Koen että minulta on oma tahto viety

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, minä taas olen henkisistä syistä pyrkinyt mahdollisimman pitkälle luopumaan omasta tahdostani, ja se on ollut avain onnellisuuteen ja moneen hyvään asiaan elämässäni. Elän sisäisistä impulsseista, hetkessä, ilman mitään erityistä omaa tahtoa mihinkään suuntaan.

Sulla on kuule nyt puurot ja vellit ja hillot ihan sekaisin. Ilman omaa tahtoa tai tahdon suuntaa olet hahmoton heittopussi, eli lastesi silmissä mielivaltainen, turvaton vanhempi. Olet tainnut lukea liikaa henkisen kasvun oppaita ilman, että sulla on  joku oikeasti viisas, oikea ihminen siinä vähän opastamassa.  

Ei se mene noin. Kun tarkkailen elämääni ulkopuolelta, siinä on hyvinkin selkeä suunta ja tahto. Niin lasten kasvatuksen, kuin esim. koulutus- ja ura-asioidenkin suhteen. Siis silti, vaikka minä itse en ihmismielelläni aseta tavoitteita enkä pyri mihinkään, vaan menen vain sinne minne impulssit ajaa. Näin on tullut hankittua akateeminen tutkinto, kaksi lasta, hyvä ura ja monenmoista muuta ulkoistakin hyvää. Ja mieleni on vain katsellut sivusta, että kas, näin maailmankaikkeus tykkää toimia minun kauttani tänään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä syytä muita asioista, joille voisin itsekin jotain jos vaan viitsisin tehdä, vaan totean faktoja joidenkin ihmisten vammauttavasta käytöksestä minua kohtaan.

Ap

Minusta sinun ongelmasi ei ole tahdottomuus. Vaikutat oikein vahvatahtoiselta ihmiseltä. Tunnen oikeasti tahdottomia ihmisiä ja he ovat oikeasti aika erilaisia kuin sinä. He eivät esimerkiksi yleensä osaa pukea ajatuksiaan tai tunteitaan sanoiksi, kuten sinä, koska niitä ei ole. He eivät kykene itsenäiseen ajatteluun ollenkaan vaan kaikki mielipiteet ovat vanhemmilta, kavereilta, kasvatusoppaista tms. Jos joku sanoo heille, että tämä on sinun oikea ongelmasi, he myöntyvät siihen, koska eivät tunne itseään ja sitä omaa tahtoa ei tosiaan ole. Sinä et myönny täällä siihen, mitä muut sanovat sinun ongelmaksesi. Sinun ongelmasi on jokin muu. Haluaisitko itse kertoa, millä tavalla tahdottomuutesi yleensä ilmenee, ettei tule näitä vääriä analyysejä.

En ole ap, vaan 9, joka tunnistaa itsensä ap:sta. Minullekin aina sanotaan, että olen hyvin määrätietoinen ja tavoitteellinen. Mutta silti koen, että tahtoni vietiin.

Minulla se ilmeni niin, että annoin helposti periksi. Halusin miellyttää enemmän kuin pitää omaN tahtoni. Lisäksi nuorena aina uskoin, että on olemassa joku, joka tietää asiat paremmin kuin minä.

Nykyäänkin, Vaikka minulla oli oma mielipide, minut on helppo puhua ympäri. Uskon kovin helposti, että toinen tietää asiat paremmin kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, minä taas olen henkisistä syistä pyrkinyt mahdollisimman pitkälle luopumaan omasta tahdostani, ja se on ollut avain onnellisuuteen ja moneen hyvään asiaan elämässäni. Elän sisäisistä impulsseista, hetkessä, ilman mitään erityistä omaa tahtoa mihinkään suuntaan.

Sulla on kuule nyt puurot ja vellit ja hillot ihan sekaisin. Ilman omaa tahtoa tai tahdon suuntaa olet hahmoton heittopussi, eli lastesi silmissä mielivaltainen, turvaton vanhempi. Olet tainnut lukea liikaa henkisen kasvun oppaita ilman, että sulla on  joku oikeasti viisas, oikea ihminen siinä vähän opastamassa.  

Ehkä hänellä ei ole lapsia? Ilman lapsia tuohan sopii aivan mainiosti. Tajuan tavallaan hyvin, mitä kirjoittaja ajoi takaa, ja tietyllä lailla omien halujen eräänlainen syrjään siirtäminenkin voi tehdä ihmisestä onnellisen, mutta en nyt tässä aloituksessani puhunut siitä.

