesti se että mieli/ego lopulta sulaa, kuolee pois puhtaaseen tietoisuuteen, sydämeen.

Ulkoisten harjoitusten kuten rukouksen, paaston, mantrojen, hengityksen säätelyn, meditoimisen sekä muiden objektiivisen toimintojen jossa on toimija eli subjekti/minä sekä toiminto sekä kohde eli objekti tarkoitus on puhdistaa mieli sekä hiljentää sitä tarpeeksi jotta sisäisen harjoituksen voi aloittaa ilman että mieli halujen tähden tai muutoin harhailee ajattelemaan ulkoisia asioita jolloin pystyt pitämään mielen suunnattuna syvimpään sisimpään ilman häiriötä ilman ajatusta. Kun sisäistä harjoitusta mielen pitämistä sydämessä, puhtaassa nonduolistisessa tietoisuudessa on harjoitettu "jonkin aikaa" alkaa mieli hiljalleen lepäämään ilman että on tarvetta itse toiminnoille vaan mielestä tulee hiljainen ja se on luonnostaan sydämessä. Kun on harjoitettu ja saavutettu mielen luonnollinen hiljaisuus alkaa mieli yhä vajota syvemmälle sydämeen kunnes se joku päivä sulaa pois kokonaan.

Hiljaisuus on korkeimpia henkisiä harjoituksia mitä on.

Teoria tietoisuuden luonteesta on myös tärkeää mutta liiallinen lukeminen ja tiedon hankinta lopulta vain ruokkii mieltä ja vahvistaa yksilöllistä identiteettiä.

Lopulta jokaisen on opittava pois kaikesta mitä on oppinut.

Sillä puhdastietoisuus, I am ei ole jotain mitä me tiedämme objektiivisesti vaan jotain mitä me jo olemme.

Tarkoituksena on poistaa vain se mitä me emme ole sillä se mitä me olemme se jo olemme.

Hiljaisuus on meidän kaikkien yhteinen kieli ja ainostaan hiljaisuus kykenee kertomaan mitä on koko totuus.

Kaikki arvonimet ja tittelin kyseisille "sielulle" ovat antaneet heidän seuraajat mutta itse sellainen vapautunut sielu ei tunne tai tiedä moisia titteleitä.

Niin kauan kuin olemme tietoisia yhtään mistään itsessämme voidaan se myös kyseenalaistaa kunnes se mikä meissä on täysin itsenäinen on niinkuin se on.

Niinpä sanonta

I am that I am.

Tuossa kirjoituksessa mainitaan sulaminen.

On tosi outoa ja toisaalta jännittävää tuntea tuo sulamisen tunne.

Välillä sulamisen tunne tuntuu pään sisällä, välillä koko rintarangan alueella ja välillä koko kehon alueella.

En osaa, enkä tiedä sanoa mistä siitä on kysymys.

Onko kellään muulla ollut tälläistä kokemusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on joku kirjoittanut vähän, mutta asiaa.

Ihan tavallinen tallaaja

 

4298/6378 |

klo 9:40 | 19.9.2022

Kaiken henkisen kilvoittelun, harjoittelun tarkoitus on perimmäisesti se että mieli/ego lopulta sulaa, kuolee pois puhtaaseen tietoisuuteen, sydämeen.

Ulkoisten harjoitusten kuten rukouksen, paaston, mantrojen, hengityksen säätelyn, meditoimisen sekä muiden objektiivisen toimintojen jossa on toimija eli subjekti/minä sekä toiminto sekä kohde eli objekti tarkoitus on puhdistaa mieli sekä hiljentää sitä tarpeeksi jotta sisäisen harjoituksen voi aloittaa ilman että mieli halujen tähden tai muutoin harhailee ajattelemaan ulkoisia asioita jolloin pystyt pitämään mielen suunnattuna syvimpään sisimpään ilman häiriötä ilman ajatusta. Kun sisäistä harjoitusta mielen pitämistä sydämessä, puhtaassa nonduolistisessa tietoisuudessa on harjoitettu "jonkin aikaa" alkaa mieli hiljalleen lepäämään ilman että on tarvetta itse toiminnoille vaan mielestä tulee hiljainen ja se on luonnostaan sydämessä. Kun on harjoitettu ja saavutettu mielen luonnollinen hiljaisuus alkaa mieli yhä vajota syvemmälle sydämeen kunnes se joku päivä sulaa pois kokonaan.

Hiljaisuus on korkeimpia henkisiä harjoituksia mitä on.

Teoria tietoisuuden luonteesta on myös tärkeää mutta liiallinen lukeminen ja tiedon hankinta lopulta vain ruokkii mieltä ja vahvistaa yksilöllistä identiteettiä.

Lopulta jokaisen on opittava pois kaikesta mitä on oppinut.

Sillä puhdastietoisuus, I am ei ole jotain mitä me tiedämme objektiivisesti vaan jotain mitä me jo olemme.

Tarkoituksena on poistaa vain se mitä me emme ole sillä se mitä me olemme se jo olemme.

