Mokasin ja ihana mies juoksi karkuun

Vierailija kirjoitti:

Miehet pelkäävät vatvovia ja jatkuvasti asioita selvittäviä naisia, koska kokevat jäävänsä verbaalisesti lahjakkaampien naisten jalkoihin.

Vatvomisessa ei ole mitään verbaalisti lahjakasta. Ennemminkin mies ärsyyntyy ja turhautuu kuuntelemaan sitä samojen asioiden pyörittelyä. 

Vierailija kirjoitti:

Oli varmaan hyvä että luonnevikasi paljastui jo nyt. Myöhemmin ero olisi ollut vielä kivuliaampi.

Luonnevikasi, justiinsa juu. Miehelle onnea unelmakumppanin metsästykseen, jos ei osaa katuvalle anteeksi antaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos jo tapailuvaiheessa sukset menee ristiin noin pahasti, niin eihän siitä mitään suhdetta voisi tulla. Avaa silmäsi ja siirry eteenpäin. Jos mies olisi AIDOn OIKEESti rakastanut sua, se olisi kestänyt sen mitä teit/sanoit. Unohda.

Höpönlöpön. "Jätä se sika" koskee myös naisia. Kuten naiset tässä kohtaa toisiaan neuvoisivat: 'Pahemmaksihan se vaan menee jos jo tuossa vaiheessa käyttäytyy noin mulkusti. Ties mitä naisesta vielä paljastuu. Juokse äläkä katso taaksesi."

Munkin olisi vissiin pitänyt vaan ymmärtää naista, joka viikon seurustelun jälkeen uhkasi, että käy panemassa jotain mun kaveria, kun oli riita päällä. Naisethan on vaan enkeleitä jotka välillä tekee tyhmiä asioita. Just joo.

Kun nainen jätetään, on vika aina miehessä? No ei nyt vaan ole. Loppu se sienien vetäminen.

Otsikko kertoo jo kaiken. Jos yhdestä mokasta juoksee karkuun, niin anna mennä. Ei ole sinun arvoinen.

Jos kerran molemmat päästivät suustaan asiattomuuksia oikein kunnolla niin ei se nyt oikein kuulosta täydelliseltä lähtökohdalta liitolle. Jos oikein tosissaan toisesta välittää, niin ei kai toista halua todella pahasti sanallisesti loukata, ja tämä pätee molempiin osapuoliin.

Mies tuskin oli todellisuudessa unelmakumppani. Anteeksiantamaton ja epäkunnioittava mitä nyt sitten sanoikin. Mitäpä luulet, olisitko ollut onnellinen ihmisen kanssa joka sanoo sulle asioita jotka loukkaa tai vaikuttaa muuten sinuun negatiivisesti eikä edes kadu ja pyydä anteeksi vaan pitää käyttäytymistään oikeutettuna?

Mies vaikuttaa lyhytjänteiseltä kypsymättömältä luuserilta ja olet varmasti luonut hänestä turhan ruusuisen kuvan mielessäsi ( sitten mies esitti sellaista ja väsyi omaan teatteriinsa lopulta)ja ihastuit siihen. Saatoit juuri välttää mahdollisen suhdehelvetin niin ole onnellinen että asia selvisi jo näinkin pian ja olet vapaa löytämään ihmisen joka arvostaa ja kunnioittaa sinua ja jolla on aitoja tunteita sinua kohtaan..

Tekstin perusteella vaikutat vähän yksinkertaiselta ja läheisriippuvaiselta ihmiseltä - mies tajusi sen ja lähti siksi.

Vierailija kirjoitti:

Tekstin perusteella vaikutat vähän yksinkertaiselta ja läheisriippuvaiselta ihmiseltä - mies tajusi sen ja lähti siksi.

Just joo.

Täällä ei ihmiset mokaa tai sano vääriä asioita. Täällä ei ihmiset ihastu ja rakastu ja sitten pety kun se päättyy tai onkin yksipuolista. Ne semmoset on luonnevikaisia, yksinkertaisia ja läheisriippuvaisia.

https://open.spotify.com/track/7GVC2Z5i3CJXN0qbsar0zK

Yhteenveto: Mies oli luuseri. Nainen on täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Mikä lohduttaa ja auttaa kun kokee menettäneensä mahdollisesti elämänsä miehen?

Tapailin aivan ihanaa miestä, joka oli erilainen kuin kaikki muut koskaan tapaamani miehet. Kiltti, fiksu, komea, hauska ja kunnollinen mies, jonka onnistuin ajamaan pois. Alunperin mies mokasi ja sen jälkeen mokattiin molemmat. Mies mokasi ajattelemattomuuttaan, eikä varmastikaan tarkoittanut loukata niin kuin loukkasi. Minä olinkin se, joka sen jälkeen vei riitelyn liian pitkälle. Hetki mietittiin molemmat tahoillamme mitä kumpikin haluaa. Minä olisin halunnut jatkaa ja selvittää asiat, mutta mies halusi lopettaa jutun ja lopettikin. Ei enää edes tavattu, vaan mies ilmoitti päätöksestään viestillä. Vaikka mies teki ja käyttäytyi alunperin väärin minua kohtaan, kaduttaa kun en itse osannut olla asiallisempi. Vihapäissämme sanottiin puolin ja toisin paskoja asioita, joista mies ei itse päässyt tai halunnut päästä yli.