Ap

Joo hän varmaan innoissaan on valaistumisen tiellä ja yrittää luopua egostaan. Mutta sekään ei onnistu jos ei ensin ole minuutta ja erillisyyttä. Toivotaan ettei lapsia ole, koska pienten lasten tarpeet ovat hyvinkin maallisia, heitä ei valaistuminen kauheasti auta. Myös se, että saa leipää pöytään edellyyttää jonkinlaista tahtoa. Valaistumisen tiellä olevat munkithan vaeltavat ilman omaisuutta almujen varassa. Pikkulapsiperheen todellisuus on hieman erilainen. Varsinkin meillä täällä pohjolassa. Ja tuolle kirjoittajalle, minäkin elän hetkessä ja kuuntelen vaistoani ja sisäisiä impulssejani, mutta sen lisäksi mulla on kyllä vahva tahto kertomaan missä ovat mun rajat, millaisia asioita lapseni saavat tehdä, millaisia eivät, työelämässä tarvitaan myös vahvaa tahtoa jotta saa leipää pöytään. Toisille ihmisillekin on reilumpaa että kerron mitä haluan, ja kykenen kuuntelemaan myös heidän tarpeitaan. IHminen joka reagoi vain impulsseihin on pelottava, ennakoimaton, epävakaa. Siis mieleltään hieman sairas. Elikkäs. Buddhalaisen munkin leikkiminen on näissä oloissa vastuun pakenemista omista arkisista velvollisuuksista. Joita meillä on muita ihmisiä kohtaan. Kuin myös itseämme kohtaan. Olisi hauska tietää, mikä on se työpaikka jossa työnteko onnistuu lillumalla tahdottomasti impulssiensa vietävänä. NImittäin jokaisella meillä on- vaikkei lapsia olisikaan, velvollisuus hankkia oma leipänsä. 

IT-alalla esimiestehtävissä. Paikassa jota pidetään kovana ja vaativana. Enkä minä ole todellakaan mikään heittopussi, en lasteni enkä työasioissa alaisteni tai asiakkaiden edessä. Päinvastoin, saatan olla vähän jopa päättäväisyyteni ja räväkän persoonani takia pelätty, niin epäilen. Mutta minä en tee sitä omalla tahdollani, en ajattelemalla että tuonne minä haluan ja jotta pääsen sinne, toimin näin. Minä elän hetki kerrallaan ja annan universumin voiman toimia kauttani. Ja sehän tuntuu toimivan aivan mainiosti myös ulkoisten tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta. Itse henkisesti vaan lepään ja katselen sivustakatsojana mitä tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, minä taas olen henkisistä syistä pyrkinyt mahdollisimman pitkälle luopumaan omasta tahdostani, ja se on ollut avain onnellisuuteen ja moneen hyvään asiaan elämässäni. Elän sisäisistä impulsseista, hetkessä, ilman mitään erityistä omaa tahtoa mihinkään suuntaan.

Sulla on kuule nyt puurot ja vellit ja hillot ihan sekaisin. Ilman omaa tahtoa tai tahdon suuntaa olet hahmoton heittopussi, eli lastesi silmissä mielivaltainen, turvaton vanhempi. Olet tainnut lukea liikaa henkisen kasvun oppaita ilman, että sulla on  joku oikeasti viisas, oikea ihminen siinä vähän opastamassa.  

Ei se mene noin. Kun tarkkailen elämääni ulkopuolelta, siinä on hyvinkin selkeä suunta ja tahto. Niin lasten kasvatuksen, kuin esim. koulutus- ja ura-asioidenkin suhteen. Siis silti, vaikka minä itse en ihmismielelläni aseta tavoitteita enkä pyri mihinkään, vaan menen vain sinne minne impulssit ajaa. Näin on tullut hankittua akateeminen tutkinto, kaksi lasta, hyvä ura ja monenmoista muuta ulkoistakin hyvää. Ja mieleni on vain katsellut sivusta, että kas, näin maailmankaikkeus tykkää toimia minun kauttani tänään.

Joo, minäkin olen Tolleni lukenut. Mutta hevonpaskaa ettetkö tarvitsisi mihinkään omaa tahtoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, minä taas olen henkisistä syistä pyrkinyt mahdollisimman pitkälle luopumaan omasta tahdostani, ja se on ollut avain onnellisuuteen ja moneen hyvään asiaan elämässäni. Elän sisäisistä impulsseista, hetkessä, ilman mitään erityistä omaa tahtoa mihinkään suuntaan.

Sulla on kuule nyt puurot ja vellit ja hillot ihan sekaisin. Ilman omaa tahtoa tai tahdon suuntaa olet hahmoton heittopussi, eli lastesi silmissä mielivaltainen, turvaton vanhempi. Olet tainnut lukea liikaa henkisen kasvun oppaita ilman, että sulla on  joku oikeasti viisas, oikea ihminen siinä vähän opastamassa.  

Ehkä hänellä ei ole lapsia? Ilman lapsia tuohan sopii aivan mainiosti. Tajuan tavallaan hyvin, mitä kirjoittaja ajoi takaa, ja tietyllä lailla omien halujen eräänlainen syrjään siirtäminenkin voi tehdä ihmisestä onnellisen, mutta en nyt tässä aloituksessani puhunut siitä.

