Lue keskustelun säännöt.
Miksi yksinäinen ei sitten kuitenkaan lähde mukaan, kun kaverit pyytää?
08.08.2016 |
Yksinäinen ihminen, joka kärsii tilanteestaan, saa kutsuja reissuun, tapahtumiin, menoihin. Mutta ei kuitenkaan lähde mukaan. Miksi ei? Toivoo kyllä, että häntä pyydetään, mutta sitten kun pyydetään, niin kieltäytyy. Joskus kyllä lähtee, mutta useammin ei. En ymmärrä!
Kommentit (37)
Mä tunnen itseni yksinäiseksi kaverien keskelläkin. Kaverit joita harvakseltaan näen ovat 20 vuoden takaa jolloin oma elämä oli kovin erilaista. Nämä kaverit ovat jämähtäneet niihin kuvioihin kun itse olen rakentanut elämääni eteenpäin. Tunnen olevani erilainen. Mulla on kuitenkin vaikeus tutustua uusiin ns normaaleihin ihmisiin kun tunnen heidänkin keskuudessaan olevani erilainen. Yksi virheistäni on että ajattelen liian syvällisesti ja vähänkään pinnalliset ihmiset ei tunnu siltä että uskaltaisin heille sieluani paljastaa. Mulla oli yksi sielunkumppani kaveri jonka seurassa en tuntenut olevani yhtään erilainen mutta menetin hänet. Nyt taas seilaan sosiaalisissa kanssakäymisissä henkisesti yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäiset ihmiset on yksinäisiä yleensä syystä.
Heillä on ongelmia ihmissuhteissa, kenties kärsivät paniikkihäiriöistä ja kuka mistäkin.
Se sosiaalinen tyyppi, joka pyytää mukaan, saattaa olla jopa pelottava vaikka oikeasti haluaakin auttaa.
Yksinäistä auttaisi parhaiten toinen yksinäinen, ymmärtäisivät toistensa rajoituksia. Nuo rajoitukset vaan estää niitä yksinäisiä tutustumasta toisiinsa.
Ikävä oravanpyörä.
Mikä on syy ja mikä seuraus. Väitän, että ensin tulee yksinäisyys joka kroonistuessaan aiheuttaa mielenterveyshäiriöitä. Sanon näin omasta kokemuksesta.
Yksinäistä auttaa parhaiten toinen joka EI ole yksinäinen. Yksinäiset eivät ole luonnonoikkuja jotka pitää eristää olemaan keskenään.
Mulla oli pitkään se tilanne, että en lähtenyt mihinkään kun häpesin itseäni ja ajattelin tulleeni kutsutuksi (tai edes puhutelluksi) vain säälistä tai pilan päiten. Sitten jossain vaiheessa päätin mennä mukaan ihan kaikkeen mihin pyydetään, mutta päättäneeni etukäteen milloin lähden pois, jolloin pois lähtö ei tunnu samanlaiselta epäonnistumiselta kuin jos poistuisin siksi että ei ole hauskaa. Aina ei tietysti ole hauskaa ollutkaan, mutta silloin on auttanut tieto että kohta pääsee pois. Ylipäätään kannattaa lähteä pois sillon kun vielä on hauskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäiset ihmiset on yksinäisiä yleensä syystä.
Heillä on ongelmia ihmissuhteissa, kenties kärsivät paniikkihäiriöistä ja kuka mistäkin.
Se sosiaalinen tyyppi, joka pyytää mukaan, saattaa olla jopa pelottava vaikka oikeasti haluaakin auttaa.
Yksinäistä auttaisi parhaiten toinen yksinäinen, ymmärtäisivät toistensa rajoituksia. Nuo rajoitukset vaan estää niitä yksinäisiä tutustumasta toisiinsa.
Ikävä oravanpyörä.Mikä on syy ja mikä seuraus. Väitän, että ensin tulee yksinäisyys joka kroonistuessaan aiheuttaa mielenterveyshäiriöitä. Sanon näin omasta kokemuksesta.
