Mitä mieltä olette poliisikoirien käytöstä suojakilpinä?
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/420660-borje-koiran-kohtalo-vaiku…
Henkilökohtainen näkemykseni on, että poliisikoirien käyttäminen suojakilpinä on täysin moraalitonta. Mikäli tiedetään jonkun henkilön olevan aseistautunut tai omaavan puukon, on selvää ellei äärimmäisen todennäköistä, että henkilö loukkaa koiraakin tilaisuuden tullen. Jos on niin moraaliton ääliö, että kykenee tappamaan ihmisen niin kykenee luultavasti vahingoittamaan koiraakin. Kysyin itseasiassa mielipidettä eräältä eläinlääkäriltä ja hän sanoi, että onhan poliisikoirien käyttö tietynlaisissa tilanteissa hänenkin mielestään jossain määrin moraalitonta.
Ymmärrän, että poliisikoirien ainut funktio ei ole toimia suojakilpinä (kuten minä asian kärjistäen ilmaisen.) Suojakilven rooli tuntuu kuitenkin olevan hyvin suuressa roolissa poliisikoirien elämässä. Alla oleva lainaus särähtää ikävästi korvaan:
"– Ei poliisikoira ole mikään taskulamppu, joka käydään ostamassa kaupasta ja otetaan käyttöön. Sen kouluttaminen on pitkä prosessi ja se kestää ainakin kaksi vuotta, muistuttaa Yliselä."
Koiran hengellä ja hyvinvoinnilla ei ilmeisesti ole juurikaan arvoa. Tuosta lainauksesta saa sen käsityksen, että mikäli koulutettuja poliisikoiria olisi saatavilla roppakaupalla - mitään ongelmaa ei olisi. Porsaanreikä ei suinkaan näytä olevan koiriin kohdistuva vaara ja siitä seuraava mahdollinen kipu tai kuolema, vaan tehtäviin sopivien koirien saatavuus ja kouluttamiseen käytetty aika ja vaiva. Toki maailmassa on lukuisia vääryyksiä, mutta tämä nousi mieleen luettuani artikkelin. Miten te suhtaudutte poliisikoirien käyttöön, etenkin tietoisissa vaaratilanteissa?
Kommentit (54)
Okei, eli siis koiria käytetää KOKO AJAN ja poliisikoirista vissiin kolme on loukkaantunut vuosien saatossa. Eli aika vähän. Koira on hiljaisempi ja nopeampi kuin ihminen.
Työkoiria arvostetaan todella paljon ja ne ovat kalliita. Ei niitä kukaan mielellään tapata. Suojien avulla voidaan minimoida pienetkin mahdollisuudet koiran loukkaantumiseen. Hieno homma, osoittaa arvostusta eläintä kohtaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tuollaisen suojakilven roolissa voitaisiin mieluummin käyttää esimerkiksi lappuliisoja tai lastensuojeluämmiä. He soveltuisivat tuohon tehtävään huomattavasti koiraakin paremmin, sillä he ovat koiraa alhaisempia elämänmuotoja.
Annas kun mä arvaan, sinä olet se seonnut puukonheiluttaja, jota poliisi koirineen jahtaa ja jolla on voimafantasioita tappamisesta.
Miksi solvaat kanssakeskustelijoitasi seonneiksi puukonheiluttajiksi? Todella törkeää keskustelukäyttäytymistä! Ilmoitin asiattomaksi.
Kunhan pysyt kaukana musta sen puukon kanssa. t. lappuliisa
Ei koulutettu koira hommaansa tee pakolla, vaan siksi, että se on opetettu pitämään siitä. Koira ei ymmärrä tehtävänsä vaaroja. Jos se osaisi miettiä niitä, se ei ehkä pystyisi tekemään työtään. Tai ehkä se tekisi hommansa siitä huolimatta, niin voimakkaista vaistoista kun jäljestyksessä ja saaliiseen tarttumisessa on kyse.
Koirallakin on varmasti adrenaliinitasot korkealla kun se tekee tehtäväänsä. Se on niin kuin susi laumassa metsästämässä. Tai joku urheilija joka saa kiksinsä suorituksestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin kuollut koira kuin kuollut poliisi (ihminen).
Onko se ihminen jotenkin arvokkaampi?!
Kaikilla muilla tavoin paitsi koirasta saa paremmar rukkaset.
Jäikö moraalista älystä eikä tunteista tietoakaan.
Otan osaa 😳
Missä on normaalia tuntea yhtä suurempaa empatiaa eläintä kuin ihmistä eli omaa lajitoveriaan kohtaan. Ja jojoo, ihminenkin on eläin, kun joku henkisesti teini tulee sitä kuitenkin huutelemaan.
Kauanko se poliisin kouluttaminen kestää? Peruskoulu, armeija, autokoulu ja poliisikoulu?

