Bed-syömishäiriö?

Olen päässyt itse eroon, koska kyllähän se sun oma halu parantua on se tärkein juttu.

Musta tuntuu, että mä olen sairastanut tuota koko aikuisikäni. Nyt tilanne on se, etten enää saa laihdutettua eli lihon pikkuhiljaa koko ajan.

No mullahan bed alkoi anorektisen vuoden jälkeen. Kroppa janosi ruokaa ja ravintoa, jota se ei ollu vuoteen saanut, joten se homma lähti ihan käsistä. Joskus saatoin syödä kaurahiutaleita suoraa purkista kun muuta ei ollut. Joskus maistoin jopa leivinjauhetta.

Oikeastaan musta tuntuu, että mun aineenvaihdunta toimii hyvin vasta nyt noin 8 vuoden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

No mullahan bed alkoi anorektisen vuoden jälkeen. Kroppa janosi ruokaa ja ravintoa, jota se ei ollu vuoteen saanut, joten se homma lähti ihan käsistä. Joskus saatoin syödä kaurahiutaleita suoraa purkista kun muuta ei ollut. Joskus maistoin jopa leivinjauhetta.

Oikeastaan musta tuntuu, että mun aineenvaihdunta toimii hyvin vasta nyt noin 8 vuoden jälkeen.

Mulla kävi ihan samalla tavalla. Sairastuin samoihin aikoihin vielä fyysisesti, niin olo tavallaan joku tekosyy vielä syödä sen jäätävän nälän ja ruokahimojen lisäksi.

Mulla puhkesi tuo kovan laihduttamisen (pitkä VLCD-kuuri) ansiosta. Laihduin kyllä, mutta kauhukseni huomasin että syöminen lähti hallinnasta, ja välillä tuli niin käsittämättömiä ahmintakohtauksia että en ennen olisi voinut kuvitellakaan että ihminen pystyy syömään sellaisia määriä. Ahmin kuin joku nälkään kuolemaisiillaan ollut peto, joka löytää lopulta raadon, yksin ja salaa ja ilman edes ruokatapoja kun oli niin kiire vaan ahmia.

Olen päässyt nyt pääosin ongelmasta eroon ravitsemusterapeutin ja psykologin avulla. Jos on kova stressi töistä, saattaa ahmintakäytöstä tosin esiintyä edelleen, mutta se on onneksi ehkä kerran kuussa enää. Ja laihduttaminen minulta on kielletty loppuiäksi, koska on lähes varmaa että miinuskaloreilla olo laukaisisi ahmintahimot uudestaan. Täytyy vaan sopeutua siihen että painan noin 70 kg (olen vain 160 cm pitkä) - parempi sekin kuin kontrolloimaton ahminta.

Mulla on joku hämärä tarkemmin määrittelemätön syömishäiriö, EDNOS, ei BEDiä, mutta mullakin on ahmimisongelma. En ole saanut mitään apua, koska painoni ei muutu ja näytän terveeltä. Ahmin ja paastoan. Usein ajattelen vain ruokaa, kaloreita ja herkkuja. Tämä on ollut tätä jo 8 vuotta.

Olen koittanut analysoida itsekseni tätä ongelmaa, etenkin ahmimista. Mitä tapahtuu ennen ahmimisia? Mitä ajattelin? Mitä tunsin? Mikä voisi olla sijaistoiminto? Joskus kirjoitin näitä juttuja ylös joka päivä. Vaikeaahan tämä on. Olen sellainen riippuvuuksiin vahvasti taipuvainen ihminen. Mieti, oletko sä ehkä sellainen. Toiset on sellaisia, että kehittävät riippuvuuksia todella helposti. Mä olen myös alkoholisti ja liikunta menee myös äkkiä överiksi.

En varmaan ikinä pääse syömishäiriöstä täysin, mutta se on jatkuvasti parempaan päin. Pidän huolta siitä, että syön terveellisesti ja tasapainoisesti. En ruoski itseäni, vaikka retkahtaisin (saatan ahmia pari viikkoa putkeen). Koitan vain oppia taas lisää itsestäni. Oliko mulla vain tylsää vai oliko oikeasti paha olo, jonka koitin tukahduttaa syömällä? Oliko niin paha olo, että sitä kaipasi edes jotain helppoa lohtua? Joskus olo on niin hirveä, että hyvään makuun kielellä on helppo takertua kuin johonkin pelastusrenkaaseen. Koitan miettiä ratkaisuja.

