Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko täällä naisia, jotka tehneet valinnan elää yksin?
02.08.2016 |
Olen ruvennut tosissani pohtimaan, kannattaako mahdollisesti ainoata elämäänsä laittaa miehen kanssa elämiseen.
Jos tekisi tietoisen päätöksen elää yksin, ei pariutua varsinaisesti koskaan?
Joku rakastaja/kamu tietysti voisi joskus olla, mutta ei kumppanuutta tai edes yritystä siihen suuntaan.
Ja kun joku kuitenkin kysyy miksi ja olenko joku katkera miestenvihaaja, niin en ole.
Miehet on ihan kivoja ja pieni osa todellakin hyvää seuraa, mutta mä olen liian jotenkin "tunteva" siihen maailmaan.
Mulla ei esimerkiksi ole miespuolisia ystäviä tai kavereita, ei ole koskaan ollut.
Useampi veli on ja heidän kanssaan olen läheinen, mutta keskustellaan yleensä lähinnä lapsuudestamme, perheemme asioista, he avautuvat naishuolistaan ja pyytävät apua jne.
Perheen ulkopuolisten miesten olen todennut pitävän minua ensisijaisesti lihakimpaleena ja toissijaisesti ihan "fiksuna ja rentona muijana".
Heidän kanssaan voi keskustella yhteiskunnallisista ilmiöistä, politiikasta, tieteestä, historiasta jne., mutta tunnetasolla ei voi saada yhteyttä, he eivät koskaan ymmärrä minua kuten toinen nainen ymmärtää.
Ei ole tarpeeksi syvällistä, jotta voisin JAKAA ELÄMÄNI sen miehen kanssa tai olla edes kaveri/ystävä.
Olen yrittänyt ystävystyä kolmen eri miehen kanssa ja tulos:
Yksi taputteli jotain olalle ja käski ryhdistäytyä kun avauduin itkien pahasta olostani ja muistelin yhtä kamalaa asiaa, ei osannut yhtään suhtautua ja oli tosi kylmä.
Toinen mielisteli menemään ja oli tosi limainen, koska yritti päästä pöksyihin.
Kolmas oli muuten hyvä ja mieheksi jopa suht. syvällinen vaikkei naisen tasolle yltänytkään, mutta teki itsemurhan kun ihastuin toiseen mieheen.
Miehelle kun avautuu jostain, ei mies ota samalla tavalla henkisesti "syliin" ja lämmitä, kuin nainen tekee.
Se on suurin syy, miksi harkitsen vakavissani tietoista päätöstä elää miehetöntä elämää.
Olen liian hauras heidän maailmaansa.
Onko muita, jotka tuntevat samoin?
Oletko jopa toteuttanut päätöksesi elää yksin ja nautit nyt siitä?
Kiitos jo etukäteen vastauksista! :)
Kommentit (50)
Mulla on lähinnä kyse siitä että on hankalaa jakaa suunnitelmiaan ja elämäänsä kenenkään kanssa kovinkaan tiiviisti. Kaipaan kotonani yksinoloa. Kavereiden kanssa on hauskaa hengata ulkona, ehkä joskus pyytää kylään, mutta sen jälkeen kaipaan aina omaa rauhaa. Rakastan sitä että työpäivän jälkeen kämppä on siisti ja ruoka juuri sellaista kuin itse haluan. Tässä ei ole kyse siis miehistä, vaan ihan omasta luonteestani. Työtkin on mulla sellaisia että niistä on hankalaa joustaa, ja olen todella kiinnostunut alastani ja nautin siitä. Jos seurustelisin jonkun kanssa, pelkään että laiminlöisin seurustelukumppaniani, koska mulla on kausia jolloin vain uppoudun työjuttuihini tai alaani koskeviin artikkeleihin.
Tykkään kyllä deittailusta ja seksistäkin, mutta siitäkin olen vetäytynyt sen takia että kaikki tapaamani miehet olisivat halunneet jotain vakavampaa, ja lopulta jutut päättyivät siihen että loukkasin toisen tunteita, vaikka alusta asti tein selväksi, mitä haluan. Musta minun ei olisi kovin kivaa jatkaa sillä linjalla. Se olisi itseasiassa todella itsekästä ja ilkeää.
Voisin varmaan seurustella, jos löytyisi mies joka ei haluaisi muuttaa yhteen eikä lapsia, mutta jonka kanssa silti maailmat kohtaisivat. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole niin suurta hinkua parisuhteeseen, että sellaista jaksaisin hakea. Ei ole ollut moneen vuoteen, ja olen onnellinen näin.
Ei siis tietoista päätöstä, lähinnä vaan päätymistä. Olen ollut joskus monen vuoden suhteessa ja rakastanut, eikä tiivis yhdessäolo ja elämän jakaminen ole vaan oikein mua varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elän yksin, tai siis ilman kumppania. Monen epäonnistuneen suhteen jälkeen katsoin sen parhaaksi ratkaisuksi, en olisi kestänyt enää yhtään eroa. Minulla on yksi lapsi, jonka olen hankkinut spermanlahjoittajan avulla. Elämme varsin onnellista elämää kaksistaan enkä usko, että asetun koskaan enää vakavaan suhteeseen.
