Koen että minulta on oma tahto viety

Tulin vain katsomaan, millä sivulla alkoi ap:n haistattelu muille, arvatenkin alkoi. Tulin suoraan vikalle sivulle 4   ja siellähän se. Muuta jankutusta en jaksanut lukea, samaa vanhaa oletan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole merkki narsistin kanssa kasvamisesta? Siis oma äitini on tämä oman tahtoni viejä. Tajusin vasta perheellisenä tämän, sillä kun ei oikein ole omaa tahtoa johon perustaa lapsillekin annettavia käskyjä on hankalaa olla vanhempi. Tuntuu, että sitä on jotenkin ihan epäjohdonmukainen ja surkea ja lapsille vahingollinen ja entä jos päädyn itsekin kasvattamaan heistä oman tahdon menettäneitä. Tai sitten toisaalta jotenkin itsekeskeisiä koska mallini ovat niin surkeita kun omaa tahtoa ei ole tai sillä ei ole ääntä. Niin pelkään, että lapsilla on sitten tahto ja se menee ihan överiksi. En kuitenkaan kannata lasten tahdon nujertamista.

Pelkään että lastenkasvatuksessa on heidän oma tahtonsa vaarassa. Oma tahto on ihmiselle tosi tärkeä. Ilman sitä motivaatio elää katoaa ja masentuu.

Narsismi on vakava luonnehäiriö. Kaikki itsekkäät tai laiskat ihmiset eivät ole narsisteja. Äitisi olisi varmasti voinut olla parempi äiti.

Nyt mietit kuitenkin äitisi olleen narsisti, koska sinulla ei ole omaa tahtoa, ja pelkäät ettei lapsillesi kehity omaa tahtoa. Ajatuskulkusi mukaan olisit siis narsisti.

Perusta lapsesi rajat lapsen parhaaseen ja turvallisuuteen. Malli:

"Älä juokse tien yli, koska se on vaarallista." Järkeä

"Meidän perheessä ei pidetä sukkia ja sandaaleita samaan aikaan." Tunteita/tahtoa

En minä ole sanonut, että pelkään ettei lapsilleni kehity omaa tahtoa. Luotan siihen, että mies auttaa siinä, että kehittyy kyllä.

Ap

Suora lainaus alkuperäisestä kirjoituksestasi: "ja entä jos päädyn itsekin kasvattamaan heistä oman tahdon menettäneitä"

Niin no, okei, kirjoitin noin, mutta eniten pelkään sitä, että minä päädyn kasvattamaan heitä samoin läpi heidän lapsuutensa ja nuoruutensa, mutta jotenkin en usko, että he uskovat kaiken sen silti niin pahasti kuin minä koska heillä on paikalla vastavoima, eli heidän isänsä, jota minulla ei ollut. Mutta tarpeeksi paha se silti on, jos minä toimin samoin kuin äitini, koska se tuhoaa välimme, ainakin tuhosi minun välit äitiini.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Murrosikä on sitä varten, että huomataan vanhempien virheet vs. omat ajatukset.Ei kellään ole valtaa viedä toisen tahtoa.

Onko tämä nyt esimerkki minulle hyvää tarkoittavasta, minua auttavasta kirjoittajasta? Hänhän tekee minusta ihan pellen. Murrosikäni on mennyt jotenkin pieleen (jos tarkoitti sitä, niin minulle syntyy tunne, että minä en viettänyt sitä oikein, eli hän haukkuu ja mollaa minua) ja että ei kellään ole valtaa viedä toisen tahtoa. Ai? Eikö tämä suuri aittajani kuunnellut minua? Hänen lauseensahan on epätosi. Juuri kerroin, miten minun äitini vei. Ja jos hänestä vielä kellään ei olekaan sitä valtaa vaan syy on jotenkin mystisesti minun, ttä olen halunut itselleni niin huonoa elämää, että oman tahdonkin luovutin, niin silti hän haukkuu sitten minua aivan paskaksi, etten kyennyt vastustamaan moista tapahtumaa. Ei ole auttajani tämä kirjoittaja. En tiedä, mitä hän hakee kirjoituksellaan.