Ap

Joo hän varmaan innoissaan on valaistumisen tiellä ja yrittää luopua egostaan. Mutta sekään ei onnistu jos ei ensin ole minuutta ja erillisyyttä. Toivotaan ettei lapsia ole, koska pienten lasten tarpeet ovat hyvinkin maallisia, heitä ei valaistuminen kauheasti auta. Myös se, että saa leipää pöytään edellyyttää jonkinlaista tahtoa. Valaistumisen tiellä olevat munkithan vaeltavat ilman omaisuutta almujen varassa. Pikkulapsiperheen todellisuus on hieman erilainen. Varsinkin meillä täällä pohjolassa. Ja tuolle kirjoittajalle, minäkin elän hetkessä ja kuuntelen vaistoani ja sisäisiä impulssejani, mutta sen lisäksi mulla on kyllä vahva tahto kertomaan missä ovat mun rajat, millaisia asioita lapseni saavat tehdä, millaisia eivät, työelämässä tarvitaan myös vahvaa tahtoa jotta saa leipää pöytään. Toisille ihmisillekin on reilumpaa että kerron mitä haluan, ja kykenen kuuntelemaan myös heidän tarpeitaan. IHminen joka reagoi vain impulsseihin on pelottava, ennakoimaton, epävakaa. Siis mieleltään hieman sairas. Elikkäs. Buddhalaisen munkin leikkiminen on näissä oloissa vastuun pakenemista omista arkisista velvollisuuksista. Joita meillä on muita ihmisiä kohtaan. Kuin myös itseämme kohtaan. Olisi hauska tietää, mikä on se työpaikka jossa työnteko onnistuu lillumalla tahdottomasti impulssiensa vietävänä. NImittäin jokaisella meillä on- vaikkei lapsia olisikaan, velvollisuus hankkia oma leipänsä. 

IT-alalla esimiestehtävissä. Paikassa jota pidetään kovana ja vaativana. Enkä minä ole todellakaan mikään heittopussi, en lasteni enkä työasioissa alaisteni tai asiakkaiden edessä. Päinvastoin, saatan olla vähän jopa päättäväisyyteni ja räväkän persoonani takia pelätty, niin epäilen. Mutta minä en tee sitä omalla tahdollani, en ajattelemalla että tuonne minä haluan ja jotta pääsen sinne, toimin näin. Minä elän hetki kerrallaan ja annan universumin voiman toimia kauttani. Ja sehän tuntuu toimivan aivan mainiosti myös ulkoisten tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta. Itse henkisesti vaan lepään ja katselen sivustakatsojana mitä tapahtuu.

Oletko muuten kristitty mystikko?

Kysyy 9

Mä en vaan tajua mitä tämä täällä jankkaaminen aloittajaa auttaa kun mikään ei mene  perille. Ilmeisesti kerjää vaan huomiota. Tuosta toipuu kun on halua ja motivaatiota. Aloittajalla ei ole motivaatiota tehdä töitä itsensä kanssa vaan hän pakenee sitä urakkaa valittamalla tänne koska lähipiiri lienee jo kyllästynyt kuuntelemaan ikuisuusaihetta. Siinä samalla hän myrkyttää omien lastensa ja miehensä elämän. Tätä on nyt jo seurattu vuosi.

Jos äiti on elossa, välit poikki, numerot vaihtoon ja salaiseksi ja lähestymiskielto jos  ilmestyy kotiovelle kielloista huolimatta, jos kuollut niin on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole merkki narsistin kanssa kasvamisesta? Siis oma äitini on tämä oman tahtoni viejä. Tajusin vasta perheellisenä tämän, sillä kun ei oikein ole omaa tahtoa johon perustaa lapsillekin annettavia käskyjä on hankalaa olla vanhempi. Tuntuu, että sitä on jotenkin ihan epäjohdonmukainen ja surkea ja lapsille vahingollinen ja entä jos päädyn itsekin kasvattamaan heistä oman tahdon menettäneitä. Tai sitten toisaalta jotenkin itsekeskeisiä koska mallini ovat niin surkeita kun omaa tahtoa ei ole tai sillä ei ole ääntä. Niin pelkään, että lapsilla on sitten tahto ja se menee ihan överiksi. En kuitenkaan kannata lasten tahdon nujertamista.

Pelkään että lastenkasvatuksessa on heidän oma tahtonsa vaarassa. Oma tahto on ihmiselle tosi tärkeä. Ilman sitä motivaatio elää katoaa ja masentuu.