Hiljaisuus on meidän kaikkien yhteinen kieli ja ainostaan hiljaisuus kykenee kertomaan mitä on koko totuus.

Kaikki arvonimet ja tittelin kyseisille "sielulle" ovat antaneet heidän seuraajat mutta itse sellainen vapautunut sielu ei tunne tai tiedä moisia titteleitä.

Niin kauan kuin olemme tietoisia yhtään mistään itsessämme voidaan se myös kyseenalaistaa kunnes se mikä meissä on täysin itsenäinen on niinkuin se on.

Niinpä sanonta

I am that I am.

Tuossa kirjoituksessa mainitaan sulaminen.

On tosi outoa ja toisaalta jännittävää tuntea tuo sulamisen tunne.

Välillä sulamisen tunne tuntuu pään sisällä, välillä koko rintarangan alueella ja välillä koko kehon alueella.

En osaa, enkä tiedä sanoa mistä siitä on kysymys.

Onko kellään muulla ollut tälläistä kokemusta?

Olisiko kyse erilaisesta sulamisesta sinun kohdallasi, mitä tuossa tekstissä tarkoitetaan...

Onko kyse fyysisistä tuntemuksista, vai mikä sinussa sulaa pois? Sulaako sinusta pois kaikki, mitä et oikeasti ole, eli kaikki se, mitä olet luullut olevasi?981

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on joku kirjoittanut vähän, mutta asiaa.

Ihan tavallinen tallaaja

 

4298/6378 |

klo 9:40 | 19.9.2022

Kaiken henkisen kilvoittelun, harjoittelun tarkoitus on perimmäisesti se että mieli/ego lopulta sulaa, kuolee pois puhtaaseen tietoisuuteen, sydämeen.

Ulkoisten harjoitusten kuten rukouksen, paaston, mantrojen, hengityksen säätelyn, meditoimisen sekä muiden objektiivisen toimintojen jossa on toimija eli subjekti/minä sekä toiminto sekä kohde eli objekti tarkoitus on puhdistaa mieli sekä hiljentää sitä tarpeeksi jotta sisäisen harjoituksen voi aloittaa ilman että mieli halujen tähden tai muutoin harhailee ajattelemaan ulkoisia asioita jolloin pystyt pitämään mielen suunnattuna syvimpään sisimpään ilman häiriötä ilman ajatusta. Kun sisäistä harjoitusta mielen pitämistä sydämessä, puhtaassa nonduolistisessa tietoisuudessa on harjoitettu "jonkin aikaa" alkaa mieli hiljalleen lepäämään ilman että on tarvetta itse toiminnoille vaan mielestä tulee hiljainen ja se on luonnostaan sydämessä. Kun on harjoitettu ja saavutettu mielen luonnollinen hiljaisuus alkaa mieli yhä vajota syvemmälle sydämeen kunnes se joku päivä sulaa pois kokonaan.

Hiljaisuus on korkeimpia henkisiä harjoituksia mitä on.

Teoria tietoisuuden luonteesta on myös tärkeää mutta liiallinen lukeminen ja tiedon hankinta lopulta vain ruokkii mieltä ja vahvistaa yksilöllistä identiteettiä.

Lopulta jokaisen on opittava pois kaikesta mitä on oppinut.

Sillä puhdastietoisuus, I am ei ole jotain mitä me tiedämme objektiivisesti vaan jotain mitä me jo olemme.

Tarkoituksena on poistaa vain se mitä me emme ole sillä se mitä me olemme se jo olemme.

Hiljaisuus on meidän kaikkien yhteinen kieli ja ainostaan hiljaisuus kykenee kertomaan mitä on koko totuus.

Kaikki arvonimet ja tittelin kyseisille "sielulle" ovat antaneet heidän seuraajat mutta itse sellainen vapautunut sielu ei tunne tai tiedä moisia titteleitä.

Niin kauan kuin olemme tietoisia yhtään mistään itsessämme voidaan se myös kyseenalaistaa kunnes se mikä meissä on täysin itsenäinen on niinkuin se on.

Niinpä sanonta

I am that I am.

Tuossa kirjoituksessa mainitaan sulaminen.

On tosi outoa ja toisaalta jännittävää tuntea tuo sulamisen tunne.

Välillä sulamisen tunne tuntuu pään sisällä, välillä koko rintarangan alueella ja välillä koko kehon alueella.

En osaa, enkä tiedä sanoa mistä siitä on kysymys.

Onko kellään muulla ollut tälläistä kokemusta?

Olisiko kyse erilaisesta sulamisesta sinun kohdallasi, mitä tuossa tekstissä tarkoitetaan...

Onko kyse fyysisistä tuntemuksista, vai mikä sinussa sulaa pois? Sulaako sinusta pois kaikki, mitä et oikeasti ole, eli kaikki se, mitä olet luullut olevasi?981

En osaa tuohon kysymykseesi vastata.

Se on vaan niin outo juttu, eikä sitä oikeastaan osaa edes kuvata, se vaan tapahtuu, eikä sille voi mitään.