Luulen, että ihmiset ajattelee musta pahaa
Luulen, että työkaverit pitää mua huonona työntekijänä. Luulen välillä, että joku on huomannut virheitä työssäni, muttei sano siitä mulle. Uskon, että puhuvat keskenään.
Luulen, ettei naapuri tykkää mun seurasta enää. Ei viestittele, ei pyydä lasta omansa seuraksi.
Luulen, että naapurit keskenään puhuu musta jotain.
Mikä mulla on?
Kommentit (5)
Itsellä ajoittain samaa ja luulen tulevan lapsuuden turvattomuuden tunteesta ja osaksi siitä johtuvasta luottamuspulasta. Olen silti yrittänyt taistella tätä vastaan ja huomannut saavani paljon rakkautta ja positiivista palautetta, uskoessani siihen, että olen upea persoona ja minusta pidetään.
Mulla ollut erikoinen ja rikkonainen lapsuus. Ei sellaista lintukotoa. Paljon avioeroja, muuttoja, pitkiä poissaoloja kotoa mummoloissa jne. Monta koulunvaihtoa. Kuitenkin hyviäkin aikuisia ympärillä. Tämä kaikki ennen teini-ikää. Sen jälkeen tasaantui elämä.
Pelkään, että sieltä lapsuudesta alkaa kummuta nyt kaikenlaista, kun ikää karttuu. Pelkään, että olen tikittävä aikapommi!
Nykyinen elämä on muutoin hyvää, mitä nyt näitä ajatuksia. Hyvä avioliitto, turvattu tasainen elämä.
Noiden ajatusten lisäksi, mitä alussa kerroin, niin en myöskään ole koskaan mennyt lasten päiväkodin tai koulun vanhempaintoimintaan, vaikka siis olisin halunnut. Erityisesti päiväkodissa toiminta oli vilkasta, mutta en uskaltanut mennä niihin askarteluiltoihin, kun pelkäsin jääväni jotenkin ulkopuolelle.
En myöskäään ole päässyt asuinalueemme leikkipuistoiluun. En uskalla mennä sinne lapsen kanssa, kun ajattelen muiden tuomitsevan mut. Luulen kaikkien ajattelevan musta pahaa. Ollaan ne erakot, oudot.
Silti olen ulospäinsuuntautunut ja sosiaalisesti vaativassa työssä. Tosi ristiriitaista.
Ap
Ehkä olet oikeassa ja kaikki ihan kaikki ajattelevat sinusta pahaa. Koko ajan, joka paikassa.
Siis mieti nyt vähän - minkälainen ihminen jaksaa miettiä jotakin toista ihmistä puolta minuuttia kauempaa? Ketä kiinnostaa? Ei ketään. Menepäs kipin kapin päätohtorille ja hae lääkkeet, tuo haittaa jo lapsesikin elämää. Et kai halua hänestä samanlaista?
Ei tämä näy ulospäin, ei kukaan tiedä eikä varmaan voisi uskoa mun olemuksesta, silloin kun kohtaan näitä ihmisiä.
Ainut mistä olen katkera on se ettei lapseni ole tutustunut naapurin lapsiin niin hyvin kuin jos olisin mennyt enemmän puistoon.
En uskalla mennä päätohtorille. En halua, että mun menneisyytyä myllätään auki, jotta saadaan nykyisyys kuntoon. Voin kyllä mennä puhumaan nykyisyydestä ja tulevsisuudesta. Mistä siellä aloitetaan?
Ap
Huono itsetunto ja varmaan jotain pientä ahdistushäiriötä jos huomaat miettiväsi tuollaisia kovin usein. Itselläni oli päivittäistä itkeskely ja stressaaminen ihan samalla tavalla töistä, ystävistä ja tuntemattomista. Et mitähän ne musta ajattelee, varmaan jotain negatiivista. Mulle on nyt diagnosoitu sekamuotoinen ahdistushäiriö.
Puoli vuotta mennyt pahimmasta vaiheesta ja olen kuin eri ihminen, ennen en vaan voinut olla miettimättä tuollaisia ja nyt mieli jotenkin vahvempi ja selkeämpi näkemään, ettei noissa ajatuksissa ole mitään järkeä. Annan itselleni anteeksi enemmän ja uskon että kuten minäkin ajattelen muista hyvää ja olen oikeasti muille ystävällinen, suurin osa ajattelee minustakin hyvin. Jos joku ei ajattele, sille en voi mitään ja siitä on turha ahdistua liikaa, jos ei ole kyseistä ihmistä kohtaan ollut jotenkin huonokäytöksinen tjsp. että pitäis yrittää korjata asiaa. Se on vaan harmillinen totuus että aina löytyy joku joka ei susta tykkää, vaikka olisit hänelle mukava. Antaa olla tykkäämättä.