Miettiikö kiusatut/syrjityt koskaan omaa osuuttaan?

Toki ne miettisivät sitä jos tajuaisivat. Voisi auttaa jos kertoisit hänelle mistä kiikastaa. Mutta joillakin voi olla jotain erityisiä ongelmia jonka vuoksi eivät pysty olemaan niin sosiaalisesti taitavia vaikka haluaisivatkin.

Koko ajan.

Kyllä! 

Lapsena vain ei pystynyt itsereflektioon. Myöhemmin teini-iässä tajusin, että olen ärsyttävä päällepäsmäri ja besserwisser. 

Olin ainoa lapsi ja tottunut olemaan huomion keskipisteenä. Se näkyi tietysti yrittäessäni solmia suhteita ikätovereihin. Ihan pikkulapsena olin jopa suosittu -- nokkela ja kekseliäs hauskuuttaja. Kouluaikana kuitenkin asetelma muuttui. 

Ihmettelin kovasti, kun minulle hymähdeltiin ja jätettiin sanomiseni huomiotta. Haukuttu ei suoraan, mutta aina jätettiin kutsumatta synttäreille/myöhemin bileisiin. Ymmärsin, että olen auttamatta ulkona kuvioista. 

En ole tyhmä, joten lähdin muuttamaan itseäni muiden syyllistämisen sijaan. Tajusin nöyrtyä, kuunnella muiden mielipiteitä ja oppia niistä. En ole sen arvokkaampi käsitysteni kanssa kuin kukaan mukaan. 

Olen tasapainoinen aikuinen tällä hetkellä. 

Paljon tapahtuu meissä alitajuisella tasolla. Henkilön antama ensivaikutelma muodostuu muutamissa sekunneissa. Tiedän tämän koska itselläni on se ns. negatiivinen pärstäkerroin. Kyllähän se vaikuttaa siihen kuinka rento ja luonteva olen muiden kanssa, kun joka helv... kerta saa tehdä aika paljon töitä sen eteen, että muut antavat "mahdollisuuden" eivätkä heti tyrmää.

Vähitellen olen myös päässyt perille siitä, mikä on kovaa valuuttaa valtavirran keskinäisissä suhteissa. Pois liika avoimuus, rehellisyys ja kiltteys. Kunnioitus toisilta hankitaan nimenomaan sillä, että ollaan etäisiä ja mahdollisimman vaikeasti lähestyttäviä. Vähän nyrpeä ilme - niin se toinen joutuu miettimään, miten tuota lähestyisi...

Vieläkään en ole päässyt siitä yli, että valtaosa ihmisistä on todella alkeellisia, pinnallisia ja tyhmiä.

Ei se ihan niin yksinkertaista ole. Lapsijoukossa näkee jo näitä valta-asetelmia ja usein juuri siellä huipulla keikkuu näitä minä-ihmisiä, joiden joukkoihin muut yrittävät kelvata. Ei siinä Jamelia 4v:n itsetutkiskelut ihan hirveästi vaikuta.

Vierailija kirjoitti:

Ensiksi mainitsen sen, että kiusaaminen ei ole mielestäni mitenkään oikeutettua vaikka olisi syykin.

Mutta:

Jotkut ihmiset tuntuvat aina ajautuvan kiusatun/syrjityn asemaan vielä aikuisiälläkin eikä ihmissuhteiden muodostus onnistu. Tuleeko tällaisella henkilöllä koskaan mieleen tarkastella itseään? Aikuisena ketään ei kiusata/syrjitä siitä että on silmälasit tai hammasraudat, vaan syrjintää seuraa enemmänkin henkilökohtaisista piirteistä.

Tätä mietin kun yritin kaveroitua yhden ihmisen kanssa joka aina valitti miten hänellä ei ole ikinä kavereita ja kukaan ei tykkää ja ihmiset on vaan paskoja kun eivät ole hänen kanssaan. Ihan herttainen ihminen toisaalta, mutta pudempiaikainen tutustuminen paljasti sen, että hän on yhteydessä vain kun haluaa puida omia ongelmiaan. Toisen kuulumiset ignorataan ja keskustelu käännetään aina omiin asioihin. Sitten kun menee hyvin niin alkaa täysi radiohiljaisuus. Se kuitenkin rikkoutuu heti kun on taas draamaa mitä kaverin pitäisi olla valmis puimaan hänen kanssaan yöt läpeensä tuntikausia joka päivä.