En ymmärrä. Eihän kasvatuksen tai lapsille annettavien "käskyjen" kuulukaan perustua vanhemman "omaan tahtoon", vaan järkeen ja turvallisuuteen. Juuri se vanhemman "oma tahto" on se, joka tekee asioista poukkoilevia ja epäjohdonmukaisia.

Kyllähän sen vanhemman pitää pystyä sanomaan asiansa jämäkästi eikä pelokkaasti. Jos lapset aistivat ettei vanhempi oikein itsekään osaa päättää ja kaipaa hyväksyntää, on se todellakin vahingollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä syytä muita asioista, joille voisin itsekin jotain jos vaan viitsisin tehdä, vaan totean faktoja joidenkin ihmisten vammauttavasta käytöksestä minua kohtaan.

Ap

Minusta sinun ongelmasi ei ole tahdottomuus. Vaikutat oikein vahvatahtoiselta ihmiseltä. Tunnen oikeasti tahdottomia ihmisiä ja he ovat oikeasti aika erilaisia kuin sinä. He eivät esimerkiksi yleensä osaa pukea ajatuksiaan tai tunteitaan sanoiksi, kuten sinä, koska niitä ei ole. He eivät kykene itsenäiseen ajatteluun ollenkaan vaan kaikki mielipiteet ovat vanhemmilta, kavereilta, kasvatusoppaista tms. Jos joku sanoo heille, että tämä on sinun oikea ongelmasi, he myöntyvät siihen, koska eivät tunne itseään ja sitä omaa tahtoa ei tosiaan ole. Sinä et myönny täällä siihen, mitä muut sanovat sinun ongelmaksesi. Sinun ongelmasi on jokin muu. Haluaisitko itse kertoa, millä tavalla tahdottomuutesi yleensä ilmenee, ettei tule näitä vääriä analyysejä.

Koen, ettei minulla ole omaa tahtoa. Hyvä jos näet, että tahtoa riittää, en itse oikein hahmota sitäkään. En ole elänyt elämääni kuten haluan, minusta se on merkki siitä, ettei omaa tahtoa ole. Sanoin jossain ketjussani, että valitsi ammatin siten, että minut hyväksyttäisiin (ihmisenä). Ei sen niin pitäisi mennä, vaan ihmisen pitäisi saada tuntea olevansa hyväksytty vaikka makaisi masentuneena kotona. Minut siis pakotettiin kotoa pois, jotta saisin hyväksyntää. Nyt joku sanoo, että ihan oikein pakottaa masentunut kotoa pois, mutta tapa jolla se yehtiin eli ihmisarvoni kytkettiin siihen oli vahingoittava.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Elämä on yksinkertaisesti helpompaa, kun ei anna muiden ajatuksille kovin paljon painoarvoa. Elämässä pärjää, kun osaa katsoa peiliin, kun siihen on aihetta. Kun ei ole, pitää lakata etsimästä syyllisiä ja siirtyä eteen päin. Muista ei kannata etsiä syyllisiä ongelmilleen, koska muita ei voi muuttaa. Vain itseä voi muuttaa. Ja joskus olosuhteitaan voi muuttaa hitaasti puurtamalla ja olemalla kärsivällinen. Se kannattaa.

Yritykset muuttaa muita ovat aina taistelemista tuulimyllyjä vastaan ja johtavat vain hetkelliseen tyytyväisyyteen. Vaikka toinen hetkeksi muuttuisikin, yleensä vähintään joku kriisi saa vajoamaan takaisin vanhoihin, pahoihin tapoihin. Tai sitten käy niin, että kun on saanut toisen yhdessä asiassa muuttumaan mieleisekseen, yrittää muuttaa häntä mieleisekseen joka asiassa. Miten vain, aina se tuottaa kärsimystä lopulta molemmille ja parasta olisi joko rakastaa toista sellaisenaan tai siirtyä eteen päin. Tämä koskee kaikkia ihmissuhteita, vanhempi-lapsi -suhteita, parisuhteita, ystävyyssuhteita... Kaikkea... Vanhempasi ovat sitä, mitä ovat. Luultavasti he eivät muutu, koska eivät tajua tai eivät osaa. Onhan se raivostuttavaa, kun toinen ei ota vastuuta virheistään kuin aikuinen, mutta sille sinä et voi mitään, joten se kuluttaa turhaa energiaa. Helpompaa on elää eteen päin.

Jos syyllinen et ole sinä itse, on parempi etsiä tilanne, johon voit itse vaikuttaa kuin taistella tuulimyllyjä vastaan. Lapsena et voi paeta perhettäsi, mutta aikuisena voit itse rakentaa elämäntarinasi. Jos et esimerkiksi tule toimeen muiden kanssa, etsi ammatti, jossa ei tarvitse tai muuta käytöstäsi enemmän erilaisuutta kunnioittavaksi. Jos haluat että muut kunnioittavat sinun erilaisuuttasi, on sinun ensin kunnioitettava heidän. Näin se vain menee. Ihmissuhteet ovat kaksisuuntaisia teitä. Sinä et voi yksin määrätä tai tulee varmasti tahtoje taistoja.

