HUHTIKUISTEN TORSTAI PINO
Oikein älyttömän hikistä torstaita. Meillä on tänään monta äijää töissä korjaamassa asunnon pikkuvikoja, kittaamassa ja maalaamassa seinien halkeamia. On ikkunat auki niin hajut menee ulos ja kuuma kostea ilma pääsee sisälle. Ulkona taitaa olla jo reippaasti yli 30. Kohta on pakko päästä suihkuun! Eilen kävin kolme kertaa. Täällä ilmat sen kuin kuumenee huhtikuuta kohti mennessä. Kiva sitten kun ei synnytyksen jälkeen voi moneen viikkoon mennä uima-altaaseen. Mitenköhän sen kestää?
Tervetuloa kaikki uudet pinoilijat. Kiva kun on muitakin ulkomammoja. Täällä tämä raskauden seurantaa painottuu voimakkaasti lääketieteelliseen puoleen. Joka käynnillä ultrataan. Sisätutkimus on tosin tehty vain kerran ja sekin supistelujen takia. Henkinen puoli ja vauvan hoidon opettelu pitäisi ostaa yksityiseltä kätilöfirmalta. Näin kolmatta odottaessa tuntuu turhalta.
Sain eilen Suomituliaisia; fazerin sinistä, ruisleipää, mannaryynejä, kunnon terveyssiteitä (jälkivuotoon) ja vinon pinon lehtiä. Ihanaa!!!!
Tänään on lääkärikäynnin päälle sairaalakierros. Mieskin pääsee mukaan ja ekaa kertaa kurkkaamaan vauvaa ultraan. Sen jälkeen mennään yhdessä ulos syömään. Lapset jää ekaa kertaa apulaisen kanssa kolmistaan. Tullaan sitten kyllä laittamaan pojat petiin.
Mammalomasta oli edellisissä pinoissa juttua. Esikoisen mammiksella olin kyllä ahdistunut. Olin vielä ollut edellisen vuoden poissa kokonaan töistä ja opiskellut vaan. Lisäksi olimme juuri muuttaneet pois keskustasta ja kellään kavereistani ei ollut vielä lapsia. Niin ja mies puski ihan älyttömän pitkää päivää. Oli kovin yksinäistä.
Kun poika oli 1v1kk sain uuden työn ja poika meni päiväkotiin. Näin jälkeenpäin ajateltuna se ei ollut hyvä ratkaisu varsinkaan lapselle. Sairasteltiin, perhe-elämää ei juuri lainkaan ja lapsella liian pitkät hoitopäivät vaikka yritettiinkin pitää mahdollisimman lyhyinä. Oltiin vuoroiltoina kotona. Siinä ohessa olin raskaana kakkosesta, kunnes viikolta 25 sairaslomalle suoppareiden takia. Kakkosen ollessa 1v opiskelin puoli vuotta niin, että meillä oli hoitaja kotona. Esikoinen ei suostunut kakkosen mammiksella enää mihinkään kerhoihin. Luulen että huono päiväkotikokemus taustalla.
Tämä ulkomaankomennus tuli meille oikein hyvään saumaan. Voin viettää paljon aikaa lasten kanssa, mutta ovat voineet myös olla aamupäivisin leikkikoulussa. Lapset saavat mukavaa puuhaa ja minulla on omaa aikaa opiskeluihin ja hörhöilyyn. Nyt toivon kovasti että saataisiin vielä lisävuosi komennukseen, niin tämä masuasukki olisi kaksivuotias kun palaamme Suomeen ja täyspäiväiseen päiväkoti-työ-arkirumbaan.
Minulle olisi mukavinta tehdä puolta viikkoa töitä, mutta käytännössä se ei ole ollut alallani mahdollista. Miehen kotona olo tai lyhennetty työviikko ei ole meille lainkaan taloudellisesti mahdollista. Näiden kotona vietettyjen vuosien aikana miehen palkka on kasvanut jo nelikertaiseksi omaani nähden ja menot samoin. Ja minä kun olin meistä nuorena se hikipinko ja työaddikti! Toisaalta onhan minullakin vielä 30 vuotta aikaa tehdä töitä ja luoda omaa uraa. Mutta ei ole mitenkään yksinkertaista työuran ja kunnon perhe-elämän yhteensovittaminen.
Kommentit (31)
nukutun yön jälkeen on helppo tuulettaa;-)
Mymlanilla kuulostaa olevan hikiset oltavat! Olen yhden raskauden kärvistellyt kesähelteissä la elokuussa..Ei ollut kiva ei.
Eilinen oli kyllä hulinapäivä ja illalla olikin sitten mieli herkässä kun oli niin väsynyt..kyllä taitaa yksi reissu riittää päivää kohti tällä hetkellä..