Mä olen käynyt terapiassa muiden juttujen takia, joten olen tottunut tällaiseen itseni tarkkailuun. Tunnen itseni aika hyvin. Mun tapauksessa tämä "itsehoito" on toiminut. Kaikilla se ei kuitenkaan mene ihan näin, joten koita hakea ammattiapua, jos sitä tarvitset. Ehkä voisit etsiä vertaistukea ainakin. Siinä tulee semmoinen olo, ettei ole ongelman kanssa yksin.

Tsemppiä kovasti. :)

Mulla oli kanssa ahmimista anorektisen ajanjakson jälkeen, kärsin siitä osittain edelleen, mutta nyt olen saanut sen hallintaan sillä tavalla että yleensä onnistun lopettamaan ennen yletöntä ähkyä (eli siinä vaiheessa kun olo on todella täysi, vatsa pullottaa jne, mutta ei vielä okseta ja pystyn hengittämään :-D nimittäin pahimmassa vaiheessa todella ahmin niin että sitten oksentelin ja henkeä ahdisti) ja yleensä ahmin jotain normiruokaa, en siis karkkia ja muita herkkuja. Tavallaan se että olen onnistunut vaihtamaan herkut normiruokaan ahmimishimojen tullessa on auttanut henkistä puoltani asian käsittelyssä... nimittäin herkkuja ahmiessa se oli sellainen kierre, että ahmin -> tuli morkkis -> paastosin -> ahmin. Jos taas olen syönyt jotain normaalia, kasvispitoista ja "terveelliseksi" koettua ruokaa, ei tule niin tarvetta paastota kun en soimaa itseäni niin pahasti. Ja tavallaan ehkä tämä on myös johtanut siihen että ahmiminen ylipäätään on vähentynyt, koska normiruoalla saavutettu kylläisyyden tunne on niin erilainen verrattuna vaikka suklaan syömisestä tulevaan tunteeseen.

Hävettää edes kirjoittaa tästä kun tunnen hirveää syyllisyyttä ja itseni ällöttäväksi jne, mutta tällaista tämä vaan on. Olen alipainoinen edelleen, uskokaa tai älkää, vaikka ahmimista on jatkunut on-off -tyylillä jo vuoden päivät. Oma iso haasteeni onkin nostaa painoa ilman, että ahmin. Ahmiminen on henkisesti niin raskas ongelma että minun olisi parempi löytää tapa hilata paino hitaasti ylös ja samalla saavuttaa terve suhde ruokaan.

Mulla diagnoosina epätyypillinen syömishäiriö, käytännössä ahmin. Olen käynyt pitkään syömishäiriöpolilla, nyt psykoterapiassa. Parempaan suuntaan menossa. Kaikkein tärkeintä on opetella syömään säännöllisesti ja riittävästi, opetella muita tunteiden säätelykeinoja sekä olla itselleen armollinen.

Mulla syynä on lapsuudesta lähtien saadut pitkät ja rankat kortisonikuurit. Ne pelastivat hengen, mutta sotkivat näläntunteen, sivuvaikutuksena on repivä nälkä. En tunnista nälkää ja janoa toisistaan, ja myös kylläisyydentunteen kanssa on ongelmia.

Murrosiän jälkeen aineenvaihdunta oli jo sekaisin. Sain kahdenkympin jälkeen kaksi uutta diagnoosia (sisätauteja), joiden myötä laihduin ensin vakavasti alipainoiseksi ja sen lihoin merkittävästi ylipainoiseksi. Olen ravitsemusterapeutin ja psykologin kanssa opetellut tunnistamaan nälkää, ateriarytmiä ja annoskokoja.

Ylipainoa on edelleen. Laihdutus ei onnistu, eikä sitä erityisemmin suositella samasta syystä kuin yllä; miinuskalorit herättävät ahman (miehen nimeämä), ja sitä en halua. Toisaalta perussairauteni ovat hallinnassa, joten olen kiitollinen, että olen elossa, vaikka pullukkanakin.