Lue keskustelun säännöt.
Läheisen (tai oma) aivoinfarkti/aivoverenvuoto, kokemuksia?
30.07.2016 |
Kellään kokemuksia omasta tai lähipiirissä sattuneesta aivohalvaustapauksesta? Miten kohtaus alkoi, mihin kuntoon henkilö meni (menikö muisti, muuttuiko persoona)? Palasiko elämä koskaan entiselleen?
Isäni sai aivoinfarktin 2 kuukautta sitten. Hän oli sairaalassa alle kuukauden. Kävin häntä kerran katsomassa, jolloin hän ei pystynyt puhumaan ja vaikutti muutenkin vähän poissaolevalta. Kokemus oli ihan hirveä, kun en yhtään tiennyt miten puhua ja toimia tilanteessa.
Nyt isä on ollut kotona jo kuukauden päivät. Hän halusi ehdottomasti itse lähteä sairaalasta, vaikka hoitohenkilökunta sitä vastusti. Sairaalasta pääsyn jälkeen hän pisti välit poikki kaikkiin ystäviinsä eikä suostunut kotihoitajien käynteihin. Häntä ei kiinnosta kuntoutuminen eikä halua omien sanojensa mukaan syödä lääkkeitäkään.
Ollaan tämän jälkeen soiteltu isän kanssa. Hän puhuu jo jonkin verran, mutta änkyttäen eikä sanoja tunnu löytyvän. Isäni on ollut minulle aina läheinen, ja ennen tätä aivoinfarktia me tekstailimme useita kertoja päivässä ja puhuimme puhelimessa tunninkin kerrallaan. Nykyään puhelut kestävät juuri ja juuri 3-5 minuuttia ja niistäkin puolet on kiusallista hiljaisuutta. Tuntuu hirveältä, ihan kuin puhuisi tavallaan vieraalle ihmiselle. En tiedä yhtään mitä sanoa, mistä minun pitää puhua?
Olen toki yrittänyt jutella ihan niitä näitä, mutta se on vaikeaa kun toinen ei oikein ole keskutelussa mukana ja jossain vaiheessa isä onkin todennut, että "Raskasta tämä puhuminen, lopetetaanko puhelu tähän".
Tällä viikolla olen menossa tapaamaan isää hänen luokseen ja sekin pelottaa jo etukäteen. En yhtään tiedä miten päin olisin hänen kanssaan. Melkein kuin jonkun ei-niin-tutun luo lähtisi.=(
Te joilla kokemusta asiasta joko läheisen tai itsenne kautta, kertokaa mikä on paras tapa toimia sairastuneen kanssa kohtauksen jälkeen. Mistä puhua, miten olla? Mistä ei missään nimessä saa puhua? Ja meneekö aivohalvauksessa muisti?
Olen välillä miettinyt että muistaako isä puoliakaan siitä mitä ollaan keskusteltu. Hän vaikuttaa välillä kovin poissaolevalta. Olen yrittänyt olla ja jutella hänelle ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, eli kuten ennenkin, huolettomasti, mutta se ei selvästi toimi.
Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. :( Tuntuu kauhealta, ihan kuin isä olisi jo kuollut, vaikka eihän hän ole. Mutta ei hän samaltakaan ihmiseltä enää tunnu. Haluaisin vain osata sanoa ja toimia tässä tilanteessa oikein ja auttaa häntä ilman, että hän kuitenkaan tuntee oloaan epämukavaksi...
Kommentit (7)
Ei taida olla kahta ihan samanlaista tapausta. Aivot voi vaurioitua monella tavalla. Mutta merkittävää toipumistakin voi vuoden kuluessa tapahtua.
Mutta isäsi kaipaa varmaan juttuseuraa.
Kysele varovasti mitä muistaa. Jotkut unohtavat viimeaikaiset tapahtumat mutta lapsuudeen ja nuoruuden muistot muistavat hyvin.
Ja juttele ihan normaalisti, pidä kädestä kiinni, halaa.
Kaikki tykkäävät siitä ettei tarvitse olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitähän tuohon sanoisi... Aivoinfarkteja on niin laidasta laitaan, pienistä täysin vihannekseksi tekeviin ja kerralla tappaviin. Ja juu, on noita tullut suvussa nähtyä.