Muita et voi muuttaa, itseäsi, ja usein myös olosuhteitasi, voit. Näin se vain ikävä kyllä menee. Jos syyllinen löytyy aina muista, luultavasti se on oikeasti itsessä. Syyn etsiminen jatkuvasti muista johtaa myös avuttomuuteen ja tunteeseen siitä, ettei voi muuttaa elämäänsä ja tavoitella mitä haluaa.

Hyvin monet etsivät syyllistä yhteiskunnan rakenteista tai vanhemmistaan, koulukiusaamisesta tms. Kuitenkin mitä vaikeimmista oloista voi ponnistaa. Ja usein se erottava tekijä menestyjän ja alisuorittajan välissä on, että jos ihminen uskoo saavuttavansa jotain, hän lopulta saavuttaa sen. Jos hän sen sijaan lyttää mahdollisuutensa jo alkuun syyttämällä muita tai itseään, hän ei voi onnistua. Ei, vaikka kaikki oikeasti olisikin muiden syytä.

Tällä kirjoituksella taas ei ole paljonkaan informaatioarvoa minulle. Se, joka kirjoitti ihmisten riippuvuuksista toisiin (sairaalla tavalla) oli paljon lähempänä sitä, mistä ongelmasta puhun. Tämä henkilö puhuu kuten ihminen, joka ei ole koskaan siitä kärsinytkään. Eihän silloin voikaan sitä ymmärtää. Sori nyt vaan.

Ap

Kaffepulla kirjoitti:

No sehän on ihan sinun oma valintasi, minkä ideologian otat omaksesi. Suomessa on uskonnonvapaus.

Aivan kuin sinäkään olisit valinnut tuota fasismiin taopuvaista ideologiaasi. Kuulostat aika paljon mun äidiltä. Sääntöjä ja käteviä neuvoja tulee valmiiksi pureskeltuina ja suutahdat, ellei vastaanottaja haluakaan niellä niitä. Haistapa paska koska et edes ole sen verran nöyrä, että ymmärtäisit miten loukkaat minua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole merkki narsistin kanssa kasvamisesta? Siis oma äitini on tämä oman tahtoni viejä. Tajusin vasta perheellisenä tämän, sillä kun ei oikein ole omaa tahtoa johon perustaa lapsillekin annettavia käskyjä on hankalaa olla vanhempi. Tuntuu, että sitä on jotenkin ihan epäjohdonmukainen ja surkea ja lapsille vahingollinen ja entä jos päädyn itsekin kasvattamaan heistä oman tahdon menettäneitä. Tai sitten toisaalta jotenkin itsekeskeisiä koska mallini ovat niin surkeita kun omaa tahtoa ei ole tai sillä ei ole ääntä. Niin pelkään, että lapsilla on sitten tahto ja se menee ihan överiksi. En kuitenkaan kannata lasten tahdon nujertamista.

Pelkään että lastenkasvatuksessa on heidän oma tahtonsa vaarassa. Oma tahto on ihmiselle tosi tärkeä. Ilman sitä motivaatio elää katoaa ja masentuu.

Narsismi on vakava luonnehäiriö. Kaikki itsekkäät tai laiskat ihmiset eivät ole narsisteja. Äitisi olisi varmasti voinut olla parempi äiti.

Nyt mietit kuitenkin äitisi olleen narsisti, koska sinulla ei ole omaa tahtoa, ja pelkäät ettei lapsillesi kehity omaa tahtoa. Ajatuskulkusi mukaan olisit siis narsisti.

Perusta lapsesi rajat lapsen parhaaseen ja turvallisuuteen. Malli:

"Älä juokse tien yli, koska se on vaarallista." Järkeä

"Meidän perheessä ei pidetä sukkia ja sandaaleita samaan aikaan." Tunteita/tahtoa

Siis tarkoitin tuolle kaffepullalle, että olin lapsi kun ideologialla satutettiin minua. En ole tehnyt mitään valintaa.