Oma (.) : Vauva melskaa ja touhuilee omiaan, olis kyllä kiva kun vois kotona tsekata mitä masuun kuuluu, ei ole oikein havaintoa minkälaisessa sykkyrässä siellä oikein ollaan, varmaan joidenkin vuosien jälkeen on jokaisella omat pienet ultrat joilla voi katsoa masuun, kuin kätevää;-)
Tälle päivälle ois taas ohjelmassa vauvan pyykin pesua ja tavaroiden laittoa..onneksi on se kirppari paikka niin saa hilattua suoraan tarpeettomat kamat nurkista pois!
Nyt lapsia herättämään!
Ponnari & Masukki 33+5
Minunkaa mielestä Lastentarvike ei myy Brioa. Täällä Jyväskylässä on Juniorit-niminen liike, joka myy mielestäni hakemaasi hoitopöytää. Muistan nähneenikin sen siellä liikkeessä. En nyt mene satavarmaksi vannomaan, mutta Brion tuotteita myyvät joka tapauksessa. Lisäksi tänään aukeaa hieman ydinkeskustan ulkopuolelle Ozbaby-liike, joka mainosti ainakin Brion rattaita ja vaunuja. Ajattelin itse köpötellä sinne tänään katsomaan tarjontaa. Joten illalla olen hieman viisaampi. Jos muistan, niin palailen asiaan. =)
Elliina 33+4
Aikoihin en ole palstaa lueskellut, saati sitten kirjoittanut mitään. Olen erakoitunut täysin nettielämästä ja lähes lopettanut tietokoneen käytön muuhun kuin välttämättömyyksiin :-)
Vähiin käy ennen kuin loppuu - nimittäin odotusaika. Itse olen tosin jo ihan kypsä tähän odottamiseen ja sietämättömiin issiaskipuihin, mutta vauveli mahtuu vielä niin hyvin masussa heilumaan ja riehumaan, että tuskin sillä vielä on kiire veks.
Tällä tai ensi viikolla ajattelin laittaa huushollin vauvajärjestykseen, eli raivata hoitotiulan kodinhoitohuoneeseen, katsoa, että vaatteet ovat ok tyttöjen jäljiltä ja laittaa pedin valmiiksi. Sen jälkeen se odottavan aika sitten pitkä onkin :-)
Onkohan kelleen täällä seikkailevalle huhtikuisen vauvan odottajalle vielä kääröä syntynyt? Eipä ole sattunut silmiini... Tosin on ihan hyvä, että pikkuiset jaksavat kasvaa masussa vahvoiksi.
Aurinkoista päivää ja kärsivällistä odotusta:
nuuppari rv 34+5, mikäli oikein laskin
Vähänkö mulle iski kammotus ton vauvan kokoarvion suhteen!! Kellään ei näyttänyt olevan tulossa niin isoa vauvaa kuin mulla... Voi kamala, ja kuinka mulle oli hankala jo synnyttää esikoinen 3550g!! Ja tää jätti on itetysti neilikiloinen...APUA!! Tässäpä onkin sitten murehtimista loppuajaksi...
Meille ei kuulu uudempia. Koostaan huolimatta vauvalla tuntuu olevan tilaa touhuta vatsassa, sellainen jytke ja mölske siellä käy:)
Symfyysi on alannut oireilemaan enemmän, ehkä koska poitsu(?) on jo niin tukevasti kiinni lantiossa. Aikas kivasti kuitenkin vihloo aina lantiosta sisäreittä pitkin.
Tohon kotona olemiseen; minä viihdyn ja tykkään hoitaa lapset kotona enkä ole " kaivannut" töihin. Ahdistusta siltä suunnalta kuitenkin on, koska " uravanne" puristaa päätä... Ammatti on, mutta työkokemusta todella vähän, joten kukapa meikäläistä enää parin vuoden kuluttua palkkaisi?Voih...:(
Nyt kuitenkin ulos pakkaseen (-18c)!
tilda ja jätti 32+4
Täällä minä olen taustalla lueskellut, mutta en ole saanut kirjoitettua kun nuo kädet on ihan jumissa! Eli puutuvat, pistelee, koskee jne. En tiedä mitä ihmettä näiden kanssa pitäisi tehdä. Kynällä kirjoittaminen ei tule kysymykseenkään, ainakaan jos pitää kirjoittaa enemmän kuin oma nimmari! Olen yrittänyt juoda ja ties mitä, mutta ei auta. Nytkin sormenpäitä pistelee koko ajan. Ei kiva, ei, mutta minkäs teet. Onneksi tuli just 35 viikkoa täyteen, niin ei ole enää niin montaa viikkoa jäljellä!
