Viim. mahdollisuudet toisesta lapsesta menivät solusalpaajahoidon aloittamiseen :(
Pakko hoitaa kroonista sairautta järein asein, ettei tarvitse sairaalassa maata. Tuntuu vain niin rankalta tämä tilanne, että nyt sitä lasta ei missään nimessä saa tulla maailmaan (näillä lääkityksillä, jotka jatkuvat kyllä vuosia).
Adoptio olisi minulle kovin mieluinen, mutta kauhistus miehelleni. Hohhoijaa, ovat jotenkin niin " yksinkertaisia" nuo miehet. Muutama vuosi olisi vielä aikaa laittaa anomuksia sisään esim Kiinaan, mutta eihän sitä yksin voi tehdä kun kerran avioliitossa olemme ,(
Yritän nauttia tästä 4-v. naperomme elämänilosta ja viisaudeseta, on se sentään mahtavaa että hänet saimme hankaluuksien kautta (ensin pitkään ei napannut, sitten 2 myöh. keskenmenoa, pitkittynyt synnytys --> hätäsektio, apgarit OK!
Anteeksi, että täällä valittelin vaikka meillä jo on yksi ihana lapsi ennestään. Isoista perheistä kumpikin olimme haaveillut edes kaksilapsisesta perheestä, että saisivat leikkitoverit toisistaan...
Kommentit (3)
Olen pahoillani tilanteestanne :( Meillä myös on esikoinen/ainokainen, jonka saimme viiden vuoden odotuksen jälkeen lopulta onnellisesti syliin. Toinen (ja mieluummin enemmänkin) on toiveissa ja työn alla.
Me taaperretaan vielä kohtuullisen toiveikkaina hoidoissa, mutta samaan aikaan on pistetty pyörät pyörimään myös PELA:n suuntaan. Miehillä nuo asiat vaati ehkä enemmän totutteluaikaa kuin naisilla. Suostuisiko miehesi hankkimaan adoptioasiasta lisää tietoa (ilman painostusta ja ilman mitään lupauksia tai sitoumuksia)? Meillä asia lähti etenemään, kun mies suostui infotilaisuuteen. Eihän siitä enää paluuta ollut :) Ja aivan itse päätyi tuohon ratkaisuun.
Ovatko PELA:n sivut tutut? Täältä pääset liikkeelle:
http://www.pelastakaalapset.fi/index.php
Voimia nykyiseen elämäntilanteeseen ja hoitoon!
Vaikka adoptiomahdollisuus olisikin poissuljettu, teidän ei tarvitse jäädä yksilapsiseksi perheeksi. Jos terveytesi vain sallii, voisitte ehkä ottaa jossakin vaiheessa esim. sijaislapsen tai toimia tukiperheenä?
On todella musertavaa haudata haaveet useammasta lapsesta. Meillä on yksi biolapsi ja olemme lopettaneet lapsettomuushoidot tuloksettomina. Itse haluaisin adoptoida, mutta mies vastustaa kovasti. Olen aina nähnyt itseni 2-3 lapsen äitinä enkä aio haaveestani luopua. Miten voisin, kun minulla on koko ajan sellainen tunne, että meiltä ihan tosissaan puuttuu joku - siis lapsi - vaikka meillä yksi onkin. Miehen asenne tuntuu epäoikeudenmukaiselta myös siksi, että sekundäärisen lapsettomuutemme syy on hänessä. Toisaalta hän on jo 44-vuotias, joten adoptiolla alkaa olla jo kiire.
Jaksamista rankkaan elämäntilanteeseesi!
Olen pahoillani! Tosi ikävää, itsekin haaveilen kovasti toisesta lapsesta, olisi kyllä aika rankkaa saada tässä vaiheessa jo tietää, ettei sitä kakkosta koskaan tule. Minustakin tuntuu pahalta ajatella, että esikoinen jäisi ainokaiseksi, onhan sisaruksista niin paljon iloa! Ehkä miehesi vielä muuttaa mielensä adoptiosta, kunhan hän saa vähän aikaa miettiä asiaa. Miehet ovat tässä mielessä aika hitaita syttymään...
Jaksamista!
T. Hathor