Tuoreessa avioliitossa mättää. Nyt konkarit neuvoja, pliis!

Ollaan oltu aviossa puolisen vuotta ja kimpassa kolme. Minä olen 29, mies 31. Oltiin tosi rakastuneita ja ollaan kai vieläkin mutta jotenkin tämä avioliiton arki on latistanut meidän suhteen. Tai ne suuret odotukset, joita avioliittoon latasimme, eivät ole toteutuneet. Ilmeisesti tämä on minulle isompi ongelma kuin miehelle. Tai hän ei edes myönmä mitään ongelmaa olevankaan.

Tapasimme aikoinaan opiskelukuvioissa ja sellainen hauskanpito ja deittailusuhde muuttui vakituisemmaksi vasta, kun valmistuttiin. Nyt siis asuttu yhdessä kolme vuotta.

Ongelma on se, että miehelle kelpaisi se samanlainen elämäntapa, joka meille oli opuskeliuaikoina ja vastavalmistuneina. Eli asutaan vuokralla, reissaillaan ympäri maailmaa, tavataan kavereita ja harastetaan. Minusta taas tällainen elämäntapa on alkanut tuntua tyhjältä.

Mies on alkanut puhua ulkomaille muutosta. Haluaisi johonkin todella kauas, esim Intiaan tai Indonesiaan, myös Hong Kongista ja Singaporesta on ollut puhe. Siis nämä miehen suunnitelmat ovat ihan konkreettisella tasolla jo. Myös minä haaveilin samoista asioista ennen, mutta nyt en enää. Olen miehelle sanonut, että antaa olla, mutta hän ei ymmärrä, sillä valitsimme työpaikkammekin niin, että pääsisimme sitä kautta Aasiaan töihin.

Minua vaan eivät enää kiinnosta nämä asiat ja meidän entiset harrastukset ja se yhteinen kaveriporukka. Minulle riittåå siskot ja pari-kolme luottoystävää, joilla on jo perheet kaikilla.

Minäkin haluaisin lapsia, joita voisin hoitaa kotona. Ja ihan oikean kodin tällaisen vuokrakaksion sijaan. Mielellään omakotitalon Espoosta, missä olen kasvanut ja missä äitini ja siskot sekä nämä kaverit asuvat. Mutta mies ei halua pois keskustasta.

En enää halua käydä ulkona ja tavata meidän yhteisiä kavereita.

Jätin pillerit pois keromatta miehelle. Tiedän, että jkyseenalaista mutta saanhan sentään päättää omasta kehostani. En edes tiedä haluanko ihan vielä äidiksi, mutta ärsyttää, että mies on ihan eri mieltä kaikesta kuin minä. En tunne häntä enää. Siksi olen ottanut ohjat ns omiin käsiini.

Onko avioliitolla enää toivoa? Miksi mies on tuollainen? Miten saan tilanteen muuttumaan ja miehen aikuistumaan?.