Itse en tiedä minkä kokoinen vauveli on tulossa (kiloissa), mutta pikkanen on. Rv 33+ kävin viimeksi ultrassa ja paino oli 1.9 kg ja just alakäyrän yläpuolella meni, kasvu kuitenkin tasaisista. Tasan viikon päästä olisi uusi kontrolli tuon kasvun suhteen, pitää sitten yrittää kysäistä, että minkä kokoinen vauveli tästä tulee. Luulen kyllä, että semmoinen about 3 kg. Aikaisemmatkin on olleet saman kokoisia eli 3 kg ja 3.4 kg.
Tänään pitäisi lähteä kaverin luokse kylään, mutta nämä kädet ärsyttää. Pakko kuitenkin mennä, ettei ihan muumioidu tänne kotiin =) ja seura tekee aina hyvää, niin itselle kuin lapsillekin!
Nyt lähden antamaan esikoiselle aamupalaa kun vihdoin ja viimein heräsi.
T: Siriin ja hurmuri rv 35 tasan
Juu, neuvolasta suoraan koneelle.
Kaveri ruvennu jo pikkasen kiinnittymään ja edelleen sf-mitta menee yläkäyrillä, mut meidän lääkäri ei " käsikopelolla" osannu painoarvioo antaa, mut käyrän mukaan tämäkin vois kuulemma nelikiloseks kasvaa.
Edelleenkään ei oo kohdunsuulla tapahtunu mitään ja parempi tietysti näin, eli kiinni (pikkasen kai kuitenkin pehmenny) ja 3cm kanavaa jäljellä, vaikka supisteluja on ollu, vaan eipä tuolla alakerrassa kahdesta aikasemmastakaan ruvennu tapahtumaan vasta kun laitoksella.
Vaikka " maalaisjärjellä" vois kuvitella, et kun on niin vähän aikaa noista aikasemmista synnytyksistä, niin paikat ois melkeen valmiiks auki, mut ei = ) ja aikasemmathan syntyny 12/03 ja 12/04.
Elikkäs itsekin oon asennoitunu niin, et ei tää synny ennenku täydet viikot on koossa, aikasemmat syntyny 40+0 ja 40+3 ja niin se lääkärikin sano et tuppaa menemään varmaan niin kun noi aikasemmatki.
Muuten olotilassa ei oo kyl mitään kehumista, hirvee räkätauti ja välillä närästää ja välillä henkee ahdistaa, niin et on joutunu turvautuu " astmapiippuun" vaikkei minulla oo astmaa todettu (epäilty kyl on parisen vuotta sitten ja kokeita tehty).
Muuten kaveri on kyl kova möyryämään ja hikkaamaan.
Mut nyt syömään, M@nsikk@ ja pikku3 rv34+5
Kylläpäs taas potutti viime yönä kun rupesin nukkumaan puolen yön jälkeen ja taas ennen neljää heräsin ja sit ei enää uni tullutkaan. Noh aikani pyörittyä sängyssä rupesin sitten tekemään sämpylöitä, nam tuli hyviä. Hyvinhän se aamu kahvi maistui tuoreitten sämpylöiden kera ja sitten pylskähdin täydellä mahalla seitsemän jälkeen sänkyyn ja torkuin pari tuntia.
Masussa oli eilen illalla ja viime yönä varmaankin mimmiliigan jalkapallo harjoitukset kun mimmi intoutui taas pitkästä aikaa oikein kunnolla potkiskelemaan. Mukava aina tuntea noita potkuja ihan enemmälti, ei haittaa vaikka mammaa vähän kirpaiseekin kun välillä on taasen niin hiljaista!
Nyt tuli kaveri hakemaan minua kaupungille asioille joten täytyy jatkaa tarinan kertomista illemmalla uudestaan ettei joudu kävely kyytiin...
Mukavaa torstaita kaikille ja uudet huhtikset tervetuloa pinoutumaan!!
mocca+ masu 32+5
Takana pitkästä aikaa hyvin nukuttu yö. Eilen siivottiin, joten oli varmaan pitkästä aikaa myös vähän vähemmän pölyä ilmassa ;) Sain illalla laitettua hoitopöydän, se sijoitettiin nyt olohuoneen kulmalle (ei mikään kovin sisustuksellinen paikka, mutta kolmiossa ei kovin montaa nurkkaa ole vapaana...) ja laskostelin vauvan pikkuvaatteet sinne jo valmiiksi odottamaan. Totesin, että niitä kyllä on, esim. collegehousuja varmasti niin monet ettei kaikkia ehdi pitää. Sängynkin petasin valmiiksi, mutta sitten totesin että pohjaa pitää laskea vielä vähän, ettei vauvaa joudu nostamaan aina " hyllylle" nukkumaan, joten mies joutuu tänään koukkimaan (on vanha sänky ja tuo pohjan nosto/laskusysteemi todella hankala!)