Alan nyt vasta saada apua tähän. Onko reilua?? Olen päälle 40. Apua olen hakenut koko elämäni. Ja apua siis saanutkin, mutta vain sen verran, että olen nyt tässä. En elämässä JO elämää, jota haluan elää. Se on väärin ja ihmiselämän hukkaanheittoa. Mutta äitini ei tajunnut mitä tekee. Muutenhan asia vaikuttaisi aivan tahalliselta. Tuhotaan tyttären elämä, kun hän ei halua elää sitä kuten minä sanon, minun ideologiani mukaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole merkki narsistin kanssa kasvamisesta? Siis oma äitini on tämä oman tahtoni viejä. Tajusin vasta perheellisenä tämän, sillä kun ei oikein ole omaa tahtoa johon perustaa lapsillekin annettavia käskyjä on hankalaa olla vanhempi. Tuntuu, että sitä on jotenkin ihan epäjohdonmukainen ja surkea ja lapsille vahingollinen ja entä jos päädyn itsekin kasvattamaan heistä oman tahdon menettäneitä. Tai sitten toisaalta jotenkin itsekeskeisiä koska mallini ovat niin surkeita kun omaa tahtoa ei ole tai sillä ei ole ääntä. Niin pelkään, että lapsilla on sitten tahto ja se menee ihan överiksi. En kuitenkaan kannata lasten tahdon nujertamista.

Pelkään että lastenkasvatuksessa on heidän oma tahtonsa vaarassa. Oma tahto on ihmiselle tosi tärkeä. Ilman sitä motivaatio elää katoaa ja masentuu.

Narsismi on vakava luonnehäiriö. Kaikki itsekkäät tai laiskat ihmiset eivät ole narsisteja. Äitisi olisi varmasti voinut olla parempi äiti.

Nyt mietit kuitenkin äitisi olleen narsisti, koska sinulla ei ole omaa tahtoa, ja pelkäät ettei lapsillesi kehity omaa tahtoa. Ajatuskulkusi mukaan olisit siis narsisti.

Perusta lapsesi rajat lapsen parhaaseen ja turvallisuuteen. Malli:

"Älä juokse tien yli, koska se on vaarallista." Järkeä

"Meidän perheessä ei pidetä sukkia ja sandaaleita samaan aikaan." Tunteita/tahtoa

En minä ole sanonut, että pelkään ettei lapsilleni kehity omaa tahtoa. Luotan siihen, että mies auttaa siinä, että kehittyy kyllä.

Ap

Eikä äitini ollut "itsekäs" tai laiska. Kyllä hän oli jotain aivan muuta. Pelkästään itsekkään ihmisen olisin voinut jäättää taakseni jo ajat sitten. Laiska ei olisi haitannut, koska laiska on usein myös rennompi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole merkki narsistin kanssa kasvamisesta? Siis oma äitini on tämä oman tahtoni viejä. Tajusin vasta perheellisenä tämän, sillä kun ei oikein ole omaa tahtoa johon perustaa lapsillekin annettavia käskyjä on hankalaa olla vanhempi. Tuntuu, että sitä on jotenkin ihan epäjohdonmukainen ja surkea ja lapsille vahingollinen ja entä jos päädyn itsekin kasvattamaan heistä oman tahdon menettäneitä. Tai sitten toisaalta jotenkin itsekeskeisiä koska mallini ovat niin surkeita kun omaa tahtoa ei ole tai sillä ei ole ääntä. Niin pelkään, että lapsilla on sitten tahto ja se menee ihan överiksi. En kuitenkaan kannata lasten tahdon nujertamista.

Pelkään että lastenkasvatuksessa on heidän oma tahtonsa vaarassa. Oma tahto on ihmiselle tosi tärkeä. Ilman sitä motivaatio elää katoaa ja masentuu.

En ymmärrä. Eihän kasvatuksen tai lapsille annettavien "käskyjen" kuulukaan perustua vanhemman "omaan tahtoon", vaan järkeen ja turvallisuuteen. Juuri se vanhemman "oma tahto" on se, joka tekee asioista poukkoilevia ja epäjohdonmukaisia.

Ei se ole lapsen turvallisuutta jos vanhempi syöttää omaa ideologiaansa lapselle. Vrt. uskonnon uhrit. Ja silti ne ovat käskyjä vanhemmalta lapselle.

Ap

No niinhän mä juuri sanoin. Vanhempien käskyjen KUULUU perustua järjelle ja turvallisuudelle, ei "omalle tahdolle " tai ideologialle tms. SINÄ sen sijaan kaipaat jotain ideologiaa tai omaa tahtoa järjen sijasta...

Tähän vielä, että en oikeastaan kaipaa, mä vain olen oppinut siihen, että sellaista se elämä on. Niin kuuluu olla. Toimia tavallaan jonkun ideologian mukaan. Ja se ei ole uskonnollinen ideologia, mutta se liippaa sitä siinä, että ei ole oikein olla omaa tahtoa, vaan jokin kollektiivinen tahto, josta et itse päätä. Olen luullut, kuvitellut, että muuten syntyy kaaos, diktatuuri, vahvempien valta ja noin. Että ei voi luottaa ihmiseen. Mieheni taas ajattelee päinvastoin, MUTTA on samalla hyvin tasapuolinen, oikeudenmukainen jne ihminen, jolloin tällainen itse vallankahvassa oleminen on turvallisen tuntuista.

