Alentuva käytös estää elämästä
Minulla on aina ollut sellainen "impostor syndrome", että en virallisista todisteista huolimatta usko tietäväni tai osaavani mitään. Vähättelen kykyjäni ja samalla annan muille vallan.
Olen opiskellut koko aikuisikäni, lukion jälkeen virallisia amk- ja yliopisto-opintoja yhteensä 9 vuotta. Lisäksi olen koko ajan opiskellut alaani liittyviä kursseja, niistä tulisi yhteensä satoja opintopisteitä. Puhun viittä kieltä.
Silti esim. työelämässä käyttäydyn alentuvasti. Annan kouluttamattomampien ja kokemattomampienkin kertoa, miten asiat on. Annan heidän määrittää standardit työlleni. Nöyristelen ja yritän miellyttää kaikkia.
Vastaava juttu olisi, jos kirurgi ei pystyisi keskittymään leikkaukseen, koska miettisi, onko leikkaussalin siivoojalla ja lähihoitajaharjoittelijalla kaikki hyvin.
Kyllä, minulla on läheisriippuvuutta. Lisäksi suvussani isän puolelta kukaan ei ole koulutettu. Tunnen jotain sympatiaa heitä kohtaan. Myös veljeni on vain amiksen käynyt. Hän oli perheessäni "kultapoika", joka hakkasi minua jos tunsi kateutta. Pelkään olla jossain mielessä "parempi" kuin hän, ja jo sana "parempi" edes lainausmerkeissä pelottaa minua. Vanhemmillani on alkoholiongelmia ja narsismia, ja varmaan kompensoin siihen liittyvää häpeääni opiskelemalla aina lisää. Pelkään, että ihmiset näkevät todellisen minäni kaiken takana. Pelkään sanoa mielipiteitäni, koska haen hyväksyntää.
Kommentit (49)
Aika alentuvaa tulla pätemään sanan korjauksilla, kun kymmenen muuta on sen jo sanonut.
Vierailija kirjoitti:
Ettekö näe, että väärä termi oli ap:n vääristynyt käsitys itsestään liian ylpeänä suvulleen?
Tuossa kuviossa kukaan ei tiedä mitä se termi tarkoittaa.
Jos Sirpa käyttäytyy Maikkia kohtaan alentuvasti, hän pitää itseään Maikkia ylempänä jonkin asian suhteen. Hänen käytöksensä Maikkia kohtaan on alentuvaa, jos hän esimerkiksi taputtaa pyörätuolissa olevaa Maikkia päälaelle ja lässyttää kuin lapselle.
Myös tietämyksen suhteen voi käyttäytyä alentuvasti. Aloittajan käytös ei ole alentuvaa. Hän alentaa itsensä, ei työtovereitaan. Alentuvaa käytös olisi, jos aloittaja päättäisi kuunnella työkavereitaan "sallivasti" ja käytöksellään osoittaisi kuitenkin tietävänsä enemmän. Hän SALLISI näiden itseään osaamattomien puhua ja näyttää juttuja, ja työtoverit kokevat itsensä vähemmän osaaviksi kuitenkin.
Käytös olisi alentuvaa, jos aloittaja osoittaisi liioiteltua kunnioitusta työtovereitaan kohtaan, tehden selväksi että hän se täältä norsunluutornista suo kunnioitustaan. Tarkoitus ei aina ole paha, eikä osoittaa omaa ylemmyyttä, mutta siinä aina koetaan olevan muiden yläpuolella, olipa tahto hyvä tai paha.
Vierailija kirjoitti:
Aika alentuvaa tulla pätemään sanan korjauksilla, kun kymmenen muuta on sen jo sanonut.
Puhelimella on hidasta kirjoittaa. Keskustelu etenee töppösormen näpytellessä :) siksi moni vastaaja puhuu samoista asioista kuin muut, kun ei tiedä mitä on jo sanottu sillä aikaa kun itse töpöttelee puhelimen näppistä :D
Alentuva, patronizing, condescending.
Itsellä ihan samaa. Lisänä se että jätän kaikki kesken, kun ajattelen, että olen liian huono saavuttaakseni mitään. Heti kun teen jotain tai pääsen esim. johonkin työpaikkaan/kouluun, se muuttuu huonoksi ja alan haukkumaan sitä kun olen päässyt sinne. Sama ihmissuhteissa, en arvosta ketään kuka on kanssani tai sitten jos ovat etäisempiä tuttuja ajattelen että en koskaan pääse tasolleen.
Itsellä tuo johtuu siitä että minulle hoettiin koko lapsuusajan sitä ettei minusta tule mitään, seisotettiin peilin edessä ja sanottiin että katso miten ruma olet. Lisänä seksuaalinen hyväksikäyttö, alkoholisti isä joka tappoi itsensä sekä alkoholisti hyväksikäyttäjä isäpuoli. Olen käynyt 20 vuotta eri terapeuteilla, ei minua kukaan tule auttamaan, ei nämä arvet häviä. Olen nyt itse äiti, ja oma lapsi säälittää kun joutuu kärsimään näin huonosta äidistä.Sen vuoksi mietin aborttia jne mutta en pystynyt siihen.