Ap

Ruikuti ruikuti... ilmeisesti ap on karkottanut kaikki ystävänsäkin valituksellaan. Ei vaan jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tarkoitin tuolle kaffepullalle, että olin lapsi kun ideologialla satutettiin minua. En ole tehnyt mitään valintaa.

Alan nyt vasta saada apua tähän. Onko reilua?? Olen päälle 40. Apua olen hakenut koko elämäni. Ja apua siis saanutkin, mutta vain sen verran, että olen nyt tässä. En elämässä JO elämää, jota haluan elää. Se on väärin ja ihmiselämän hukkaanheittoa. Mutta äitini ei tajunnut mitä tekee. Muutenhan asia vaikuttaisi aivan tahalliselta. Tuhotaan tyttären elämä, kun hän ei halua elää sitä kuten minä sanon, minun ideologiani mukaan.

Ap

Vieläkö äitisi on olemassa? Nyt katkaiset välit häneen heti. Jätät hänet taaksesi. Jos hän on kuollut, hyvä. Tajuatko ettet IKINÄ pääse eteenpäin jos vielä 40-VUOTIAANAKIN täällä jauhat sivukaupalla äidistäsi! Joku sanoi että kuulostat ihan Norman Batesilta ja siltä se alkaa kuulostaa. Et myöskään lue kunnolla mitä muut kirjoittavat: luet asiat päinvastoin ja tulkitset sinulle hyvällä tarkoitetut asiat pahaksi. Jankkaat samaa etkä suostu ottamaan mitään vastaan. Ymmärrätkö että olet umpikujassa tämän asian kanssa ja tietä ei ole kuin ETEENPÄIN? Se mennyt elämä ei muuksi muutu, miten jaksat vain jauhaa ja jauhaa tästä äidistäsi? En sanoisi sinulle näin kovasti, jos vaikuttaisit vähänkään siltä, että mikään mitä ihmiset täällä sinulle sanovat, menisi perille. Mutta ei mene. Olet siinä pisteessä ettet edes pysty ottamaan vastaan sympatiaa/empatiaa. Miten kauan luulet että ihmiset jaksavat auttaa sinua?

Mitä sympatiaa ja empatiaa on lauseessa "murrosikä on siksi että siinä huomataan vanhempien virheet"??????

Syyllistämistähän se on jollekin, joka ei ole huomannut. Et huomannut, katso nyt (paska) oma vikasi. Niinhän siinä lukee.

Ap

Ja ei ole huomannut, koska se juuri on se ongelma, josta ihminen kärsii. Kun se vanhempi on ollut niin hirveä siinä manipuloinnissaan, ettei ole edes voinut vapaasti kasvaa ja huomata vanhemman virheitä.

Niin ei todellakaan ole apua tulla irvimään, että mikä vaihe murrosikä on tai sen pitäisi olla!

Ap

Mitähän vanhemmiltasi on viety?

Vierailija kirjoitti:

Ruikuti ruikuti... ilmeisesti ap on karkottanut kaikki ystävänsäkin valituksellaan. Ei vaan jaksa.

No, en ole, heillä on omiakin ongelmia tai muita asioita, joita miettiä, en kuormita heitä asioillani tiettyä pistettä enempää, todellakaan. Mutta en itsekään jaksa lätistä jonninjoutavia akkaseurassa, jota kiinnostaa jorkut käsilaukut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mitähän vanhemmiltasi on viety?

On varmaan viety yhtä sun toista, molemmat jo sen ajan eroperheistä jos siitä aloitetaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruikuti ruikuti... ilmeisesti ap on karkottanut kaikki ystävänsäkin valituksellaan. Ei vaan jaksa.

No, en ole, heillä on omiakin ongelmia tai muita asioita, joita miettiä, en kuormita heitä asioillani tiettyä pistettä enempää, todellakaan. Mutta en itsekään jaksa lätistä jonninjoutavia akkaseurassa, jota kiinnostaa jorkut käsilaukut.

Ap

ap,

minulla on sinulle ehdotus.

Ensi kerralla kun menet sinne psykologillesi/ terapeuttisi luokse, kerää nämä av-palstan aloitukset ja ketjut joita olet tehnyt, ja näytä hänelle nämä.