Yksinäistä auttaa parhaiten toinen joka EI ole yksinäinen. Yksinäiset eivät ole luonnonoikkuja jotka pitää eristää olemaan keskenään.
Yksinäistä auttaa kun mukaan pyytää yksi, ymmärtäväinen ihminen, ei porukka. Silloin voi tuntea olevansa oikeasti haluttua seuraa ja on koko ajan joku johon tukeutua. Tämä ei tietysti toimi siinä tilanteessa, jossa seuralainen ei paikan päällä enää ollenkaan huomioi mukaan ottamaansa yksinäistä.
Kyllä te hyvin autatte ymmärtämään. Tosi hyviä puheenvuoroja oikeastaan kaikki. En ollut oikein kunnolla mietiskellyt tätä asiaa, enkä siten yhdistänyt tuohon lähtemättömyyteen, paniikkikohtauksen pelkoa, ahdistusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai masennusta. Kuulostaa ihan loogiselta. Ko. ihmisellä ei ole diagnoosia mihinkään noista, mutta jokin häntä selvästi vaivaa.
Ja "kaveri"-sana oli huono valinta. Ei hänellä ole kavereita. Tuttavista ennemminkin kyse. Viimeisimmät pyytäjät olivat kai porukkaa samalta työmaalta. Tapahtuma, jonne pyysivät, oli sellainen mistä hän kyllä ihan varmasti olisi tykännyt.
Ja minäkin olen tuttava monesta eri yhteydestä. Jutellaan joskus syvällisiä, ja olen tietyllä tavalla hänelle kaikkein läheisin. Mutta toisaalta en tunne hänen kaikkia puoliaan, tuttavuudellamme ei ole vielä kovin pitkä historia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en lähde, koska ei kiinnosta. Olen tyytyväinen erakko. Mua pidetään sosiaalisena kun mulla on kuitenkin itseluottamusta ja seurassa olen puhelias. Luulevat vai aina, että mulla on omat "oikeat" kaverini muualla. Ei ole. Ihmiset vain häiritsevät mua.
Minulta pitää kysyä mieluiten monta päivää aiemmin mukaan jonnekin, en useinkaan lähde spontaanisti lyhyellä varoitusajalla minnekään mukaan. En myöskään tykkää lähteä kovin kauas, sillä yleensä haluan illanvietoista lähteä jo parin-kolmen tunnin jälkeen takaisin kotiin. Ahdistaa myös se, jos paikalla tai seurueessa on paljon ihmisiä, joita en tunne kovin hyvin tai ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en lähde, koska ei kiinnosta. Olen tyytyväinen erakko. Mua pidetään sosiaalisena kun mulla on kuitenkin itseluottamusta ja seurassa olen puhelias. Luulevat vai aina, että mulla on omat "oikeat" kaverini muualla. Ei ole. Ihmiset vain häiritsevät mua.
Sama täällä. Olen kaikkea muuta kuin ujo ja arka, olen silloin kun on pakko olla seurassa, äänekäs ja dominoivakin erityisesti työkuvioissa. Mutta en vaan pidä ihmisseurasta ja vältän sitä aina kun voin. Olen valinnut siksi miehettömyyden ja perheettömyyden jo nuorena, ja tyytyväisenä 42-vuotiaaksi asti jo näin elänyt. Myöskään kavereita tai ystäviä en edes halua. Tykkään olla aina kotona itsekseni vaan silloin kun en ole töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en lähde, koska ei kiinnosta. Olen tyytyväinen erakko. Mua pidetään sosiaalisena kun mulla on kuitenkin itseluottamusta ja seurassa olen puhelias. Luulevat vai aina, että mulla on omat "oikeat" kaverini muualla. Ei ole. Ihmiset vain häiritsevät mua.
Sama täällä. Olen kaikkea muuta kuin ujo ja arka, olen silloin kun on pakko olla seurassa, äänekäs ja dominoivakin erityisesti työkuvioissa. Mutta en vaan pidä ihmisseurasta ja vältän sitä aina kun voin. Olen valinnut siksi miehettömyyden ja perheettömyyden jo nuorena, ja tyytyväisenä 42-vuotiaaksi asti jo näin elänyt. Myöskään kavereita tai ystäviä en edes halua. Tykkään olla aina kotona itsekseni vaan silloin kun en ole töissä.