Nyt kun mies on taas vapailla markkinoilla ja varmaan treffailee, mun sydän särkyy. Voi kun voitais olla edes kavereita. Meillä oli hauskaa ja tehtiin erilaisia asioita yhdessä, joten harmittaa seuran menettäminenkin. Enää ei jutella tai pidetä yhteyttä, vaikka mies varmaan vastaisikin velvollisuudesta jotain jos itse laittaisin sinne suuntaan viestiä. No, en viitsi, vaan annan miehen nyt olla rauhassa. Nyt joku toinen saa siitä miehestä unelmakumppanin, upean aviomiehen ja mahtavan isän tuleville lapsille. Harmittaa ihan helvetisti, mutta toivon miehelle kaikkea hyvää.

Yritän lohduttaa itseäni sillä, että oikeasti elämäni mies ei olisi juossut karkuun, vaan olisi ollut valmiimpi setvimään asioita, eikä luovuttanut niin helpolla. Tosi asiassa en yhtään ihmettele miestä. Voi vittu kun mun pitikin olla niin totaalinen ääliö.

Oleellinen kysymys onkin: mitä mies teki alunperin? Miten mielestäsi 'mokasi'?

Kerroit että teki tekonsa "ajattelemattomuuttaan" mutta sinä koit sen loukkaavana käytöksenä.

Ajattelisitko yhä niin? Oliko asia riidan väärti?

Oletko nyt sitä mieltä että ylireagoit?

Oliko miehen teko moraalisesti väärin? Pettikö fyysisesti? Pettikö henkisesti eli luottamuksesi?

Vai oliko kyseessä asia joka loukkasi nimenomaan juuri sinua, juuri siinä tilanteessa; asia joka ei ole yleisesti tuomittava - kuten juurikin pettäminen - mutta sinulle yhtä tärkeä kuin...no, vaikkapa siis uskollisuus parisuhteessa?

Jos unohdetaan nyt ne syytökset ja loukkaukset joita tämän kyseisen "mokan" jälkeisessä riidassa toisillenne syyditte, miten reagoisit miehen tekoon nyt?

Oletko edelleen sitä mieltä että suuttumuksesi oli oikeutettua mutta oma käytöksesi tilanteeseen nähden ylimitoitettua, vai oliko koko tilanne sittenkin vain yhtä suurta väärinkäsitystä?

Onko mahdollista ettei mies varsinaisesti mokannutkaan - jos ei tiennyt että teoillaan sinua loukkaa - vaan käyttäytyi kuten tapanaan on, ja vasta sinun tulkintasi teosta muutti sen sellaiseksi?

Eli: rikkoiko mies jotain parisuhdesääntöä josta hänen sinun mielestäsi olisi tullut tietää? Ehkä kirjoittamaton tai ääneenlausumatonta sääntöä? Jotain mitä miehen olisi pitänyt osata sinusta ja tunteistasi lukea "jos oikeasti välittää"?

.

No niin, mietipä sitten jos vastaavaa olisi tapahtunut joskus myöhemmin, kun olisitte jo ehkäpä naimisissa?

Olisiko sama teko ollut edelleen yhtä loukkaava? Vai jopa pahempi?

Jos tuolloin yhä kokisit sen samalla lailla (vaikka nyt syytäkin itseäsi siitä että suutuit - ja että annoit sen näkyä), eikö ole parempi että se tapahtui sittenkin jo nyt?

Jos kerron sinulle että pettymys on sitä suurempi ja pudotus korkealta sitä syvempi mitä pidemmäksi ja vakavammaksi suhde on ehtinyt kehittyä, niin uskotko minua?

Jos taas näet tapahtuneen nyt uudessa valossa, tai se oli jotain mille vakiintuneemmassa suhteessa et olisi kuin naurahtanut ja puistellut päätäsi ("mun mies unohtaa aina kaikki merkkipäivät!"), niin istu nyt alas ja arvioi rehellisesti oletko oppinut tätä kaikesta, edes jotain?

Anna ajan rauhassa kulua ja tarkastele kuin sivusta kaikkea mitä sanoit, myös riitanne aikana, ja sitten niitä asioita mitä mies sanoi sinulle - ja sinusta.

Ei kaikki suuttumuksessa lauottu ole sanahelinää jota ei tarkoittaisi.

Ehkä tämä "kiltti mies" sai vasta tuolloin sanottua jotain sellaista joka olikin hänelle tärkeää, jotain mikä oli huomaamattasi pinnan alla hiertänyt?

Oletko sinä ehkä tietämättäsi loukannut myös häntä? Mahdollisesti pitänyt sitä kiltteyttä itseisarvona ja tehnyt esimerkiksi päätöksiä yhteisestä tekemisestä miehen puolesta, ja tulkinnut että voit näin tehdä "koska mies on niin kiltti"?

Kirjoita ylös kaikki ne ajatukset joita mieleesi tulee.

Ole rehellinen, mutta myös itsellesi armollinen.

Kun olet valmis antamaan anteeksi, ennen kaikkea ja myös itsellesi, olet valmis yrittämään myös parisuhteessa oloa uudelleen.

Jos niin on tarkoitettu, tämä mies löytää kyllä luoksesi takaisin. Ja hän osaa arvostaa sinua koska olet itse oppinut arvostamaan itseäsi.

Tai se sinulle tarkoitettu rakkaus on vasta tulossa.

Ja siihen sinä olet aikanasi valmis.