Onhan näillä kaikenmaailman moottoripyöräjengeilläkin vaikka mitkä muka omat sääntönsä, mutta mitä hyvää he ovat tuoneet yhteiskuntaan?

Ehkä äitini takertui tuollaiseen kaikkien pitää ajatella samoin -juttuun, koska ei ollut kohdannut aitoa oikeudenmukaisuutta, johon voi luottaa ja kokemusta siitä, että ihmisiin voi luottaa. Ja että antaa ihmisten ajatella itse, kuten haluavat. Sitähän varten meillä on lait ja oikeuslaitos, että pannaan ruotuun ne, jotka sitten satuttavat silti toisia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole merkki narsistin kanssa kasvamisesta? Siis oma äitini on tämä oman tahtoni viejä. Tajusin vasta perheellisenä tämän, sillä kun ei oikein ole omaa tahtoa johon perustaa lapsillekin annettavia käskyjä on hankalaa olla vanhempi. Tuntuu, että sitä on jotenkin ihan epäjohdonmukainen ja surkea ja lapsille vahingollinen ja entä jos päädyn itsekin kasvattamaan heistä oman tahdon menettäneitä. Tai sitten toisaalta jotenkin itsekeskeisiä koska mallini ovat niin surkeita kun omaa tahtoa ei ole tai sillä ei ole ääntä. Niin pelkään, että lapsilla on sitten tahto ja se menee ihan överiksi. En kuitenkaan kannata lasten tahdon nujertamista.

Pelkään että lastenkasvatuksessa on heidän oma tahtonsa vaarassa. Oma tahto on ihmiselle tosi tärkeä. Ilman sitä motivaatio elää katoaa ja masentuu.

Narsismi on vakava luonnehäiriö. Kaikki itsekkäät tai laiskat ihmiset eivät ole narsisteja. Äitisi olisi varmasti voinut olla parempi äiti.

Nyt mietit kuitenkin äitisi olleen narsisti, koska sinulla ei ole omaa tahtoa, ja pelkäät ettei lapsillesi kehity omaa tahtoa. Ajatuskulkusi mukaan olisit siis narsisti.

Perusta lapsesi rajat lapsen parhaaseen ja turvallisuuteen. Malli:

"Älä juokse tien yli, koska se on vaarallista." Järkeä

"Meidän perheessä ei pidetä sukkia ja sandaaleita samaan aikaan." Tunteita/tahtoa

En minä ole sanonut, että pelkään ettei lapsilleni kehity omaa tahtoa. Luotan siihen, että mies auttaa siinä, että kehittyy kyllä.

Ap

Suora lainaus alkuperäisestä kirjoituksestasi: "ja entä jos päädyn itsekin kasvattamaan heistä oman tahdon menettäneitä"

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi olisi helpompaa, ap, jos et tahallasi tai vahingossa yksinkertaistaisi muiden neuvoista olkiukkoja ja jos edes lukisit ne ajatuksella etkä heti lyttäisi.

Niinpä. Todella moni ihminen täällä oikeasti yrittää auttaa. En ymmärrä miten jaksavat tätä jankkausta. Ihmisen on tehtävä itse se työ että asiat muuttuvat.

Vierailija kirjoitti:

Siis tarkoitin tuolle kaffepullalle, että olin lapsi kun ideologialla satutettiin minua. En ole tehnyt mitään valintaa.

Alan nyt vasta saada apua tähän. Onko reilua?? Olen päälle 40. Apua olen hakenut koko elämäni. Ja apua siis saanutkin, mutta vain sen verran, että olen nyt tässä. En elämässä JO elämää, jota haluan elää. Se on väärin ja ihmiselämän hukkaanheittoa. Mutta äitini ei tajunnut mitä tekee. Muutenhan asia vaikuttaisi aivan tahalliselta. Tuhotaan tyttären elämä, kun hän ei halua elää sitä kuten minä sanon, minun ideologiani mukaan.

Ap

Vieläkö äitisi on olemassa? Nyt katkaiset välit häneen heti. Jätät hänet taaksesi. Jos hän on kuollut, hyvä. Tajuatko ettet IKINÄ pääse eteenpäin jos vielä 40-VUOTIAANAKIN täällä jauhat sivukaupalla äidistäsi! Joku sanoi että kuulostat ihan Norman Batesilta ja siltä se alkaa kuulostaa. Et myöskään lue kunnolla mitä muut kirjoittavat: luet asiat päinvastoin ja tulkitset sinulle hyvällä tarkoitetut asiat pahaksi. Jankkaat samaa etkä suostu ottamaan mitään vastaan. Ymmärrätkö että olet umpikujassa tämän asian kanssa ja tietä ei ole kuin ETEENPÄIN? Se mennyt elämä ei muuksi muutu, miten jaksat vain jauhaa ja jauhaa tästä äidistäsi? En sanoisi sinulle näin kovasti, jos vaikuttaisit vähänkään siltä, että mikään mitä ihmiset täällä sinulle sanovat, menisi perille. Mutta ei mene. Olet siinä pisteessä ettet edes pysty ottamaan vastaan sympatiaa/empatiaa. Miten kauan luulet että ihmiset jaksavat auttaa sinua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, minä taas olen henkisistä syistä pyrkinyt mahdollisimman pitkälle luopumaan omasta tahdostani, ja se on ollut avain onnellisuuteen ja moneen hyvään asiaan elämässäni. Elän sisäisistä impulsseista, hetkessä, ilman mitään erityistä omaa tahtoa mihinkään suuntaan.