Silti tämänkin ihmisen mielestä vika on aina niissä muissa "kiusaajissa" jotka eivät vain halua olla hänen kavereitaan tai viettää aikaa hänen kanssaan.

Jos sama kaava toistuu aina porukasta toiseen, niin luulisi joskus vähän myös tutkiskelevan sitä miten itse niitä muita ihmisiä kohtelee joista kavereita haluaisi.

No jaa, olet saavuttamassa kaverin luottamuksen, kun hän kertoo sinulle kipeitä asioitaan. Toisaalta kaverisuhteissakin jotenkin luodaan ne reunaehdot aika nopeasti. Sitä voi ajautua epäkiitolliseen "kuuntelijan" rooliin, kun taas toinen vain avautuu ja avautuu. Ja purkaa pahaa oloaan tai traumojaan. Kaverisi tarvitsisi ehkä terapiaa, että voisi siellä turvallisesti purkaa itseään eikä kanavoisi kaikkea sinuun.

En ihan allekirjoita sitä, että kiusatun pitäisi etsiä syitä kiusaamiseen itsestään. Kiusaaminen jättää ihmisen sieluun rumat jäljet ja arvet. Niitä hän kipuilee. Sellainen jota ei ole kiusattu, ei ehkä pysty ymmärtämään sitä tuskaa, jos kuvittelee, että jotenkin käyttäytymistään muuttamalla ihminen paranisi niistä "haavoistaan" simsalabim. Ihminen muovautuu ja rakentuu kokemuksistaan. Eri kokemustaustalla ei ehkä tavoita sitä, miten toinen maailmansa kokee.

Vastauksena aapeen kysy ykseen: miettivät. Kokoajan. Ja juuri siihen kiusaamisen tuhoisuus psyykelle perustuukin. Kiusattu syyllistää itsensä ja alkaa pitää itseään arvottomana.

Voi peppu sun kanssas ap! Voin kertoa, että sukulaiseni on masentunut/sairas ihminen ja suurimpana syynä on koko kouluajan kestänyt kiusaaminen. Sitä ei otettu vakavasti, ei vaihdettu koulua, ei autettu. Nyt nelikymppisenä on syrjäytynyt. Miksi häntä kiusattiin? koska oli kiltti ja nörtti. Fyysisesti kömpelö poika, joka 7-vuotiaana luki mielummin tähtitiedettä kuin pelasi jalkapalloa ulkona. Superlahjakas, muttei ei yhtään asperger vaan sosiaalisesti mukava ja hauska tyyppi, erittäin sosiaalinen. Oli vaan erilainen, hassu nimi, hiukan plösö ja tosiaan kiinnostunut lasten mielestä kummallisista asioista. Jossain vaiheessa vaan selkäranka katkesi. Suoritti yliopisto-opinnot, aloitti huikean tutkijauran tekemällä väitöskirjan, mutta sitten alkoi alamäki. Ja ihan on pitkissä hoidoissa pääsyyksi sanottu 10 vuotta kestänyt päivittäinen kiusaaminen ja sen aiheuttama masennus.

Aika turhaa kertoa jotain lapsuuskiusaamisjuttuja tähän kun puhe on aikuisista ihmisistä. Aikuinen kykenee reflektointiin jos haluaa. Uhriutuminen on tietenkin se iisimpi vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Aika turhaa kertoa jotain lapsuuskiusaamisjuttuja tähän kun puhe on aikuisista ihmisistä. Aikuinen kykenee reflektointiin jos haluaa. Uhriutuminen on tietenkin se iisimpi vaihtoehto.

Nääh.. uhriutuminen on nyt muotisana, jolla voidaan kuitata kaikki tosi siististi. Ei se kuitenkaan mitään muuta. Kieli on vallankäyttöä sekin, jolla voidaan vaientaa keskustelu. Rikkinäinen ihminen ei parane  automaatiolla, vaikka tulisikin "aikuisuuteen". Eivät kaikki asiat ole "tahdon" alaisia. Sääli särkeä sun kaikkivoipaisuuden kupla...