Erakoituminen on itse itseään toistava kuvio. Kun on erakko niin erakoituu. Mutta se ei ole tervettä eikä normaalia.
Jos et haluaisi ihmiskontaktia niin et kirjoittelisi tännekkään. Et edes haluaisi keskustella kenenkään ihmisen kanssa mistään asiasta koskaan mistään asiasta. Joten puhut ihan soopaa. Et vaan enää osaa olla ihmisten kanssa ja siksi pakenet yksinäisyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on esitetty jo hyviä syitä, jotka pätevät minuunkin, mutta kerron vielä yhden. Jos jotkus tutut (siis tutut, koska minulla ei ole kavereita - siksi olen yksinäinen) kysyvät mukaan jonnekin, en halua lähteä siksi, että olisin siellä tapahtumassa kuitenkin yksin. Tutut lähinnä hengailisivat kaveriensa kanssa omassa porukassaan, johon minä en kuuluisi. Olen pari kertaa tämän kokenut ja se on todella raastavaa. Lisäksi olen ollut niin kauan yksin, että rehellisesti sanottuna sosiaalinen kanssakäyminen ja paikoissa käyminen ja niissä toimiminen (bileet, baarit, juhlat, ravintolat yms.) on minulle vaikeaa. En tiedä mitä pitää tehdä, en osaa toimia oikein. Se ahdistaa ja hävettää. Minulla yksinäisyydestä on tullut jo itseään ruokkiva ongelma.
Justiinsa näin. Säälistä pyydetään mukaan, mutta sitten jää kuitenkin oman onnensa nojaan eikä se auta, että yrittää hengailla siinä porukassa, kun se porukka antaa selvästi ymmärtää, että kutsuttiin vain säälistä ja olehan nyt tyytyväinen kun pääsit mukaan, mutta jätä meidät rauhaan.
Jos yksinäisen pitää tukeutua seurassa johonkin toiseen, niin hän voi olla hyvin raskasta seuraa silloin sille henkilölle johon tukeutuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on vaikea ystävystyä yksinäisen kanssa, koska monille heistä ystävyys on kuin avioliitto: muita ei saa olla. Mulla on kuitenkin paljon ystäviä ja kavereita sekä muutenkin sosiaalista elämää, joten on mahdotonta omistautua vain yhdelle. Olen joskus pyytänyt mukaan yksinäisiä tuttavia, mutta ilmeisesti ovat kokeneet pyytämisen säälinä. Säälistä ei kuitenkaan ole ollut kyse vaan siitä, että aika usein menen jonnekin kaveriporukassa ja jos seurassani haluaa olla, niin pitäisi tulla mukaan. Yleensä nämä tuttavuudet kariutuvatkin siihen, että tavataan liian harvoin eikä ystävyyttä pääse syntymään.
Vierailija kirjoitti:
Mun on vaikea ystävystyä yksinäisen kanssa, koska monille heistä ystävyys on kuin avioliitto: muita ei saa olla. Mulla on kuitenkin paljon ystäviä ja kavereita sekä muutenkin sosiaalista elämää, joten on mahdotonta omistautua vain yhdelle. Olen joskus pyytänyt mukaan yksinäisiä tuttavia, mutta ilmeisesti ovat kokeneet pyytämisen säälinä. Säälistä ei kuitenkaan ole ollut kyse vaan siitä, että aika usein menen jonnekin kaveriporukassa ja jos seurassani haluaa olla, niin pitäisi tulla mukaan. Yleensä nämä tuttavuudet kariutuvatkin siihen, että tavataan liian harvoin eikä ystävyyttä pääse syntymään.
Kuulostaa kyllä siltä että ei sinullakaan ole oikeita ystäviä. Kauheasti menoja ja tuttavia mutta ei oikeita ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos yksinäisen pitää tukeutua seurassa johonkin toiseen, niin hän voi olla hyvin raskasta seuraa silloin sille henkilölle johon tukeutuu.