Naurattaa noi terapian suosittelijat kun harvoille siitä on hyötyä
Ap:lla on ihan hukassa terve käsitys itsestään ja kyvyistään. Toisaalta hän itse pitää itseään varsin fiksuna, mitta kursailee sen esille tuomista. Kynnysmattoilee ja alisuoriutuu ja tilaa itselleen vähäistä arvostusta.
Näin hän saa edelleen pitää oman illiuusionsa keskivertoa huomattavasti paremmasta älystä ja kyvystä ja uhriutua marttyyrimaisesti. Hän itse saa soimata itseään, mutta muut (perhe) eivät saa häntä arvostella.
Kummallista seilaamista ylivertaisuuden ja matoilun välillä, ja päällimmäisenä ympäristön syyttäminen siitä millaiseksi on kasvanut. Terapeutitkin ovat niin yksinkertaisia."annoin hänen puhua" .. Ei se ole mitään laupeutta, vaan hukassa on perusoivallus siitä, että potilas itse parantaa itsensä puhumalla ammattilaisen turvallisessa ohjailussa.
Jotenkin jäsentymätön persoona. Ehkä totuus löytyy jostakin epävakaan ja tosiaan läheisriippivan petsoonan tienoilta. Paljon olisi töitä kognitiivisessa terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Näin hän saa edelleen pitää oman illiuusionsa keskivertoa huomattavasti paremmasta älystä ja kyvystä ja uhriutua marttyyrimaisesti. --
Kummallista seilaamista ylivertaisuuden ja matoilun välillä, ja päällimmäisenä ympäristön syyttäminen siitä millaiseksi on kasvanut. Terapeutitkin ovat niin yksinkertaisia."annoin hänen puhua" ..
Kuulostaa alentuvalta.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin jäsentymätön persoona. Ehkä totuus löytyy jostakin epävakaan ja tosiaan läheisriippivan petsoonan tienoilta. Paljon olisi töitä kognitiivisessa terapiassa.
Minullakaan ei ole persoonaa tai mitään käsitystä identiteetistäni. Olen 34, joten murrosiän pitäisi olla ohi.
-alentuva= kun joku kuvittelee olevansa muita parempi, ja seurustelee hyväntahtoisen patrinosoivasti alenmpiensa kanssa, hän on alentuva. Joskus 1800-luvulla, kun ihmisten kuuluikin olla eriarvoisia, tämä oli jopa hyvä ominaisuus ylemmän säädyn ihmisessä. Nykyään se on merkki siitä, että kuvittelee olevansa toista parempi.
Eikö ap toimi juuri näin? Kuvittelee olevansa niin koulutettu, mutta suvaitsee seurustella siivoojien ja tyhmän perheensä kanssa? Tähän menee paljon energiaa vs. että tekisi vain oman työnsä ja eläisi omaa elämäänsä säälimättä sukuaan.
Nyyh, sukuni oli oikeassa. En osaa mitään! En edes käytä oikeita sanoja! Menen tappamaan itseni. Terapiakaan ei auta. Av määrittelee ihmisarvoni.
Ovatko mammat nyt tyytyväisiä alentuneeseen kielipoliisiuteensa?
Vierailija kirjoitti:
Sinä et käyttäydy alentuvasti, vaan muut kohtelevat sinua alentuvasti.
Ei tämän perusteella voi päätellä miten muut käyttäytyy. On eri asia painaa joku alas, kuin olla vieressä toisen madellessa oma-aloitteisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ovatko mammat nyt tyytyväisiä alentuneeseen kielipoliisiuteensa?
Ei alentuneeseen vaan alentuvaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovatko mammat nyt tyytyväisiä alentuneeseen kielipoliisiuteensa?
Ei alentuneeseen vaan alentuvaan.
Alentuminen tapahtui menneessä. Alentuva tapahtuu nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovatko mammat nyt tyytyväisiä alentuneeseen kielipoliisiuteensa?
Ei alentuneeseen vaan alentuvaan.
Alentuminen tapahtui menneessä. Alentuva tapahtuu nyt.
Eh, mene takaisin kouluun.
Tiedän tunteen. Asun ulkomailla suurkaupungissa. Lopettelen toista maisterintutkintoani. Silti töissä nöyristelen myös sellaisia, joilla on heikompi koulutus kuin Suomen peruskoululaisilla. Suomalainen nöyryys, eihän me mitään olla.
Pahoittelen mahdollisia kielivirheitä, olen asunut pois Suomesta 5 vuotta. Mutta en vieläkään kuulu tänne, mitä minä mistään tietäisin maan tavoista, aksenttini on kamala ja siksi en puhu, jne..
Ihan hyvä itseanalyysi. Suosittelen ajattelemaan asiaa lisää. Jossain vaiheessa voit huomata jotain uutta.