Kiusattu miettii jatkuvasti omia vikojaan ja se murskaa itsetunnon.

Vierailija kirjoitti:

Voi peppu sun kanssas ap! Voin kertoa, että sukulaiseni on masentunut/sairas ihminen ja suurimpana syynä on koko kouluajan kestänyt kiusaaminen. Sitä ei otettu vakavasti, ei vaihdettu koulua, ei autettu. Nyt nelikymppisenä on syrjäytynyt. Miksi häntä kiusattiin? koska oli kiltti ja nörtti. Fyysisesti kömpelö poika, joka 7-vuotiaana luki mielummin tähtitiedettä kuin pelasi jalkapalloa ulkona. Superlahjakas, muttei ei yhtään asperger vaan sosiaalisesti mukava ja hauska tyyppi, erittäin sosiaalinen. Oli vaan erilainen, hassu nimi, hiukan plösö ja tosiaan kiinnostunut lasten mielestä kummallisista asioista. Jossain vaiheessa vaan selkäranka katkesi. Suoritti yliopisto-opinnot, aloitti huikean tutkijauran tekemällä väitöskirjan, mutta sitten alkoi alamäki. Ja ihan on pitkissä hoidoissa pääsyyksi sanottu 10 vuotta kestänyt päivittäinen kiusaaminen ja sen aiheuttama masennus.

Voi ei, suututtaa. Tästä näkee että koviskiusaaja-amikset pitäisi siirtää eri kouluihin. Harmillisesti menee näiden taitavien lahjakkuus hukkaan. Näitä lahjakkaita kuitenkin yhteiskunta tarvitsee.

Ai miettiikö? Nauroin jo tässä kohtaa.

Mikä pahinta, miettii ja lopulta alkaa kiusaamaan itse itseään kun alkaa uskoa itsekin sitä mitä hänelle sanotaan. :(

Selvästi tuo kiusaamis-sana vie ihan hukkaraiteille. Ajatellaan sellaisia jotka eivät esim työpaikalta ikinä oikein löydä kavereita tai bondaa porukan kanssa.

Kiusaaja ja kiusattu on rooleja joita aikuiset tykkää antaa. Katsoin pari vuosikymmentä sitten dokumentin kiusaamisesta.

Alaluokkalaisilta lapsilta kun kysyttiin niin kaikki ( sata prosenttia) myönsi kiusanneensa, mutta myös joutuneensa kiusatuksi.

Aikuisten maailma on jaettu hyviksiin ja pahiksiin, mutta oikea maailma ei ole niin mustavalkoinen.

Jos ihmisiä tosiaan kiusattais vain sen takia, että joku ei osaa käyttäytyä niin vähänpä niit kiusaamisia olisikin.

Yleensä kiusaamisen syy on joku sellainen "vika" mihin kiusattu ei itse pysty vaikuttamaan.

Miettivät. Siksi hän juuri halusi ap puhua onhelmistaan sinulle. Mutta älä tajua sitä ihmissuhdekermaperse, älä. Parempi sen ihmisen onkin löytää aidosti hänen rikkinäisyyttään jaksava kaveri.

Itse mietin vikojani:miksi minua kiusattiin,miksi raiskattiin, miksi kaverit hylkäsi,miksi minä olen se huonoin aina. Vasta kun tajusin ettei se ole oma vika niin pääsin asiasta yli ja sain itsetuntoni takaisin,kyllä se uhriutuminen joskus auttaa.

Minua kiusasi oma äitini. En suostu miettimään mitä vikaa minussa oli, kun oma äitini katsoi minut vialliseksi. Ja siis asenne minua kohtaan alkoi jo ihan taaperona. Mutta onhan se silti vaikuttanut minäkuvaani ja itsetuntooni, niin, että ihmissuhteissa on vaikeuksia. Aloittaja vaikuttaa kermaperseeltä minulle jolla ei voi olla aavistustakaan kiusatun tunteista.

Kyllä miettii esim, että mitä olisi kannattanut jättää sanomatta ja ehkä valehdella totuuden sijaan. Mutta kannattaa muistaa, että yleisin kiusaamisen syy, on kiusaajan KATEUS.