Minullakin mietityttää tuo jatko sitten vanhempainloman jälkeen, töitten jatkumisesta ei vielä ole mitään varmuutta heinäkuun jälkeen, nyt tuntuu että voisin ehkä olla kotona ensi kevään ja kesän ja syksyllä töihin, taloudellisesti se vaan tulee olemaan aika tiukkaa. Toisaalta, me on oltu viimeiset 6 vuotta opiskelijoita, töissä puoli vuotta siihen päälle ja koko ajan makseltu hulluna autolainaa pois alta. Eli niukalla budjetilla eläminen on ihan ollut arkipäivää. Mutta katsotaan nyt ensin ainakin, tuleeko työsoppariin jatkoa vuodeksi... on tämä ihanaa tämä määräaikaisen nuoren naisen työelämä! Ei mitään varmuutta tulevaisuudesta, grr...
Mitäs muuta. Iltapäivällä olisi neuvola, jonka jälkeen lähdetään ostamaan uutta petaria parisänkyyn. En raskinut alkaa uusia patjoja ostamaan tässä vaiheessa, joten petari saa riittää ja petarinsuojus. Samalla käydään kyläilemässä sukulaisissa, saa esikoinenkin vähän leikkiä ikäistensä kanssa :) Käyn sitten varmaan illalla kertomassa, mitä neuvolassa sanottiin. Alamahaa juimii todella, vauvan pää siellä varmaankin painaa. PIssalla käydessä tuntuu kaikkein ikävimmältä, ja välillä vauva moukaroi rakkoa kuin kivaakin nyrkkeilysäkkiä...
Ja Tildalle, meillekin on ennustettu laskettuun aikaan mennessä nelikiloinen vauva, en vaan usko että tuo mahassa pysyisi sinne saakka. Esikoinen oli tosiaan sen 3200g joten kyllähän sitä miettii, että kuinka liki kilon isompi mahtuisi... vaikka pään ympäryshän siinä on se ratkaiseva tekijä, hartiat toinen.
Mutta nyt pukemaan pikkumiestä ulos. Pakkasta täälläkin rapiat 15 astetta.
eikkuli 35+1
Pitkästä aikaa minäkin kuulumisia kirjoitan! Lueskeltu on kyllä ahkerasti muiden kirjoituksia.
Synnytystapa-arviossa käyty, sektiopäivä saatu, nyt vaan odotellaan, että aika kuluisi... Vauvalle on tavarat jo suurin piirtein laitettu, sairaalakassin sisältö vielä vähän auki, kun ei tiedetä, kumpi meille on tulossa.
Painoarvio oli rv 34+5 2,3 kg, että ei mikään jättivauva tule tälläkään kertaa. Ja tiukasti oli perätilassa, kuten edellisetkin, ja sektio tehdään siis vaikka kääntyisikin, kun on jo kaksi sektiota alla.
Nukkuminen on vähän niin ja näin, hyvää asentoa ei enää olekaan... Näen mitä hullumpia unia, silloin, kun saan sitten nukutuksi.
Alkaa pikkuhiljaa täälläkin ahdistaa nämä samat vaatteet päivästä toiseen, kaapissa näyttää ykskaks olevan mitä ihanampia paitoja ja etenkin farkkuja kaipaan kovasti jalkaani! Ja muutenkin tämä kömpelyys välillä rasittaa, kun on noita puettavia/riisuttavia muitakin...
Mutta hyvillä mielin eteenpäin, vaikka vähän valitusta tulikin :))
Tuota työasiaa... Itse olen ollut jo yli neljä vuotta kotona, vuoronperään äitiyslomalla/hoitovapaalla.
Sama tahti jatkuu edelleen, eli olen taas sen kolme vuotta kotosalla. Viihdyn hyvin, työpaikka on kyllä olemassa, tehkööt siellä muut sillä aikaa vaan töitä :)
Meillä tämä on taloudellisesti mahdollista, joten en todella kaipaa töihin, kun siellä ehtii sitten kuitenkin vielä puurtaa.
tänään esikoinen herätti rapeesti kuudelta.. tosi kiva kun on vauva isosiskona niin ku kaksosia hoitais sitten.. onkos muilla tulossa tosi pienellä ikäerolla? (en oo niin kauheesti seurannu tätä listaa, ehkä oottekin jo tästä puhuneet..)
onkos muuten huhtikuisilla jotain msn yhteisöä tai muuta..
muuten omaan napaan liittyvää.. löysin eilen uuden raskausajan herkun.. carte dorin cookies jäätelön.. aika maukasta.. onneks ei oo painoa tullu kun 6kg, sf mitta on just keskikäyrällä ja tuntuu samankokoselta ku esikoinen (2,9kg syntyessään).. oon herkutellu surutta.. (hyi hyi minua).. eilen olikin maksalaatikko ja cookiesjäätelö ruokana.. neuvolan tätit kiittää!! noh tänään väännän kalakeiton vaikkei yhtään nappais kun huomenna lähtö ennen kahdeksaa mummulaan ja pitäis pakkaa jne... mummi ja ukki tulee reissusta (onneks, ne on ainoot lapsenvahdit jos synnytys alkaa.. enää en päästäkään niit reissuun)... ja mennään sinne yöksi ja lauantaina mummin kanssa shoppaan... meijän " mummi" on siis nelikymppinen ja sillä on ihana tapa maksaa kaikki... mikä on ihan kiva kun sain eilen kelan päätökset! niillä oli oikee riemukasta kun miehellä nousi palkka niin heti revitään miun tuista kaikki mahollinen pois.. ihan niinku niillä muutenkaan herkuteltais..
