Mies matkustaa, kohtalotovereita?
Olen kurkkuani myöten täynnä miehen työmatkoja. Väsyttää tämä ympärivuorokautinen yksinolo pienen vauvan ja uhmaikäisen kanssa. Miehellä on nyt esim. helmi-maaliskuussa joka viikko vähintään 2 matkapäivää. Pahimpana viikkona oli 6 ja sitt oli yks 4 päiväinen viikko ja pari 3 päiväistä. Onks tämä edes paljon, vai valitanko turhasta? Me keskusteltiin ennen lapsien syntymää tästä matkustelusta ja mies lupasi tehdä kaikkensa, jotta voisi vähentää niitä (halusi niin paljon lapsia ja mä sanoin, että ei käy, jos hän on aina poissa). Hän vaihtoikin tehtävää esikoisen syntymän jälkeen, mutta nyt matkoja taas kerääntyy liikaa. Nyt olen jo niin väsähtänyt tähän, että silloin kun mies on kotona, valitan vaan siitä kun hän on niin paljon pois. Silloin kun työmatkoja ei ole mies hoitaa lapsia ja tekee kotitöitä todella kiitettävästi. Kaikki muut ei työhön liittyvät menot hän on jättänyt väliin. Olenko kohtuuton kun valitan kuitenkin? Pitäiskö mun kuitenkin, vaikka väsähtänyt olenkin, kannustaa miestä käymään välillä kavereiden kanssa jossain, ettei jossain vaiheessa alkaa tökkiä, vai onko mielestänne ok, että kaverit saa odottaa sitä aikaa kun matkoja ei noin paljon ole? Mites te muut joiden mies reissaa tai on muuten paljon poissa jaksatte arjen pyörityksen yksin? Olenko minä ainut valittaja?
Kommentit (5)
Mielestäni valitatte turhasta! Mieheni tekee (ja on aina tehnyt) reissuhommia eli on arkipäivät ja -yöt jossain ihan muualla kun kotona. Meillä on kaksi lasta. Mummilat ja muut sukulaiset asuvat 300 kilometrin päässä. Olen sitä mieltä, että jokainen luo oman henkisen hyvinvointinsa ihan itse, ei sitä kukaan toinen voi hänen puolestaan tehdä. Ei sitä elämässä voi tietää, mitä huomenna tapahtuu. Voi tulla ero tai leskeytyminen, mitä se elämä silloin mahtaisi olla. Mitenkähän yksinhuoltajat mahtaa mielestänne pärjätä? Ja juuri noiden työmatkojen takia ette varmaankaan joudu elämään jatkuvassa taloudellisessa ahdingossa, eikö niin? Pointtina siis, että aikuisen ihmisen on tultava toimeen muutama päivä yksinkin (siis lapsien kanssa, ei yksin) ja ymmärrettävä, että jonkun on pakko se leipäkin pöytään tuoda.
Terve!
jos sinulla on tunne, että asia vaivaa, olet liikaa yksin etkä jaksa, niin et tietenkään valita turhasta. Luota omiin tuntemuksiisi (nimim. tässä yritän itsekin opetella tuota taitoa). Jokaisella on oma varastonsa jaksamista ja kun raja tulee vastaan, niin se tulee, ihan sama mitä muut sanovat. Olen huomannut meillä, etten minä eikä mieskään niin kauhean mielelläni olla pitkiä aikoja yksin lasten kanssa. Se vaan käy väsyttäväksi toisinaan.
Joskus minulle ottaa tiukille olla päivä lasteni kanssa, kun mies on töissä ja tulee illalla ajoissa. Jos on joutunut yöllä valvomaan yms, on monia syitä, miksi aina ei jaksaisi.
Voiko kukaan tulla auttamaan sinua, kun mies on poissa?
tsemppiä!
Saa valittaa, jos siltä tuntuu! Meillä mies on onnistunut vähentämään työreissut ihan minimiin. Silti ne päivät tuntuu tosi pitkiltä, jolloin mies poissa ja yksin lapsen kanssa kotona. Tottumiskysymyshän se on ja vuosi sitten, kun mies oli lähes koko tammikuun poissa se miehen kotona oleminen tuntuikin alkuun paljon raskaammalta kuin poissaolo. Meillä toistaiseksi vielä vain yksi lapsi, mutta toinen on tulossa ja olenkin ajatellut hankkia ensi syksynä säännöllistä lastehoitoapua. Silloin itse saa säännöllisesti " vapaata" ja ei ole niin miehen menoista riippuvainen. Oletko miettinyt jotain lastenhoitoapua teidän tilanteeseen? Mulla on se ongelma, että kun olen kotona lapsen kanssa, niin se lähteminen on aina hankalaa ja hoitopaikan järjestäminen. Sen takia olen päättänyt järjestää säännöllisen hoidon esim. ilta/vko tai ip/vko, jolloin voin itse tehdä rauhassa omia juttuja ja mies saa kaupan päälle tyytyväisemmän vaimon :).
Meillä näin, mies on ollu tammikuun alusta töissä niin että hän tulee vain viikonlopuiksi kotiin ja tätä jatkuu toukokuulle asti. Kahden lapsen kanssa olen kotosalla.
Yhdessä tämä homma päätettiin ja jos mulla loppuu paukut yksinoloon, niin mies voi keskeyttää komennuksen.
Raskastahan tämä on ja välillä on päiviä kun ei jaksaisi. Mun mielestä jokaisella on oma " mittarinsa" jaksamisensa suhteen, eikä se ole turhasta valiittamista, jos tuntuu siltä että mitta on täynnä.
Onnekseni mulla on lähellä ystäviä ja sukulaisia, ketä voin tavata, niin saa aikuista seuraa itselle ja välillä pääsee pois näistä kotinurkista.
Raha oli meillä suurin syy tähän ratkasuun, jos mies ei olisi lähtenyt niin toinen vaihtoehto olisi ollut lomautus.
Hilunki
Nyt olen töissä ja lapsi hoidossa päivät ja silti miehen työmatkat on aina koko perheelle rankkoja. Meillä on niitä sentään paljon vähemmän kuin tuo mainitsemasi, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa joku 5-6 päivää, silloin tällöin 1-3 päivää. Kotona ollessa oli mielettömän tylsää ja raskasta aina kun mies oli matkoilla. Yritin aina värvätä isovanhempia tai kavereita meille tai muuten järjestää noiksi päiviksi ja illoiksi erityistä tekemistä. Voin kuvitella, että kahden lapsen kanssa jo pelkkä ruokaostosten teko voi olla hankalaa. Kyllä meidän kaveripiireissäkin huomaa, että pienten lasten isät tapailee nykyään paljon harvemmin kuin ennen. Ja huvittavaa kyllä niidenkin jutut taitaa pyöriä siellä lasten ympärillä. Eli ei kai ole kohtuutonta vaatia rajoittamaan muita menoja, jos on paljon matkoilla. Kyllä ne siellä matkoillakin saa viettää rauhallisia hotelli-iltoja ja ladata akkuja. Yleensä olemme sopineet, että miehen työmatkan jälkeen saan muutamia vapaailtoja korvauksena :)
Niin ja vielä olisin sanonut, että nykyään kohta 2-vuotiaamme on myös alkanut ihan eri lailla kaivata isää, jos tämä on pitemmällä matkalla. Saattaa käyttäytyä kovin takertuvasti tai olla jopa isälle kiukkuinen. Viimeksi meidän tyttö mm. kieltäytyi puhumasta isälle puhelimitse, kun oli muutaman päivän matkalla.