Pidättekö miehistä?

Oikeasti? Tunnetteko paljonkin kivoja, mukavia, luotettavia miehiä?

Tuo HS (nainen haluaa avioeron) laittoi taas pohtimaan. Mä en ehkä oikeasti pidä miehistä, noin niin kuin yleensä, ryhmänä. Olen tullut siihen tulokseen, että miehet on paras pitää vähän etäällä. Voi niiden kanssa jutella, nauraa, olla pinnallisia kavereita jne, mutta muuta...ehkä ei? En oikeastaan tunne ketään miestä, joka olisi kiva ja hyvä tyyppi.

No joo, olen kasvanut isättömänä. Isäpuoli oli, kävi vieraissa ja pieksi sekä minua että äitiäni kunnes sai lopulta kenkää. Vaarit kuolivat kun olin lapsi, en sen enempiä heitä tuntenut. Sukulaismiehet nyt ovat mitä sukuni pitkälti muutenkin. Perusduunarin elämää Jyväskylän rallireissuineen ja kylän baarissa dokaamisineen. Ajellaan autolla, tykätään koneista, selaillaan jotain Tekniikan maailmaa ja GT Magazinea (Onko sitä enää edes olemassa?), otetaan kaljaa, laitetaan lippis päähän, vähän jurotetaan ja joskus vitsaillaan poliitikkojen tyhmyydestä.

Parisuhteissani, 2kpl, en myöskään ole törmännyt mukaviin miehiin. Eka teiniajan poiccis oli tuollainen autonrassaaja, ns. perusmies. Ei meillä ollut mitään yhteistä. Toka sitten omistautunut mieslaumalleen, kasvanut joukkueurheilun parissa. Siinä porukassa, muijat oli muijia ja äijät äijiä. Yksikään tyttöystävä/vaimo ei ollut muuta kuin "muija", josta silloin tällöin jotain mainittiin, äijät oli niitä hyviä tyyppejä, niitä joille oltiin lojaaleja, elämän ykkösasia. Enkä mä tee mitään parisuhteella, jossa joko a) molemmat elää miehen elämää tai b) ei tehdä mitään yhdessä.

Itsekeskeisyys, omanapaisuus. Mielestäni isoja ongelmia monella miehellä. Juuri tuo, että nainen on joku statisti tai sidekick miehen tarinassa, "muija". Tuohon kaiken päälle vielä kaikki se mitä tässä on vuosien varrella nähnyt. Varatut pienten lasten isät houkuttelemassa yläasteikäisiä tyttöjä mukaansa, "saat kaljaa", "tulkaas tytöt käymään meidän veneellä". Röyhkeät sormus sormessa iskijät, jotka eivät edes yritä salailla, että vaimo ja naperoita löytyy. Kaksinaismoralismi. Vaimo on näille se kotitalouskone ja muut naiset panoja, paitsi lihavat ja vanhat tietysti vaan oksettavia ämmiä. Ei mitään arvostusta toista ihmistä kohtaan, ei mitään aitoa mielenkiintoa, ei ystävyyttä, ei kumppanuutta. Pelkkää röyhkeää itsekkyyttä. Ei näillä vaikuta olevan mitään tunne-elämää. Suhde naisiin on akselilla panisin - en panis. Sen syvempään ei ole halua/kykyä.

Lähes kaikki kaverini elävät parisuhteissa. Eivät vaikuta kovin auvoisilta nekään. Suurin osa akateemisista, vaativaa työtä tekevistä naisista, on solahtanut samantien äiti-rooliin. Tehdään kotityöt yksin, joskus mies imuroi kun oikein nalkutetaan, nainen höösää lapsien kanssa ja vahtii mökillä että ne eivät polta itseään grilliin eivätkä huku eivätkä pala auringossa, mies istuu terdellä ja juo kaljaa ja läpättää puhelimessa äijien kanssa. Kamala kohtalo, ennemmin melkein vetäisin itseni kiikkuun kuin kahlehtisin itseni tuollaiseen tunteettomaan syöttösikaan.

Seksi? No joo. Ihan kivaa silloin kun on kivaa, mutta mun kohdalle on harvoin osunut miehiä, joita seksi kiinnostaa. Pussien tyhjennys kiinnostaa ja jonkinlainen itsekorostus, machofantasiassa eläminen, ei seksi, ei toinen ihminen.

En elä parisuhteessa. Tuntuu, että se jotenkin tavallaan alentaisi minua. Sitten mullakin olisi mies. Mies joka puhuisi musta halveksuvaan sävyyn muijana, mies jolle pitäisi antaa, mies jonka kaikkiin oikkuihin pitäisi sopeutua, mies joka pitäisi mua mööpelinä, hyödykkeenä. Ei kiitti, ei oo mun juttu. Lapsia en halua, elättäjää en tarvitse ja kumppanuutta, ystävyyttä, läheisyyttä, seksiä ei mieheltä useinkaan saa, joten ehkä parempi antaa olla.

Äh, tulipas avautuminen, aika negatiivinen. Mutta joo, kommentoikaa!