Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko täällä naisia, jotka tehneet valinnan elää yksin?
02.08.2016 |
Olen ruvennut tosissani pohtimaan, kannattaako mahdollisesti ainoata elämäänsä laittaa miehen kanssa elämiseen.
Jos tekisi tietoisen päätöksen elää yksin, ei pariutua varsinaisesti koskaan?
Joku rakastaja/kamu tietysti voisi joskus olla, mutta ei kumppanuutta tai edes yritystä siihen suuntaan.
Ja kun joku kuitenkin kysyy miksi ja olenko joku katkera miestenvihaaja, niin en ole.
Miehet on ihan kivoja ja pieni osa todellakin hyvää seuraa, mutta mä olen liian jotenkin "tunteva" siihen maailmaan.
Mulla ei esimerkiksi ole miespuolisia ystäviä tai kavereita, ei ole koskaan ollut.
Useampi veli on ja heidän kanssaan olen läheinen, mutta keskustellaan yleensä lähinnä lapsuudestamme, perheemme asioista, he avautuvat naishuolistaan ja pyytävät apua jne.
Perheen ulkopuolisten miesten olen todennut pitävän minua ensisijaisesti lihakimpaleena ja toissijaisesti ihan "fiksuna ja rentona muijana".
Heidän kanssaan voi keskustella yhteiskunnallisista ilmiöistä, politiikasta, tieteestä, historiasta jne., mutta tunnetasolla ei voi saada yhteyttä, he eivät koskaan ymmärrä minua kuten toinen nainen ymmärtää.
Ei ole tarpeeksi syvällistä, jotta voisin JAKAA ELÄMÄNI sen miehen kanssa tai olla edes kaveri/ystävä.
Olen yrittänyt ystävystyä kolmen eri miehen kanssa ja tulos:
Yksi taputteli jotain olalle ja käski ryhdistäytyä kun avauduin itkien pahasta olostani ja muistelin yhtä kamalaa asiaa, ei osannut yhtään suhtautua ja oli tosi kylmä.
Toinen mielisteli menemään ja oli tosi limainen, koska yritti päästä pöksyihin.
Kolmas oli muuten hyvä ja mieheksi jopa suht. syvällinen vaikkei naisen tasolle yltänytkään, mutta teki itsemurhan kun ihastuin toiseen mieheen.
Miehelle kun avautuu jostain, ei mies ota samalla tavalla henkisesti "syliin" ja lämmitä, kuin nainen tekee.
Se on suurin syy, miksi harkitsen vakavissani tietoista päätöstä elää miehetöntä elämää.
Olen liian hauras heidän maailmaansa.
Onko muita, jotka tuntevat samoin?
Oletko jopa toteuttanut päätöksesi elää yksin ja nautit nyt siitä?
Kiitos jo etukäteen vastauksista! :)
Kommentit (50)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vuosia sitten eronnut, lapset jo isoja, enkä kaipaa ketään saman katon alle. Sellainen suhde, jossa omat kämpät, olisi ok, mutta miehet haluavat aina hyvin pian avoliittoon. Nautin tästä: omasta kodista, vapaudesta, vapaa-ajastani, siitä ettei kukaan kuorsaa sängyssäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 24-vuotias nainen enkä koskaan ole ollut miesten kanssa romanttisissa tekemisissä. Kiinnostukseni loppui murrosiässä. Silloin miehistä katoaa sellainen lapsenomainen vilpittömyys ja ilo, tilalle tulee raaka miehen maailma jossa ihmismielellä tai hengellä ei ole mitään arvoa.
En ole koskaan uskonut miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Todella, todella harvoin uskon sielunkumppanuuteen, mutta silloin kyseessä on kaksi erityisyksilöä. Omat vanhempani ovat tällaisia, he ovat upeita yhdessä vaikkakin hyvin eriluonteisia ja toisinaan riitaisia.
Miehet eivät ymmärrä toisten inhmillisiä tarpeita tai kunnioita toisten ihmisten piirteistöjä. Miehet näkevät vain itsensä, oman työnsä, omat halunsa. Mies on egoismin huipentuma. Olen lukenut netistäkin miesten pulinoita ja käsittänyt miten tavallinen ilmiö naisten halventaminen on heille kaikilla elämän osa-alueilla. Miksi en vapautuisi kärsimyksestä eli miehestä? Miehet ovat kautta aikain olleet naisten rajoittajia, orjuuttajia ja väheksyjiä. Minä aion päästää irti ja olla vapaa.