Voi olla että puhuessasi psykologin kanssa, et pysty samalla tavalla perustelemaan itseäsi kuin kirjoittaessa.

Uskon, että saat parempaa apua, kun ihan rehellisesti näyttäisit nämä kaikki tekstit hoitavalle tahollesi. Olet tehnyt useamman ketjun ja asiaasi on käsitelty niissä monelta kantilta. Luulen että tekstien näyttämisestä olisi hyötyä hoitosi kannalta.

Miltä kuulostaa?

Ymmärrän vertauksesi käsilaukkukeskusteluun.En olettanutkaan, että kuulut noihin tyypeihin :).

Jokin sinulla on kesken.Se syö sinua ja ympäristöäsi.Kannattaa varmaan miettiä, kuka auttaisi viimeisessä hädässä.

Tän tyypin jutut saa mussa aikaan aina fyysisen pahoinvoinnin. En kyllä häntä syytä siitä, vaan ihan itseäni kun lankean näitä lukemaan 😉

Vierailija kirjoitti:

Murrosikä on sitä varten, että huomataan vanhempien virheet vs. omat ajatukset.Ei kellään ole valtaa viedä toisen tahtoa.

Huhhuh mitä tyhmyyttä. Et tiedä mitä puhut. Korkeintaan oman tiesi, mutta vaikea uskoa, että olisit kokenut kovinkaan rankkaa lapsuutta. Kun lapsi nujerretaan, hän ei paremmasta tiedä. Hän ei siis tiedä että mitään on pielessä. Narsistin kynsistä ei meinaa irti päästä edes aikuinen kumppani, miten se olisi mahdollista nuorelle, jonka koko elämä on sidottu sairaaseen maailmaan?  Ikävä kyllä yhteiskunnallamme on kovin vähän tarjota edes mitään apua tällaisille nuorille. Yksin irti pääseminen on mahdotonta. Jos lapsen oma tahto on nujerrettu, eikä minuus ole päässyt kehittymään, hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä yksin. Jonka lisäksi  nujerretulla lapsella ei ole mitään ymmärrystä omasta arvosta tai omasta tahdosta, hän ei tiedä olevansa arvokas ja erillinen yksilö. Lapsi sisäistää kaiken vanhempiensa peilaamaan pahan itseensä ja alkaa itsekin kohdella itseään arvottomana ja huonona. Lisäksi sairaat vanhemmat tekevät kaikkensa pitääkseen lapset riippuvaisina, uhkaavat itsemurhalla tai lapsen vahingoittamisella tai hylkäämisellä tai millä milloinkin. Usein sairaiden vanhempien lapset ovat myös tottuneet pitämään huolta vanhemmistaan ja ajattelevat että vanhempien henkikin on heidän vastuullaan. Heitä ei käytännössä ole olemassa. Tätä taustaa vasten kommenttisi on hävytön.

Narsistin lapsen minuun ei kehity kunnolla. Narsistin ja hänen läheisriippuvaisen lapsensa "keskus" on ihmisen ulkopuolella, kaikki riippuu toisista ihmisistä. En osaa sitä paremmin selittää, olen yrittänyt saada omaa keskustani palautettua meditoimalla ym., mutta olen alkanut epäillä, ettei varhaislapsuudessa aiheutettuja vaurioita voi korjata, koska ne ovat muokanneet aivoja niin vahvasti.

Tietoisesti voit kuitenkin pyrkiä edes näyttelemään vahvaa, käy läpi mielikuvaharjoutuksia siitä, miten kuvittelisit hyväitsetuntoisen ihmisen tilanteet handlaavan.

Hyvä ap, olet hyvällä tiellä, kun tiedostat tilanteesi. Tosiasioiden pohjalta rakentuu jotakin kestävää.

On totta, että varhaiset ja myöhäisemmätkin kokemukset perheessä tekevät syvän jälkensä mieleen. Ne ovat ikään kuin poltinraudalla merkityt. Niiden vaikutus on yllättävän voimakas, vaikka ne tiedostaisikin. Mutta, jossakin, vielä noiden poltinmerkkien alla on se ydinminuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruikuti ruikuti... ilmeisesti ap on karkottanut kaikki ystävänsäkin valituksellaan. Ei vaan jaksa.

