"Hän"-pronomini eläimestä puhuttaessa
Kun puhutaan eläimestä, käytetään oikeaoppisesti persoonapronominia "se": näinhän on kautta aikojen opetettu ja käsittääkseni tämä pätee vieläkin. Väistämättä ärsyynnyn, kun näen tai kuulen eläimeen viitattavan pronominilla "hän". Kyse ei ole siitä, että pitäisin pahana sitä, että eläimiä pidetään arvossa - päinvastoin! Vaikka joku kunnioittaisi lemmikkejään enemmän kuin kanssaihmisiään, ei sekään olisi niin suuri ärtymyksen aihe kuin tuo sananvalinta. Itselleni tulee vaan mieleen, että "hänestä puhuja" yrittää tyhmällä tavallaan tuoda korostetusti esiin, kuinka hän suorastaan jumaloi lemmikkiään.
Ihmisestäkin käytetään arkikielessä usein yksikön kolmannessa persoonassa pronominia "se", eikä tuo sananvalinta jokapäiväisessä puhekielessä tarkoita, että puhuja nimenomaan vähättelisi toista henkilöä. Miksi siis jotkut kokevat, että eläimen arvokkuutta ei tarpeeksi tuoda esille, jos puhutaan "siitä", eikä "hänestä"?
Eläimenpito on eläimenpitoa ja kielioppi on kielioppia. Minä vaan en ehkä ymmärrä tuon sanavalinnan perimmäistä tarkoitusperää ja väkisinkin saan puhujasta tyhmän vaikutelman, ehkä joskus aiheettakin. Mutta mielestäni eläimiä voi vallan hyvin kunnioittaa sanoin ja teoin myös ilman, että omaa hyvyyttään siinä asiassa pitää pakonomaisesti julistaa kielen sääntöjä korostetun irvokkaasti rikkomalla.
Kommentit (45)
Kyyyyl se mun mielestä on enemmänkin hassuttelua ja vitsailua. En suutu sellaisesta.
Vierailija kirjoitti:
Kun suomen kielioppia formuloitiin äidinkielen tunneilla opetettavaan muotoon, asialla oli usein alunperin ruotsinkielinen sivistyneistö, jolla ei välttämättä ollut tajua kansankielen hienovaraisimmista vivahteista -näin syntyi tämäkin "hän ihmisestä, se eläimestä" - sääntö. Kuitenkin vielä nykyäänkin käytännön puhekielessä se (myös tämä ja tuo) ovat tavalliset painottomat yksikön 3.persoonan pronominit, joilla viitataan yhtälailla ihmiseen, esineeseen tai asiaan, ja hän on painollinen eli korostettu muoto. Samalla lailla kuin ranskan kielessä je/moi, tu/toi, il(elle)/lui. Se -pronominin käyttö ihmisestä ei ole siis mitenkään halventavaa oikeasti, jos sellainen sivumerkitys sille on muodostunutkin, se johtunee vain äikänmaikkojen tiukkapipoisuudesta tätä alun perin hatusta vedettyä "sääntöä" opetettaessa.
Kun eläimestä käytetään hän-pronominia, ei ole kyse niinkään säännön rikkomisesta, vaan eläimen yksilöllisyyden ylikorostamisesta, tällaista tiedostamattomastikin havaitsemaamme, ei-virallista kielen sääntöä juurikin hyväksikäyttäen. Ärsyttävää toki sekin.
Aidon asiantuntemuksen tunnistaa, kun sellaista kohtaa! Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta ja asian muotoilusta. =)
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas kaikki, niin ihmiset kuin eläimetkin ovat "se". Mitä se kertoo minusta?
Ensiksi tulisi mieleen, ettet taida olla hienostelija, mielistelijä etkä alkuunkaan teennäisyyteen taipuvainen henkilö - et ylpeä etkä kateellinenkaan, vaan tasapainoinen.
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin hännittelen ja teitittelen eläimiä välillä, ihan vitsin tasolla tosiaan. Mutta välillä ovat niin olevinaan, varsinkin kissat. :D
"Mitä hän on mieltä?", " Mitäs teille saisi olla?", normaalisti kyllä käytän se:tä kun puhun elukoista.
Kerran sinuttelin siiliä...
Jos hyvinkin sattuisi olemaan se kiroileva lajinsa edustaja kysymyksessä, niin parempi kyllä ensi alkuun olisi varmaan teiditellä kohteliaasti.
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas kaikki, niin ihmiset kuin eläimetkin ovat "se". Mitä se kertoo minusta?
Että olet sellaiselta murrealueelta missä "se" sanaa käytetään ihmisestäkin.
Kyllähän se pahasti korvaan särähtää. Varsinkin, jos mummot lässyttävät, kuinka hän oli taas sitä ja tätä kun puhutaan villakoirasta. Nuorten naisten käyttämä vauva tai karvainen vauva koiran- tai kissanpennusta puhttaessa alkaa suorastaan vituttamaan, mutta pakko aina pitää mölyt mahassa tuollaisessa tilanteessa ja vääntää tekohymyä naamalle.