Tarkoitat kai spermanluovuttajaa. Spermanlahjoittaja ei tarkoita mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 24-vuotias nainen enkä koskaan ole ollut miesten kanssa romanttisissa tekemisissä. Kiinnostukseni loppui murrosiässä. Silloin miehistä katoaa sellainen lapsenomainen vilpittömyys ja ilo, tilalle tulee raaka miehen maailma jossa ihmismielellä tai hengellä ei ole mitään arvoa.
En ole koskaan uskonut miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Todella, todella harvoin uskon sielunkumppanuuteen, mutta silloin kyseessä on kaksi erityisyksilöä. Omat vanhempani ovat tällaisia, he ovat upeita yhdessä vaikkakin hyvin eriluonteisia ja toisinaan riitaisia.
Miehet eivät ymmärrä toisten inhmillisiä tarpeita tai kunnioita toisten ihmisten piirteistöjä. Miehet näkevät vain itsensä, oman työnsä, omat halunsa. Mies on egoismin huipentuma. Olen lukenut netistäkin miesten pulinoita ja käsittänyt miten tavallinen ilmiö naisten halventaminen on heille kaikilla elämän osa-alueilla. Miksi en vapautuisi kärsimyksestä eli miehestä? Miehet ovat kautta aikain olleet naisten rajoittajia, orjuuttajia ja väheksyjiä. Minä aion päästää irti ja olla vapaa.
Heh, tästä tuli mieleen hiljattain lukemani Eckhart Tollen kirja, jossa hän sanoi että miehet on henkisessä kehityksessä naisia jäljessä, juurikin enemmän egonsa vallassa.
Käsitit väärin. Itse näkisin että miehissä on selvästi enemmän niitä jotka ovat syvällisesti kiinnostuneita hengellisyydestä. Toki naisille he ovat usein näkymättömiä koska todellinen egosta luopuminen tarkoittaa myös seksuaalisesta halusta luopumista. Naiset eivät ole usein riittävän rohkeita mennäkseen loppuun asti hengellisyyden polulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 24-vuotias nainen enkä koskaan ole ollut miesten kanssa romanttisissa tekemisissä. Kiinnostukseni loppui murrosiässä. Silloin miehistä katoaa sellainen lapsenomainen vilpittömyys ja ilo, tilalle tulee raaka miehen maailma jossa ihmismielellä tai hengellä ei ole mitään arvoa.
En ole koskaan uskonut miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Todella, todella harvoin uskon sielunkumppanuuteen, mutta silloin kyseessä on kaksi erityisyksilöä. Omat vanhempani ovat tällaisia, he ovat upeita yhdessä vaikkakin hyvin eriluonteisia ja toisinaan riitaisia.
Miehet eivät ymmärrä toisten inhmillisiä tarpeita tai kunnioita toisten ihmisten piirteistöjä. Miehet näkevät vain itsensä, oman työnsä, omat halunsa. Mies on egoismin huipentuma. Olen lukenut netistäkin miesten pulinoita ja käsittänyt miten tavallinen ilmiö naisten halventaminen on heille kaikilla elämän osa-alueilla. Miksi en vapautuisi kärsimyksestä eli miehestä? Miehet ovat kautta aikain olleet naisten rajoittajia, orjuuttajia ja väheksyjiä. Minä aion päästää irti ja olla vapaa.
Heh, tästä tuli mieleen hiljattain lukemani Eckhart Tollen kirja, jossa hän sanoi että miehet on henkisessä kehityksessä naisia jäljessä, juurikin enemmän egonsa vallassa.
Enpä edes muista Tollen sanoneen koskaan noin. Sinun egoistinen mielesi tulkitsee asiat väärin. Sinulla olisi todellinen paikka itsetutkiskeluun. Miksi koet tärkeäksi uskotella että oma sukupuolesi on parempi kuin toinen? Ei tartte vastata mutta pohdi sitä.
Minä! Olen 27v nainen, aseksuaali ja viihdyn paremmin yksin - kavereitakin kestän vain pari tuntia kerrallaan. Muuten olen onnellinen, mutta perheeni ja sukulaiseni eivät ymmärrä yksinelämistäni yhtään ja syyllistävät minua etsimään poikaystävää (ja äitini tyttöystävää sillä hän luulee että olen lesbo koska olen yksin). Sukujuhlat ovat tuskaa. Välillä myös valehtelen työkavereille että seurustelen, jotta he jättäisivät minut rauhaan.
