Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Synnytykset piinaavat mieltäni
28.07.2016 |
Synnytys vaivaa. Tai oikeastaan kolme synnytystäni. Koen niiden vieneen itseltäni jotain, en osaa sanoa mitä. Ne tilanteet ovat olleet niin hurjia, riisuttu alastomaksi sekä fyysisesti että henkisesti. Koen synnytysten olleen nöyryytys ja ne tekivät minusta vain koneen vailla tunteita, tai siltä ainakin tuntui salissa ettei tunteistani välitetty. Miehille se on upea ja mahtava hetki, minulle se oli teurastus. Miten mies voi sanoa sen olevan kaunista? Koen ettei kivullani ja tunteillani ollut väliä. Koin, että minua nöyryytettiin.
Taidan olla katkera tästä. En halua olla, katkeruus syö ihmistä. Soimaan itseäni päivittäin siitä, että ajatukseni ovat typeriä, mutta ei auta. Sain pahoja fyysisiä vammoja, joita tullaan korjaamaan vielä kunhan viimeisestä synnytyksestä tulee puoli vuotta. Miksi olen niin viallinen, että koen synnytysten olleen vain minun nöyryytystä? Häpeän jopa itse omia ajatuksiani. Fyysiset muutokset ahdistavat niin kovasti.
Kommentit (21)
Uskottelin itselleni taitavasti, että en ajattele näin. Ensimmäistä kertaa olen rehellinen itselleni.
En ikinä milloinkaan vaihtaisi lapsiani siihen, että en olisi synnytyksiä kokenut. Lapset ovat niin rakkaita ja tärkeitä, mutta se tapa millä ovat tulleet maailmaan ovat mielessäni negatiivisena. Kivitän itseäni henkisesti omista ajatuksistani. Miksi siis ajattelen synnytyksistä tuota kun en kerta itsekään halua niin ajatella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi synnytyksen pitäisi olla positiivinen kokemus?
Kannattaa hakea apua noihin tunteisiin. Varmaan neuvolan kautta voi saada, jos kerrot siellä, että synnytykset ovat jääneet vaivaamaan mieltäsi.
Kuulostaa siltä, että sun kannattais jutella jonkun ammatti-ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävivätkö kätilöt kanssasi läpi synnytyksen tapahtumat jälkikäteen? Kysyivätkö neuvolassa tuntemuksia synnytystä koskien? Onko jälkitarkastus ollut jo? Pystyisitkö siellä ottamaan asian puheeksi?
Ymmärrän sinua, ap. Paljon on parannettavaa synnytysten hoidossa. Synnyttäjä on siinä työssä pääosassa ja muut vain auttamassa.
Halauksia sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa ei ole minusta mitään ihmeellistä. Synnytykset ovat ajatuksenakin aivan kamalia. Ihmettelen, miksei useampi ihminen ole täysin rikki tuollaisen jälkeen.
t. vela
En ole jutellut kätilön kanssa synnytyksen jälkeen. Viimeksi hän toi vaan paperit ja sanoi, että vuoro loppuu nyt ja hyvää jatkoa. Ensimmäisessä synnytyksessä kätilö suuttui minulle ja tiuskaisi ettenkö osaa ponnistaa. Ajattelin silloin itkua tuhertaen että en varmaan sitten osaa. No, syntyihän se lapsikin ihan omin voimin. Toinen synnytys oli järkyttävä, kesto oli pitkä, kamalat kivut ja yllättäviä tilanteita joista kätilö ei puhunut vaan hälytti vaan lisää ihmisiä paikalle. Mies sivuun ja useampi henkilö käänteli ja väänteli minua. Meille ei kerrottu miksi niin. Pelkäsin kovasti että on isompikin hätä. Kolmanteen luulin valmistautuvani hyvin, kävin pelkopolilla. Siitä ei niin pahat arvet jääneet henkisellä tasolla, mutta fyysisellä tasolla kylläkin ja niitä tosiaan joudutaan vielä korjaamaan.
Kyllä olen ajatellut, että menen yksityiselle psykologille puhumaan. Saa nopeammin ajan ja saa itse valita sen kenelle puhuu, kaikille ei ole niin luontevaa puhua.
Harmittaa niin kovasti omat ajatukset. Ennen ensimmäistä lasta ajattelin niin, että syntymä on ihme ja se on kaunis tapahtuma. Ei ehkä konkreettisesti kaunis, mutta muuten. Olisi kiva tietää miksi ajatukseni ovat muuttuneet näin ja voinko joskus armahtaa itseni näistä. Olen liian ankara itselleni tässä asiassa, tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^ Eii... eihän sitä vauvaa nyt tosiaankaan ole pakko synnytellä. :D Antaa olla siellä mahassa hamaan tappiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oliko pakko sitten synnytellä?
En ole ap. Mutta niin paskamaista kuin synnyttäminen onkin (toisilla suorastaan kauhistuttavaa), niin lapsi on kuitenkin vielä isompi asia, monille ihmisille elämän suurin asia. Päätöstä lapsen yrittämisestä suuntaan tai toiseen ei kannata tehdä synnytyksen perusteella (paitsi jos synnytys on todennäköinen uhka omalle hengelle / terveydelle). Suosittelen siis, ettei kukaan synnytyskammoinen, mutta lapsia haluava, luovuta helpolla, ja toisaalta ettei kukaan hanki lisää lapsia vaan sen takia, koska edellisen synnyttäminen oli kuin rypäleen olisi pyöräyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko pakko sitten synnytellä?