Aki Riihilahti käyttää muuten aina jalkapallostudioissa se-pronominiä, kun puhuu pelaajista. Muutama kerta ei haittaa, mutta kun sen kuulee kymmenisen kertaa studio-osuuden aikana, alkaa sekin särähtämään korvaan. Kuitenkin koulutettu ihminen kyseessä.
Kirjakieli ja puhekieli nyt muutenkaan aina kohtaa. Miksi sen tässä hän/se sanan käytössä pitäisi olla niin paskantärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Myös englannin kielessä lemmikeistä käytetään sanoja "he" ja "she". Itse asiassa jostain villistä (vaikka metsästettävästä) elikostakin saatetaan puhua "hänenä".
Mielestäni tuo suomalaisten "se" on aika hauska ja ehkä tyypillinenkin suomalainen ilmiö. Täällä kaikki tasapäistetään eikä turhia hienostella.
Englannissa tulikin keskusteltua asiasta, kun puhuin tuttavani luona koirista sanalla it. Tuttavani totesi, että muoto on kieliopillisesti absoluuttisen oikea, mutta englantilaiset eivät juuri koskaan käytä sanaa it puhuessaan muista kuin haittaeläimistä.
Vierailija kirjoitti:
Koska olen suomenruotsalainen päätän olla välittämättä siitä mikä olisi kieliopillisesti oikein, ja käytän kaikista karvakavereista sanaa hän.
"Se" on varattu elottomille esineille. (Ja einiinmukaville ihmisille.)
Öö, mitä sun suomenruotsalaisuudella on tässä tekemistä minkään kanssa...?
Jokaisella on omat lapselliset kujeensa ja valintansa :)
Onkohan tilanne muuttunut muutamassa vuodessa? Minulle eläin on SE.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tilanne muuttunut muutamassa vuodessa? Minulle eläin on SE.
On. Jos 15 vuotta sitten joku puhui elukasta hänenä, se oli vitsi. Jolle naurettiin. Nykyään ei ole niin varmaa eikä uskalleta nauraa jos se kahjo onkin tosissaan.
Eläinten inhimillistämistä tuo on ja siitä pitäisi päästä eroon.
Sinänsä kiinnostava ohjelma eläinsairaalan arjesta Viikissä, olisi ihan kivaa seurattavaa ilman hän-lässytystä kaikilta asianosaiselta.
Eilen tv-uutisissa mehiläisetkin olivat he. OT: vain eläimillä on naama. Ihmisillä on kasvot.
Vierailija kirjoitti:
No eiköhän tuota "hän"-pronominia käytetä lähinnä vitsillä. Mä kutsun kissaani usein häneksi, sillä hän on omasta mielestään kovinkin ylväs ja arvovaltainen. Kenties jopa kuninkaallinen.
Lässytätkö myös olevasi kattisi Äiti tai Isi?
Minulla ei ole eläimiä enkä oikein "bondaa" eläinten kanssa, en siis ole kokenut tai täysin ymmärrä sitä kiintymystä mitä jotkut tuntevat eläimiään kohtaan. Joudun tietoisesti muistuttamaan itseäni että eläimillä on monille muille aivan erilainen merkitys. Työssäni tapaan ihmisiä haavoittuvassa tilanteessa jossa on erityisen tärkeä tulla kuulluksi ja kohdatuksi, ja jos he mainitsevat lemmikkinsä perheestä puhuttaessa, kysyn yleensä eläimestä jotain lisää viitaten siihen "hän" pronominilla (tai sen vähemmän pönöttävällä murreversiolla) osoittaakseni että olen kuullut ja "hyväksyn" (väärä sana, mutta siis otan vastaan?) sen että eläin on tälle ihmiselle merkityksellinen läheinen.
Olen Uudeltamaalta kotoisin ja yleensä käytän ihmisistäkin muotoa 'se'. Niin myös eläimistä. Asun Varsinais-Suomessa ja täällä ilmeisesti 'hän'-muoto ihmisistä on yleisempi. Kun käyn eläinlääkärillä ja siellä viitataan kissaani pronominilla hän, käytän itsekin samaa muotoa, koska jotenkin tulee olo, että puhumalla 'siitä' dissaisin kissaani.
Jotkut eläimet ovat liian suuria persoonia ollakseen "se" kuten suurin osa ihmisistä.
Entäs "neiti", kun puhutaan pikkulapsesta?
Myös englannin kielessä lemmikeistä käytetään sanoja "he" ja "she". Itse asiassa jostain villistä (vaikka metsästettävästä) elikostakin saatetaan puhua "hänenä".
Mielestäni tuo suomalaisten "se" on aika hauska ja ehkä tyypillinenkin suomalainen ilmiö. Täällä kaikki tasapäistetään eikä turhia hienostella.