Laura+pimu 1v1kk ja tulokas 34+ 5
Ihanaa, ei mitään pakollista ohjelmaa tänään. Ajattelin vähän ommella ja selvittää pyykkivuorta.
Eilen oli paljon puhetta univaikeuksista. Samasta kärsitään täälläkin. Ennen esikoista olin varsinainen nukkumatti, alle 8 tunnin yöunet olivat ihan piinaa. Viikonloppuisin nukuimme miehen kanssa kevyesti 11-12 saakka. Sitten raskausaikana aloin heräilemään aikaisemmin, ravaamaan vessassa ja kärsimään unettomuudesta. Homma paheni synnytyksessä ja sen jälkeen.
Menimme sairaalaan kello 1 yöllä, mies lähetettiin takaisin kotiin ja mut laitettiin saliin " nukkumaan!. No eihän niissä adrenaliineissa nukkumisesta tullut mitään, vaan valvoin koko yön. Tyttö syntyi 19.43. Valvoin seuraavan yön. Ja sitä seuraavan. Sairaalassa nukkumisesta ei tullut mitään, sillä heräsin vauvan jokaiseen huokaukseen, askeliin käytävällä, naapurivauvan ääniin jne... Kotona alkoi sitten imetysrumba 2-3 tunnin välein vuorokauden ympäri...
Voitte kuvitella, että olin kohtuullisen sekaisin jossain vaiheessa. Alussa onneksi äidin hormonit jotenkin kompensoivat ja sitä jaksaa, mutta kun vauva oli 2-3 kk aloin olla ihan valmista kamaa. Siinä vaiheessa unirytmi oli mennyt niin sekaisin, etten enää nukahtanut illalla vaan valvoin ainakin ekaan syöttöön saakka. Aamuyöstä uni taas katosi ja päiväunia en saanut nukutuksi - makasin vain sängyssä tikkusuorana ja tuijotin itkuhälyttimen lamppua!
Sitten kun pyysin neuvolalääkäriltä apua, hän oli närkästynyt että vaivaan häntä omilla asioillani (kun oli kerran lapsen tarkastuksesta kyse!!) ja kehoitti juomaan lämmintä maitoa iltaisin! Jos en olisi ollut niin väsynyt, olisin varmaan kysynyt V***ttuiletko sinä?
Onneksi tilanne laukesi sitten jossain vaiheessa itsestään kun sain pari parempaa yötä putkeen ja nukahtaminen taas helpottui. Ihmettelen kyllä miksi äitien univaikeuksia ollaan niin haluttomia hoitamaan!? Väsyneenä kaikki tuntuu kaksinverroin hankalammalta, ja jos lapsi on vielä itkuinen tai kovin vaativa, suuria ongelmia voi olla edessä. Meillä onneksi tyttö oli pätkäunisuudestaan huolimatta helppo ja iloinen vauva.
Nyt jään usein valvomaan tokan vessakäynnin jälkeen 5-6 maissa, mutta onneksi olen saanut otettua päiväunet tällä viikolla joka päivä. Pienemmällä unella sitä kyllä nykyään pärjää kuin olisi muutama vuosi sitten uskonut... Joskus huvittaa töissä kun nuoremmat huokailevat väsyneinä kun ovat menneet nukkumaan vasta kahdelta ja nukkuneet vain muutaman tunnin... Voi kamala, ei ihan hirveästi tule myötätuntoa tästä suunnasta ;-)))))
Hmmm, jos ryhtyisi puuhaamaan niin ehtisi vielä pienelle kävelylenkille iltapäivällä.
Pipsukka ja Kalle 35+4
Taallakin pain maailmaa (Kreikassa siis) aamu nayttaa harmaista pilvista huolimatta hyvalle kunnolla nukutun yon jalkeen. Ja nyt kuuman suihkun jalkeen masussakin ilmeisesti nukutaan, mutta kylla aamuvoimistelut sitten tulikin jo tunnettua. Ponnari haaveili omaan masuunsa kurkistamisesta ja siita muistinkin pari paivaa sitten paikallisesta vauvalehdesta lukemani jutun - Tom Cruise on ostanut raskaana olevalle vaimolleen ja itselleen kotiin oman ultralaitteen, jotta he voivat PAIVITTAIN seurata lapsensa kasvua ja kehitysta itse. Laakarit siella tosin heti heille ilmoittivat, etta moinen touhu itse tehtyna saattaa olla sikiolle pahasta. Eli nain maailman rikkaat ja kuuluisat....