Tunnen muutamaa eläintä kohtaan suurempaa empatiaa kuin jotain täysin tuntematonta, toisella puolen maapalloa asuvaa ihmistä kohtaan. Liikenneonnettomuus jossain Australiassa tuskin kovin kauaa mieltäni vaivaisi, mutta jos kissani tai koirani jäisi auton alle, kyllä niitä aika kauan surisin.

Joo, kun asiaa ajattelee, on se poliisi paljon arvokkaampi ja hyödyllisempi kuin joku random netissätrollaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin kuollut koira kuin kuollut poliisi (ihminen).
Onko se ihminen jotenkin arvokkaampi?!
Kaikilla muilla tavoin paitsi koirasta saa paremmar rukkaset.
Jäikö moraalista älystä eikä tunteista tietoakaan.
Otan osaa 😳
Missä on normaalia tuntea yhtä suurempaa empatiaa eläintä kuin ihmistä eli omaa lajitoveriaan kohtaan. Ja jojoo, ihminenkin on eläin, kun joku henkisesti teini tulee sitä kuitenkin huutelemaan.
Tunnen muutamaa eläintä kohtaan suurempaa empatiaa kuin jotain täysin tuntematonta, toisella puolen maapalloa asuvaa ihmistä kohtaan. Liikenneonnettomuus jossain Australiassa tuskin kovin kauaa mieltäni vaivaisi, mutta jos kissani tai koirani jäisi auton alle, kyllä niitä aika kauan surisin.
Typerä vertauskohta.
Parempi olisi Australiassa tapahtunut liikenneturma, jossa kuoli kaksi äitiä ja kaksi lasta, toinen pari ihmisiä ja toinen pari kissoja. Ja sitten voivottelisit sitä emoa ja pentua, kun ei niillä äidillä ja lapsella niin väliä.
Vierailija kirjoitti:
Ei koulutettu koira hommaansa tee pakolla, vaan siksi, että se on opetettu pitämään siitä. Koira ei ymmärrä tehtävänsä vaaroja. Jos se osaisi miettiä niitä, se ei ehkä pystyisi tekemään työtään. Tai ehkä se tekisi hommansa siitä huolimatta, niin voimakkaista vaistoista kun jäljestyksessä ja saaliiseen tarttumisessa on kyse.
Koirallakin on varmasti adrenaliinitasot korkealla kun se tekee tehtäväänsä. Se on niin kuin susi laumassa metsästämässä. Tai joku urheilija joka saa kiksinsä suorituksestaan.
Kyllä se tekee pakolla.
Kyllä se on alun alkaen siihen pakotettu ja sitten opetettu ja sitten pitää se siitä touhusta tai ei, mutta sitä on pakko tehdä.
Ei se voi valita - otanko riskin vai en / tenkö tätä vai en - kuten poliisi voi.
Se on juuri pakottomista, ei enempää ei vähempää.
Kumman te haluaisitte itse: että teitä puukotettaisiin vai kilpenä toiminutta poliisikoiraa? Olkaa rehellisiä.

On.

Esität kahta vertailtavaa asiaa, joista kumpikaan ei minua kovin paljoa liikuttaisi.
Vertailukohtana kissani tai koirani kuolemalle voisin esittää vaikka veljeni kuoleman. Omista syistäni tuskin paljoa häntä itkisin. Tai toisaalta oman lapseni kuoleman, jota varmasti surisin enemmän kuin kissaa tai koiraa.
Pointtini on, että ihminen voi tuntea eläintä kohtaan suurempaa empatiaa kuin toista ihmistä kohtaan, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Empatia kohdistuu enemmän johonkin yksittäiseen olentoon kuin yleiskäsitteeseen, kuten ihminen.
Siitä huolimatta, pelastaisin onnettomuudesta ennemmin ihmisen kuin koiran. Riippumatta siitä, onko ihminen tai koira minulle tuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei koulutettu koira hommaansa tee pakolla, vaan siksi, että se on opetettu pitämään siitä. Koira ei ymmärrä tehtävänsä vaaroja. Jos se osaisi miettiä niitä, se ei ehkä pystyisi tekemään työtään. Tai ehkä se tekisi hommansa siitä huolimatta, niin voimakkaista vaistoista kun jäljestyksessä ja saaliiseen tarttumisessa on kyse.
Koirallakin on varmasti adrenaliinitasot korkealla kun se tekee tehtäväänsä. Se on niin kuin susi laumassa metsästämässä. Tai joku urheilija joka saa kiksinsä suorituksestaan.
Kyllä se tekee pakolla.
Kyllä se on alun alkaen siihen pakotettu ja sitten opetettu ja sitten pitää se siitä touhusta tai ei, mutta sitä on pakko tehdä.
Ei se voi valita - otanko riskin vai en / tenkö tätä vai en - kuten poliisi voi.
Se on juuri pakottomista, ei enempää ei vähempää.