En ole ap. Mutta niin paskamaista kuin synnyttäminen onkin (toisilla suorastaan kauhistuttavaa), niin lapsi on kuitenkin vielä isompi asia, monille ihmisille elämän suurin asia. Päätöstä lapsen yrittämisestä suuntaan tai toiseen ei kannata tehdä synnytyksen perusteella (paitsi jos synnytys on todennäköinen uhka omalle hengelle / terveydelle). Suosittelen siis, ettei kukaan synnytyskammoinen, mutta lapsia haluava, luovuta helpolla, ja toisaalta ettei kukaan hanki lisää lapsia vaan sen takia, koska edellisen synnyttäminen oli kuin rypäleen olisi pyöräyttänyt.
Juuri näin. Olen aina haaveillut perheestä. Olen onnellinen siitä, että sain kaikki kolme lastani.
Keskimmäinen lapseni vammautui synnytyksestä ja joutuu opettelemaan elämisen eri tavoin kuin me muut. Yhdessähän me opettelemme, kiitos mahtavien ammattilaisten.
Toivon voivani päästä näistä ajatuksista vielä. Hämmästyttää silti se miten monet muut pystyvät suhtautumaan synnytykseen niin.. normaalisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottomasti kannattaa mennä ammattilaiselle juttelemaan. Sinussa tai ajatuksissasi ei ole mitään vikaa, mutta tuollainen negatiivisten ajatusten ja muistojen läpitunkevuus on todella kuormittavaa ja saattaa alkaa tihkua muille elämän osa-alueille. Synnytys voi olla brutaali ja traumatisoiva kokemus, vaikka sen lopputulos eli lapsi olisi maailman toivotuin ja rakastetuin. Sinulla on täysi oikeus ajatuksiisi, älä häpeä tai vähättele niitä.
Ikävää kuulla, että joudut painimaan noiden tunteiden kanssa. Samalla kiitän että kerroit, en ole ennen lukenut/kuullut kenenkään kertovan vastaavaa. En kuvittele, etteikö kaltaisiasi olisi paljonkin; ehkä aihe on tabu -jollain lailla? Kiitän siksi, että olen itse jättäytynyt tietoisesti lapsettomaksi, yhtenä syynä pelko juuri tuosta mitä kuvaat. Olen aika herkkä ihminen ja tunnen itseni, pelkäsin että kokemus rikkoisi minut lopullisesti. Nyt jo yli 4-kymppisenä, kun lapseton elämä on lopullista osaltani, pohdin paljon sitä, jäinkö kuitenkin lapsettomana liian vaiko jotain. Elämäni on hyvää ja tyydyttävää tällaisena, paljon toistenkin lapsia ympärillä joita on saanut rakastaa, mutta silti kai biologia on jättänyt pienen kaiherruksen sisään omasta puuttuvasta pienokaisesta. Sinun kertomuksesi auttoi jotenkin konkretisoimaan omia aikoinaan tekemiäni päätöksiä ja helpottaa ehkä vielä enemmän niiden hyväksymistä.
Sinulle toivon voimia. Älä häpeä tuntemuksiasi, ei ole mitään syytä. Olet aivan oikealla tiellä lähtiessäsi selvittämään asiaa ammattilaisen kanssa: uskon, että saat taatusti tunteesi käsiteltyä kärsivällisellä itsesi tutkimisella! Ja edelleen silloinkin sinulla on ihanat, rakkaat muksusi! :-)
Minäkin olen herkkä ihminen. Mieheni herkkyyteeni aikoinaan tykästyi kun itse on vähän vähemmän herkkä.
Olen joka päivä kiitollinen lapsistani. Ehkä keskimmäisen vammautuminen laittoi oikeastaan kaiken kunnolla liikkeelle. Ensimmäisen jälkeen olin niin ihmeissäni etten osannut ajatella koko synnytystä. Luulin, että kaikille synnyttäjille tiuskitaan ja muuta sellaista.
Tuntui hyvältä olla vihdoinkin rehellinen itselleni. Soitan heti huomenna ajan psykologille. Tuntuu, että jokin lukko ajatuksissani aukesi niin, että haluan puhua lisää. Haluan kertoa tarinani niin ettei minua heti tuomita. Jollekin, joka on puolueeton ja kuuntelee ja auttaa vihdoinkin antamaan itselleni jo rauhan tässä.
PTSD on suhteellisen yleinen seuraus synnytyksestä ja aivan alidiagnosoitu.
Voi. Voisinpa jotenkin auttaa. Tuo ja tämä kaikki on niin epäreilua. *halaus*
Vierailija kirjoitti:
PTSD on suhteellisen yleinen seuraus synnytyksestä ja aivan alidiagnosoitu.
Oho, ihanko totta?
Alue: Aihe vapaa
Ja teit sen kolmesti! Miksi?