Onko totta ettei Suomessa kerrota tulevan lapsen sukupuolta ollenkaan missaan vaiheessa raskautta ? Olen muuttanut niin nuorena ja kauan sitten pois sielta, etta olen ihan ulkona naista jutuista. Jos nain on, niin miksi ? Taalla meillakin joka kuukausi ultrataan ja raskautta seuraa gynekologi alusta loppuun, sama laakari on myos itse synnytyksessa mukana, katilot vain avustavat. Mulla on aivan uskomattoman ihana laakari ja jo yhden synnytyksen hanen kanssaan kokeneena on tosi positiivinen ja turvallinen fiilis.
Kirjoittajien joukossa nakyy olevan useammalla jo ennestaan lapsi tai pari. Itsellani esikoinen on nyt 4,5 tytto ja vaikka odottaa innolla pikkusiskoa, on silti jo nyt myos mustasukkainen. Olisi kiva kuulla teilta minkalaisia kokemuksia ja tilanteita on tullut eteen vanhempien sisarusten osalta uuden vauvan tullessa perheeseen ja miten olette niita ratkoneet ?
Hyvaa paivajatkoa kaikille.
saarad rv 32 +5
Olen jo pitkään seurannut teidän viestejä, mutta en ole saanut itse kirjoitettua. Elikkäs lyhyesti esittely. Meille on tulossa toinen lapsi, esikoinen on 4-vuotias. Laskettu aika on 20. päivä eli tänään viikot tasan 33. Itse olen 25 ja mies 26. K-SKS on synnytyssairaala.
Eilen oli neuvola ja siellä terkkari kokeili vauvaa ja sanoi että vauva on jo laskeutunut. Vähän alkoi jännittää, että josko tämä vauva syntisikin ennen laskettua. Esikoinen kun meni 2 viikkoa yli. Mutta toisaalta näiden lonkkasärkyjen ja huonosti nukuttujen öiden takia ei haittaisi, vaikka vähän ennen tulisikin. Olen ollut sairaslomalla jo kaksi viikkoa ja sairasloma jatkuukin äippälomaan asti.
Kovasti on ollut keskustelua vauvan koosta. Meillä sf-mitta oli eilen 26 eli alakäyrän alla mennään. Esikoisesta suunnilleen samalla lailla ja silti esikoinen oli syntyessään 3950g ( tosin vasta 42+1 viikolla).
Mutta nyt esikoinen vaatii huomiota. Kirjoittelen myöhemmin lisää.
Kirsi rv33
Eilinen neuvolalääkärikäynti oli sinänsä yllättävä. Selvisi, että pikkuinen on perätilassa. Lääkäri laittoi sairaalaan kiireellisen lähetteen, ensi viikolla kai kääntö tehtävä jos sitä aikoo. Mutta eri asia suostunko siihen. Millaisia kokemuksia teillä? Kannattaako kääntöä yrittää. Ainakaan en suostu synnyttämään vauvaa pylly edellä vaikka mahtuisikin tulemaan, esikoinen kun on kyseessä.
Sitten mies on sairastunut ripuliin, tässä odottelen milloin itsellä hanat aukeaa. Kammoksun näitä tauteja niin paljon, toivottavasti ei ainakaan oksentamiseksi mene.
Ja sormia pistelee täälläkin, eikä käsiä saa kunnolla nyrkkiin. Terveydenhoitaja epäili turvotuksia syyksi, vaikkakin se on vähän outoa sinänsä, kun sormet ja kädet on pahimpia yön jälkeen ja huonommassa kunnossa juuri aamuisin.
Tänään on mammaloman ensimmäinen virallinen päivä :-). Sairaslomalla olen jo ollutkin pidemmän aikaa. Itse todennäköisesti aion jäädä tammikuussa hoitovapaalle, jotenkaan ei raaski vielä niin pientä laittaa hoitoon. Toisaalta mistäpä sitä tietää mitä elämä tullessaan tuo, tuleeko vaikkapa asunnon/talon ostoa ja on ihan pakko mennä töihin. Aika näyttää.
Mukavaa päivänjatkoa ja minunkin puolestani tervetuloa kaikille uusille pinoutujille!
Vattumato rv 35+0
Vattumadolle tsemppiä jos vatsatauti iskee. mulla se nimittäin alkoi toissayönä oksentamalla ja eilen sit istuin vessassa. Kauheeta se oli, mutta onneksi tänä aamuna herätessä oli aivan toisenlainen olo. Tänään olenkin saanut ihan eri lailla tehtyä kaikkea, pesin jopa ikkunoita, jota olen jo pari kuukautta siirtänyt.. :)
Mutta nyt pitää varmaan lopettaa tässä koneella istuminen ja lähteä pojan kanssa ulkoilemaan, kun aurinko paistaa ja pakkasta vajaa 10 astetta. Eli mahtava ulkoilu sää.