Eli pitää vain olla tyytyväinen ja olla omissa oloissaan, kun jo pääsi mukaan? En tarkoita johonkin tiettyyn tukeutumista, vaan sitä, että jos vaikka pelataan jotain, on se viides, joka ei neljän hengen peliin mahdu mukaan. Esimerkkinä. Kun ne neljä ovat aina ennenkin olleet porukka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on vaikea ystävystyä yksinäisen kanssa, koska monille heistä ystävyys on kuin avioliitto: muita ei saa olla. Mulla on kuitenkin paljon ystäviä ja kavereita sekä muutenkin sosiaalista elämää, joten on mahdotonta omistautua vain yhdelle. Olen joskus pyytänyt mukaan yksinäisiä tuttavia, mutta ilmeisesti ovat kokeneet pyytämisen säälinä. Säälistä ei kuitenkaan ole ollut kyse vaan siitä, että aika usein menen jonnekin kaveriporukassa ja jos seurassani haluaa olla, niin pitäisi tulla mukaan. Yleensä nämä tuttavuudet kariutuvatkin siihen, että tavataan liian harvoin eikä ystävyyttä pääse syntymään.
Kuulostaa kyllä siltä että ei sinullakaan ole oikeita ystäviä. Kauheasti menoja ja tuttavia mutta ei oikeita ystäviä.
On mulla ystäviä, mutta en halua luopua heidän kanssaan viettämästäni ajasta jonkun uuden tuttavuuden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on vaikea ystävystyä yksinäisen kanssa, koska monille heistä ystävyys on kuin avioliitto: muita ei saa olla. Mulla on kuitenkin paljon ystäviä ja kavereita sekä muutenkin sosiaalista elämää, joten on mahdotonta omistautua vain yhdelle. Olen joskus pyytänyt mukaan yksinäisiä tuttavia, mutta ilmeisesti ovat kokeneet pyytämisen säälinä. Säälistä ei kuitenkaan ole ollut kyse vaan siitä, että aika usein menen jonnekin kaveriporukassa ja jos seurassani haluaa olla, niin pitäisi tulla mukaan. Yleensä nämä tuttavuudet kariutuvatkin siihen, että tavataan liian harvoin eikä ystävyyttä pääse syntymään.
Kuulostaa kyllä siltä että ei sinullakaan ole oikeita ystäviä. Kauheasti menoja ja tuttavia mutta ei oikeita ystäviä.
On mulla ystäviä, mutta en halua luopua heidän kanssaan viettämästäni ajasta jonkun uuden tuttavuuden vuoksi.
Ystäviä ei voi olla kuin muutama.
Ystävän kanssa ollaan ihan ajan kanssa tekemisissä ja paljon. Ei missään epämääräisessä kaveriporukassa.
Ystävällä ja kaverilla on erittäin suuri ero.
Se pyyntö lähteä mukaan voidaan myös esittää niin monella tavalla. Moni yksinäinen on tottunut ja oppinut lukemaan rivien välistä ja ihmisten ilmeistä, onko kutsu esitetty ihan omasta halusta vai säälistä. Ja sääli on se viimeinen, mitä yksinäinen kaipaa. Varsinkin jos kutsuja vielä tulee möläyttäneeksi, että ajateltiin pyytää sinua, kun Liisa ei päässytkään lähtemään. Arvaa vaan ap, kuinka "mielellään" tämä yksinäinen lähtee mukaan. Jos minulle selvin sanoin ilmoitetaan, että olen vain korvike, niin saavat pyytäjät mennä omin nokkineen, minua siellä ei nähdä. Pysyn myös kutsuista on kaukana, jos luen kutsun rivien välistä, että juhlapaikalle tarvitaan tiskaajaa ja siivoojaa. Saan tiskata ja siivota ihan tarpeeksi kotona, en lähde passariksi. En nykyään myöskään kuskiksi. Olisin kyllä varma kuski, koska en käytä lainkaan alkoholia, mutta en halua ensin katsoa juhlissa, miten jotkut humaltuvat aina vaan enemmän ja sitten kyyditä humalikkaita koteihinsa..