Minä en pidä miehiä sinänsä pahoina (vaikka lähes kaikki maailman pahuudet joidenkin miesten aikaansaannoksia onkin) tai pidä heitä kärsimyksenä.
Toisille miehen kanssa eläminen sopii hyvin ja moni nainenhan kokee miehet hyviksi ystäviksi.Itse vain en koe näin, vaan juurikin liian kova on heidän maailmansa ja tahdon jotain syvempää, hellempää ja lämpösempää.
Ap
Miesten maailma on kova, mutta on siellä naisiakin. Pistit ihan miettimään. En oikein jaksa uskoa, että maailma olisi niin kauhean erilainen, jos miehiä ei olisi.
Itse olisin kyllä varmaan jäänyt syvemmäksi, hellemmäksi ja lämpöisemmäksi, jos ei olisi koskaan tarvinnut mennä kouluun tai töihin.
Vierailija kirjoitti:
Tasan ei käy onnen lahjat. Minä taas haluaisin semmoisen perinteisen, maskuliinisen, ehkä vähän juron miehen. Semmoisen joka menee ja tekee, ei liikaa pohdiskele ja tunteile. Niitä ei vaan tunnu olevan missään, vaan joka paikka on täynnä niitä herkkiä, tunteellisia ja syvällisiä lässyttäjiä.
Tuskin joka paikka, koetapa esimerkiksi jotain maaseutukylää pohjoisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen elänyt jo reilut kymmenen vuotta ilman miestä. Alkuaikoina oli (humalassa) panokavereitaa, mutta eihän se mitään sellainen anna.
Seuraa kyllä saisin, ihailua tulee, jos ulos lähden, mutta en löytänyt miestä, joka olisi vielä aamulla kiinnostanut.
Olen ollu naimisissa, josta lapset, heistä olen kiitollinen. Eron jälkeen olin 10 vuotta suhteessa, jossa mies rakasti minua palavasti ja minä, noh, olin vaan suhteessa.
Olen miettinyt että minulta puuttuu taito rakastua, heittäytyä, tai sitten kohdalleni ei vaan ole sattunut se oikea 🤔.
Älkää nyt käsittäkö väärin, mutta kun esim. netin kontaktipalstoja selaan, ikäseni miehet tuntuvat, iso osa, vanhoilta. Syytän itseäni ulkonäkökeskeiseksi, mutta kyllä kai miehessä täytyy myös se ulkonäkö, tai paremminkin olemus miellyttää?!
Olen myös hyvin itsekriittinen, iän - ja laiskuuden - tuomat muutokset vartalossani kiusaavat, vaikka ihailua saankin. Olen kurvikas, minua on siunattu vyötäröllä, hyvällä pepulla ja roikkumattomilla rinnoilla. Heh, jos viitsisin liikkua enemmän olisin vissiin kuuma 😏, jos sillä nyt mitään merkitystä on.
Anteeksi tämä vuodatus, näitä asioita en oikeen kehtaa ystävilleni jakaa.
Nainen elämänkumppanina ei minulle ole vaihtoehto, enkä oikeastaan ole varma osaisinko miehenkään kanssa arkea jakaa, mutta syli ja matka/viikonloppuseura olisi kivaa.
Kiitos, jos jaksoit lukea ja vielä enemmän, jos jaksat kirjoittaa ajatuksiasi tilanteestani.
Aivan kuin omaa elämääni. Huh.
Itsekin miestä etsiessäni petyin miesten latteuteen, heidän maailmansa on kovempi ja konkreettisempi kuin naisten. Sellaisia tusina lätkäfaneja kaljaa kittaamassa löytyy.Nuorena haluavat olla playereitä ja vapaita
Oma mieheni on onneksi älykäs ja kiinnostunut samoista jutuista kuin minä. Eihän hän nyt naisten ihmissuhdepohdinnoista niin innostu, mutta niitä sitten naiskavereiden kanssa. Yksi ihminen ei ketään tee autuaaksi.Matkat ja muut on kiva jakaa oman perheen kanssa ja arkikin tietty.Lämpimiä, viisaita miehiä on! Ehkä joku sinua vanhempi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan haluaisi olla yksin, mutta olenpas silti. Ilman läheistä suhdetta jää paitsi niin paljosta eikä pääse edes kasvamaan täyteen mittaansa, kun elämässä ei ole ihmistä, jonka kanssa kävisi hedelmällistä dialogia.