Sitten se luppakorva kans miettii että vitsi kun mä nyt tässä pakotettuna toimimaan, vaik mä voisin nyt juoksennella vapaana laumani kanssa niityllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei koulutettu koira hommaansa tee pakolla, vaan siksi, että se on opetettu pitämään siitä. Koira ei ymmärrä tehtävänsä vaaroja. Jos se osaisi miettiä niitä, se ei ehkä pystyisi tekemään työtään. Tai ehkä se tekisi hommansa siitä huolimatta, niin voimakkaista vaistoista kun jäljestyksessä ja saaliiseen tarttumisessa on kyse.
Koirallakin on varmasti adrenaliinitasot korkealla kun se tekee tehtäväänsä. Se on niin kuin susi laumassa metsästämässä. Tai joku urheilija joka saa kiksinsä suorituksestaan.
Kyllä se tekee pakolla.
Kyllä se on alun alkaen siihen pakotettu ja sitten opetettu ja sitten pitää se siitä touhusta tai ei, mutta sitä on pakko tehdä.
Ei se voi valita - otanko riskin vai en / tenkö tätä vai en - kuten poliisi voi.
Se on juuri pakottomista, ei enempää ei vähempää.
Palvelustehtäviin valitaan sellaisia koiria, jotka rotupiirteidensä ja luonteensa puolesta sopivat tarkoitettuihin tehtäviin. Ne koirat jotka eivät tehtävistä nauti, päätyvät perheisiin kotikoiriksi, koska ei koiraa pakolla saa tekemään niitä tehtäviä mitä poliisikoiralta vaaditaan.
Vierailija kirjoitti:
Kumman te haluaisitte itse: että teitä puukotettaisiin vai kilpenä toiminutta poliisikoiraa? Olkaa rehellisiä.
Koiraihmisiltä ei näköjään tullut vastauksia suoraan kysymykseen.
Tällaisista ketjuista huomaa, että koulut eivät ole vielä alkaneet ja pilteillä on aikaa palstailla.
Vierailija kirjoitti:
Ei koulutettu koira hommaansa tee pakolla, vaan siksi, että se on opetettu pitämään siitä. Koira ei ymmärrä tehtävänsä vaaroja. Jos se osaisi miettiä niitä, se ei ehkä pystyisi tekemään työtään. Tai ehkä se tekisi hommansa siitä huolimatta, niin voimakkaista vaistoista kun jäljestyksessä ja saaliiseen tarttumisessa on kyse.
Koirallakin on varmasti adrenaliinitasot korkealla kun se tekee tehtäväänsä. Se on niin kuin susi laumassa metsästämässä. Tai joku urheilija joka saa kiksinsä suorituksestaan.
Eikö koirat laiteta eläkkeelle aika helposti jonkin ikävän tapahtuman jälkeen, joihin ko. tapauskin kuuluu. Kyllä koira muistaa, ja jos ikävä tilanne muuttaa käyttäytymistä vastaavissa stressitilanteissa niin tuskin koiraa enää töissä voidaan käyttää.
Mitä olen ymmärtänyt niin koiran ohjaaja on usein se koiran isäntä tai emäntä, ja koira asuu tässä perheessä. Kyllä koirien arvostus ja niistä välittäminen varmasti näkyy ja tuntuu.
Poliisikoirina käytettävät rodut on jalostettu siihen hommaan mitä ne tekevät ja ne nauttivat siitä, kun pääsevät toteuttamaan luontaisia viettejään. Niillä on synnynnäinen palo (jota koulutuksella vielä vahvistetaan) tehtäväänsä, aivan kuten esimerkiksi metsästyskoirilla riistan perään. Koira on onnellisimmillaan kun saa toteuttaa luonnollisia viettejään, vaaroista huolimatta.
Mikä tässä on ongelmana?
- Ihminen on arvokkaampi kuin koira
- Poliisikoirat ovat erittäin hyvin hoidettuja ja rakastettuja
- Loukkaantumisia tapahtuu harvoIin
- Poliisikoira ei ole vain rikollisten kiinniottaja vaan tästä porukasta löytyy ne pommi- ja huumekoirat sekä kadonneita etsivät. Tämäkin on kai teistä elämästä vieraantuneista eläinrääkkäystä, koska se koira ei itse ole indikoinut haluavansa toimia juuri poliisinpalveluksessa?
- Toisaalta poliisikoira on virkamies, niin hullua kun se nyt onkin. Kyllä se pääsee hyvissä ajoin eläkkeelle nauttimaan "lajinmukaisesta" elämästä, jos se siitä on kiinni.
Väittäisin, että suurin osa poliisikoirista elää onnellisempana, terveempänä ja pirteämpänä verrattuna kaupunkilaisten kaksioissa säilömiin koiriin, jotka ovat 9 tuntia päivässä yksin ja pääsevät pari kertaa päivässä pissille. Että repikää siitä.