No, en ole, heillä on omiakin ongelmia tai muita asioita, joita miettiä, en kuormita heitä asioillani tiettyä pistettä enempää, todellakaan. Mutta en itsekään jaksa lätistä jonninjoutavia akkaseurassa, jota kiinnostaa jorkut käsilaukut.

Ap

ap,

minulla on sinulle ehdotus.

Ensi kerralla kun menet sinne psykologillesi/ terapeuttisi luokse, kerää nämä av-palstan aloitukset ja ketjut joita olet tehnyt, ja näytä hänelle nämä.

Voi olla että puhuessasi psykologin kanssa, et pysty samalla tavalla perustelemaan itseäsi kuin kirjoittaessa.

Uskon, että saat parempaa apua, kun ihan rehellisesti näyttäisit nämä kaikki tekstit hoitavalle tahollesi. Olet tehnyt useamman ketjun ja asiaasi on käsitelty niissä monelta kantilta. Luulen että tekstien näyttämisestä olisi hyötyä hoitosi kannalta.

Miltä kuulostaa?

En tiedä, voit olla oikeassa tuossa perustelemisen vaikeudessa siellä ollessa. Mutta oon mä saanut apua, se vain on hidasta, nytkin kun on ollut monen viikon tauko. Ja aluksi on varmaan itsekin sellaisessä syväjäässä siellä terapiassa, siis uskaltaa kertoa enemmän kun vastine onkin kannustavaa, olin mä miten huono ihminen tahansa. Koska siis syyhän ei ole minun, mutta kun on tottunut siihen, että huonouttani pidetään minusta jotenkin johtuvana (esim. huudan lapsilleni ja annetaan suunnilleen vinkkejä miten en huutaisi tai jos olen poissaoleva ja haluan lapsista eroon niin samaten) niin on vaikeaa kertoa kipukohdista. Mutta kun vastaanotto onkin myötätuntoista, niin asiat avautuvat itselle paljon paremmin. Siis huutamiseen tai poissaolevuuteen terapeutti on sanonut, että se on äitini suu ja pää jotka siellä toimivat, että se en ole minä. Mikä suunnaton helpotus, että joku uskaltaa sanoa noin. Koska niin se on. Minä tekisin mitä vain, jotta se tunne lapsiin olisi siellä ja kärsin kun se puuttuu. Jokin siinä on esteenä minullekin. Kamalaa vain vinkkien avulla kertoa, että "joo-o, sussa on vikaa". Aivan kun en tietäisi.

En sitten tiedä mikä auttaa poissaolevuuteen, mutta ainakin minusta tulee itseäni kohtaan rakastavampi, kun joku ei syyllistä ja sen luulisi vapauttavan voimavaroja, joita nyt kuluu ahdistumiseen omasta käyttäytymisestä.

Mietin muuten juuri tänäänkin, että kun sanotaan, että rakasta itseäsi. No, mun työni vi*uttaa ainakin nyt taas aika paljon. Niin heitin itselleni vähän vitsilläkin ilmaan, että miten mä voin rakastaa itseäni niin kauan, kun teen tätä työtä? Tää on väärin mia kohtaan ja mä olen tuonut itseni tähän työhön! Vihaanko mä siis itseäni? Vaihtoehdot eivät olleet häävit. Silti. Vihaanko mä itseäni niin kauan kun suostun tekemään tätä työtä. Silti en edelleenkään koe että mulla on paljoa vaihtoehtoja ainakaan tällä hetkellä.

Muistuttaako työ minua aina siitä, että aikoinaan valitsin väärin ja kuljin äitini käskynuorassa? Vihaan itseäni siitä. Vihaan työtä. Miten voin rakastaa itseä, kun vein itseni työelämään väärin päin, tekemään jotain vaikken halunnut tehdä mitään?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän vertauksesi käsilaukkukeskusteluun.En olettanutkaan, että kuulut noihin tyypeihin :).