Ehkäpä minäkin (N47) vielä löydän syvällisen, fiksun miehen. Huokaus.
Mutta toteutuuko monessakaan parisuhteessa kaipaamasi hedelmällinen dialogi?
Sanoisin, että päätös riippuu siitä, mitä oikeasti haluat elämältäsi. Jos haluat elää yksin, elä. Jos taas haluaisit parisuhteen hyvän kumppanin kanssa, pidä sydämesi avoimena. Minä onnistuin lopulta löytämään jopa itseänikin pehmeämmän ja lämpimämmän miehen. Sellaisen, joka leikkii pehmoleluilla kuin lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi sivua keskustelua miehettömänä elämisestä ja vaikeudesta löytää tunnetason yhteyttä miehen kanssa, eikä kukaan ole vielä maininnut vaihtoehdoksi naisen kanssa elämistä. No minä mainitsen: AP, mitä jos harkitsisit naista elämänkumppaniksi? Naiselta saat sitä syvempää, hellempää ja lämpöisempää kohtaamista jota olet kertomasi perusteella hakemassa ja naisissa itse havainnut.
Voihan heteronormatiivisuuden sumuverho sentään, täällä ollaan jo heittämässä pyyhettä kehään kokonaan kun miehet eivät osoittaudu sopiviksi. Älkää nyt vielä luovuttako.
Onhan minulla naispuolisia ystäviä, jotka tavallansa ovat matkakumppaneita elämässäni.
Heistä vaan yhtä lukuunottamatta kaikki ovat pitkissä liitoissa, eli tietyllä tapaa "omat elämät" ja koen itseni välillä vähän yksinäiseksi.
Voisin kuvitella asuvani ystäväni kanssa ja olen asunutkin, mutta seksuaalisesti en ole kiinnostunut naisista - jos siis sitä edes tarkoitit.:)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 24-vuotias nainen enkä koskaan ole ollut miesten kanssa romanttisissa tekemisissä. Kiinnostukseni loppui murrosiässä. Silloin miehistä katoaa sellainen lapsenomainen vilpittömyys ja ilo, tilalle tulee raaka miehen maailma jossa ihmismielellä tai hengellä ei ole mitään arvoa.
En ole koskaan uskonut miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Todella, todella harvoin uskon sielunkumppanuuteen, mutta silloin kyseessä on kaksi erityisyksilöä. Omat vanhempani ovat tällaisia, he ovat upeita yhdessä vaikkakin hyvin eriluonteisia ja toisinaan riitaisia.
Miehet eivät ymmärrä toisten inhmillisiä tarpeita tai kunnioita toisten ihmisten piirteistöjä. Miehet näkevät vain itsensä, oman työnsä, omat halunsa. Mies on egoismin huipentuma. Olen lukenut netistäkin miesten pulinoita ja käsittänyt miten tavallinen ilmiö naisten halventaminen on heille kaikilla elämän osa-alueilla. Miksi en vapautuisi kärsimyksestä eli miehestä? Miehet ovat kautta aikain olleet naisten rajoittajia, orjuuttajia ja väheksyjiä. Minä aion päästää irti ja olla vapaa.
Minä en pidä miehiä sinänsä pahoina (vaikka lähes kaikki maailman pahuudet joidenkin miesten aikaansaannoksia onkin) tai pidä heitä kärsimyksenä.
Toisille miehen kanssa eläminen sopii hyvin ja moni nainenhan kokee miehet hyviksi ystäviksi.Itse vain en koe näin, vaan juurikin liian kova on heidän maailmansa ja tahdon jotain syvempää, hellempää ja lämpösempää.
Ap
Miesten maailma on kova, mutta on siellä naisiakin. Pistit ihan miettimään. En oikein jaksa uskoa, että maailma olisi niin kauhean erilainen, jos miehiä ei olisi.
