Miten maustatte sei-ja/tai turskakalasta tehdyn kalakeiton?
Kommentit (9)
Vähän pippurisekoitusta tai valkopippuria, tilliä, persiljaa ja suolaa. Joskus pikkiriikkisen lipstikkaa.
Kuullotan sipulit öljyssä/voissa, pyörittelen vielä porkkanoitakin hetken siinä. Sit vettä, kasvisliemikuutio, suolaa pippuria tilliä, (voi laittaa myös persiljaa, ruohosipulia jne), perunat lopuksi kalat. Sit purkki ruokakermaa vielä kun muuten kypsää.
Luonnollisesti (meri)suolaa, chiliä (jauhetta tai tuoretta), valkosipulia, mustapippuria, inkivääriä, curryjauhetta, sipulia. Laitan moneen ruokaan myös paprikaa, sopii myös kalakeittoon, kalakeitto vaatii myös oikeaa voita. Kovin ovat tylsiä makuuni ns. suomalaisesti maustetut ruuat, eli mausteina on suola ja korkeintaan mustapippuri (mielellään kokonaisina, että rutisevat hampaissa). Kokeile rohkeasti, monet ruoat paranevat huomattavasti kun niihin laittaa mukaan myös mausteita, muitakin kuin sitä suolaa ja mustapippuria.
Valko- ja maustepippuria, tilliä, osterikastiketta. Joskus laakerinlehtiä. Perunaa, porkkanaa, purjoa, sipulia ja punaista maitoa suurustettuna. Voita.
Kaikki nuo yhditettynä. sekä sitruunaa ja kalakeiton salaisena ainesosana neilikkaa.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Luonnollisesti (meri)suolaa, chiliä (jauhetta tai tuoretta), valkosipulia, mustapippuria, inkivääriä, curryjauhetta, sipulia. Laitan moneen ruokaan myös paprikaa, sopii myös kalakeittoon, kalakeitto vaatii myös oikeaa voita. Kovin ovat tylsiä makuuni ns. suomalaisesti maustetut ruuat, eli mausteina on suola ja korkeintaan mustapippuri (mielellään kokonaisina, että rutisevat hampaissa). Kokeile rohkeasti, monet ruoat paranevat huomattavasti kun niihin laittaa mukaan myös mausteita, muitakin kuin sitä suolaa ja mustapippuria.
Tämä. Ite laitan myös kermaa ja aurajuustoa, jos sattuu olemaan.
Tilliä, mustapippuria, suolaa ja koskenlaskijaa.