Omassa elämässäni esiintyvistä miehistä (sukulaiset, työkaverit, opiskelijakaverit) minulle taas on kehittynyt hyvin positiivinen näkemys miehistä. Vaikkei minulla ole yhtään veljeä olen aina viihtynyt paremmin miesten seurassa. Tästä ei ole siis kyse kuten aloittajalla. Nyt parin viimeisen vuoden sisällä tosin olen netissä törmännyt yhä suurempaan määrään miehiä, jotka suorastaan halveksuvat naisia, ovatko muut huomanneet saman?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 24-vuotias nainen enkä koskaan ole ollut miesten kanssa romanttisissa tekemisissä. Kiinnostukseni loppui murrosiässä. Silloin miehistä katoaa sellainen lapsenomainen vilpittömyys ja ilo, tilalle tulee raaka miehen maailma jossa ihmismielellä tai hengellä ei ole mitään arvoa.
En ole koskaan uskonut miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Todella, todella harvoin uskon sielunkumppanuuteen, mutta silloin kyseessä on kaksi erityisyksilöä. Omat vanhempani ovat tällaisia, he ovat upeita yhdessä vaikkakin hyvin eriluonteisia ja toisinaan riitaisia.
Miehet eivät ymmärrä toisten inhmillisiä tarpeita tai kunnioita toisten ihmisten piirteistöjä. Miehet näkevät vain itsensä, oman työnsä, omat halunsa. Mies on egoismin huipentuma. Olen lukenut netistäkin miesten pulinoita ja käsittänyt miten tavallinen ilmiö naisten halventaminen on heille kaikilla elämän osa-alueilla. Miksi en vapautuisi kärsimyksestä eli miehestä? Miehet ovat kautta aikain olleet naisten rajoittajia, orjuuttajia ja väheksyjiä. Minä aion päästää irti ja olla vapaa.
Heh, tästä tuli mieleen hiljattain lukemani Eckhart Tollen kirja, jossa hän sanoi että miehet on henkisessä kehityksessä naisia jäljessä, juurikin enemmän egonsa vallassa.
Enpä edes muista Tollen sanoneen koskaan noin. Sinun egoistinen mielesi tulkitsee asiat väärin. Sinulla olisi todellinen paikka itsetutkiskeluun. Miksi koet tärkeäksi uskotella että oma sukupuolesi on parempi kuin toinen? Ei tartte vastata mutta pohdi sitä.
En minä itse asiassa välttämättä itse edes ole tuota mieltä. Minusta se Tollen käsitys oli erikoinen - itse olen ajatellut että sekä miehissä että naisissa osa on "henkisempiä" ja toiset materialistisempia, eikä niin että toinen sukupuoli olisi henkisempi. Mutta etseinpä oikein tuosta "Läsnäolon voima" kirjasta sen kohdan:
"Yleisesti ottaen naisen helpompi tuntea ja olla kehossaan - siten hän luontaisesti lähempänä Olemista ja lähempänä valaistumista kuin mies. Monet muinaiset kulttuurit ovatkin vaistomaisesti valinneet naishahmoja ja -analogioita kuvaamaan muotojen tuolla puolen olevaa todellisuutta. Se on nähty usein kohtuna, joka synnyttää kaiken luodun ja ylläpitää ja ravitsee sitä sen muodon omaksuneen elämän ajan...
Tosiasiaksi jää kuitenkin, että mielen (egon) energiataajuus on pohjimmiltaan miehinen. Mieli esimerkiksi vastustaa, taistelee vallasta, käyttää muita hyväkseen, manipuloi, hyökkää, yrittää tarttua kiinni ja itää hallussaan. Tämän vuoksi perinteinen Jumlaa on miespuolinen, hallitseva auktoriteetti...
Mielen energiataajuus on pohjimmiltaan miehinen. Meili vastustaa, taistelee vallasta, käyttää muita hyväkseen, manipuloi, hyökkää, yrittää tarttua kiinni ja pitää hallussaan. Tämä Jumala on ihmismielen luoma kuva. Jotta voitaisiin kohota mielen tuolle puolen ja päästä jälleen yhteyteen Olemisen syvemmän todellisuuden kanssa, edellytään hyvin erilaisia ominaisuuksia: on välttämätöntä antauua, olla arvostelematta, olla avoin elämälle, antaa sen olla eikä vastustaa sitä. Kaikki nämä ominaisuudet ovat paljon lähempänä naiseuden perusperiaatetta."
Tuntuu että miehet ovat tehneet tämän valinnan minun puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elän yksin, tai siis ilman kumppania. Monen epäonnistuneen suhteen jälkeen katsoin sen parhaaksi ratkaisuksi, en olisi kestänyt enää yhtään eroa. Minulla on yksi lapsi, jonka olen hankkinut spermanlahjoittajan avulla. Elämme varsin onnellista elämää kaksistaan enkä usko, että asetun koskaan enää vakavaan suhteeseen.
Tarkoitat kai spermanluovuttajaa. Spermanlahjoittaja ei tarkoita mitään.
Joo. Sori, käänsin tuon sanan suoraan englannista.
Sinä lapsen yksin hankkinut, minulla olisi muutama kysymys. Haluaisitko alkaa vaikka sähköpostivaihtoon? :)
Alue: Aihe vapaa
Menikö tunteisiin? Ainakin arvelut meni väärin. :)