Taas torstai! Kyllä nämä viikot menevätkin nopeasti! Ensi viikolla pitäisi taas pariksi päiväksi lähteä opiskelemaan. Alkaa jo olla ihan täynnä koko opiskelua ja tätä edes takas matkustamista! Onneksi ei ole enää montaa viikkoa jäljellä!
Tänään on ensimmäinen synnytysvalmennus. Saapa nähdä mitä tulevan pitää. Miestä taitaa jännittää enemmän kuin minua! :) Itse en osaa oikein suunnittella synnytystä etukäteen millään tavalla, kun ei ole mitään aiempaa kokemusta. Jotenkin luotan vaan siihen, että lääkärit tietää mikä millonkin on hyväksi ja kai sitä sitten tosi paikan tullen itekin osaa mielipiteensä ilmaista. Synnytys ei tällä hetkellä edes pelota, kun ei ole tosiaan niitä aiempia kauhukuvia, mutta pahempi se joka tapauksessa tulee olemaan, mitä mun mielikuvat, joten ehkä on hyvä ettei sitä liikaa mieti ja suunnittele. Ja voihan se paniikki iskeä minuunkin vielä tässä loppusuoralla.
Masu alkaa olla nyt aika iso (omasta mielestä) Eilen kyllä kuulin mukavan kommentin, kun eräs pienen tytön äiti sanoi, että voi kuinka kaunis ja pieni maha sinulla on. Teille ei ainakaan ole tulossa isoa vauvaa! En sitten tiedä, kun ei ole minkäänlaista kokoarvioita koskaan annettu ja sf on mennyt koko ajan hiukan keskikäyrän yläpuolella. Tosin terkkarin mukaan sf ei kerro vauvan koosta juurikaan mitään. Toivoisin tosiaan että tämä tulokas olisi pieni, kun en itsekään ole mikään kovin iso, syntyessäni (rv 42) painoin kuitenkin yli 4kg. Mies tosin vain reilut 2kg, kun syntyi etuajassa. Jospas meidän vauveli syntyisi sitten ihan ajallaan, kun kerran vanhemmat eivät ole lasketusta ajasta välittäneet. :)
Tuosta masun koosta vielä... Eilen 4 luokkalainen pikkusiskoni kauhisteli masun kokoa ja mietti että siellä täytyy olla vähintään kaksoset, kun niin pullottaa! Totesi vielä, että eipä enää muistakaan millanen minä olin laihana! :) Hauskoja nuo lapset ja niiden ajatukset!
Noh, tuntuu kyllä etten muista itekään millasta oli pukeutua " normaaleihin" vaatteisiin. Mullakin tämä sama äitiyspaita ja nämä kahdet housut ovat olleet käytössä jo useamman kuukauden! :) Mies ostikin ystävänpäivälahjaksi ihanan kevätpaidan, jota pääsen pitämään heti kun masu pienenee...
Noh, tulipa juttua... Jatkakaahan toiset välillä! :)
Hmar 33+3
Heippa vaan kaikille! Sain just kirjotettua suurella työllä ja vaivalla omat kuulumiseni tältä päivältä ja sit kone ei suostu laittamaan sitä pinoon.. Väittää vaan etten oo muka kirjautunu *murinaa*
Eli tosta töihin menosta.. Mun on ainaki varmaan lähes pakko mennä töihin heti, kun vanhempainvapaa loppuu sitte tammikuussa. Rahat on aikast tiukilla, ku mies opiskelee ja iteki vasta valmistuin tossa tammi-helmikuun vaihteessa..En oo siis ehtiny ollu työelämässä ku kesätöissä. Ei oo siis mitään vakituista työpaikkaa odottelemassa.. Mielelläni jäisin kotiin pidemmäksi aikaa, mut meillä on sitten lapsen lisäksi kolme hevosta, jotka nielee tota rahaa ihan kiitettävästi, eikä niistä oikeen raaskis luopuu, ku vasta äärimmäisen pakon edessä.. Sit ois syksyllä 2007 tarkotus alottaa opiskelu, ku ei noilla hevosenhoitajan papereilla pitkälle pötkitä, et jotain muuta ois keksittävä.. Onneks sitä on nyt aikaa tässä miettiä, en jaksa vielä stressata sitä..