Jokin sinulla on kesken.Se syö sinua ja ympäristöäsi.Kannattaa varmaan miettiä, kuka auttaisi viimeisessä hädässä.

Mitä mahdat tarkoittaa tuolla viimeisellä lauseella? Minä luulin, että se on isä. Paskanmarjat. En usko, että aina kukaan, jos ihmisellä on tarpeeksi vaikeaa. Miksi muuten kukaan tekisi itsemurhaa? Ja siis tarkoitatko, että "ole nyt kiltti, että joku haluaa auttaa sinua viimeisessä hädässä"? Toivottavasti et, se ajattelu on nimittäin bullshit. Ihminen, joka jaksaa pyllistellä ns. ystävilleen, jotta nämä auttaisivat sitten joskus häntä viimeisessä hädässä ei ole lähelläkään viimeistä hätää. Joten jos joku jaksaa miellyttää toisia pahassa olossaan, jotta saisi vähän apua niin hän selviäisi aivan hyvin yksinkin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Murrosikä on sitä varten, että huomataan vanhempien virheet vs. omat ajatukset.Ei kellään ole valtaa viedä toisen tahtoa.

Huhhuh mitä tyhmyyttä. Et tiedä mitä puhut. Korkeintaan oman tiesi, mutta vaikea uskoa, että olisit kokenut kovinkaan rankkaa lapsuutta. Kun lapsi nujerretaan, hän ei paremmasta tiedä. Hän ei siis tiedä että mitään on pielessä. Narsistin kynsistä ei meinaa irti päästä edes aikuinen kumppani, miten se olisi mahdollista nuorelle, jonka koko elämä on sidottu sairaaseen maailmaan?  Ikävä kyllä yhteiskunnallamme on kovin vähän tarjota edes mitään apua tällaisille nuorille. Yksin irti pääseminen on mahdotonta. Jos lapsen oma tahto on nujerrettu, eikä minuus ole päässyt kehittymään, hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä yksin. Jonka lisäksi  nujerretulla lapsella ei ole mitään ymmärrystä omasta arvosta tai omasta tahdosta, hän ei tiedä olevansa arvokas ja erillinen yksilö. Lapsi sisäistää kaiken vanhempiensa peilaamaan pahan itseensä ja alkaa itsekin kohdella itseään arvottomana ja huonona. Lisäksi sairaat vanhemmat tekevät kaikkensa pitääkseen lapset riippuvaisina, uhkaavat itsemurhalla tai lapsen vahingoittamisella tai hylkäämisellä tai millä milloinkin. Usein sairaiden vanhempien lapset ovat myös tottuneet pitämään huolta vanhemmistaan ja ajattelevat että vanhempien henkikin on heidän vastuullaan. Heitä ei käytännössä ole olemassa. Tätä taustaa vasten kommenttisi on hävytön.

Hyvin kirjoitettu, etenkin tuo "narsistin kynsistä ei meinaa päästä edes aikuinen, saati sitten lapsi". Tätä minäkin meinaan, kun sanon, että paranemiseni on hidasta. Siis olen koittanut parantua 20 vuotta ja olen tässä. En tajunnut edes, että millainen ote äidillä (ja isällänikin) on minuun. Omien lasten myötä sen alkaa hahmottaa paremmin, koska vihdoinkin ei voi aina vain myöntyä, vaikka tuntuisikin pahalta, koska onkin joitakuita muita, joita ajatella, TAI joita varten ajatella, että mun on oltava kunnossa. Siis ONNEKSI. En tätä tajunnutkaan omaa perhettä miettiessäni. En todellakaan.

Ei voi enää hyväksyä sellaista, mitä hyväksyy, kun ei ole lapsia. Ja jos mulle lapsettomana tuli paha olo äitini kommenteista, se ei kaatunut kenenkään avuttoman (minusta riippuvaisten lasten) päälle.