Sulla on kuule nyt puurot ja vellit ja hillot ihan sekaisin. Ilman omaa tahtoa tai tahdon suuntaa olet hahmoton heittopussi, eli lastesi silmissä mielivaltainen, turvaton vanhempi. Olet tainnut lukea liikaa henkisen kasvun oppaita ilman, että sulla on  joku oikeasti viisas, oikea ihminen siinä vähän opastamassa.  

Ehkä hänellä ei ole lapsia? Ilman lapsia tuohan sopii aivan mainiosti. Tajuan tavallaan hyvin, mitä kirjoittaja ajoi takaa, ja tietyllä lailla omien halujen eräänlainen syrjään siirtäminenkin voi tehdä ihmisestä onnellisen, mutta en nyt tässä aloituksessani puhunut siitä.

Ap

Joo hän varmaan innoissaan on valaistumisen tiellä ja yrittää luopua egostaan. Mutta sekään ei onnistu jos ei ensin ole minuutta ja erillisyyttä. Toivotaan ettei lapsia ole, koska pienten lasten tarpeet ovat hyvinkin maallisia, heitä ei valaistuminen kauheasti auta. Myös se, että saa leipää pöytään edellyyttää jonkinlaista tahtoa. Valaistumisen tiellä olevat munkithan vaeltavat ilman omaisuutta almujen varassa. Pikkulapsiperheen todellisuus on hieman erilainen. Varsinkin meillä täällä pohjolassa. Ja tuolle kirjoittajalle, minäkin elän hetkessä ja kuuntelen vaistoani ja sisäisiä impulssejani, mutta sen lisäksi mulla on kyllä vahva tahto kertomaan missä ovat mun rajat, millaisia asioita lapseni saavat tehdä, millaisia eivät, työelämässä tarvitaan myös vahvaa tahtoa jotta saa leipää pöytään. Toisille ihmisillekin on reilumpaa että kerron mitä haluan, ja kykenen kuuntelemaan myös heidän tarpeitaan. IHminen joka reagoi vain impulsseihin on pelottava, ennakoimaton, epävakaa. Siis mieleltään hieman sairas. Elikkäs. Buddhalaisen munkin leikkiminen on näissä oloissa vastuun pakenemista omista arkisista velvollisuuksista. Joita meillä on muita ihmisiä kohtaan. Kuin myös itseämme kohtaan. Olisi hauska tietää, mikä on se työpaikka jossa työnteko onnistuu lillumalla tahdottomasti impulssiensa vietävänä. NImittäin jokaisella meillä on- vaikkei lapsia olisikaan, velvollisuus hankkia oma leipänsä. 

IT-alalla esimiestehtävissä. Paikassa jota pidetään kovana ja vaativana. Enkä minä ole todellakaan mikään heittopussi, en lasteni enkä työasioissa alaisteni tai asiakkaiden edessä. Päinvastoin, saatan olla vähän jopa päättäväisyyteni ja räväkän persoonani takia pelätty, niin epäilen. Mutta minä en tee sitä omalla tahdollani, en ajattelemalla että tuonne minä haluan ja jotta pääsen sinne, toimin näin. Minä elän hetki kerrallaan ja annan universumin voiman toimia kauttani. Ja sehän tuntuu toimivan aivan mainiosti myös ulkoisten tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta. Itse henkisesti vaan lepään ja katselen sivustakatsojana mitä tapahtuu.

Oletko muuten kristitty mystikko?

Kysyy 9

Valitettavasti en. Tunnen hänet kyllä ja hän on paljon mitään Tollen kirjoja enemmän auttanut minua henkisellä tiellä eteenpäin, kai minä olen jonkinlainen opetuslapsi tavallaan, tai saman tien kulkija kuten tiedän että hän mieluummin haluaisi sanottavan kun ei näe Jumalan lasten joukossa arvoasetelmia kuten oppilas-opettaja, parantaja-parannettava ikään kuin toinen olisi jotenkin toista yläpuolella. 

Murrosikä on sitä varten, että huomataan vanhempien virheet vs. omat ajatukset.Ei kellään ole valtaa viedä toisen tahtoa.