Voiko synnytyskipua verrata mihinkään?

Voisin verrata supistuksia voimakkaaseen kramppiin tai suonenvetoon. Kipu on sellaista tylppää ja jäytää syvältä.

Ponnistusvaiheessa kipu on terävää, kirvelee ja kiristää.

Kyllä siitä silti selviää..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ryöminyt ja kierinyt lattialla kuukautiskipujen takia, hiki on tippunut kivusta norona otsalta ja oksentanut kivusta, onkohan vielä pahempaa synnyttäminen? Ei ole lapsia vielä, pelkään synnytystä. Kerran kaaduin ja sääriluu murtui, sattui paljon hetken, mutta pari päivää kävelin murtuneella jalalla, kunnes turposi niin, että menin lääkäriin. Lääkäri ihmetteli, miten olin ne pari päivää selvinnyt.

Eniten mua synnytyksessä pelottaa toimenpiteet ja kaikki se alapään tutkiminen, tulee gynekologillakin pakokauhu aina vaikka ei satu.

Minulla on endometrioosi ja synnytykset oleet helpompia kuin pahimmat kuukautiskivut. Odotin ensimmäisessä synnytyksessä koko jan millon se kova kipu 'alkaa'. Kolme synnytystä takana.

Kiitos tästä tiedosta! Siis ihan vilpittömästi. Minulla on pahahko endometrioosi (on leikattukin) ja kivut ovat siis olleet nuoresta saakka aivan kaameat (jos lääkkeiden annostelu menee pieleen, saatan herätä yöllä siihen, että olen kylmän tuskanhien peitossa jne.). Ihan mahtavaa, että endometrioosipotilas saattaa päästä sillä tavalla "helpommalla" synnytyksestä, että on jo kokemusta samantyyppisestä tai jopa pahemmasta kivusta ja tietää, mitä on tulossa. :D  Näin tosin minulle on eräs lääkärikin sanonut, mutta ihanaa kuulla toiselta endottarelta, että niin se todellakin voi olla.

Riippuu tarkoitetaanko supistuksia vai itse ponnistusvaihetta. Supistuksia vois joo ehkä verrata todella kivuliaisiin menkkakipuihin, mutta sit ei kuitenkaan. Mulla ne tuntui todella kovana paineena, ensin alavatsalla, sitten pepun puolella kun vauva laskeutui alaspäin. Semmonen kramppityylinen kipu.

Ponnistusvaiheen kivun voi kuvitella. Tuntuu kuin emätin repeisi. Kyllä sen siis kestää, mutta jouduin mä vähän valittamaan. En mä silti sanois omalla kohdallani että ponnistusvaihe ois ollut helpoin kohta synnytyksessä, vaikka kestikin vain vartin.

Mutta ihan kivaa se oli, ei niin paha mitä ajattelin. Koko synnytyksen inhottavin osuus oli se osastollaoloaika eli se puolitoista vuorokautta, kun ei saatu perhehuonetta. Muutenkin sen oikein tunsi kun estrogeeni laski kohisemalla ja semmonen pre-baby blues alkoi. Elämä alkoi taas hymyillä kun kotiin pääsi. Tätähän ei kysytty. Sorg

Se on kuin voimakas suonenveto ( potenssiin kymmenen) vatsan alueella. Ponnistus on kuin tulisi iso meloni peräsuolesta ulos. Siellä se tuntuu, ei " pimpsassa" muuta kuin ihan lopussa.

No joo, minustakin ehkä kovasuonenveto tai lihaskramppi kuvaa sitä kipua parhaiten.

Ei kuukautiskipuja voi verrata synnytykseen. Itselläni on paha endometrioosi, jota leikattu, mutta en puhuisi samana päivänä kuukautiskivuista ja synnytyksestä. Synnytyskipu  on mielestäni niin voimakas kipu, että sitä ei voi etukäteen kuvitella, koska ei tajua sellaista olevan olemassa. Mun mielestä se on niin kovaa, ettei sitä meinaa kestää ( monihan huutaa että en kestä enää, en jaksa enää) . Silti siitä selviää hyvin kun on pakko. 

Koskaan en ole saanut kovaa sähköiskua, mutta joku sellainen olisi aika kuvaava. Kipu lamautti, en kyennyt edes istumaan ja hengittäminen oli vaikeaa. Eli tavallaan aivan sietämätön kipu, mutta toisaalta ei tullut sellaista huutokipuoloa. Epiduraalin laittamista en edes tuntenut.