Meillä alkaa olla vauvelin tavarat aikast hyvin jo kasassa ja paikoillaan. Ensimmäistä ku odotellaan, ni ollaan innoissamme jo lähes kaikki laitettu valmiiksi. Vaatteita ei oo tarvinnu ite ostella, ku innostuneet isovanhemmat on päässy vauhtiin ( molempien puolella ensimmäinen lapsenlapsi ) ja kaverit järjesti vauvakutsut.. Pinnasänky on sama missä mä ja mun pikkuveli ollaan silloin pieninä nukuttu.. Meidän äiti on hyvin säästäny lähes kaiken. Hoitopöytä hommattiin ite ja saatiin se jopa mahtumaan pinnasängyn kanssa meidän 34,5 neliön kaksioon..Pikkasenhan täällä on hdasta ja sit vielä tulee vaunut ja amme. Vaunut saa varmaan olla säilytyksessä tossa keskellä olohuonetta ja amme täyttää yksinään koko kylppärin. Onneks sitä ei tarvii pitää koko aikaa esillä.. No heinäkuussa muutetaan sitte vähän isompaan, et onneks tää on väliaikaista..
Mun piti kysellä, et miten ootte järjestäny vauvan nukkumisen ja petivaatteet. Meillä pieni sais nukkua siinä ä-pakkauksen laatikossa pinnasängyssä, mut pohdin, et miten peiton kanssa. Se pakkauksen peitto on meinaa ihan valtavan kokonen laatikkoon nähden.. Oisko parempi käyttää sitä makuupussia vai kannattaisko hommata pienempi peitto vai laittaa suoraan vaan pinnasänkyyn? Entäs miten muut ootte toiminu tyynyn suhteen?
Hauskaa päivän jatkoa kaikille!
Hipsu84 ja masukki 33+4
Nyt ehtii taas pitkästä aikaa seurailla pinoja ja itse kirjoittamaankin. Tänään 34+6 ja huomenna alkaa äitiysloma! :) Ihanaa kun pääsee viettämään päivät esikoisen (1,5v) kanssa!
Mulle sanottiin 32+6 painoarvioksi 1900g kun olin kontrollissa liian pienen sf-mitan vuoksi. Lääkäri kuitenkin ennusti, että lapsesta tulee 3,5-kiloinen, kuten edellinenkin oli. Olis oikein sopiva paino mun mielestä!
Muuten on sujunut tosi hyvin, mutta toissailtana oli ihan yllättäen parin tunnin ajan kipeitä supistuksia, jotka tuli yhtä tiheään kuin silloin, kun synnytys oli käynnistynyt edellisen kanssa. Vähän alkoi pelottaa, että meneekö tässä hienot lomasuunnitelmat uusiksi, mutta tuon jälkeen ei ole suppareita ollut eikä toivottavasti tulekaan vielä muutamaan viikkoon! Pitää yrittää ottaa rauhallisesti..
Me ei olla vielä käytetty lapselle ollenkaan sitä äitiyspakkauksen tyynyä - meillä on sellainen ihan ohut, mutta se löytyy yleensä aamulla ihan jostain muualta kuin pään alta, kun lapsi pyörii nukkuessaan. Eli nukkuu käytännössä ilman tyynyä. En ole varma, ollaanko käytetty myöskään pakkauksen peittoa. Meillä vauva nukkui ekan vuoden äitiyspakkausta pienemmässä pinnasängyssä, joka on miehen vauva-ajoilta peräisin.
Hauska lukea, että mymlan pyörii siellä tuskissaan kuumuudesta. Äsken näytti pakkaslukemat meillä kolmeatoista =) Unelmatalvikeli on mun mielestä luminen, tyyni ja sellanen -5.
Mulla alko eilen virallisesti äippäloma, mutta koulussa yritän vielä jaksaa parhaani mukaan. Kevät ois tarktous saada jotenkin tosiaan plakkariin, kuten olen joskus varmaan kirjoittanutkit.
Vielä toi mymlanin viesti herätti ajatuksia. Itselläni olisi tarkoitus palata työelämään pikkasen jo heinä-elokuussa eli olen luvannut hieman, että mahdollisesti (siis mahdollisesti!) tekisin sunnuntaivuoroja joka toinen sunnuntai isäni firmassa. Nämä rahat olisi tarkoitus sitten jemmata meidän tammikuisia häitä varten. Tämä kaikki siksi, ettei tarvitsisi niin paljoa ottaa lainaa häiden valmisteluun. Ensi vuoden tammikuussa, kun äippäloma loppuu, tarvii koittaa sitten saada joku osa-aikatyö, sillä talous ei kestä sitä, että jäisin kokonaan kotia. (Tai ehkä mä vaan en itse kestä sitä ajatusta, että joutuisin luopumaan kaikista mukavuuksista ja kiristämään vyötä.) Mutta tämä kaikki on alustava suunnitelma ja kuten tunnettua, pienen lapsen kanssa ei kauhean tarkkoja suunnitelmia voi tehdä, joten katsotaan...
Mukavaa talvipäivää kaikille maasta/maanosasta riippumatta.
Iglu ja Kepa rv34+1