Aivoinfarktin jälkeen yleensä tapahtuu jonkin verran kuntoutumista ihan spontaanistikin, kuntoutus toki auttaa ja parantaa asiaa. Alkuun voi olla aivan sekava ja jutella hulluja, mutta tämä usein ainakin joltain osin korjautuu. Oireet riippuvat siitä missä osassa aivoja ja kuinka laaja infarkti on. Joillain voi olla esim. joku ajanjakso elämästä pyyhkiytynyt muistista.
Tärkeää olisi ehkäistä myös uudet infarktit ja käyttää verenohennuslääkettä. Monelta löytyy taustalta myös hoitamatonta vaivaa eli verenpaineet pitää hoitaa kuntoon lääkkeillä jne.
Auttaisiko tuo jotain?
Sanoitkin jo itse, mistä on kyse: se ihminen, jonka tunsit, on osittain paikalla ja osittain poissa ja joudut tutustumaan tavallaan eri versioon hänestä. Joudut tekemään surutyötä siitä, että se, mitä joskus oli, ei ehkä enää kokonaan palaa takaisin.
Mene hänen ehdoillaan. Kysy, mitä hän haluaa tehdä, syödä, mistä jutella. Yritä tehdä hänen loppuaikansa mahdollisimman hyväksi ja sellaiseksi, mitä hän itse toivoo. Selvitä, miten voisit häntä kuntouttaa - aivot pystyvät korjaantumaan jonkin verran. Jotkut joutuvat opettelemaan puhumaankin uudestaan.
Mistä ei kannata puhua... No, tähän mennessä kukaan muistisairas ei ole ainakaan alkanut muistaa paremmin, jos joku on huomautellut muistamattomuudesta, eli siinä kohtaa kannattaa olla hyvin hienotunteinen. Muistamattomuutta tulee meille kaikille iän/sairauksien myötä ja asiasta huomautteleminen aiheuttaa vain ahdistusta sen kuulijalle. Sen sijaan kannattaa varmistaa turvallisuusasiat (ranneke, hälytysnappi tms).
Vaikeina hetkinä mieti, että sama olisi voinut tapahtua sinulle, ettet olisi enää oma itsesi ja toivoisit, että joku yrittäisi ymmärtää, että se ei ole sinun vikasi. Koita siis jaksaa, anna itsellesi aikaa tehdä surutyötä ja voimia sinulle kovasti.
Kokemusta on, ja ainakin itselleni oli helpompi tavata sairastunut kasvotusten kuin puhua puhelimessa. Silloin on kaikki aistit käytettävissä ja helpompi viestiä, aistia tunnelmia ja tutustua muuttuneeseen tilanteeseen kokonaisvaltaisemmin. Kun on enemmän aikaa, hiljaisuudet ja lepohetketkään eivät haittaa.
Kolmonen jatkaa vielä, että tietenkään ei ole mitään kiellettyjä puheenaiheita. Jos olette ennenkin puhuneet tunteista, niin toki voit puhua omista tunteistasi ja kysyä hänen ajatuksiaan tapahtuneesta.
Vallan mahdollisesti isäsi ei muista läheskään kaikkea hänelle kertomaasi. Voi tosiaan olla hetkittäin sekavuutta ja hetkittäin hyvinkin kirkkaita hetkiä, ja varsinkin pian tapahtuneen jälkeen käydyt keskustelut eivät välttämättä jätä muistijälkiä. Voi myös olla, ettei isäsi esim. muistaisi käyntisi. On myös mahdollista, että isäsi on niin heikossa kunnossa, että yksinkertaisesti pystyssä pitempään oleminen ja seurustelu ihan oikeasti uuvuttavat häntä. Käydessäsi sulla on myös hyvä hetki havainnoida, jaksaako isäsi esim. kotiaskareita vai menevätkö päivät pötkötellessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidillä aivoinfarkti useampi vuosi sitten. Aluksi puhekyky meni kokonaan, nyt puhuu suht hyvin, sanat välillä kateissa.
Sai puheterapiaa sairaalassa ja myös sairaalasta päästyään. Lisäksi saa tulkin apua tarvittaessa esim. hoitaessaan pankki- tai verovirastoasioita.
Väsyy helpommin kuin aikaisemmin, itkuherkkyyttä oli jossain vaiheessa.
up