Itse olisin kyllä varmaan jäänyt syvemmäksi, hellemmäksi ja lämpöisemmäksi, jos ei olisi koskaan tarvinnut mennä kouluun tai töihin.
Toinen kappale on varmasti totta.
Yhteiskunta asettaa miehille ahtaammat lokerot ja emotionaalisesti jopa sellaisen "miehuuden vankilan" missä ei turhan helliä ja lämpöisiä olla.
Surullista etenkin niille, jotka ovat herkempiä ja kärsivät "kovuudesta".
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni päätös tuli aluksi ihan tiedostamatta, kun jäin pitkän suhteen jälkeen yksin (ero ei ollut traaginen, enkä jäänyt kaipaamaan exää). Noin vuosi eron jälkeen totesin, ettei vaan ole vieläkään syttynyt mitään mielenkiintoa edes yrittää löytää ketään, ja olen pari puhelinnumeroaan tarjonnutta miestä torjunutkin sillä, etten ole nyt etsimässä ketään, kiitos vain. Ei ole myöskään mitkään yhden illan jutut tai panosuhteet kiinnostaneet, ei ole ollut seksiäkään ikävä (no masturboinut olen, jos se lasketaan). En koe, että minun pitäisi nyt halutakaan ketään muuta elämääni, kun kerran koen, että näin on hyvä. Jotenkin tuntuu, että nykyään ollaan liian keskittyneitä seksiin ja parisuhteeseen. Onhan sitä elämässä niin paljon muutakin, tärkeimpänä suhde oman itsensä kanssa.
Ja ei, en ole katkera miesten vihaaja minäkään, vaan miehiä löytyy sukulaisista ja kaveripiiristä, ja heidän kanssaan vietän mielellään aikaa. Ei vain ole minkäänlaista vetoa parisuhteeseen tai seksiin. Ja ei, ei ole vetoa myöskään naisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasan ei käy onnen lahjat. Minä taas haluaisin semmoisen perinteisen, maskuliinisen, ehkä vähän juron miehen. Semmoisen joka menee ja tekee, ei liikaa pohdiskele ja tunteile. Niitä ei vaan tunnu olevan missään, vaan joka paikka on täynnä niitä herkkiä, tunteellisia ja syvällisiä lässyttäjiä.
Tuskin joka paikka, koetapa esimerkiksi jotain maaseutukylää pohjoisessa.
Voi olla hyvin tottakin että jostain muualta kuin pk-seudulta löytyisi. Valitettavasti olen työni takia sidottu Helsinkiin :( Ja täällä törmännyt omaan makuuni jotenkin liian feministisiin ja tunteileviin miehiin omaan makuuni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän yksin, tai siis ilman kumppania. Monen epäonnistuneen suhteen jälkeen katsoin sen parhaaksi ratkaisuksi, en olisi kestänyt enää yhtään eroa. Minulla on yksi lapsi, jonka olen hankkinut spermanlahjoittajan avulla. Elämme varsin onnellista elämää kaksistaan enkä usko, että asetun koskaan enää vakavaan suhteeseen.
Itse olen seurustellut vain kolmesti. Kaikissa suhteissa on ollut jotain vääristynyttä. Kolme vuotta olen nyt ollut sinkkuna ja tosissaan pohtinut, tulenko sellaiseksi myös jäämään. Tuntuu vaikealta uskoa, että löytyisi mies, joka kunnioittaisi, keskustelisi ja olisi kiinnostunut yhdessä kehittämään suhdetta. Nämä ovat siis ne kolme asiaa, joista en aiemmista oppineena tingi. Yksin asumisesta nautin ja yhteenmuutto ei olisi minulle itsestäänselvyys. Ilman seksiä eli pelkällä masturboinnilla selviäisin, mutta en ole varma selviäisinkö ilman läheisyyttä. Sitä ei ystäviltä kovin suuria määriä voi saada. Mutta voi olla, että "joudun" jatkamaan nykyistä elämäntilannetta, vaikka jotain kiinnostusta suhteeseen olisikin.
En ole tehnyt valintaa, mutta silti olen yksin.
