Lue keskustelun säännöt.
Muita uravanhempien lapsia? Millainen lapsuus teillä oli?
02.08.2016 |
Minulla ainakin oli yksinäistä ja turvattoman tuntuista. Vanhemmat olivat paljon poissa kotoa ja silloin, kun heitä näki, he olivat aina väsyneitä ja huonolla tuulella. Luulin että minussa on vikaa ja äiti ja isä ovat kyllästyneet minuun. Tietysti nyt aikuisena ymmärrän, ettei syy ollut minun.
Ei harrastettu tai tehty perheenä oikein koskaan mitään. En kehdannut kysyä apua läksyihin tai viikonloppureissua eläintarhaan, koska äidiltä tuli vastaukseksi kyllästynyttä huokailua ja isä sanoi suoraan, että ei nyt ehdi. Opin sitten olemaan hiljainen ja näkymätön lapsi, joka ei vahingossakaan ollut mitenkään "tiellä". Opettelen tuosta näkymättömyydestä eroon vieläkin.
Nyt vanhempani alkavat tulla eläkeikään ja on aikaa pitää joskus yhteyttä... Tosin yhteydenpito on erittäin pinnallista. En tiedä, tuleeko meistä ikinä läheisiä.
Kommentit (2)
Isä oli aina töissä, äiti kotona. Sen kyllä huomaa näin jälkeenpäin, kumman kanssa on paljon läheisempi :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai mulla oli ihan toisin! Ihana lapsuus Helsingin hyvillä alueilla. Mummo hoisi minua nelivuotiaaksi, sitten menin yksityiseen päiväkotiin, mistä mummo tai ukki haki. Lapsuus oli turvallinen, vanhemmat oli kiinnostuneita koulusta ja harrastuksista. Tehtiin tosi paljon yhdessä, käytiin Lapissa laskettelemassa, ulkomaanmatkat, retkeiltiin ja mökkeiltiin.
Kävin hyviä kouluja ja vanhemmat aina innosti ja tsemppasi oppimaan ja tekemään lisää.
Vanhempien töiden ja luottamustoimien kautta opin tuntemaan yhteiskuntaa ja sen johtohenkilöitä jo lapsena. Tästä on ollut paljon apua myöhemmin. Nyt vanhemmat on jo vanhoja ja minä veljen kanssa autetaan kaikessa missä voidaan.