Avautumisvaiheen kipu on kuin menkkakipua potenssiin sata. Toki siinä on taukoja, mutta avautuminen voi kestää pari vuorokautta... Ilokaasu on ihan ok pieneen kipuun, mutta ei se mitään kipua poista, sotkee vain vähän kivun tajuamista, kun keskittyy hengittäiseen. Tehokkaampia puudutteita ei saa, kun ei ole avautunut tarpeeksi ja synnytys voi hidastua. Sitten kun puudutteen lopulta sain, se ei auttanut. Kuulema niinkin voi käydä. Kun oli pitkään sinnitellyt ja odottanut milloin lopulta saisi sen helpotuksen, eikä se autakaan, tuli henkinen järkytys miten nyt kestän enää. Lisää oksitosiinia vaan ja kivut vaan paheni ja välit lyheni.

Ponnistaminen oli kauheinta. Tuntui kuin olisi halennut ja oli vaan pakko ponnistaa kun tilanteesta ei päässyt muutenkaan pois. Ihan mieletön kipu. Ponnistusvaiheen puudutuspiikkikään ei auttanut, eivät kuulema saaneet sitä kohdilleen. Juu, kyllä jäi traumat. En halua synnyttää enää ikinä! Eikä kipu loppunut siihen kun vauvan sai syliin. Vitsi mitä puppua sekin. Monta yötä meni niin ettei pystynyt itse edes sängyssä kääntymään kun oli niin kipeä.

Suututtaa kun jotkut haluaa kaunistella synnytystä. Joillakin se kai on ihan helppoa mutta joillakin EI.

Viimeisimpien viestien joukossa oli pari viestiä endometrioosista kärsineiltä naisilta. Toinen kiitti siitä tiedosta, että endokivut saattavat olla synnytyskipuja pahemmat ja toinen ilmoitti, että synnytyskipu on paljon pahempaa. Tässä taas näkee sen, miten nämä ihan oikeasti vaihtelevat naisesta toiseen eikä sitä voi etukäteen tietää, mikä kipu osoittautuu kovimmaksi. Minulla on leikattu endo kaksi kertaa ja pahimmillaan endokivut ovat olleet suunnilleen samanlaiset kuin avautumisvaiheen kipu. Aivan samassa sarjassa liikuttiin. Enkö koskaan kokemut synnytyskivun olevan ylitsepääsemätön, vaikka kova olikin. Monella endopotillaalla on tällaisnen kokemus, mutta ei sitä tietenkään varmaksi voi kenellekään luvata. 

viisi vuotta sitten ja traumat vieläkin kirjoitti:

Avautumisvaiheen kipu on kuin menkkakipua potenssiin sata. Toki siinä on taukoja, mutta avautuminen voi kestää pari vuorokautta... Ilokaasu on ihan ok pieneen kipuun, mutta ei se mitään kipua poista, sotkee vain vähän kivun tajuamista, kun keskittyy hengittäiseen. Tehokkaampia puudutteita ei saa, kun ei ole avautunut tarpeeksi ja synnytys voi hidastua. Sitten kun puudutteen lopulta sain, se ei auttanut. Kuulema niinkin voi käydä. Kun oli pitkään sinnitellyt ja odottanut milloin lopulta saisi sen helpotuksen, eikä se autakaan, tuli henkinen järkytys miten nyt kestän enää. Lisää oksitosiinia vaan ja kivut vaan paheni ja välit lyheni.

Ponnistaminen oli kauheinta. Tuntui kuin olisi halennut ja oli vaan pakko ponnistaa kun tilanteesta ei päässyt muutenkaan pois. Ihan mieletön kipu. Ponnistusvaiheen puudutuspiikkikään ei auttanut, eivät kuulema saaneet sitä kohdilleen. Juu, kyllä jäi traumat. En halua synnyttää enää ikinä! Eikä kipu loppunut siihen kun vauvan sai syliin. Vitsi mitä puppua sekin. Monta yötä meni niin ettei pystynyt itse edes sängyssä kääntymään kun oli niin kipeä.

Suututtaa kun jotkut haluaa kaunistella synnytystä. Joillakin se kai on ihan helppoa mutta joillakin EI.

Ymmärrän hyvin, että tuntuu pahalta, jos joku vähättelee kokemuksiasi. Sinulla on ollut tosi huonoa onnea.

Mutta kun totuus nyt kumminkin on se, että monella on sinua huomattavasti parempi onni, niin kai senkin saa ensisynnytystään odottavalle kertoa? Ei siitä ole mitään apua tai iloa, että joku pelotellaan etukäteen hengiltä? Eikä se ole kaunistelua, jos kertoo oman hyvän kokemuksensa. 

Olen synnyttänyt kahdesti ja potenut kerran olkapään kalkkitulehduksen. Kalkkitulehdus oli pahempi. Paljon pahempi.