Vierailija kirjoitti:
Taas monta sivua sekavaa tilitystä vääristä miesvalinnoista ja omista tumpeloinneista, tunnekylmyydestä miestä ja avioliittoa kohtaan. Kai se nyt on helppo tuollaisessa tilanteessa tehdä päätös yksin elämisestä. Sääliksi käy suomalaisia miehiä. Tämä yhteiskunta käy kohti tuhoa.
Samaan aikaan muiden kulttuurien naiset tottelevat kiltisti miehiään, ja synnyttävät ja hoitavat lapsia eivätkä eroa tai suunnittele yksin elämistä.
Voi pientä, sinulle ei sitten kukaan antanut, edes säälistä.
Mutta älä huoli, matkusta sinne Thaimaahaseen, sieltä löytyy alistavia, useammin kun kerran testattuja sulottaria elämääsi.
Vähän ne varmaan nekin maksaa, mutta varmasti kannattaa!
Ne jaksaa, kunnes saavat kansalaisuuden, sinun micropippeliäsikin katsella, suurennulasilla!
Jos ap koet tunnetasolla läheisyyttä vain naisiin, oletko varma ettet ole naisiin päin kallellaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi sivua keskustelua miehettömänä elämisestä ja vaikeudesta löytää tunnetason yhteyttä miehen kanssa, eikä kukaan ole vielä maininnut vaihtoehdoksi naisen kanssa elämistä. No minä mainitsen: AP, mitä jos harkitsisit naista elämänkumppaniksi? Naiselta saat sitä syvempää, hellempää ja lämpöisempää kohtaamista jota olet kertomasi perusteella hakemassa ja naisissa itse havainnut.
Voihan heteronormatiivisuuden sumuverho sentään, täällä ollaan jo heittämässä pyyhettä kehään kokonaan kun miehet eivät osoittaudu sopiviksi. Älkää nyt vielä luovuttako.
Onhan minulla naispuolisia ystäviä, jotka tavallansa ovat matkakumppaneita elämässäni.
Heistä vaan yhtä lukuunottamatta kaikki ovat pitkissä liitoissa, eli tietyllä tapaa "omat elämät" ja koen itseni välillä vähän yksinäiseksi.Voisin kuvitella asuvani ystäväni kanssa ja olen asunutkin, mutta seksuaalisesti en ole kiinnostunut naisista - jos siis sitä edes tarkoitit.:)
Ap
Entä joku gender-fluid - sukupuoleltaan joustava?
Alue: Aihe vapaa
Minä olen elänyt jo reilut kymmenen vuotta ilman miestä. Alkuaikoina oli (humalassa) panokavereitaa, mutta eihän se mitään sellainen anna.
Seuraa kyllä saisin, ihailua tulee, jos ulos lähden, mutta en löytänyt miestä, joka olisi vielä aamulla kiinnostanut.
Olen ollu naimisissa, josta lapset, heistä olen kiitollinen. Eron jälkeen olin 10 vuotta suhteessa, jossa mies rakasti minua palavasti ja minä, noh, olin vaan suhteessa.
Olen miettinyt että minulta puuttuu taito rakastua, heittäytyä, tai sitten kohdalleni ei vaan ole sattunut se oikea 🤔.
Älkää nyt käsittäkö väärin, mutta kun esim. netin kontaktipalstoja selaan, ikäseni miehet tuntuvat, iso osa, vanhoilta. Syytän itseäni ulkonäkökeskeiseksi, mutta kyllä kai miehessä täytyy myös se ulkonäkö, tai paremminkin olemus miellyttää?!
Olen myös hyvin itsekriittinen, iän - ja laiskuuden - tuomat muutokset vartalossani kiusaavat, vaikka ihailua saankin. Olen kurvikas, minua on siunattu vyötäröllä, hyvällä pepulla ja roikkumattomilla rinnoilla. Heh, jos viitsisin liikkua enemmän olisin vissiin kuuma 😏, jos sillä nyt mitään merkitystä on.
Anteeksi tämä vuodatus, näitä asioita en oikeen kehtaa ystävilleni jakaa.
Nainen elämänkumppanina ei minulle ole vaihtoehto, enkä oikeastaan ole varma osaisinko miehenkään kanssa arkea jakaa, mutta syli ja matka/viikonloppuseura olisi kivaa.
Kiitos, jos jaksoit lukea ja vielä enemmän, jos jaksat kirjoittaa ajatuksiasi tilanteestani.