Narsistinen ote on juuri sellainen, että se-li-tät sille henkilölle selkosuomella, että haloo-ooo, huhuu-uuu, si-nun käy-tök-se-si sa-tut-taa mi-nu-a, voi-sit-ko lo-pet-taa? Ja normaali ihminen tajuaisi, että menin liian pitkälle, vaikka olenkin tuon kanssa eri mieltä. Ja lopettaisi. Ja antaisi toisen elää elämäänsä. Mutta narsisti ei tajua. Ei. Hän vain jatkaa jankkaamistaan ja ajaa uhrinsa hulluuden partaalle. Ja ainakin itse koin, vaikka äitini olisi ollut hiljaa ja kadonnut näköpiiristäkin, että hän jotenkin käveli pois voittajana ja minut nöyryyttäneenä ja häpäisseenä ja niin kauan kun hän ajattelee minusta pahasti niin minä olen huono.

Ap

"Ja ainakin itse koin, vaikka äitini olisi ollut hiljaa ja kadonnut näköpiiristäkin, että hän jotenkin käveli pois voittajana ja minut nöyryyttäneenä ja häpäisseenä ja niin kauan kun hän ajattelee minusta pahasti niin minä olen huono."

Nyt alkoi oikeastaan kiinnostaa, että mistäköhän tällainenkin asetelma kertoo? Miten se on voinut syntyä? Mitä on tapahtunut, että koen noin (jo hyvin pienenä lapsena siis)?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Murrosikä on sitä varten, että huomataan vanhempien virheet vs. omat ajatukset.Ei kellään ole valtaa viedä toisen tahtoa.

Huhhuh mitä tyhmyyttä. Et tiedä mitä puhut. Korkeintaan oman tiesi, mutta vaikea uskoa, että olisit kokenut kovinkaan rankkaa lapsuutta. Kun lapsi nujerretaan, hän ei paremmasta tiedä. Hän ei siis tiedä että mitään on pielessä. Narsistin kynsistä ei meinaa irti päästä edes aikuinen kumppani, miten se olisi mahdollista nuorelle, jonka koko elämä on sidottu sairaaseen maailmaan?  Ikävä kyllä yhteiskunnallamme on kovin vähän tarjota edes mitään apua tällaisille nuorille. Yksin irti pääseminen on mahdotonta. Jos lapsen oma tahto on nujerrettu, eikä minuus ole päässyt kehittymään, hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä yksin. Jonka lisäksi  nujerretulla lapsella ei ole mitään ymmärrystä omasta arvosta tai omasta tahdosta, hän ei tiedä olevansa arvokas ja erillinen yksilö. Lapsi sisäistää kaiken vanhempiensa peilaamaan pahan itseensä ja alkaa itsekin kohdella itseään arvottomana ja huonona. Lisäksi sairaat vanhemmat tekevät kaikkensa pitääkseen lapset riippuvaisina, uhkaavat itsemurhalla tai lapsen vahingoittamisella tai hylkäämisellä tai millä milloinkin. Usein sairaiden vanhempien lapset ovat myös tottuneet pitämään huolta vanhemmistaan ja ajattelevat että vanhempien henkikin on heidän vastuullaan. Heitä ei käytännössä ole olemassa. Tätä taustaa vasten kommenttisi on hävytön.

Tässä on minusta myös hyvin selitetty se, miksi narsistinuhrilapsi ei välttämättä saa apua Suomessa vaan elää koko elämänsä uhrina. Oma nykyinen terapeuttini selitti, että terapioissakin vältetään vanhempien syyllistämistä. Sen takia varsinaista narsistiterapiaa (siis uhreille, varsinkaan lapsiuhreille) ei ole olemassakaan. Koska siinä joudutaan toimimaan psykiatrian perusperiaatteita vastaan, joka on kuulemma ettei syyllistetä vanhempia.

No, miten se lapsena narsistin kanssa elänyt voisi saada apua, koska siihen (lapsen ja vanhemman) väliin olisi aivan pakko päästä, mutta narsistin lapsi ei "päästä" ketään, koska on oppinut että hänessä on vika. Syyllistyy kaikesta itse. Vaikka siis sanottaisiinkin, että vanhempasi tekivät väärin, niin se ei riitä, koska lapsi ajattelee, (ei välttämättä saa sanottua ääneen) että niin, vanhempani tekivät väärin, mutta heillä oli siihen oikeus, koska minä olin niin mahdoton. Vaikkei se olisi yhtään totta.

Ap